Olen jo vuosia asunut täällä Suomessa ja saannut mahdollisuuden purjehtia teidän saaristossa. Teillä on maailman hiennoimmat saaret ja vesistöt ja purjehdus kruunaa se leppoisa ja auttava ilmapiiri joka vallitsee siellä. Kaikki ovat siellä tervetuleita aloitelijat ja kokeneet. Keskustelu on rauhallinen, ystävällinen ja toistenne huomioiva. Moottoriveneiliät ja purjehtiat ovat siellä tasavertoisia.
Mitä sitten tapahtuu kun teikäläiset kirjoitaa keskustelupalstoihin. Haukutte toisianne, käytäydytte moukamaisesti, kiroilette kun ligistit ja molaatte toisianne kun joku kysyy ihan asiallisesti.
Liikun yleenssä englanninkelisissä purjehdus-saiteissa mutta käyn myös saksalaisissa, tanskalaisissa ja ruotsalaisissa. Väitän että niistä ei löydy yksikään niin ilkeä, tyhmä tai molaava viesti kuin 80% teidän viesteistä tällä palstalla. Onko kyseessä kansansairaus, oletteko menettäneet järkeenne vai onko tällä palstalla kirjoittavat ihan eri ihmiset kuin ne jotka olen tavannut siellä saaristossa?
Kyllä meikäläien ihmettelee...
12
2280
Vastaukset 12
- Merijussi
Olet niin kovin oikeassa. Osa on menettänyt järkensä. Myöskin kansan ominaispiirre on kyseessä. Me suomalaiset olemme ison ugrilaisen perheen niiden jäsenten jälkeläisiä, jotka aina muuttivat kauemmaksi ja kauemmaksi pohjoisen synkkiin metsiin kun emme tulleet muiden kanssa toimeen väestön lisääntyessä samalla tappaen alkuperäiset asukkaat edeltämme. Ole sitten niillä geeneillä symppis ja sosiaalinen. Iso osa on myös niitä wannabe veneilijöitä, jotka täällä voivat päteä.
Mutta ollaan iloisia, että käyttäytyminen on juuri noin kuten kirjoitit, eikä toisinpäin. Täällä on helpompaa häivyttää öykkäröivä idiootti kuin tuolla saaristossa, tai ainakaan siitä ei saa vankeusrangaistusta.- Viki
Olisko vähän samantyylin ilmiö, kuin liikenteessä esiintyvä road rage? Auton ratissa moni muuten ihan kunnon ihminen päästää primitiiviset tunteensa valloilleen, kun ympäröivä peltikuori suojaa yhteisön vaatimuksilta hyvään käytökseen ja tekee ratissa istuvasta anonyymin?
Samoin näppiksen ääressä puretaan turhautumia?
Mutta miksi tämä on (onko?) pelkästään (?) suomalainen ilmiö nettikeskustelussa. En olisi tuosta ihan varmaa, päinvastaista esimerkkiä ei nyt ole esittää kun seuraan vain paria ruottalaista palstaa. Siellä ollaan asiallisia, jopa swenssonimaisen tylsiä, mutta eipä keskustelun vilkkauskaan päätä huimaa tähän palstaan verrattuna.
Käykää katsomassa naapurimaan vastaava palsta.
Ilmapiiri on kuin täydellinen kontrasti.
http://klotterplanket.marinan.com/customer/marindisc.nsf/Disc01W?openform- Foorumeissa
On yleensä parempi järjestys..
Tältä palstalta luettua voi aina tarkastella kriittisesti. - Ulkomaalaine
Teillä olla täällä Suomi maailman puhtaimpi merivesi, näkyypi yli kolkytsentti syvyteensä pohjalieju.
- foorumi
Foorumeissa kirjoitti:
On yleensä parempi järjestys..
Tältä palstalta luettua voi aina tarkastella kriittisesti.Rekisteröity foorumi
http://www.puuvene.net/keskustelu/viewtopic.php?t=2947
- hyvin
oppinut suomenkielen, englannin, saksan, tanskan ja ruotsin lisäksi.
Taidat muuten vähän juksata teititellessäsi meitä samoja suomalaisia.- hoono soomi
Aika huonosti feikattua huonoa suomea se on.
- Syntynyt muualla...
hoono soomi kirjoitti:
Aika huonosti feikattua huonoa suomea se on.
Katsokaa itseänne peiliin...
Jälleen teille tärkein asia näyttää olevan olenko feikki vai ei. Minulla ei ole, eikä tule olemaan tavoiteena puolustaa itseäni. Kritiikkini kohdistui siihen ainutlaatuiseen negatiiviseen ilmapiiriin joka näkyy siitä että joilekin on tärkeämpi epäillä minun alkuperä kuin lukea ja keskustella siitä varsinaisesta viestistä.
Sen verran olen vuosien varella oppinut että tähän pitää vielä kirjoittaa MULKUT (jos haluaa kuulua tähän joukkoon)! - hehe
Syntynyt muualla... kirjoitti:
Katsokaa itseänne peiliin...
Jälleen teille tärkein asia näyttää olevan olenko feikki vai ei. Minulla ei ole, eikä tule olemaan tavoiteena puolustaa itseäni. Kritiikkini kohdistui siihen ainutlaatuiseen negatiiviseen ilmapiiriin joka näkyy siitä että joilekin on tärkeämpi epäillä minun alkuperä kuin lukea ja keskustella siitä varsinaisesta viestistä.
Sen verran olen vuosien varella oppinut että tähän pitää vielä kirjoittaa MULKUT (jos haluaa kuulua tähän joukkoon)!Sinä kirjotta väärin se sana. Se pitä kirjoitta MULKKUT. Siis kaksi k.
- keskustelupalstoja
Asiallisempi keskustelupalsta löytyy osoitteesta:
http://www.puuvene.fi/keskustelu/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1451005
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha112950Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63748PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49547- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33481- 63463
- 22417
- 13401
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt157375