Minusta Ahvenanmaa on aivan mahtava paikka. Kaikkina vuodenaikoina. Turistina elikkä smatkailijana olen siellä käynyt jo ainakin kymmenen kertaa ja viihtynyt välillä viikon välillä kuukauden. Sen kalliimpaa siellä ei ole kuin vaikkapa itä-suomessa lomailu. Kieltä en puhu lainkaan, siis ruotsia, silti olen joka paikassa pärjännyt, jo sei vastapuoli ole suomea taitanut niin sitten on puhuttu käsillä tai muutamalla engelskasvenskafinska mongerruksen sanoilla joilla on pärjännyt aina. Jostain syystä en ole tullut huonoksi kohdelluksi saarella, isoll aenkä niillä sadoilla pienillä. Olisiko niin, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Nuoret ihmiset saattavat joskus vaikuttaa jotenkin koppavilta, mutta oletan sen johtuvan enemmän nuoruudesta kuin siitä että suhtautuisivat mannersuomalaisiin alentuvasti. Saattavat myös hieman häpeillä etteivät osaa suomea.
Toimin yrittäjänä ja minuun on aivan valtavan vaikutuksen tehnyt ahvenanmaalaisten yritteliäisyys. Sielläpä ei montaa työtöntä ole, suurin yritystiheys suomessa. Valtava innovaatioiden tulva. Jne jne. Hyvät tiet. Todella turvallista olla. Ikinä ei ole tapahtunut mitään negatiivista, mitä turvallisuuteenkin tulee. Loistava ilmasto. Puhdasta suomalaista ruokaa saatavilla. Poislukien kala. Sitä ei tahdo saada mistään, siis esim. savukalaa kalastajilta. Joo joo, fiskkoijanilta kalasatamasta ja eckerön tien poskesta suoraan kalastusalukselta ja matsonin pihasta kojusta sekä sparhallenin edestä bergmanin veljeksiltä. Juu, getassa bermannin poijjaat myy kotoonsakkin. Mutta noin muutoin.
Kertakaikkiaan loistava paikka, ei mitään pahaa sanottavaa. No tietysti sijainti on hankala :) joutuu mennen tullen kattoon kun työttömät prole suomalaiset vetää päiväkänniä viikkanilla, sitä ei meinaa kestää kattoo........

Vastaukset 3
Vanhimmat
En voi kehua, että olsiin Ahvenanmaalla ihan noin montaa kertaa käynyt, mutta Ahvenanmaan luonto on kyllä aivan vertaansa vailla, ja Maarianhamina on todella kaunis kaupunki :)
"Toimin yrittäjänä ja minuun on aivan valtavan vaikutuksen tehnyt ahvenanmaalaisten yritteliäisyys."
Ahvenanmaalla on kuitenkin poikkeuksellisen paljon ihmisiä töissä julkisessa hallinnossa. Paljon enemmän mitä Suomessa keskimäärin. Siinä on runsaasti suojatyöpaikkoja, kun 25 000 asukkaan saarella on omat viranomaiset melkein joka hallinnonalalla.
ja esim. jossain pohjoiskarjalaisessa 25 000 asukkaan pikkukunnassa ei ole???? Niinkö? Tottahelvetissä a:maalta löytyy enemmän hallintoa, onhan niiden asema hieman erilainen kuin minkään muun osan suomea asema. Ja niin se nyt vaan on. Pienet on murheet jos tuollaisesta tarvvii rissata. Risssaisit enemmän vaikka siitä, että Tarja Halonen maksaa tälle maalle enemmän vuodessa kuin kaikki ahvenenmaalaiset yhteeensä.