Tuttavani osti Citymarketista 26 tuumaisen Scandic merkkisen LCD-taulu tv:n! (Merkki on liikkeen oma. Jota ei myydä kuulemma muualla.) Tuote osoittautui täydeksi "sudeksi!" Tv:stä kuukauden katseluaikana hävisi kuva. Kuvaruutu toisinsanoen mustui. Ei huolta, ajateltiin, koska tuotteelle oli annettu lupaava 2-vuoden takuu! Vikaa ei maahantuojan valtuutetussa huollossa saatu kokonaan korjattua, koska sama vika uusiutui parin päivän päästä. Toisen kerran jälkeen kun tv saatiin huollosta ilmentyi uusia vikoja... videoita katsellessa tv:n kuvaruudulla aika ajoin vilkkui vcr-vihreä kuvake. (Häiritsevä tekiä?) Laite vietiin kolmannen kerran huoltoon. Huolto paikka ei löytänyt vikaa..? Sitten väittivät vian johtuvan videoista :) Videotkin vietiin huoltoon ja niissä ei ollut mitään vikaa. Silloin huollossa sanottiin, että otetaan yhteyttä maahantuojalle josta saatte pian uuden tv:n. joten sinnehän soitettiin. Maahantuoja kuitenkin vielä halusi, että tv:seen vaihdettaisiin vielä yksi osa, ennen kuin annettaisiin uusi tv. Se uusi osa siis vielä vaihdettiin, mutta vika ei korjautunut! Tämän jälkeen kun ruvettiin tivaamaan, että nyt pitäisi siis vähitellen saada se uusi tv, tai muuten otetaan yhteyttä kuluttaja-asiamieheen. Koska olihan tv nyt jo ollut huollossa yhtenään KUUSI KUUKAUTTA! Huollosta sanottiin, että katkaise scart-johdostasi yksi johto niin häiritsevän kuvakkeen vilkunta lakkaa! No eihän vika tv:stä silloin korjaannu! Noh... Silloin huoltomies soitti maahantuojalle ja tässävaiheessa hekin nostavat jo käsiään ylös ja sanoivat, että tv:ssä on sellainen "ominais-toiminto" (Täh?) minkä kuuluukin vilkuttaa tätä vcr-vihreää kuvaketta aijoittain! Voi hitto!!!! Kysympähän vaan onko tämä hyvää palvelua? Nyt ei enää tiedetä mitä pitäisi aisian kanssa tehdä? Tv ei kuitenkaan ole vielä kunnossa, mutta mikä neuvoksi? Ainakin tiedoksi muille, että älkää ostako kyseisiä SCANDIC LCD-tv:itä! Koska ongelmia tulee taatusti! Pysykää siis mielummin tutuissa merkeissä!
Scandic LCD-TV:stä!!!!!!!!
Hyvää palveluako?
207068
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
HALVALLA EI SAA HYVÄÄ.
Minkä lie Kiinalais firman jämä osista valmistama TV toi on.
Jos tuote ei kertakaikkiaan toimi, niin silloin rahat takaisin. Ei muuta kuin soittoa Citymarkettiin ja homma vireille.
tuttua tarinaa, ihankuin meidän tv.Kuva sammuu keskenkaiken ja syttyy sitten itsekseen, huollossa ollut jo kolme kertaa ko. asian takia. Eikä vieläkään toimi. Aiemmin oli vikana että ei lähtenyt ollenkaan päälle, ledit vaan vilkku taulussa. Semmosta...
Itselläni on ollut kyseinen tv noin 1,5 vuotta, eikä yhtään vikaa ole ilmennyt.
Juuri vuoden vanha SCANDIC telkkari hajosi täälläkin. Kuva ja ääni vilkkuu puoliksi. Yritin netistä löytää huollon/maahantuojan osoitetta, mutta eipä löytynyt, eli ilmeisesti Citymarkettiin valitusrumba alulle.
Jopas jotain, mulla sama homma. Uutena välkkyi ja korjattiin, 2kk sitten räjähti ja korjattiin(Keravalla huolto). Kuinka ollakkaan äsken räjähti taas. Tästä telkusta on saatava rahat takaisin, muuten ei tuu mitään. Ilmoittakaa mulle rikkinäisten määristä niin laitan sen rumban nyt eteenpäin sinne CM selloon.
Ostin noin 1,5 vuotta sitten Scandic TV:n City Cellosta. Nyt TV meni toisen kerran rikki ja en löydä mistään huoltoa. Ennsimmäsellä kerralla huolto löytyi Lauttasaaresta mutta nyt liike on muuttanut enkä muista sen nimeä. Keravalla kuuluisi ollevan jossain liike joka korjaisi Scandic televisioita. Onko tietoa minkä nimistä.
Jussi
Ostin noin 1,5 vuotta sitten Scandic TV:n City Cellosta. Nyt TV meni toisen kerran rikki ja en löydä mistään huoltoa. Ennsimmäsellä kerralla huolto löytyi Lauttasaaresta mutta nyt liike on muuttanut enkä muista sen nimeä. Keravalla kuuluisi ollevan jossain liike joka korjaisi Scandic televisioita. Onko tietoa minkä nimistä.
Jussi
Moikka Jussi
Vipusentie 4 P.0400-760490 Kerava, en nyt muista äijän nimeä mutta homma toimii siellä.
Meillä kyseinen tv toimi 2v ja nyt napsahtaa kiinni koko ajan.Ei saa edes päälle. huoltoa en ole vielä löytänyt täll.
Ostin myös Scandic TV 26" ja ennen takuu ajan päättymistä kuvaruutu pimeni. Soitin Citymarkettiin ja kehottivat viemään takuuhuoltoon. Näin tein ja parin viikon kuluttua sain koneen takaisin. Olin ostanut sillä välin Phillipsin ja tämä jäi kuin varalle jos joskus tulisi katseltavaa ohjelmaa kahdelta kanavalta. Viime viikolla näin kävi ja pistin myös Scandicin päälle ja toimi se runsaan kaksi tuntia, kuului napsahdus ja ruutu sammui taas ja ääntä tuli jatkuvasti.
Kysyi huollosta mitä korjaus maksaa niin eivät Elektro-Huollossa osanneet lainkaan sanoa.
Yes! Taas tämä sama shitti Scandicin lcd-tv sanoi työsopimuksensa irti... eli toisin sanoen, hajosi jälleen!!!!!!!!!!
Kesken tv:n katselun kuului- räps! ja kuva musteni, pimeni ja sammui ja sen jälkeen jäivät vaan valot vilkkumaan.. vihreä/keltaista ja punainen valo, mutta ei lähde päälle eikä tapahdu mistään nappuloista mitään.
Tänään vein sitten tv:n merkin takuuhuoltoon (sillä takuuta sattuu vielä olemaan jäljellä noin kolme kuukautta). Valitin asiasta ja koko telkkarin laadusta.. mut` näinhän se on, että "halvalla" ei saa hyvää.
Paska mikä paska! Pitäisi kyllä saada uusi (parempi ja ennenkaikkea toimiva tv tilalle!), taikka sitten rahat takaisin!!! Huijauksen makua kun myydään tällaista roskaa, mikä ei kestä kuin vähän aikaa ja hajoaa taas!
Hei! Meidän laite (17") kesti 2,5 vuotta ja hajosi. Laite korjattiin kotikonstein, kun ilmeni, että jännitelähteen jännite oli vain 5 volttia ja laite vaatii 12 volttia. Siis kauppaan ja ostettiin uusi jännitelähde, teholtaan 70 W, jännite 12 V ja virta 5 amppeeria. Mittaa ensin yleismittarilla, mitä nykyisestä tulee ulos, jos alle 10 V on laite sökö. Korjaus maksoi 40 €.
missähän tällainen huolto pääkaupunkiseudulla on?
Kits t Nizzeh
Mulla teki ton saman räps ilmiön ja valot vilkkui eikä napeista tapahtunut mitään...
Vein tv:n Pohjois-Savossa Suonenjoella olevaan televisiohuoltoon.
Digi-Sat
http://www.digi-sat.fi/
Asemakatu 9, Suonenjoki
35817513090
Korjaus oli samana päivänä valmis, 80€ maksoi.
Virtalähteestä poksahtanut joitakin komponentteja.
Pystyy tekemään itse jos kolvi pysyy kädessä.
Nyt toiminut moitteetta 6kk.
Omani kuumenee ihan pirusti kun on pitempään päällä. Ajattelin kokeilla kun tietokoneesta jäi yli pari 120mm tuuletinta ja kierrosnopeudensäädin olisiko niistä hyötyä poksahtelun kitkemiseen...
Telkka mni ihan pimeeks yhtäkkiä.Ääni kuuluu kuvast ei tietoa.Takuuaikaki meni just umpeen 16.8.Että kaks vuotta toimi.Täytyy nyt vielä käydä Mustasta-pörssistä kysymässä,jos ne korjais viel ilmaseks tai sit oli viimenen kerta ku siel käyn.Mutta jos joku tietäis mikä se vika on ja viittis kertoo,ni oisin kiitollinen!Huom ohjekirjan vikalistan kävin jo läpi ei mitää hyötyä.Jos tää on sitä ilmaston lämpenemisen estämistä,ni oudolta tuntuu.Onhan noita TV:tä valmistettu jo pitkät ajat,ni kyl niitten pitäs jo kestää.PutkiTV tilalle!
Mitä ominaisuuksia tässä televisiossa on? Esim: HDMI -liitännät, onko "HD ready".
Scandic= Jvc, Samsung, Philips, Finlux ja ym. Merkit
Scandic= http://www.vestel.com.tr/en
Jee järkee osta roxi