Tunteeko kukaan henkilökohtaisesti

jonkun tappajan.

Meillä oli perhetuttu joka ampui naapurinsa rajakiistan vuoksi. Max Huplille olin kerran kuskina vähän aikaa. Ei ois siitäkään uskonu päällepäin. Ihan tavallisia ihmisiä joille on vaan sattunu vähän isompi vahinko.

73

51158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä

      Yhden tappajan melko hyvin. Selvinpäin tosi mukava kaveri mutta kännissä tai missä lie huumeessa/pilleripäissään tosi arvaamaton jopa kavereitaan kohtaan.

      Mielestäni oli vaan ajan kysymys milloin tappaa. Ja sitkun pääsee linnasta ennustan että jos ei lopeta päihteiden käyttöä tappaa muutaman vuoden sisään taas.

      • Äskeinen

        Onneksi tapettu oli yhteiskunnan pohjasakkaa, rikollinen joutikin kuolla niin eipä ole senkään tekemiset enää veronmaksajien taakkana ja mieliharmina. Jos olisi tappanut jonkun rehdin, kaidantien kulkijan niin silloin olisi harmittanut enemmän.

      • sotamies
        Äskeinen kirjoitti:

        Mää tunsin ton Osmon velipojan Karin. Huseerasi Haminassa sotilasmestarina, jonkinlaista salasäpinää ruokalan Eijan kanssa ja sen semmoista. Tosi tarkka intin rahoista...mm. tilasi aina liika vähän ruokaa mettäreissuille ja kehotti meitä tykäreitä ottamaan kunnon askelia ettei kengät kulu! Ei tienny että tiedetään sen roskasakkiosastoon kuuluva velipoikansa! Onneksi veli kuitenkin kunnon veronmaksaja.

      • T9806jtp
        sotamies kirjoitti:

        Minä kävin intin Haminassa 1972-73. Silloin Kari oli kersanttina. Oli suoraselkäinen, vaativa ja
        ennenkaikkea oikeudenmukainen joukkueemme johtaja. Muistan jonkun maininneen, että Karilla
        on "Lusu" niminen veli, joka on rikollinen.

      • saksit
        Äskeinen kirjoitti:

        Onneksi tapettu oli yhteiskunnan pohjasakkaa, rikollinen joutikin kuolla niin eipä ole senkään tekemiset enää veronmaksajien taakkana ja mieliharmina. Jos olisi tappanut jonkun rehdin, kaidantien kulkijan niin silloin olisi harmittanut enemmän.

        Vai pohjasak?

      • ......
        sotamies kirjoitti:

        Mää tunsin ton Osmon velipojan Karin. Huseerasi Haminassa sotilasmestarina, jonkinlaista salasäpinää ruokalan Eijan kanssa ja sen semmoista. Tosi tarkka intin rahoista...mm. tilasi aina liika vähän ruokaa mettäreissuille ja kehotti meitä tykäreitä ottamaan kunnon askelia ettei kengät kulu! Ei tienny että tiedetään sen roskasakkiosastoon kuuluva velipoikansa! Onneksi veli kuitenkin kunnon veronmaksaja.

        mä tunsin lusun kun se oli mun faijankaa tekemisis...tänään viimeksi katsoin vanhoja valokuvia jossa on mutsi,faija,mä,lusun poika"esa",lusu sekä marita kuva on otettu haminan työ siirtolasta..lusu oli vähän kun perhe tuttu koska tavastilasta faijan suku on tullu pyörittyy lusun luo jonkun verran..siellä lusun tekemässä "putkassa" faija meni vielä kihloihi onhan noita valokuvia sieltä melkee kansio täyn..

      • Anonyymi
        ...... kirjoitti:

        Älä viitti

    • Mörkö

      Kotkalainen edesmennyt "pisnismies" Lusu piti
      Lahdessa kuntosalia 90-luvulla.

      Kerran muistuu mieleen kun me pojankollit oltiin juuri menossa saunaan. Kohta Lusu tuli myöskin saunomaan.
      Kaikki kunnioitti ja suorastaan pelkäsi Lusua. Siellä me nulkit sitten istuttiin kuunneltiin kun Lusu puhui. Mukava kaveri meille pojille, mutta miehessä jotain semmosta, mitä en ole koskaan kenessäkään tavannut. Jotenkin kumman tavalla se pysty ottamaan miehen haltuunsa pelkällä olemuksellaan, imaseen pois henkisen kantin. Jo sen katse sai paskat housuun.

      Silloin siellä muutenkin pyöri sen lähimpiä miehiä. Yksi manne jäi erityisesti mieleen, kaveri oli kuin mafiamies, viimesen päälle mustanahkatakki, pussihousut ja kiiltävät nahkasaappaat. Tämä voi kuulosta hauskalta, mutta jos oisitte kaverin tavannut, ei ois tullut pieneen mielenkään nauraa sille. Sen kovempaa ja itsevarmempaa miestä en ole Lusun lisäksi tavannut.

      Jo silloin supistiin Lusun henkilökohtaisesti tappamista miehistä. Mutta vain supistiin, salilla pidettiin yhtä ja Lususta ei koskaan puhuttu pahaa. Lepää rauhassa.

      • Lusulle turpaan antanut

        ja laittoi pikkulasta eteen, paskahousu!

      • Mörkö
        Lusulle turpaan antanut kirjoitti:

        ja laittoi pikkulasta eteen, paskahousu!

        se on konnallakin ja kun mies on vainaa pitäs ymmärtää pitää turpansa kiinni.

      • japyh
        Mörkö kirjoitti:

        tappajilla ei ole kunniaa eikä sitä niille suoda, oli syy mikä tahansa.

      • Mörkö
        japyh kirjoitti:

        tappajilla ei ole kunniaa eikä sitä niille suoda, oli syy mikä tahansa.

        viime kädessä murhamiehenkin ja Jumalan edessä jokainen on kunnioitettu.
        Sitä ennen murhaaja kuitenkin kohtaa tekonsa niinkuin ne on, puhtaasti ja suoraan sydämmestä. Ja kohtaa myös tappamansa miehen tuskan ja kauhun. Jumalan käräjillä jokainen on oman itsensä tuomari, itsensä tuomitsee ja kärsii tuomionsa.
        Ankara, mutta oikeudenmukainen on tämä laki, ja kovinkin mies nöyrtyy ja vuodattaa kyyneleet sen edessä.

        Vainajaa tulee kunnioittaa sen takia koska hänen henkensä on Jumalan käsissä.

      • olavi
        Mörkö kirjoitti:

        se on konnallakin ja kun mies on vainaa pitäs ymmärtää pitää turpansa kiinni.

        Nyt on jo läpät sitä luokkaa että taitaa nilsiän alaasteen yhteiskone käydä kuumana.
        kuka vitun lusu....varmaan kova jätkä joo, vai oliko se sen kaveri manne se kovin kuitenkin ku joltain tuli katseesta paskat housuun

      • LLJ
        olavi kirjoitti:

        Osmo "lusu" Ahlgvist oli karhulalainen alamaailman isoja pomoja suomessa, omalla paikkakunnallani (Luumäki) asuu edelleen lusun entisiä ykkösmiehiä.

      • haba

        En henkilökohtaisesti tunne Lusua, vain eri tarinoiden perusteella. Tosin tunnen Lusun henkivartijan ja ykkösmiehen Lahden ajoilta tosi hyvin. Kalassa on käyty yhdessä monet kerrat ja juteltu asioista jos toisestakin...Lusu oli vaativa ihminen omiensa keskuudessa, tosin osasi myös hyvin palkita lojaalit kaverinsa. Ehkä mies ajautui vain väärälle puolelle kuka ties....ei hänen ampujansakaan ole mikään pyhimys...rest in peace... niinkuin me kaikki kuoltuamme...

      • savossa äidin suku
        LLJ kirjoitti:

        Osmo "lusu" Ahlgvist oli karhulalainen alamaailman isoja pomoja suomessa, omalla paikkakunnallani (Luumäki) asuu edelleen lusun entisiä ykkösmiehiä.

        joop Lusun äiti on sisko omalle Äidilleni, siis ekoja serkkuja ollaan,, muutama vuosi sitten juttelin Tapani Kansan kanssa, mienas äijä silloin paskoa housuunsa, kun kuuli mitä sukua olen:) Lusu oli duunari perheen kasvatti, ja tulinen luonne jo lapsena

      • lueppa kuule v 95 alibia
        olavi kirjoitti:

        Nyt on jo läpät sitä luokkaa että taitaa nilsiän alaasteen yhteiskone käydä kuumana.
        kuka vitun lusu....varmaan kova jätkä joo, vai oliko se sen kaveri manne se kovin kuitenkin ku joltain tuli katseesta paskat housuun

        niin tiiät jotaki, äijä oli tuolloin suomen suurimman huumeliigan pomo, taitaa olla jollakin historian tuntemuksessa aukko..

      • AMGHK
        savossa äidin suku kirjoitti:

        joop Lusun äiti on sisko omalle Äidilleni, siis ekoja serkkuja ollaan,, muutama vuosi sitten juttelin Tapani Kansan kanssa, mienas äijä silloin paskoa housuunsa, kun kuuli mitä sukua olen:) Lusu oli duunari perheen kasvatti, ja tulinen luonne jo lapsena

        Tunsitko kuinka hyvin lusun tai sen kavereita? Mun isä oli nimittäin yks sen parhaimmista kavereista?

      • Kaaleppi77

        Heheee!Et yhtään enempää kliseitä kirjoitukseesi saanu mahtumaan?"Kaikki kunnioitti ja suorastaan pelkäsi"/"miehessä jotain semmosta, mitä en ole koskaan kenessäkään tavannut."/"se pysty ottamaan miehen haltuunsa pelkällä olemuksellaan, imaseen pois henkisen kantin. Jo sen katse sai paskat housuun. "/"Sen kovempaa ja itsevarmempaa miestä en ole Lusun lisäksi tavannut."/"Jo silloin supistiin Lusun henkilökohtaisesti tappamista miehistä. Mutta vain supistiin, salilla pidettiin yhtä ja Lususta ei koskaan puhuttu pahaa. Lepää rauhassa. " Mut hauskaa tota oli kyl lukea, ei siin mitään.

      • lusun serkku
        AMGHK kirjoitti:

        Tunsitko kuinka hyvin lusun tai sen kavereita? Mun isä oli nimittäin yks sen parhaimmista kavereista?

        olen saattanu lehdistä muuten lukea, jos on nimi mainittu...

      • mese amg
        AMGHK kirjoitti:

        Tunsitko kuinka hyvin lusun tai sen kavereita? Mun isä oli nimittäin yks sen parhaimmista kavereista?

        mikä sun isän nimi oo..
        sitten voisin jotai tietää....

      • VitoM
        Kaaleppi77 kirjoitti:

        Heheee!Et yhtään enempää kliseitä kirjoitukseesi saanu mahtumaan?"Kaikki kunnioitti ja suorastaan pelkäsi"/"miehessä jotain semmosta, mitä en ole koskaan kenessäkään tavannut."/"se pysty ottamaan miehen haltuunsa pelkällä olemuksellaan, imaseen pois henkisen kantin. Jo sen katse sai paskat housuun. "/"Sen kovempaa ja itsevarmempaa miestä en ole Lusun lisäksi tavannut."/"Jo silloin supistiin Lusun henkilökohtaisesti tappamista miehistä. Mutta vain supistiin, salilla pidettiin yhtä ja Lususta ei koskaan puhuttu pahaa. Lepää rauhassa. " Mut hauskaa tota oli kyl lukea, ei siin mitään.

        Olisit kovin nöyrää poikaa jos olisit tuntenut.

      • skitso
        haba kirjoitti:

        En henkilökohtaisesti tunne Lusua, vain eri tarinoiden perusteella. Tosin tunnen Lusun henkivartijan ja ykkösmiehen Lahden ajoilta tosi hyvin. Kalassa on käyty yhdessä monet kerrat ja juteltu asioista jos toisestakin...Lusu oli vaativa ihminen omiensa keskuudessa, tosin osasi myös hyvin palkita lojaalit kaverinsa. Ehkä mies ajautui vain väärälle puolelle kuka ties....ei hänen ampujansakaan ole mikään pyhimys...rest in peace... niinkuin me kaikki kuoltuamme...

        ihan tosta vaan ampumaan, ei se nyt mitään vaadi. Tai harrastamaan huumekauppaa, kova maine vain muutamalla sikateolla ja sitten pidetään sitä mainetta vain yllä. Kovimmat ja rohkeimmat kaverit elävät kuitenkin rehellistä työtä tehden ja lapsistaan huolehtien. Ei tommoisia surkimuksia kannata nostaa jalustalle-kuuluvat kaatopaikalle!

      • haka393
        skitso kirjoitti:

        niinhän ne tekee...toiset enemmän ja toiset vähemmän, kukaan ei ketään jalustalle voi nostaa eikä ole tarkoituskaan, kysehän on vai pelkästä keskustelusta. eikä kova maine työntekijänäkään tyhjästä synny kädet taskussa seisoen.....kukin miettiköön itsessään kuka kaatopaikalle kuuluu.....vai kuuluuko????????

      • savossa äidin suku kirjoitti:

        joop Lusun äiti on sisko omalle Äidilleni, siis ekoja serkkuja ollaan,, muutama vuosi sitten juttelin Tapani Kansan kanssa, mienas äijä silloin paskoa housuunsa, kun kuuli mitä sukua olen:) Lusu oli duunari perheen kasvatti, ja tulinen luonne jo lapsena

        asuin naapurissa vuodesta 1946 1956 Pojat Jouko Osmo ja Kari¨äiti edit eetla isä Kaarlo Otsolassa lahnantiella!minun äiti sen nimen sille anto lusu.pikkunen vaalea räkänokka kun viimeksi näin. veli Jouko paras kaverini, kuoli auto onnettomuksessa 60luvulla!

      • lusun serkku
        roberto kirjoitti:

        Jouko kuoli auto-onnettomuudessa 1986

      • Yks "sellisti"

        Elettiin syyskesää vuonna -x ja matkustin tutkariksi Vaasan läänille.Kuinka ollakkaan tamä kuuluisa Lusu oli samassa matkasellissä kanssani.Juteltiin siinä tietysti mistä ollaan kiinni ja Lusu kertoi että epäilevät häntä Alavuden viinakaupan väännöstä ja oli siinä Kuopion ja jostakin muustakin puhetta.No,siellä sitä sit oltiin ja tapahtui vangin vapautusyrityskin erään toisen Osmon toimesta...
        Lusun kanssa juttelin kahden kesken aika paljon
        ja kyllä Lusu oli kaverina ok.Hän oli tämän Varkauden viinakauppajutun aikaan erään kuuluisan artistin roudarina ja siinä sivussa tietysti kulki ympäri Suomea katsellen samalla "keikkapaikkoja" itselleen.Että se Lususta.Jokaisella ihmisellä on kehujansa ja haukkujansa.Lusussa ihailin hänen raittiuttaan ja
        terveitä elämäntapojaan.Nykyään raittius on minulle paljon muuta kuin päihteettömyys,tupakoimattomuus,yms.se on elämän raittiutta yhteiskunnassa,lakien noudattamista ja
        ne arvot opin vasta kuljettuani 41-vuotiaaksi asti lähes kaikki Suomen vankilat,kuritushuonetta,vankeutta...nyt 59-vuotiaana voin vain todeta "Tsai tsai tsai,tsai tsai tsai",elämäni on ollut mielelkiintoista ja
        olen saanut tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin.
        Vielä lisään tähän että suinkaan itse en elämääni saanut tähän pisteeseen kuin se nyt on:
        Minun kohdallani se vaati aluksi halun luopua päihteistä ja sitäkautta on tultu päivä kerrallaan tähän päivään.Minä olin ja olen erilainen kuin esim. Lusu.Hän oli ammattimies ilman päihteitä,minä taas pikkurikollinen joka teki omaisuusrikoksia yleensä pienessä sievässä (=2-3 promillee ja pillerit päälle).Sellaisesta rikollisuudesta voi päästä irti kun saa selville
        tautinsa ja alkaa hoitaa sitä.
        No niin,ettei tämä salamyhkäisyys jää vaivaamaan ketään niin tulkoon sanotuksi että lokakuussa -89 yksi venkula huokutteli minut AA-ryhmään ja siitä muutos elämässäni parempaan suuntaan alkoi ja se jatkuu yhä.

      • mielenkiintoinen
        roberto kirjoitti:

        asuin naapurissa vuodesta 1946 1956 Pojat Jouko Osmo ja Kari¨äiti edit eetla isä Kaarlo Otsolassa lahnantiella!minun äiti sen nimen sille anto lusu.pikkunen vaalea räkänokka kun viimeksi näin. veli Jouko paras kaverini, kuoli auto onnettomuksessa 60luvulla!

        Mikäs tuo aikaisemmin mainittu toinen Osmo on?

      • Martti K
        mielenkiintoinen kirjoitti:

        Mikäs tuo aikaisemmin mainittu toinen Osmo on?

        70 luvulla oltiin riihimäen keskusvankilassa osmon kanssa .Osmoa voisi sanoa ammattirikolliseksi ja oikein älykäs kaveri.Osmoa ja Lusua voi sanoa rikollisten kermaksi .Ja ne olis pärjännyt millä alueella tahansa mutta valitsivat tämän alan.Molemmilla oli tuo johtamisen taito.Mikä bisnes vaan olis pyörinyt.Mukavia muistoja on Osmosta jos sattuu
        lukemaan tätä niin varmaan tietää kuka kirjoittaa.
        Martti K

      • odottaen innolla
        skitso kirjoitti:

        ihan tosta vaan ampumaan, ei se nyt mitään vaadi. Tai harrastamaan huumekauppaa, kova maine vain muutamalla sikateolla ja sitten pidetään sitä mainetta vain yllä. Kovimmat ja rohkeimmat kaverit elävät kuitenkin rehellistä työtä tehden ja lapsistaan huolehtien. Ei tommoisia surkimuksia kannata nostaa jalustalle-kuuluvat kaatopaikalle!

        skitso on hyvä ja tulee päin naamaa sanomaan......

      • huhujen-totuuden ero

        mut tosiaa et vaik lusu oliki rikollinen ja myi huumeita mut se myi niitä vaa isoille karvaperseille ketkä ties mitä ne elämältää haluaa et skideille ja nuorille ei myynny ja oli kuulemma iha muuten herrasmies ja mukava jätkä et sinänsä en kyl osaa siit mitää pahaa ees sanookkaa et kyl silläki joku raja oli ja järki mukan nois puuhis et mitä sitä nuorten ja lasten elämää pilaamaa enne ku ees keren elämä alkaa ja mitä papalt kuullu ku se on senkaa tuttuja ollu keskenää et ite en oo tavannu ainakaa en muista ku ite syntyn vast 91

      • joopa joo
        huhujen-totuuden ero kirjoitti:

        Niillä "isoilla karvaperselläkin" voi olla lapsia tai pilaavat muuten monen aikuisen, nuoren ja lapsen elämän hankkiessaan rahaa huumeisiin.

      • Anonyymi
        mielenkiintoinen kirjoitti:

        Mikäs tuo aikaisemmin mainittu toinen Osmo on?

        Ahmaskari

      • Anonyymi
        Yks "sellisti" kirjoitti:

        Elettiin syyskesää vuonna -x ja matkustin tutkariksi Vaasan läänille.Kuinka ollakkaan tamä kuuluisa Lusu oli samassa matkasellissä kanssani.Juteltiin siinä tietysti mistä ollaan kiinni ja Lusu kertoi että epäilevät häntä Alavuden viinakaupan väännöstä ja oli siinä Kuopion ja jostakin muustakin puhetta.No,siellä sitä sit oltiin ja tapahtui vangin vapautusyrityskin erään toisen Osmon toimesta...
        Lusun kanssa juttelin kahden kesken aika paljon
        ja kyllä Lusu oli kaverina ok.Hän oli tämän Varkauden viinakauppajutun aikaan erään kuuluisan artistin roudarina ja siinä sivussa tietysti kulki ympäri Suomea katsellen samalla "keikkapaikkoja" itselleen.Että se Lususta.Jokaisella ihmisellä on kehujansa ja haukkujansa.Lusussa ihailin hänen raittiuttaan ja
        terveitä elämäntapojaan.Nykyään raittius on minulle paljon muuta kuin päihteettömyys,tupakoimattomuus,yms.se on elämän raittiutta yhteiskunnassa,lakien noudattamista ja
        ne arvot opin vasta kuljettuani 41-vuotiaaksi asti lähes kaikki Suomen vankilat,kuritushuonetta,vankeutta...nyt 59-vuotiaana voin vain todeta "Tsai tsai tsai,tsai tsai tsai",elämäni on ollut mielelkiintoista ja
        olen saanut tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin.
        Vielä lisään tähän että suinkaan itse en elämääni saanut tähän pisteeseen kuin se nyt on:
        Minun kohdallani se vaati aluksi halun luopua päihteistä ja sitäkautta on tultu päivä kerrallaan tähän päivään.Minä olin ja olen erilainen kuin esim. Lusu.Hän oli ammattimies ilman päihteitä,minä taas pikkurikollinen joka teki omaisuusrikoksia yleensä pienessä sievässä (=2-3 promillee ja pillerit päälle).Sellaisesta rikollisuudesta voi päästä irti kun saa selville
        tautinsa ja alkaa hoitaa sitä.
        No niin,ettei tämä salamyhkäisyys jää vaivaamaan ketään niin tulkoon sanotuksi että lokakuussa -89 yksi venkula huokutteli minut AA-ryhmään ja siitä muutos elämässäni parempaan suuntaan alkoi ja se jatkuu yhä.

        Hei - tunsin Lusun kun samoilla kylillä on tullut asutuksi ja samoilta kulmilta syntyisin. Itsekin vankiloita kiertelin heti nuoresta lähtien. Riihimäen kuritushuoneella alkoi -73 ja jatkui niin että vuosia tuli yli kymmenen, kunnes sain jarrut päälle. Kertalaisuuksiakin useita. Suurin piirtein kaikki suomen "talot" kierretty, varsinkin suljetut. Kerran karkasin ja sain kakkua lisää, samoin kun pakoautostakin. Mitkään paikkakunnan vaihdokset eivät auttaneet. Aina porukat löytyi ja tietenkin vankiloista tuli paljon tuttuja ja viina virtasi. Hämärähommilla kustannettiin elämä ja juomingit. Muistan kerran kun muutin Tampereelta Kotkaan "paluumuuttajana", menin työkkäriin. Kysyivät: "Milläs sinä olet viimeajat elellyt kun et ole ollut missään töissä, et hakenut edes mitään korvauksiakaan".
        Viimein kyllästyin ja väsyin juomiseen. Olin puolenvuoden tukityöllistettynä ja päätin, että sen puolivuotta olen juomatta. Juon sen jälkeen jos maistuu. Nyt olen jo eläkkeellä, eikä maistu vieläkään. Lopettamisesta on jo reilusti yli viisitoista vuotta, tupakka loppui ennen sitä, vaikka poltin yhtäjaksoisesti nelitoistavuotiaasta. Raittiina on niin paljon muuta tekemistä, - ei tarvii tehdä rikoksiakaan. Poliisitkin on kavereita, - vaikka minun aktiiviajoista virkaa tekevät kyllä jo vaihtuneet.
        T: V-P.S.

      • Anonyymi
        AMGHK kirjoitti:

        Tunsitko kuinka hyvin lusun tai sen kavereita? Mun isä oli nimittäin yks sen parhaimmista kavereista?

        Sun isäs oli homo eikä Lusu hengannut homojen kanssa.

      • Anonyymi
        Mörkö kirjoitti:

        viime kädessä murhamiehenkin ja Jumalan edessä jokainen on kunnioitettu.
        Sitä ennen murhaaja kuitenkin kohtaa tekonsa niinkuin ne on, puhtaasti ja suoraan sydämmestä. Ja kohtaa myös tappamansa miehen tuskan ja kauhun. Jumalan käräjillä jokainen on oman itsensä tuomari, itsensä tuomitsee ja kärsii tuomionsa.
        Ankara, mutta oikeudenmukainen on tämä laki, ja kovinkin mies nöyrtyy ja vuodattaa kyyneleet sen edessä.

        Vainajaa tulee kunnioittaa sen takia koska hänen henkensä on Jumalan käsissä.

        Vittu kukaan kuollut ei oo jumalan käsissä eikä taivaassa vaan hiekjamontussa mätänemässä.

      • Anonyymi
        Mörkö kirjoitti:

        viime kädessä murhamiehenkin ja Jumalan edessä jokainen on kunnioitettu.
        Sitä ennen murhaaja kuitenkin kohtaa tekonsa niinkuin ne on, puhtaasti ja suoraan sydämmestä. Ja kohtaa myös tappamansa miehen tuskan ja kauhun. Jumalan käräjillä jokainen on oman itsensä tuomari, itsensä tuomitsee ja kärsii tuomionsa.
        Ankara, mutta oikeudenmukainen on tämä laki, ja kovinkin mies nöyrtyy ja vuodattaa kyyneleet sen edessä.

        Vainajaa tulee kunnioittaa sen takia koska hänen henkensä on Jumalan käsissä.

        Lusun murhamies kuristui dikiboxin scart johtoon vuoden 2019 alun kunniaksi.
        Sitä olisi luullut melkein itsemurhaksi, ellei paikalla olisi ollut show avustaja.
        Joka muuten kuin ihmeen kaupalla selvisi 5 vuoden tuomiolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei - tunsin Lusun kun samoilla kylillä on tullut asutuksi ja samoilta kulmilta syntyisin. Itsekin vankiloita kiertelin heti nuoresta lähtien. Riihimäen kuritushuoneella alkoi -73 ja jatkui niin että vuosia tuli yli kymmenen, kunnes sain jarrut päälle. Kertalaisuuksiakin useita. Suurin piirtein kaikki suomen "talot" kierretty, varsinkin suljetut. Kerran karkasin ja sain kakkua lisää, samoin kun pakoautostakin. Mitkään paikkakunnan vaihdokset eivät auttaneet. Aina porukat löytyi ja tietenkin vankiloista tuli paljon tuttuja ja viina virtasi. Hämärähommilla kustannettiin elämä ja juomingit. Muistan kerran kun muutin Tampereelta Kotkaan "paluumuuttajana", menin työkkäriin. Kysyivät: "Milläs sinä olet viimeajat elellyt kun et ole ollut missään töissä, et hakenut edes mitään korvauksiakaan".
        Viimein kyllästyin ja väsyin juomiseen. Olin puolenvuoden tukityöllistettynä ja päätin, että sen puolivuotta olen juomatta. Juon sen jälkeen jos maistuu. Nyt olen jo eläkkeellä, eikä maistu vieläkään. Lopettamisesta on jo reilusti yli viisitoista vuotta, tupakka loppui ennen sitä, vaikka poltin yhtäjaksoisesti nelitoistavuotiaasta. Raittiina on niin paljon muuta tekemistä, - ei tarvii tehdä rikoksiakaan. Poliisitkin on kavereita, - vaikka minun aktiiviajoista virkaa tekevät kyllä jo vaihtuneet.
        T: V-P.S.

        Riihimäellä minäkin aloitin 1973 ja kymmenen vuotta myöhemmin 1983 löin jarrut.
        Siitä eteenpäin kohtuullisen puhtailla papereilla.
        Yli 20 vuotta sitten lopetin viinaksienkin nauttimisen, kun se vaan tuntui jo tyhmältä ottaa pieniä huikkaputkia silloin tällöin. Oli siinä ennen sitäkin jopa 10 vuoden putki ilman Alkoa.

      • Anonyymi
        savossa äidin suku kirjoitti:

        joop Lusun äiti on sisko omalle Äidilleni, siis ekoja serkkuja ollaan,, muutama vuosi sitten juttelin Tapani Kansan kanssa, mienas äijä silloin paskoa housuunsa, kun kuuli mitä sukua olen:) Lusu oli duunari perheen kasvatti, ja tulinen luonne jo lapsena

        Rauha Osmo Ahlqvistin muistolle. Oli erittäin fiksu kaveri ja perheenisä. Fiksumpi kuin keskimäärin me suomalaiset. Mikä sitten olikaan se syy, miksi elämä hänellä lähti jo lapsuudessa väärille raiteille. Minusra vanha intiaanien rukous on erinomainen: " Oi suuri henki, älä anna minun tuomita ketään ennenkuin olen kulkenut joitain vuosia hänen mokkasiineissaan". (Pena)

    • Kirppunen

      Miten tuo rajakiista johti siihen surmaan? joskus kuulee aina tuollaisia friikkijuttuja, täälläkin (Englannissa) oli jonkun tonttien rajalla olevan pensasaidan takia joku listinyt naapurinsa joitakin vuosia sitten.

    • miesk

      Tunnen yhden tyypin joka oli selvinpäin ja kännissä ihan asia tyyppi..Sitten alkoi sekoilemaan aineiden kanssa ja pää ei vissiin kestänyt.About vuosi sitten se posautti kaveriaan selkään haulikolla ihan yhtäkkiä.Se vissiin luokiteltiin telotukseksi koska ammuttu mies oli sanonut että älä ammu enää mutta tämä oli ampunut vielä kerran.Minäkin olin samoissa porukoissa parisen kertaa juhlimassa ja kiitän vieläkin luojaa että hän ei ollut silloin alkanut ammuskelemaan..

    • useitakin

      tappaneita ja tapettuja tunsin myös monia. Ei yksikään niistä oo sen kummempi kun muutkaan. Joskus humalassa on kähinöitä mutta niitä nyt on muillakin.

      Tietyllä tavalla kaikki ihmiset on sekopäitä joissakin tilanteissa. Kuka sitten milläkin tavalla. Toiset paskantaa housuunsa ja toiset tekee jotain muuta.

      • .,.

        Joo-o, niin se vaan menee että linnaan ja sieltä ulos. Uskokaa pois vaan että ketä tahansa voi joskus sekottaa ja pahasti, ei kukaan ole syntyessään paha.

    • murhattiin 7.4.1995

      Ahlqvist surmattiin mafiatyyliin ampumalla 1995 kotiovellaan Kotkassa. Ampujalla oli äänenvaimentimella varustettu pistooli ja ammuskelussa haavoittui myös Ahlqvistin 3-vuotias poika.

      Tilaustyöksi arvioidusta surmasta jäi pian kiinni tunnettu helsinkiläisrikollinen Jari Kolivaara, joka tuomittiin murhasta elinkautiseen. Murhan uskotaan liittyvät huumeliigojen välisiin erimielisyyksiin.

      Ahlqvistin murhan motiiveista liikkuu kaksi teoriaa. Toisen mukaan nyt etsitty kotkalaismies olisi sotkeutunut siihen, sillä hän peri Ahlqvistin huumebisnekset. Toisaalta Ahlqvistilla oli hankauksia myös helsinkiläisen huumeliigan kanssa, ja murha saattaa liittyä myös siihen.

      • rikostarioita Suomesta

        Ei kellään olis sitä -95 alibia, missä on Lususta juttua, jos joku löytää niin vois liittää tänne sen jutun. Ois ihan mukava lukea.

      • rikostarioita Suomesta kirjoitti:

        Ei kellään olis sitä -95 alibia, missä on Lususta juttua, jos joku löytää niin vois liittää tänne sen jutun. Ois ihan mukava lukea.

        hei te lusu fanit !!! mult löytyisi teille oikein vanha alibi missä iso juttu lususta oikein 4 sivua ja kolivaarasta......tarjouksia otetaa vastaaa..............

      • l

        Joo tuliha toi lusu tunnettua. Joskus aikoinaan kultaaki myyny lusulle.

      • tavastilan akka

        poika ei haavoittunut. oli kyllä Lusun sylissä ampumis hetkellä

      • itsestäänselvyys
        l kirjoitti:

        Joo tuliha toi lusu tunnettua. Joskus aikoinaan kultaaki myyny lusulle.

        Mitä informaatioarvoa sillä on, että joku on tuntenut Lusun. Aika mahdotonta, ettei kukaan olisi häntä tuntenut.

      • Voi huoh
        itsestäänselvyys kirjoitti:

        Mitä informaatioarvoa sillä on, että joku on tuntenut Lusun. Aika mahdotonta, ettei kukaan olisi häntä tuntenut.

        voi huoh otappa nyt se järki käpälää vissii tarkotettii et kuinka moni sen tuntee henkilökohtaisesti ettei vaa et joo oon pari kertaa nähny ku tietää ja tuntea on 2 eri asiaa et katoppa sielt sanakirjast -.-

    • Waaaaaaaaaaaagner

      Hupli on asiallinen hauska varusmies Upinniemessä 70-luvulla.
      Otse tunnen murhaajan, jolla on tunnollaan ilmaisemakseen epälukuinen määrä.
      Suomessa 11, maailman merillä muutamia, Kaliforniassa 7.
      Arska alias Zodick killer.
      Myy lastenvaunuja Vantaalla.
      Faijansa oli Kekkosen ja ylimmän poliisijohdon tuttu talousneuvos, joka kestitti ja rantatontitti, kunhan poikaan ei kajota. Poika lähti Suomesta siskonsa luokse vaihto-oppilaaksi Kaliforniaan kesällä 1960 jouduttuaan omien sanojensa mukaan 'erittäin pahoihin vaikeuksiin väkivaltaisuutensa vuoksi'.

      Arska. Arksa, jota Suomen viranomaiset eivät tavoita, faijansa on delannut, kertaa kokemuksiaan jenkeissä.

      Tarttis tehdä jotain, saada Suomeen toimiva poliisi, jonka älykkyysosamäärä olisi kolminumeroinen.
      Nykyisen punapäälinnunpelättipressamme on halunnut poliisiksi vain improbatur-tapauksia, niille kun on helpompaa perustella, miksi Suomi tulisi liittää Nuevostoliittoon, kuten Tarja puheessaan 1967 mainitsi.

      • wkt

        Tahtomattani tunnen, .....

      • ,,,u,,,,,k,,,,,,
        wkt kirjoitti:

        Tahtomattani tunnen, .....

        Käyppäs kysymässä monimurhaaja-Arskalta, paljonko on lähettänyt orjikseen kuvittelemaansa paratiisiin ?
        Jätkä on täyshullu psykopaatti, kertoi joskus palelluttaeensa ohimolohkonsa.
        Joko linnaan tai Nuivannniemeen loppuiäkseen, muuna vaihtoehtona luoti otsaan.

      • oittis
        ,,,u,,,,,k,,,,,, kirjoitti:

        Käyppäs kysymässä monimurhaaja-Arskalta, paljonko on lähettänyt orjikseen kuvittelemaansa paratiisiin ?
        Jätkä on täyshullu psykopaatti, kertoi joskus palelluttaeensa ohimolohkonsa.
        Joko linnaan tai Nuivannniemeen loppuiäkseen, muuna vaihtoehtona luoti otsaan.

        Arat on nisse varpaat,
        wkt on nisse kirjottaja ja nytkin heti vedettiin sivuraiteelta tää arska homma.....

        tajuuttekste

    • suttisas

      Lauri Late Johansson on Lusun murhan takana!

    • Siegheil Freud

      Onhan noita tappajia tavattu, mutta kun meni muisteluun Lususta, niinpä kerron itsekin oman kokemukseni miehestä. Olin pidätyssellissä vailla tupakkaa nuorena kloppina ja pyysin putkavahtia pummaamaan tupakkaa naapurisellin äijältä. Putkavahti tuli takaisin ja sanoi: "Ahlqvist laittoi terveisiä, ettei itse polta, mutta antoi sulle sata markkaa tupakkaan." Marlborokartonki maksoi siihen aikaan juuri tuon. Enpä tuolloin tiennyt kuka siellä naapurisellissä oli. Naapurinani asui mies, joka lusi ensimmäisen tapponsa jo ennen sotia. Mutta turhahan näitä on vääntää jossain keskustelupalstalla.

    • hmht00i86

      nisse

    • wkt

      W.K.T

    • Ex Riksulainen

      Tuttu mies lusu,oli.80-luvun lopulla lusittiin rixussa päiväselli 3lla naapureina.Kuvakin löytyy voimanosto kisoista kesä-88 rixun pihalta.Harvinainen raitis konna oli mies.Piti puheensa.Katseltiin lusun sellissä lapsensa kaste kuvia,oli kummina ollut Tapani Kansa.Ei tykännyt "juopoista" työmiehistään,harvoja päästi taloonsa humalassa,Nevalaisen Joben laittoi"talon" selliin yöksi nukkuu humalansa pois.Tapaamisessa yhtä aikaa kun oltiin niin,pamput riisutti meidät molemmat alasti varmuuden vuoksi,ja osmolla oli "mies-kunto" kovana,naurettiin pamppujen ilmeitä.punttisalilla oli"outo" ilmapiiri,kun osmo ja porttilan jussi sattui yhtä aikaa kuntoilee.Mitä lie erimielisyyksiä heillä ollut.Missähän jussi nykyisin luuraa?Tällästä nyt tuli mieleen.No,karavaani kulkee vaan,elämä on klaiffii !

      • Intiimi kysymys

        Niin jäi vain epäselväksi, minkä takia mies-kunto oli kovana?

      • En ole edellinen.
        Intiimi kysymys kirjoitti:

        Niin jäi vain epäselväksi, minkä takia mies-kunto oli kovana?

        No Lusuhan ei lakannut puremasta voimamömmöjä linnassakaan. Anaboleja söi vaikka muuten oli raitis, siis ei viinaa, ei huumeita, ei psyykelääkkeitä. Ja kun tapaamassa kävi sievä nainen, niin alkoihan siinä hormonipommissa hormonit heittää härän peppua :D

        Ja kun Lusulla oli voimapiireistä pamppuja tuttuina, kuriiripalvelu pelasi linnaankin.
        Niin kuulin ja tieto suht varmoilta tahoilta.

        Näin minä oletan tapahtuneen.

      • raskas epäily
        En ole edellinen. kirjoitti:

        No Lusuhan ei lakannut puremasta voimamömmöjä linnassakaan. Anaboleja söi vaikka muuten oli raitis, siis ei viinaa, ei huumeita, ei psyykelääkkeitä. Ja kun tapaamassa kävi sievä nainen, niin alkoihan siinä hormonipommissa hormonit heittää härän peppua :D

        Ja kun Lusulla oli voimapiireistä pamppuja tuttuina, kuriiripalvelu pelasi linnaankin.
        Niin kuulin ja tieto suht varmoilta tahoilta.

        Näin minä oletan tapahtuneen.

        Enpä tunne tappajia, MUTTA yhtä epäilen ja raskaasti.

      • herää kysymyksiä
        raskas epäily kirjoitti:

        Enpä tunne tappajia, MUTTA yhtä epäilen ja raskaasti.

        Kuinka paljon liennee henkirikoksia selvittämättä? Satoja? Keitä he ovat ja missä liikkuvat? Mistä niistä kukaan tietää loppujen lopuksi?

      • auttakaamua
        herää kysymyksiä kirjoitti:

        Kuinka paljon liennee henkirikoksia selvittämättä? Satoja? Keitä he ovat ja missä liikkuvat? Mistä niistä kukaan tietää loppujen lopuksi?

        Minkä nimisiä linnanvenkuloita oli 1960-1970luvulla kuopiosta? Kiinnostaisi tietää, ukkini vissiin oli, mutten miehen menneisyydestä oikein tiedä enkä kerennyt kysymään.

    • kenellätieto

      Eikö Lusu ollut se, joka tapettiin lapsi sylissä - johti huumekauppaa. Eräässä artikkelissa poliisi kertoo varoittaneensa Lusua, että pojat aikovat tappaa hänet. Nämä pojat olivat poliiseja, eivätkö olleetkin?

    • tässätietoa

      Juu, sama kaveri, eli Osmo Lusu Ahlqvist. Kirjasta Rööperi (Harri Nykänen & Tom Sjöberg) löytyi tällainen kohta referoituna:

      Junnu kertoo: "Mä tiedän tarkkaan kuka järjesti Lusun ampumisen. Muutama henkilö pisti littiin määrätyn määrän rahaa ja maksoi sen. Lusu oli niiden kova kilpailija. Mä soitin Lusulle kuukausi ennen kuin se ammuttiin ja sanoin, että on asiaa. Me tavattiin Kouvolan Prisman parkkipaikalla kello kaksi yöllä, ettei kukaan olisi nähnyt meitä. Mä kerroin, että sillä on hengenlähtö lähellä, että on lyöty littiin rahat sitä varten. Lusu sanoi, että sekin oli kuullut vähän samanlaista ja että hän ei laske sisään kuin tuttuja ihmisiä tämän jälkeen. Se laski tutun sisään ja teki virheen. Tuttu ampui sen."

      Junnu; Junell Martti - Jäi vuonna 2003 eläkkeelle keskusrikospoliisin rikosylikonstaapelin vakanssista.

      • Anonyymi

        Kulminaatiopiste on jo saavutettu.
        Lapset kirjoittavat rikollisvanhemmistaan.
        Kuten Ahlqvisin tytär.

    • Anonyymi

      Paska puhetta.. Isotellaan tollasilla jutuilla 😁

    • Anonyymi

      Ei ole nämä jutut totya

    • Anonyymi

      TH tilaajana ja kilpimiehenä Late Johanson yms tullut selväksi aikoja sitten ! Late veljeili Saastamoisen kanssa ja tappoi myöhemmin sen ja oli hautajaisissa yms ,piti puheita jne ! Pokka riittää mihin vaan .

      Rami tietää....

      • Anonyymi

        Höpöti höp sun Teehoot.
        Ettei vaan olisi ollut vanhanajan VaaHoot eli Vaho 😎😁

    • Anonyymi

      Jos rikollisista puhutaan nii koko suku on sitä tehny enemmän tai vähemmän ihan sisäpiiri kaupoista auto varkauksiin ja törkeisiin huumausaine rikoksiin. On se niin ihanaa syntyä perheeseen jossa uran valinta tulee olemaan aika samanlainen ku koko suvulla.

    • Anonyymi

      Eikö Lusu olisi pärjännyt rehelliselläkin bisneksellä jos olisi osannut lopettaa rosvon hommat ajoissa. Eihän tuo nyt ihan tyhmältä kaverilta vaikuttanut kirjan perusteella.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      91
      4286
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4202
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      3966
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2807
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2521
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2108
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2084
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      195
      2003
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1649
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1442
    Aihe