eläin

Tätä on vähän hankalaa kirjoittaa/selittää, kun olen lueskellut paljon keskusteluja täällä keskustelupalstoilla mutta ei vielä tullut törmättyä sellaiseen asiaan kuin että ihminen tuntuisi olevan puoliksi eläin. Enkä nyt tarkoita että näyttäisi eläimeltä (pieni häntä tai naaman muoto / vahva karvankasvu) tai olisi eläinten kasvattama (ei nyt liikaa Viidakko kirjaa). Enkä todellakaan tarkoita että täyden kuun aikaan muuttuu ihmissudeksi ja käy tappamassa paria ihmistä. :) Eli onko mahdollista tai oletteko tavanneet ihmisen jolla on eläimen ominaisuuksia?
Vai haukunko minä tyhjään? ^_^
4556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mikä antaa aiheen kysyä tuota???

Äänestä
  • vai olenko minä ainoa friikki?

    Äänestä

Onhan joillain eläimillä todettu erillaisia persoonallisuuksia esim. ne eivät käyttäydy kuten kyseisen lajin pitäisi joten miksei ihmiselläkin voi. mieti vaik batmania! :D Mut syvimmässäni hieman epäilen kertomustasi..

Äänestä

Haluaisin muistuttaa sellaisesta seikasta, että ihminenhän on eläin. Miksi siis ihmisellä ei olisi eläimen ominaisuuksia? Ei ihminen eläimestä mitenkään poikkea, paitsi ihminen on rakentanut kivinuijasta kummallisempia vempaimia. Suurin osa eläimistä kommunikoi keskenään, näyttää tunteensa jotenkin, puolustaa reviiriä jne... kyllähän ihminenkin näitä eläinten käyttäytymisen tuntomerkkejä aika tavalla täyttää.
En usko, että tuo oli haluamasi vastaus kysymykseesi, mutta itse ainakin elän muistaen itseni eläimeksi. Sen takia saatankin käyttäytyä muiden ihmiseläinten mielestä monessakin asiassa oudosti sillä seuraan tunteitani ja luotan kaikkiin kuuteen vaistoon jotka minulle on suotu.
Toiset vain haluavat peitellä sitä tosiasiaa, että ovat eläimiä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koirako? kirjoitti:

Tätä on vähän hankalaa kirjoittaa/selittää, kun olen lueskellut paljon keskusteluja täällä keskustelupalstoilla mutta ei vielä tullut törmättyä sellaiseen asiaan kuin että ihminen tuntuisi olevan puoliksi eläin. Enkä nyt tarkoita että näyttäisi eläimeltä (pieni häntä tai naaman muoto / vahva karvankasvu) tai olisi eläinten kasvattama (ei nyt liikaa Viidakko kirjaa). Enkä todellakaan tarkoita että täyden kuun aikaan muuttuu ihmissudeksi ja käy tappamassa paria ihmistä. :) Eli onko mahdollista tai oletteko tavanneet ihmisen jolla on eläimen ominaisuuksia?
Vai haukunko minä tyhjään? ^_^

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu