kysymys

tehdäänkö kaikki lasik leikkaukset samanlaisella koneella? Minulle yritettiin, ei onnistunut. saa toki muutkin kuin silmälääkäri vastata, kunhan vain osaisi auttaa eteenpäin.
1698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

LASIK-leikkauksessa sarveiskalvoon tehdään läppä eli ns. mikrokeratomi leikkaa ohuen läpän, joka nostetaan laseroinnin ajaksi sivuun ja laitetaan laseroinnin jälkeen taas paikalleen eli laseroitu kohta jää sarveiskalvon sisään.

Läpän tekovaiheessa voi tulla ongelmia eli esim. läppä voi jäädä liian ohueksi tai tulla liian paksuksi (leikkaa liian syvältä) jolloin. Ongelmia voi olla myös mikrokeratomin mekaniikan kanssa. Mikrokeratomeja on toki erimerkkisiä ja läppäkomplikaatiot ovat laitteiden kehittymisen myötä tulleet harvinaisemmiksi. Maailmalla on kehitelty myös laseria, jolla läppä voidaan leikata, mutta tähänkin liittyy omia komplikaatiomahdollisuuksia eikä käsittääkseni tämä ole vielä ainakaan päihittänyt mikrokeratomia laadullisesti.
Muitakin ongelmia leikkauksen aikana voi syntyä. Riippuen ongelman laadusta voidaan jonkin ajan kuluttua toimenpidettä mahdollisesti yrittää uudelleen, mutta tämän asian suhteen toimenpidettä yrittänyt lääkäri osannee silmäsi tuntien antaa paremman vastauksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


silmälääkärille kirjoitti:

tehdäänkö kaikki lasik leikkaukset samanlaisella koneella? Minulle yritettiin, ei onnistunut. saa toki muutkin kuin silmälääkäri vastata, kunhan vain osaisi auttaa eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu