Jo nyt on perkele.Ei senttiäkään avustuksia jusseille.Nyt on uusi aika ja uudet kujeet.Yhteiskunnalle tulee paljon halvemmaksi siirtää maajussit työttömyyskortistoon.Loppuu se iänikuinen ruikutus.Minä henkilökohtaisesti syön mieluummin puolalaista ranskanleipää,kun ylihinnoiteltua"kotimaista ranskista".Toivon sydämestäni että nyky hallitus kaatuu mahdollisimman pian.
Entinen
demari
181306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Koska muutat Krakovaan?
Kappas demaria, taitaa olla väritys säilynyt hyvin nahkassa kun noin äänekkäästi uhoaa.
Hyvillä mielin toivotan sinulle puolalaista ranskanpullaa, onhan se sentään sinun aatteen pohjalta niitä ihanne maita, joista ennenkin olette haaveilleet mutta siirtyminen rajan taakse on ollut yhtä vaikeaa kuin kuolevilla.
Lähdet sutta pakoon mutta karhu tulee vastaan, tuki on myös siellä se sana jonka varassa puolalainen maajussi pakertaa ja suomalainen demarijuntti maksaa 500 miljoonaa euroa ylimääräistä tukea sinne maajussien laariin, hyvä näin.
Ei muuta kuin toivottavasti pulla maistuu!
energiaa ,autoja,metallialan tuotteita,elektroniikkaa,lääkäripalveluja,silmälaseja,vaatteita,kenkiä,paperia parturipalveluita,jne muualta.Suomalainen duunari tekee kaiken kalliiksi meillä.
Joo, Ja minä ostan aina ulkomaisia maatalouskoneita ..Suomalainen metallimies on laiska ja ahne, siksi kotimaisten konevalmistajien pitää huontontaa laatua ettei hinta karkaa käsistä..
Noo.. kohta aukeaa rajat ulkomaiselle työvoimalle ja demari nauttii sossunluukulta saamaansa ranskanleipää.
huomata että demaritkin huomaa että leipä on ylihinnoiteltua.Nyt kun vielä löytyisi niin nokkela demari joka osaisi selvittää paljonko vehnän jyviä tarvitaan 1:n ranskanpullan tekemiseen.Vielä tarvittaisiin semmoinen tieto,että paljonko viljelijä tästä jyvämäärästä laskuttaa leipomoa.Huh huh vaikuttaa lähes mahdottomalle hommalle.Olisi kuitenkin suotavaa että tehtävä tulisi suoritettua,niin sen jälkeen voisi oikein paperilla näyttää viljelijä riistää nälkäistä demari laumaa
teeppä selväksi meille kaikille että paljonko siinä ranskiksessa on sitä ylihintaa?
Ja kuka sen ylihinnan vetää siitä itselleen?
Ja miksi se ranskis on puolassa halvempaa?
aletaan syyttämään koskenkorvapullon hinnasta.Jostain luin,että arvokkain osa kossupullossa,jos veroja ei oteta huomioon ,on korkki.
Niin, onhan se ihan turhaa syyttää suomalaista viljelijää leivän korkeasta hinnasta, kun hinta muodostuu lähes kokonaan ihan muista tekijöistä.
Lisäksi suomalainen vilja käy lähinnä vain rehuksi, joten kunnon leivän jauhot pitää tuoda ulkomailta. Ihan turhaa siis tulla tänne aukomaan päätänsä siitä kuinka suomalainen vilja tekee leivän liian kalliiksi.
Ottaisivat selvää asioista ennenkun tulevat tänne julistamaan. Eikö niin mami?
Ranskis on taas halvempaa ja puhtaampaa Puolassa, kun sielä on halvempi työvoima ja puolalaiset saavat leipäviljansa omasta pellosta.
Siitä olen samaa mieltä että turha on suomalaista viljelijää syyttää kalliista leivästä.
Ja kukahan täällä on päätään auonnut kalliista elintarvikkeiden hinnoista. Se olet tainnut olla sinä ruikkari etupäässä.
Mutta juuri muusta en sitten olekkaan samaa mieltäkanssasi.
Kyllä suomalainen vilja varmasti on puhtampaa kuin puolalainen.
Ja varmasti puolalainen ranskanleipä ei ole puolalaisen kukkarolle yhtä halpaa kun miltä se täällä näyttää.
Sinulla ei varmasti ole minkäälaita tietoa ja kokemusta viljelystä.
Ymmärrätkö edes mikä etu meillä on tästä kylmästä talvesta verrattuna etelä ja keskieuroopan viljelyksille.
Saa jättää monet myrkytykset myrkyttämättä kun pakkanen puree niin tauteihin kuin kaikenmaailman ötököihin.
Ja suomalainen vilja ei todellakaan ole vain rehuviljaa!!!Jos ei olisi ollut viljelyä täällä suomessa niin ei olisi ihmisiäkään.
Jos todella olet nainen ja vielä pieniin päin, (vaikken sitä kyllä uskokkaan )niin asiasi ovat todella huoonosti.
Paikkasi ei ole olla täällä keskellä yötä haukkumassa viljelijöitä.
Sinun pitäisi olla siippasi kainalossa sängyssä. Ja olla onnellinen että olet syntynyt näin hyvään maahan jossa on vielä puhdas luonto ja puhtaita elintarvikkeita joita voit turvallisin mielin syöttää pienokaisellesi.
maanviljelys on kaiken muun teollisuuden ja elämisen ehto. On se sitten mikä alkuteollisuuden muoto hyvänsä kalataloudesta -> porsaan kasvatukseen. Iän kaiken se on ollut näin ja ei varmasti muutu miksikään vaikka avaruuskin vallotettaisiin.
Mutta eikö tuo touhu ole sitä sosialismiä mitä harrastettiin niissä sosialistimaissa.
Valtio pyörittää kannattamatonta touhua. Tehdää vaan vaikka ei kannata.
EU:n halvimpiin kuuluvasta raaka-aineesta tehään täällä EU:n kallein leipä!!!!
Ja sekö on sitten maanviljelijän vika?
Aatelkaa ny ennenkö tommosia kirjottelette.
mieltä kanssasi.Asioista pitäisi ottaa selvää,eikä kirjoittaa musta tuntuu periaatteella.Leipä on hyvä esimerkki asioista.Viljelijä saa leivän raaka-aineesta saman hinnan kuin yli kolmekymmentä vuotta sitten,jos tukia ei oteta huomioon.Kuinka moni palkansaaja pystyisi maksamaan edes kohonneet vuokrat 70-luvun palkoilla,auton ostosta puhumattakaan.
Neljäkymmentä vuotta sitten maksoi Fordson Major uutena 17.000 kg verran vehnää.
Nyt tuo samainen 40 vuotta vanha Majori maksaa saman 17.000 kg vehnää.
Hyvin säilyttää Majori arvonsa!
Pystys maksaan jos nostettais TUKEA asumistukea!
Nostetaan kaikki vaan tukea
Ruuanostotukea
Asumistukea
keksitään tukea joka paikkaan
niin Suomi pelastuu.
Kyllä se raha jostain painokoneesta tulee ulos..
automaatti.Aina vain lisää palkkaa,vaikkei yritykset pysty maksamaan entisiäkään korotuksia.
Siellä Puolassa leipomotyöntekijä ja
jakeluauton kuljettaja tienaa noin
250-300 einoo kuussa. Et silleen.
kyllähän minä kaupassa ostoksilla ollessa huomaan että valinnanvapautta on ihan jokaiselle rahapussille ja suullekin johon ruokansa mättää.
Voi valita a) suomalaista b) ulkolaista c) luomua d) luomua kotimaisena tai ulkomaisena jne. lista on loputon ;) eikös trendi juuri olekin että jokaiselle jotakin minä en ainakan valita, jokainen hakee ruokansa sieltä mistä haluaa. Valinnanvapauttahan se sellainen on.