Stella - tutkimusmatka intohimoon ja unohdukseen, osa 1

Nainen avasi oven ja tyttö tuli sisään. Heidän katseensa lukkiutuivat toisiinsa kuin magneetin navat, ja he iskeytyivät syleilyyn. Nainen tarrasi tytön hiuksiin ja painoi tämän huulet omiaan vasten lähes epätoivon raivolla ja samalla repi tältä takin päältä. He kiemurtelivat toisissaan kiinni kuin kaksi eri olomuotoa jotka sulavat pelkäksi kiihkoksi ja liikkeeksi ja riistävät itseltään kaiken antaakseen toiselle. He vajosivat eteisen matolle, nousivat, kompuroivat yhdessä päättymättömässä raastavassa nälkäisessä suudelmassa joka syntyi jokaisen elottoman ja silti täydessä voimassaan elävän hetken jälkeen uudelleen. He raastoivat toistensa vaatteita malttamattomin, hapuilevin sormin, ja jokainen uusi paljas vartalon osa oli kuin pala lämmintä, virtaavaa taivasta, johon ei koskaan voisi päästä täydellisesti käsiksi. Nainen tuijotti kirkkautta tytön valkoisessa kaulassa, silkkisissä olkapäissä ja solisluissa, jotka kohosivat kuin pyhän temppelin ensimmäinen porrasaskelma. Hän heittäytyi tuoksuun ja uneen jotka olivat sama asia, vaniljakukan keskiöön, johon hän tiesi kerran kuolevansa.

He huojuivat kuin etäiset ruohonkorret kohti makuuhuonetta; he olivat enää valkoista ja vähän tummempaa ihoa sekä pitsiä violettia verhoa vasten, ja he kaatuivat kermanvalkoiselle peitteelle. ”Stella. Stella. Stella, minun tyttöni… ihana, ihana rakkaani…” Naisen sanat eivät olleet puhetta, ne olivat riemua ja kipua. Hän ahmi suunnatonta iloa ja tuskaansa tytön iholta, tämän pehmeiltä korvanlehdiltä, kaulalta, käsivarsilta, vatsalta, sokaisevilta lanteilta; hän otti tytön rinnat käsiinsä liivien alta, katseli niitä hetken silmät sumenneina, kuin mitään muuta ei voisi olla. Tytön hymy oli halun ja nautinnon täydellisin yhteinen siveltimen jälki, ja hänen tummat kuohuvat silmänsä näyttivät olevan kaiken aikaa tapahtumien edellä, siellä, missä myrsky oli jo käynyt ja jossa tuho olisi aina oleva kaikkein kaunein. Nainen katsoi niitä, sitten rintoja, ja taas silmiä – siinä ne olivat, jotain mitä hän ei voisi koskaan omistaa edes näiden hetkien ajan. Hän suuteli ja imi kovettuneita, punertavia nännejä, paineli niitä omia rintojaan vasten, voihki ja toisti nimeä. Tyttö kiersi jalkansa naisen ympärille, kuljetti varpaansa hänen pikkuhousujensa sisään ja kosketti hänen pakaroitaan. Heidän suudelmansa, jotka olivat välillä pehmentyneet jo liian odottaviksi, kovenivat; heidän hengityksensä oli tiheää, säteilevää verkkoa heidän ympärillään; heidän kuiskauksensa ja huokauksensa muuttuivat kieleksi, jota puhuu vain intohimo kaikkein syvimmillään. Nainen puristi jalkovälinsä vasten tytön reittä ja vei kätensä pyhimmän sisäänkäynnin porteille. Hänen katseensa ei irronnut hetkeksikään tytön silmistä niinä hetkinä, kun hänen sormensa tavoittivat sen sykähtelevän, märän kukkaispaikan, jonka salaisuuksiin ei voisi koskaan viedä riittävästi polkuja. Hän alkoi liikkua pehmeässä, vastaanottavaisessa lihassa kuin soittaja, joka käsittelee instrumenttiaan, ja tytön hiljainen voihke muistutti laulua. Puhkeamaisillaan oleva nuppu nousi täyteen kauneuteensa naisen peukalon alla samalla kun kaksi muuta sormea työntyivät syvälle elämän onkaloon. Nainen tiesi ettei tyttö voisi pidätellä kauan, eikä hän halunnutkaan muuta. Hän otti tytön huulet suuhunsa ja tunsi kuinka purkaus alkoi. Kynnet painuivat hänen selkänsä ihoon, ruumis vavahteli hänen allaan ja silmät syöksivät valoa. Hän päästi irti huulista ja kuunteli ja katsoi, kun riemun viimeinen huuto pakeni tytön kasvoilta ja tämä vain hengitti raskaasti ja katsoi häntä kyyneleisin silmin ja hehkuvin kasvoin.
”Stella. Stella”, nainen sanoi samalla kun tyttö riisui raukealla otteella häneltä pikkuhousut. Nainen oli polvillaan sängyllä, reidet levällään. Hän antoi tytön tulla kiinni häneen, tarttua sievin sormin hänen rintoihinsa ja puristella niitä. Hän upotti kasvonsa tämän tummiin, vanilliinilta tuoksuviin hiuksiin, sulki silmänsä ja tunsi, kuinka sormet leikkivät hänen nänneillään, vatsallaan, lanteillaan ja lopulta reiden sisäpuolilla, jotka olivat liukkaat hänen omasta nesteestään. Hän painoi ahnaalla liikkeellä tytön käden elimelleen ja alkoi liikutella alaruumistaan pehmeää ruusukämmentä vasten. Tyttö hyväili kielellään vuorotellen hänen kumpaakin rintaansa ja nainen alkoi kohota kohti tunnelin kirkasta huippua. Hän pusersi tytön vartalonsa alle samalla kun tämä työntyi hymyillen hänen sisäänsä, hitaasti, melkein kuin kiusoitellen, vaikka nainen tunsi olevansa tulen armoilla. Hän otti tytön kasvot kämmentensä väliin ja katseli niiden viatonta kauneutta ja intohimon punertamaa ihoa ja hänen hengityksensä kiihtyi kuten hänen ruumiinsa liike, ja hän painoi kasvonsa tytön rintojen väliin, vaikersi sekavia sanoja, kuljetti tytön toista kättä omilla rinnoillaan, pakaroillaan, kaulallaan, hiuksissaan ja suuteli tämän makeaa suuta, silmiä, otsaa, hiusrajaa; ja täyttymys tuli kuin aallokko, yhä uusina ja uusina ravistuksina niin että hänen lihansa tuntui painuvan kuumeiseen pyörteeseen josta hän hitaasti palautui takaisin todelliseen hetkeen. ”Minä rakastan sinua, rakastan, voi Stella, voi luoja minä rakastan…”

Tyttö painoi märän sormensa naisen huulille ja kuiskasi: ”Emme saisi tehdä tätä. Mutta silti teemme. Tulen hulluksi aina kun ajattelen sinua toisaalla.”
”Mutta minä en tule edes hulluksi. Sekin olisi sentään jonkinlainen olotila. Minä lakkaan olemasta aina kun en näe sinua.” Naisen hengitys tasaantui hiljalleen.
”Tuohan on vakavaa”, tyttö tirskahti ja nipisti naisen toista nänniä, joka kovettui heti.
”Sitä se juuri on. Usein mietin, oletko noitunut minut.”
”Kuka tietää.” Tyttö vilautti kieltään valkoisten hampaidensa välistä ja otti naisen pään reisiensä väliin. Tämä naurahti ja antoi katseensa hitaasti laskeutua kohti pientä karvoitusta. Tyttö alkoi keinua ja hyräillä jotakin laulua, ja yhtäkkiä hän levitti jalkansa niin että naisen kasvot putosivat melkein kiinni hänen jalkoväliinsä. ”Katso sitä”, tyttö sanoi leikkisästi. ”Se katsoo sinua. Se haluaa että pussaat sitä.” Nainen katsoi sileitä, paksuja häpyhuulia, joiden tummalla pinnalla helmeili kosteutta. ”Se tosiaankin odottaa jotakin pientä kivaa”, nainen tirskahti ja painoi suunsa työn haaroihin. Tytön selkä nousi kaarelle ja häneltä pääsi voihkaisu. Nainen tunsi tutun suolaisen lämpimän maun, joka hullaannutti hänet joka kerta, ja hän ahmi suullaan paksua, sykkivää lihaa. Tyttö kiemurteli nautinnosta kun kieli vaelsi syvällä hänen vaossaan, hellien nupukkaa ja laskeutuen välilihaan asti. Sitten naisen hyväilyreitti erkani reisiä pitkin säärin, jalkateriin ja lopulta varpaisiin. Hän suuteli tytön pitkiä, sieviä jalkoja kuin mielettömän nälän vallassa. ”En saa sinusta tarpeekseni koskaan. Ikinä.” Mutta tyttö hymyili ja hänen silmänsä hehkuivat uutta halua ja hän ohjasi rakastajattarensa pään jälleen jalkoväliinsä. ”Tee se minulle nyt. Tee se”, hän pyysi, eikä nainen voinut eikä halunnut muuta. Kyyneleet valuivat hänen silmistään kun hän lupasi toisen täyttymyksen, hän ei ollut enää järjestelmällinen ja pehmeä, vaan kova ja vaativa, ja hänen kielenkärjestään tuli kuin ruoska joka iski polttavia viiltoja armoa anelevan selkään. Hän piti kaksin käsin kiinni tytön lanteista samalla kun tempoi häntä kohti kivun ja nautinnon sekaista purkausta; ja tyttö painoi kantapäänsä kiinni naisen selkään aivan kuin yrittäisi nostaa itsensä irti, mutta tämän liikkeet olivat rytmikästä riemua, ja huipun vyöryessä yhä lähemmäksi tämä alkoi heittelehtiä kuin sävellyksestä irti repäisty, toteutumaton melodia. Nainen piti huulensa kiinni sykkeen loppuun asti ja imi suuhunsa tytön lemmeneritteen, joka oli paksua, kellertävää, kuin parhaimpaansa jalostettua hunajaa. Hän nuuhki valuvaa, punertavaa syvännettä ja tunsi kuinka hurma alkoi taas paisua. Hän kiepautti tytön vatsalleen, katseli hänen pakaroitaan, kahta aistillisen paratiisimaailman puolikasta, ja selkää, joka oli kuin huokausten ja lupausten henkäyksenlyhyt kiitorata. Hän siveli nenällään ja huulillaan peppuvakoa, aisti kiihdyttävän tuoksun, joka toi aina mieleen lapsuuden kielletyt, salaiset lääkärileikit. Hän latasi selän kaareen suudelmien sarjan, siveli niskan lähes huomaamatonta nukkaa. Tyttö oli sulkenut silmänsä, ja nainen kuiskasi hänen korvaansa: ”Minä rakastelen sinua nyt niin, että unohdan kokonaan itseni. Pysy siinä, Stella, rakkaani.” Ja tyttö nyökkäsi ja painoi suudelman naisen suulle, vielä toisen, ja kolmannen, ja jätti ruumiinsa hänelle.