Muistan hyvin yläasteajat omasta elämästäni. Jos saisin nyt päättää tekisin paljon asioita toisin. Seurustelin ensimmäisen kerran 15- vuotiaana. Toisen kerran 16- vuotiaana. Kolmannen ja neljännen kerran 17- vuotiaana. Viidennen kerran 19- vuotiaana. Nyt kuudetta kertaa 21- vuotiaana 20- vuotiaan tytön kanssa. 15-19 vuotiaana läpikäymäni seurustelut eivät olleet mitenkään vakaalla pohjalla. Näin jälkeenpäin ajateltuna ne olivat ikäänkuin jotakin aikuisen leikkimistä. Ja eipä niistä yksikään oo yli kuukautta kestänyt. Älkää ottako paineita siitä vaikkette koko yläasteaikana ole seurustelleet kenenkään kanssa. Olkaa kiitollisia. Se haavoittaa tosi pahasti sisäisesti, koska ei yläasteikäinen ole vielä todellakaan kypsä seurustelulle. 19-vuotiaana seurustelin 16-vuotiaan tytön kanssa ja ei hänkään ollut mielestäni vielä kypsä seurusteluun näin jälkeenpäin ajatellen. Tuntuu, ettei 16-vuotiaatkaan seurustele vielä vakavasti. Tosin paha mennä yleistämään. Se on niin yksilöihmisestä kiinni. Nyt kun olen 21- vuotiaana löytänyt sopivan tytön vierelle niin kaduttaa ne aiemmat pinnalliset seurustelujutut. Seurustelu on ihaninta just silloin, kun siinä ollaan molemminpuolin uskollisia toisilleen ja se on aitoa rakkautta. Te nuoret kerkeätte vielä yli parikymppisinäkin seurustelemaan. Ja silloin parikymppisenä ihminen on kypsynyt, itsenäistynyt ja silloin tietää hyvin mitä tahtoo ja varmasti moni nainenki siinä iässä katuu menneitä "teiniseurustelujuttuja". Iän mukana kypsyessään ihminen kasvaa myös huonosta itsetunnosta ja ujoudesta parempaan päin.
Kaikille nuorille
Houdini85
4588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kiitos paljon! toi kannusti paljon :) nyt ei oo enää niin hirveit ujous-paineita ku voin luottaa siihen et iän myötä musta tulee rohkeempi ja kehittyneempi :D
poikkeuksiakin löytyy.
mielestäni ei voi rajata mitään ikää "milloin on kypsä seurustelulle". pikemminkin minkä ikäiset keskimäärin ottavat seurustelun tosissaan. minä voin ihan suoraan sanoa että otan, vaikka olenkin vasta 14. Vuosi ja muutama kuukaus on tullut seurusteltua saman miehen kanssa, eli kyllä tämän voi jo vakavaksi suhteeksi laskea. Kumpikaan ei vain pelleile toisen kanssa, vaan oikeasti toivon että tässä olisi nyt se tuleva elämänkumppani, vaikken sitä tietenkään vielä voi tietääkään.
minulle seurustelu ei koskaan ole ollut leikkiä. enkä ala seurustelemaan jos tiedän jo etukäteen että minusta ja toisesta henkilöstä ei koskaan voi tulla mitään suurempaa.
Poikkeuksiahan tosiaan löytyy.
Itse olen 15 ja seurustellut noin vuoden samaisen pojan kans (poika 17), ja ollaan molemmat täysillä tässä suhteessa.
"ei yläasteikäinen ole vielä todellakaan kypsä seurustelulle"
Olet kyllä väärässä tämän asian suhteen.Tottakai löytyy paljon niitä, joille seurustelu ei ole vielä ajankohtaista yläasteella,mutta niitäkin löytyy joille se on.Enkä nyt menis väittämään,että tämä mikään pieni ryhmä olisi.
Ja vaikka nyt oliskin sellaisia lyhyitä kuukauden, pari kestäviä suhteita nuoruudessa useempiakin, niin en usko se haavoittaa kovinkaan pahasti sisäisesti.
Tottakai sitä on surullinen jonkin aikaa jos ero tulee, varsinkin jos itse olisi halunnut jatkaa ja toinen pistääkin yhtäkkiä välit poikki.Koska niinhän siinä monesti voi käydä, ettei osaa arvatakkaan,että toinen pistää välit poikki.Ja tämähän johtuu juuri siitä, että ei tunneta toisia kunnolla, luottamusta ei ole..
Mutta nuorenahan ne ihastukset vaihtuu nopeesti ja pian onkin jo seuraava kiikarissa.
"Ja silloin parikymppisenä ihminen on kypsynyt, itsenäistynyt..."
Tunnen useampiakin, jo muutama vuosi sitten 20 täyttäneitä, jotka eivät todellakaan ole kypsyneet, eivätkä itsenäistyneet.
Teitä kaikkia jo vanhempana voin ilmoittaa, että itse löysin tulevan aviomieheni, kun olin juuri täyttänyt 17. Ennen sitä seurustelin muutaman pojan kanssa ja totta kai se oli kamala tunne, kun tuli jätetyksi. Se on kuitenkin kokemus, jonka melkein jokainen tulee joskus kokemaan, on sitten ylä-asteikäinen tai vaikka "huikeat" 20. minun mielestäni on ainakin ihan ok, jos ensimmäiset seurustelusuhteet on jo 14-15-vuotiaana, koska silloinhan se tuo ns. "oikeaa" seurutelua varten harjoittelu alkaa (en sano, että kaikkien tapauksessa se olisi pelkkää harjoittelua). Ajan myötä sitä alkaa sitten ymmärtämään mistä tässä oikein on kyse.
Henkilölkohtaisesti en kadu mitään mitä silloin vuosia sitten tein! Se kaikki on vain rikastuttanut elämääni ja antanut kokemusta ihmissuhteiden saralla. En nyt väitä, että kaikkien olisi pakko aloittaa seurustelu heti kun on mennyt yläasteelle, koska sehän tosiaan on yksilöllistä. Sitten, jos tuntuu siltä, että olisi kiva kokeilla seurustelua, niin siitä vaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se ensimmäinen poika/tyttöystävä on ehkä ensirakkaus, mutta se ei välttämättä ole se tuleva aviomies/vaimo. Jos ero tulee ja sattuu, niin muutaman vuoden tai jopa jo kuukauden päästä saattaa ajatella, että mitähän minä tuossa oikein näin.
Ja sitten vielä, kokemuksen rintaäänellä puhun, että sen ensimmäisen poika/tyttökaverin kanssa ei ole pakko mennä heti sänkyyn. Parhaiten oppii toisen tuntemaan, kun ensin juttelee asioista ja sitten jos pystyy sen kumppanin kanssa keskustelemaan ujostelematta seksistä, niin alkaa päästä jo asiasta jyvälle.
Nyt tämän saarnan lopuksi mainitsen huolestukseni, että lukekaa ne kortsupakkauksen käyttöohjeet ennen tosi toimia..joku tuolla jo tuskaili, kun ei osannut sitä laittaa oikein.. :o)
No niin nyt on täti avautunut! Tsemppiä kaikille!