Kuhmolainen kuuluisa ja pidetty ministeri Paula Lehtomäki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää, tuijottaa vaan omaan napaansa, nähtiinhän se nytkin, mies kotona lapsen kanssa, niin heti tulee korotuksia perhevapaisiin..että on niin ällö nainen, ku olla voi.
Ministeri????
asiaa seurannut
51326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tuo sitä kuuluisaa kainuulaista kateutta, ihanko tuntuu että halkeaa jos tulee pari euroa lisää ? tiedoksi ettei ainakaan Lehtomäen perheessa ole mitään käyttöä mokomalle korotukselle.Ja eikö se ole yleensä tosi hieno homma että tulee korotuksia korvauksiin, vaikka olisi Lehtomäen ansiota ? mitä siinä on pahaa vai pelkäätkö että hän rikastuu ? heh eh, kyllä te olette porukkaa. Tiedoksi että minä saan kuussa 8500 euroa ja kaikki muukin on ilmaista, muuttuiko kasvoilla väri ?
mittää, minä saan saman verran kilometrikorvauksia, päivärahat ja palkka päälle, laske siitä.
Hyvin on Lehtomäki työnsä tehnyt ja hyvin edustanut Suomea ulkomaillakin. On arvestottu ministeri galluppienkin mukaan. Pitää hyvin yhteyksiä kotikaupunkiinsakkin. Hyvä Paula!
Saattaa kyseisellä henkilöllä tulla ainakin "työttömyyskuntien" osalta takapakkia äänimäärässä.
Viestit ei vanhene