Agenttimummo!

Kerroppa, mitä tehdä naapurin mummolle ja papalle, kun niillä on jatkuvasti lastenlapsia kylässä, kaiket lomat ja monet viikonloput. Ne juoksevat portaissa ja pitävät hirveää meteliä. Kaiken lisäksi ne ovat keskenään tuolla pihalla, kuluttavat keinua, johon talomme mummot eivät pääse rollaattoreineen, kun ventovieraat kakarat ovat vallanneet sen. Vanhempansa työntävät ne muksut tähän taloon yöksi vähän väliä. Eiväthän ne lapset edes asu täällä. Niitä on vielä kolme.

Itse olen säädyllisessä avioliitossa elävä ja meillä on hyvin kasvatetut lapset. Lapsemme lukevat lähinnä kirjoja ja läksyjä kaiket päivät, kun ne menevät ulos, menevät lenkille eivätkä jää pihaan muiden häiriöksi.
4753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

???"menevät lenkille eivätkä jää pihalle leikkimään, muiden häiriöksi"..Siis TÄ. No jo on aikoihin eletty.

Äänestä
  • täällä kirjoittelee paljon tyyppejä, joilla päässä viiraa. Ei taida olla ap:llä lääkitys ihan kohdallaan.

    Äänestä

näyttäsit niille persettä ja heittelisit kakaroita vaikka munilla.

Äänestä

Ilmeisesti nyt on käynyt niin, että lasten vanhemmat kuppaavat isovanhemmilta ilmaista hoitoapua, ruokaa ja ehkä rahaakin lapsilleen. Tuollainen peli ei tietenkään vetele. Isovanhempia ja isovanhempien naapurustoa käytetään tässä nyt törkeästi hyväksi. Odottavat varmaan, että lapset säikyttäisivät vanhukset hengiltä jotta perinnön jakoon pääsisivät. Siispä on aika puuttua asiaan.

Ota yhteys sosiaalitoimistoon ja SUPOon ja kerro, ketkä eivät osaa lapsia kasvattaa! Kyllä varmasti kiinnostaa, kun lähetät video kuvaa ja ääni nauhotteita lasten toiminnasta. Ainakin lapset otetaan huostaan ja laitetaan nuoriso vankilaan missä tuollaisten rapussa juoksijoiden paikka on! Lähetä aineisto myös isännöitsijälle, jotta lapsista voidaan periä vesi maksut ynnä muut talo-yhtiön kunnossa pitoon tarvittavat maksut (yli määräinen yhtiö-vastike ja lasten viikko rahoista peritään keinujen kunnostus).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kaivataan. kirjoitti:

Kerroppa, mitä tehdä naapurin mummolle ja papalle, kun niillä on jatkuvasti lastenlapsia kylässä, kaiket lomat ja monet viikonloput. Ne juoksevat portaissa ja pitävät hirveää meteliä. Kaiken lisäksi ne ovat keskenään tuolla pihalla, kuluttavat keinua, johon talomme mummot eivät pääse rollaattoreineen, kun ventovieraat kakarat ovat vallanneet sen. Vanhempansa työntävät ne muksut tähän taloon yöksi vähän väliä. Eiväthän ne lapset edes asu täällä. Niitä on vielä kolme.

Itse olen säädyllisessä avioliitossa elävä ja meillä on hyvin kasvatetut lapset. Lapsemme lukevat lähinnä kirjoja ja läksyjä kaiket päivät, kun ne menevät ulos, menevät lenkille eivätkä jää pihaan muiden häiriöksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu