Omistus / hallinta

Meillä on tehty metsätilan "sukupolvenvaihdos" missä tilan omistusoikeus on siirretty minulle mutta hallintaoikeus on edelleen isälläni.

Kysyisinkin nyt, mitä oikeuksia tilaan on tässätapauksessa omistajalla?

Eli tilan tuottohan menee haltijalle ja haltijalla on oikeus/velvollisuus huolehtia tilan kunnosta ja saa myöskin vähentää omassa verotuksessaan kulut tilan hoidosta.

Lähinnä kysymys on rakentamisesta, eli miten saan rakennettua nyt omistamalleni maalle mökin, kun en ole maan haltija? Miten mahdollisen mökin vuokraamisesta aiheutuva tulo menee, onko sekin maan haltijan tuloa?
1435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Asiantuntijoiden herättelemiseksi kerron edes oman mielipiteeni.
Et kertonut "sukupolvenvaihdoksenne" tekotapaa, mutta ilmeisesti se on tapahtunut lahjana, josta olet omistajana maksanut aikanaan lahjaveron.
Oikeutesi ja hyötysi omistajana ovat sentään mahdollinen maan arvonnousu ja säilyminen.
Tällaisten lahjoitusten ilmeisenä tarkoituksena on hallintaoikeuden avulla alentaa perintöveroa.
Näin ollen riitelynkin tulkintana olisi, että lahjakirjan tekstin tarkoituksena oli säilyttää entisellä omistajalla päätösvalta, joten olisi epävarmaa saada oikeudessa nurin isäsi kielto.
Isäsi suostumuksella (ja vuokrauksella) uskon rakennusluvan heltiävän, mutta rakentamasi/ omistamasi mökin vuokratulo ei kuulu isällesi.
Ellei homma ole täysin sopuisa, niin keskustele ennen riitauttamista asiantuntijan kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maa-Jussi kirjoitti:

Meillä on tehty metsätilan "sukupolvenvaihdos" missä tilan omistusoikeus on siirretty minulle mutta hallintaoikeus on edelleen isälläni.

Kysyisinkin nyt, mitä oikeuksia tilaan on tässätapauksessa omistajalla?

Eli tilan tuottohan menee haltijalle ja haltijalla on oikeus/velvollisuus huolehtia tilan kunnosta ja saa myöskin vähentää omassa verotuksessaan kulut tilan hoidosta.

Lähinnä kysymys on rakentamisesta, eli miten saan rakennettua nyt omistamalleni maalle mökin, kun en ole maan haltija? Miten mahdollisen mökin vuokraamisesta aiheutuva tulo menee, onko sekin maan haltijan tuloa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu