Luin jokiaika sitten pojalleni jotrain lasten kuvakirjaa, jossa esiintyi Sisu-Kyösti niminen kissa.
Olen itsekin aivan hämmentynyt, sillä olen ihastunut kyseiseen nimeen totaalisesti.
Eräänä iltana yllätin itseni haaveilemasta, että jos saan vielä joskus pojan kolmen lapseni kaveriksi, hän saisi nimen Sisu-Kyösti.
Onneksi vauvaa ei ole, ainakin sinun kannaltasi onneksi, huokaisit kai helpotuksesta.
Kyllä meillä ihmisisllä voikin olla kummia nimimakuja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
vaan ihan hauska. Lapseni Aapisessa oli Sisu-niminen kissa. Lapseni rakasti sitä aapista yli kaiken. Aapisen kissa oli tyttökissa, mutta Sisu on kyllä oikeasti pojan nimi.
Itsekin pidän tavallaan Sisu nimestä mutta Kyösti ei oikein ole mieleeni.