Voi hyvänen aika. Pitihän se taas tämäkin päivä nähdä. Oli sovittu vartiopäällikön kanssa, että tulen töihin aamulla kahdeksan maissa. Saattoloma alkoi klo 9.00. Ihmettelette varmaan, että tänäänhän on vasta torstai, keikanhan piti olla perjantaina. Ja mietitte varmaan, että mikä keikka se näin vähän aikaa kestää. Yleensähän saattolomat ovat kolmesta kuuteen tuntiin. Turvallisuussyistä en kertonut teille oikeaa päivää, anteeksi jekkuni.
En nukkunut viime yönä silmäystäkään, pyörin sängyssä ja panikoin aivan käsittämättömästi. Kylmät ja kuumat aallot iskivät kroppani läpi vuorotahtia nostattaen pulssini uskomattomiin lukemiin. Mittasin kuumetta viiden minuutin välein saadakseni edes jonkun tekosyyn laistaakseni keikan, mutta ei, 36,8 astetta. Sillä ei saa sairaslomaa edes ala-asteen terveydenhoitajalta. Olin niin väsynyt, että yritin lietsoa pääni sisään sellaisen paniikin, että olisin pökertynyt ja saanut lepoa sitä kautta. En onnistunut.
Kuitenkin aamulla vartiopäällikkö ilmoitti, että lähden keikalle yhdessä inventaario-naisvartijan kanssa. "Mutta minunhan piti lähteä bodarivangin kanssa", vastasin, jolloin päällikkö kurtisti kulmansa ja sanoi: "TE VARTIOITTE YHDESSÄ BODARIA!!!" Voi sitä hävetyksen määrää, luulin lähteväni keikalle kollegaa vartioimaan. Puna kohosi poskilleni ja jos olisin puhunut jotain, olisi se tullut ulos suustani änkytyksen muodossa.
Menin hakemaan vankia osastolta siviilivaatteet päällä (jalassa tummansiniset farkut, jotka ostin tätä reissua varten). Löydettyäni vangin osastolta, hän tokaisi: "Et kai sä noita vaatteita paa, vitun Spede?" "Eeeikäkö, eeeen laita, hulhulluja puhut" vastasin ja punastuin. Silmäni pyörivät päässä katon ja lattian väliä seilaten. Näin tapahtuu aina, kun yritän valehdella. Olin ihan kuutamolla ja todella peloissani melkoisen tovin. Asia selvisi siviilivaatevarastolla: kyseessä oli saattoloma sukulaisen hautajaisiin. Sovimme vangin kanssa, että käymme kotonani vaihtamassa minulle tumman puvun päälle. Toivottavasti papin ei tarvitse odottaa meitä, ajattelin.
Olimme juuri lähdössä vankilalta, kun naisvartija saapui paikalle virkavaatteissaan. "Et kai sä noita vaatteita paa, vitun Spede?" tokaisin tytölle ja nyökkäsin hyväksyntää hakien vangin suuntaan. Taisinpa iskeä vielä miehekkäästi silmää vangille. Vangin mielestä naisvartijan vaatteissa ei ollut mitään vikaa. Hupsista, nyt joku mokailee koko ajan, ajattelin ja kaivoin paniikissa tupakoita taskustani, kunnes muistin, etten ole koskaan edes maistanut tupakkaa.
Vartiopäällikkö oli osittain kuullut keskustelumme ja tuli paikalle selvittämään asiaa. Kerroimme, että minä olen ainoa alipukeutunut ja käymme vaihtamassa minulle vaatteet kotonani. Päällikön mielestä tähän ei ollut aikaa ja ei kuulemma ole kovin turvallista näyttää vangeille, missä vartijat asuu. Tätä en ollut edes miettinyt. Kotini paljastuminen olisi saattanut johtaa melkoisiin paineisiin siviilielämässä. Kiihdytin itseni uskomattomaan paniikkiin ihan hetkessä. Elämäni luisui silmissäni melkoisella nopeudella. Tunsin kuinka eriväriset pallot iskivät silmiini ja alitajunnastani tulleet skenaariot täyttivät mieleni...
Jalat kohollani heräsin parin tunnin päästä vankilan lepohuoneesta. Ihanan rauhallinen lämmin fiilis iski luihini tajutessani, että olen laistanut maailman vaarallisimman vangin kanssa tehtävän maailman vaarallisimman keikan. Löysin pienen hymynkareen oikeasta huulenpielestäni, hirnahdin vaivihkaa.
Nyt lopuksi kysyisinkin kokeneemmilta keikkavartijoilta, että kannattaisiko aina selvittää etukäteen, mihin keikat suuntautuvat? Toiseksi, olisiko parempi jos naisvartijat suuntautuisivat keikkavartiointiin vaarallisten vankien kanssa? Ja kolmanneksi vielä, kehtaanko kysyä vartiopäälliköltä, että saanko minä pitää työtunnit pökertymisen ajalta vai katsotaanko se ruokatunniksi?
Rauhallisia työpäiviä kaikille saattovartijoille ja vinkkejä vastaisuuden varalle. Toisaalta, eiköhän minun keikat ole vähäksi aikaa nähty...
En nukkunut viime yönä silmäystäkään, pyörin sängyssä ja panikoin aivan käsittämättömästi. Kylmät ja kuumat aallot iskivät kroppani läpi vuorotahtia nostattaen pulssini uskomattomiin lukemiin. Mittasin kuumetta viiden minuutin välein saadakseni edes jonkun tekosyyn laistaakseni keikan, mutta ei, 36,8 astetta. Sillä ei saa sairaslomaa edes ala-asteen terveydenhoitajalta. Olin niin väsynyt, että yritin lietsoa pääni sisään sellaisen paniikin, että olisin pökertynyt ja saanut lepoa sitä kautta. En onnistunut.
Kuitenkin aamulla vartiopäällikkö ilmoitti, että lähden keikalle yhdessä inventaario-naisvartijan kanssa. "Mutta minunhan piti lähteä bodarivangin kanssa", vastasin, jolloin päällikkö kurtisti kulmansa ja sanoi: "TE VARTIOITTE YHDESSÄ BODARIA!!!" Voi sitä hävetyksen määrää, luulin lähteväni keikalle kollegaa vartioimaan. Puna kohosi poskilleni ja jos olisin puhunut jotain, olisi se tullut ulos suustani änkytyksen muodossa.
Menin hakemaan vankia osastolta siviilivaatteet päällä (jalassa tummansiniset farkut, jotka ostin tätä reissua varten). Löydettyäni vangin osastolta, hän tokaisi: "Et kai sä noita vaatteita paa, vitun Spede?" "Eeeikäkö, eeeen laita, hulhulluja puhut" vastasin ja punastuin. Silmäni pyörivät päässä katon ja lattian väliä seilaten. Näin tapahtuu aina, kun yritän valehdella. Olin ihan kuutamolla ja todella peloissani melkoisen tovin. Asia selvisi siviilivaatevarastolla: kyseessä oli saattoloma sukulaisen hautajaisiin. Sovimme vangin kanssa, että käymme kotonani vaihtamassa minulle tumman puvun päälle. Toivottavasti papin ei tarvitse odottaa meitä, ajattelin.
Olimme juuri lähdössä vankilalta, kun naisvartija saapui paikalle virkavaatteissaan. "Et kai sä noita vaatteita paa, vitun Spede?" tokaisin tytölle ja nyökkäsin hyväksyntää hakien vangin suuntaan. Taisinpa iskeä vielä miehekkäästi silmää vangille. Vangin mielestä naisvartijan vaatteissa ei ollut mitään vikaa. Hupsista, nyt joku mokailee koko ajan, ajattelin ja kaivoin paniikissa tupakoita taskustani, kunnes muistin, etten ole koskaan edes maistanut tupakkaa.
Vartiopäällikkö oli osittain kuullut keskustelumme ja tuli paikalle selvittämään asiaa. Kerroimme, että minä olen ainoa alipukeutunut ja käymme vaihtamassa minulle vaatteet kotonani. Päällikön mielestä tähän ei ollut aikaa ja ei kuulemma ole kovin turvallista näyttää vangeille, missä vartijat asuu. Tätä en ollut edes miettinyt. Kotini paljastuminen olisi saattanut johtaa melkoisiin paineisiin siviilielämässä. Kiihdytin itseni uskomattomaan paniikkiin ihan hetkessä. Elämäni luisui silmissäni melkoisella nopeudella. Tunsin kuinka eriväriset pallot iskivät silmiini ja alitajunnastani tulleet skenaariot täyttivät mieleni...
Jalat kohollani heräsin parin tunnin päästä vankilan lepohuoneesta. Ihanan rauhallinen lämmin fiilis iski luihini tajutessani, että olen laistanut maailman vaarallisimman vangin kanssa tehtävän maailman vaarallisimman keikan. Löysin pienen hymynkareen oikeasta huulenpielestäni, hirnahdin vaivihkaa.
Nyt lopuksi kysyisinkin kokeneemmilta keikkavartijoilta, että kannattaisiko aina selvittää etukäteen, mihin keikat suuntautuvat? Toiseksi, olisiko parempi jos naisvartijat suuntautuisivat keikkavartiointiin vaarallisten vankien kanssa? Ja kolmanneksi vielä, kehtaanko kysyä vartiopäälliköltä, että saanko minä pitää työtunnit pökertymisen ajalta vai katsotaanko se ruokatunniksi?
Rauhallisia työpäiviä kaikille saattovartijoille ja vinkkejä vastaisuuden varalle. Toisaalta, eiköhän minun keikat ole vähäksi aikaa nähty...
Vastaukset 2
Vanhimmat
..sait vedettyä vanhan halpaan tuolla jekullasi! Olin varautunut että se keikka olis huomenna vasta, ja suunnitelmissani ajattelin varata limsaa ja sipsejä mukaan kun sinun saattoreissun kirjoitus ilmestyy ruutuun.. Mutta eise mitnn.. Varmaankin nuo naiskesävartijat saisi hoitaa nuo likaiset hommat vankilassa, tätä mieltä minä olen. Onkos Kaapo sinulla nyt viikonloppu vapaata? Kerro hieman vapaa-ajastasi, mitä harrastat ja käytkö usein viihteellä? Toivottavasti et joudu siviilissä yhtä kiperiin tilanteisiin?
Valitettavasti en voi tällä palstalla alkaa ruotimaan tylsää siviilielämääni, eikä se varmaan muita kiinnostaisi kuin sinua. Toisaalta en voi hyppiä muillekaan palstoille kirjoittamaan, sillä koen itseni niin vahvasti "vanginvartijaksi", että se olisi sielunsa myymistä.
Kiitos paljon kuitenkin kannustuksesta, saan siitä voimaa suuresti työhöni. Sinulle voin kertoa (et kerro muille), että minulla olisi ollut vapaa viikonloppu töistä, mutta yksi vanhempi vartija pakotti minut töihin hänen osastolleen viikonlopuksi. Varmaan hänellä oli jäänyt ryyppyputki päälle, niin lujaa hän sammalsi ja käytti karkeaa voimakieltä uhkailussaan. Ja sehän tehoaa parhaiten tämmöiseen ruipeloon.
Hauskaa viikonloppua vaikka muutaman oluen parissa. p.s. Painoni on melkein entisellään, 61 kiloa eli kilo on vielä alipainoa.