Lapsi sairastui

Hei,

Ala-aste ikäinen lapseni sairastui. Sen verran vakavasti että joudun jäämään töistä pois 1/2 - 1 vuodeksi. Haluan lapseni takaisin terveeksi joten jään kotiin häntä hoitamaan.

Tämänhetkinen työsuhteeni loppuu huhtikuun puolessa välissä, jonka jälkeen en jatka nykyisessä työpaikassa, jo pelkästään tämän sairastumis asian takia. Olen ollut kuitenkin jo vuosia työelämässä joten olen siirtymässä liiton päivärahalle. Minulle on kuitenkin ehdotettu vaihtoehdoiksi omaishoidontukea, lapsen hoitotukea sekä erityishoitorahaa.

Kelan kanssa olen aikoinaan tapellut aivan tarpeeksi, luottamus siihen laitokseen on mennyt, hommat eivät pelanneet ikinä. En mielelläni hae siitä laitoksesta mitään tukea. Lääkäreiltä olen kuitenkin saamassa todistukset, joilla tukien hakeminen olisi mahdollista.

Kuinka kauan näitä päätöksiä (lapsen hoitotuki, erityishoitoraha) joutuu Kelasta odottamaan? Voiko Kela hylätä ne jos haluavat? Onko omaishoidontuen saaminen yhtä hankalaa kuin saada Kelan tukia? Voinko saada liiton rahan lisäksi erityishoitorahaa? Olen TODELLA kiitollinen jos joku asiasta tietävä voisi kertoa, mikä olisi paras vaihtoehto tässä tilanteessa?
4423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Liiton rahaa ja erityishoitorahaa et voi saada samaan aikaan. Toisella kun tuetaan työhakua ja toisella kotona olemista.

Hae kelasta kaikki mikä lain mukaan kuuluu.
lääkärit ne katsoo toisten lääkärien todistukset ja eri etuudet myönnetään sen mukaan mitä pykälät määrää. ei siis mitä käsittelijä on mieltä.
omaishoidontuki on vielä työllistävämpi prosessi kuin kelan jutut.

käsittelyaika riippuu siitä missä asut,pienissä paikoissa saa päätökset nopeammin.
parhaiten selviää sähköpostilla kelaan
puhelinkyselyt ruuhkauttaa entisestään hakemusten käsittelyä,

Äänestä
  • Hae pikaisesti Kelan sairaan lapsen hoitotukea Kelalta (lääkärin C-todistus ja oma selvitys pikkutarkasti). Omaishoidontuki on tavallisetsi kaupungin/kunnan alla, se taas riippuu ko. paikkakunnan määrärahoista.
    Kelan hoitotukea ei oteta huomioon ttt:ssä, eikä liiton päivärahoissa, omaishoidontuki on taas ansiotuloa, joka vaikuttaa muihin etuuksiin. Kuitenkin omaishoitajaa ei työkkäri katso työsuhteeksi! vaan hoputtelee töihin. Moni omaishoitaja tekee osa-aikaista työtä, kun ei kertakaikkiaan voi lapsen takia ottaa kokopäivätyötä vastaan. Itse muuton takia karenssilla, omaishoitajana ja etsin osa-aikatöitä.

    Kannattaa selvittää asiaa lasta hoitavan sairaalan sosiaalityöntekijän kanssa. Moni omaishoitaja on omasta päätöksestä pois työmarkkinoilta, kun kuitenkin se oman lapsen terveys on pääasia.

    Äänestä

  • 4:n äiti kirjoitti:

    Hae pikaisesti Kelan sairaan lapsen hoitotukea Kelalta (lääkärin C-todistus ja oma selvitys pikkutarkasti). Omaishoidontuki on tavallisetsi kaupungin/kunnan alla, se taas riippuu ko. paikkakunnan määrärahoista.
    Kelan hoitotukea ei oteta huomioon ttt:ssä, eikä liiton päivärahoissa, omaishoidontuki on taas ansiotuloa, joka vaikuttaa muihin etuuksiin. Kuitenkin omaishoitajaa ei työkkäri katso työsuhteeksi! vaan hoputtelee töihin. Moni omaishoitaja tekee osa-aikaista työtä, kun ei kertakaikkiaan voi lapsen takia ottaa kokopäivätyötä vastaan. Itse muuton takia karenssilla, omaishoitajana ja etsin osa-aikatöitä.

    Kannattaa selvittää asiaa lasta hoitavan sairaalan sosiaalityöntekijän kanssa. Moni omaishoitaja on omasta päätöksestä pois työmarkkinoilta, kun kuitenkin se oman lapsen terveys on pääasia.

    meillä omaishoito on ollut helppo hakea ja nopeat päätökset, verrattuna kelan juttuihin.

    Äänestä

Älä ihmeessä hae omaishoidontukea, saat sitä tosi vähän. Ilmottaudu mieluummin työttämäksi ja saat paremmin rahaa. Älä kerro lapsesta mitään. Työtä ei ole pakko ottaa vastaan, jos tarjotaan. Näin lääkkeisiinkin jää rahaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoja tarvitaan kirjoitti:

Hei,

Ala-aste ikäinen lapseni sairastui. Sen verran vakavasti että joudun jäämään töistä pois 1/2 - 1 vuodeksi. Haluan lapseni takaisin terveeksi joten jään kotiin häntä hoitamaan.

Tämänhetkinen työsuhteeni loppuu huhtikuun puolessa välissä, jonka jälkeen en jatka nykyisessä työpaikassa, jo pelkästään tämän sairastumis asian takia. Olen ollut kuitenkin jo vuosia työelämässä joten olen siirtymässä liiton päivärahalle. Minulle on kuitenkin ehdotettu vaihtoehdoiksi omaishoidontukea, lapsen hoitotukea sekä erityishoitorahaa.

Kelan kanssa olen aikoinaan tapellut aivan tarpeeksi, luottamus siihen laitokseen on mennyt, hommat eivät pelanneet ikinä. En mielelläni hae siitä laitoksesta mitään tukea. Lääkäreiltä olen kuitenkin saamassa todistukset, joilla tukien hakeminen olisi mahdollista.

Kuinka kauan näitä päätöksiä (lapsen hoitotuki, erityishoitoraha) joutuu Kelasta odottamaan? Voiko Kela hylätä ne jos haluavat? Onko omaishoidontuen saaminen yhtä hankalaa kuin saada Kelan tukia? Voinko saada liiton rahan lisäksi erityishoitorahaa? Olen TODELLA kiitollinen jos joku asiasta tietävä voisi kertoa, mikä olisi paras vaihtoehto tässä tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu