Muistattekos rakkaat ystävät vielä niitä aikoja, kun hotellillakin oli viikonloppuisin kovat menot? Porukkaa oli tupa täynnä, ja ennen 9:ää piti mennä, että istumaan pääsi. Nyt ei ristin sielua viikonloppuisin, tai no, ehkä muutama eksynyt raukka joskus. Miten tästä paikasta onki tullu näin kuollu? Nykyään vain joulunaikaan, ja pääsiäisen aikaan ihmisiä liikkeellä. Voe,kaipailen niitä aikoja, mutta kai se on niin, että aika entinen ei koskaan enää palaa...
Muistatteko?
vanhus..
61052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on taitanut olla suurin osa alkoholin suurkuluttajia tai peräti alkoholisteja, kun kaipailet heitä ravintolaan. Ravintoloiden pääasiallinen tulonlähdehän on viinan myynti. Suurin osa porukasta on jo mullan alla (useita tuttuja) ja nykynuoriso on paennut ruuhkasuomeen, joten sen vuoksi on niin hiljaista. Minäkin olen jo "vanhus" ja elin silloin samoissa ympyröissä, jota kaipailet takaisin. Kyllä hauskaa pidettiin, mutta viinan kulutus oli minulla kuitenkin kohtuullista.
Mistä kohtaa sinä minun kirjoituksesta päättelit, että ollaan oltu alkoholin suurkuluttajia, tai PERÄTI alkoholisteja???? Minun ikäisistäni ja kaveripiiristäni harva on vielä mullan alla (tässä 35:n molemmin puolin kun ollaan), ja itseasiassa en kyllä tiedä yhdenkään olevan alkoholisti.Ihan tavallisia työssäkäyviä perheenäitejä, ja isiä, ja osa varmaan vielä sinkku. Tuo sinun kirjotus vaikuttaa aikas hurskaalta..ja nauorettavalta (..hauskaa pidettiin, mutta viinan kulutus oli minulla kuitenkin kohtuullista..), ei millään pahalla. Viinan kulutus oli meilläkin todellakin aivan kohtuullista, ja hauskaa mekin pidettiin. Ei kannattais ihan noin vain tehdä omia johtopäätöksiä, sovitaanko näin? Minä lähinnä kaipailen sitä vilinää, ja tuttuja naamoja siellä hotellilla, kun joskus HARVOIN viikonloppuna (sulle tarkennukseksi, että pe- tai la-iltana, en molempina!)siellä nykyään käyn. Hauskaa kevättä, jokatappaoksessa.
VANHUS hämäsi minut totaalisesti, nyt kun ikäsi paljastui. Minä olen 61v, joten anteeksi. Minä juhlin paljon, paljon ennen sinua. Minun kavereita on totta vieköön jo mullan alla. Yleistin tuon alkoholismin. Jos ravintola on täynnä, niin eivät asiakkaat ole kaikki tuttuja keskenään. Oma jengi on pieni osa koko porukasta.
Mistä iästä muuten ihmistä voi alkaa kutsumaan vanhukseksi?
Se on varmaan ihan kiinni siitä, minkäikäiseksi itsensä missäkin piireissä tuntee.. Nykyään tuolla Ämmänsaaren yöelämässä tosiaankin tuntee olonsa vanhukseksi. Oman ikäistä porukkaa hyvin vähän. Tuo nimimerkki oli ihan hupijuttu, ei kai näitä kukaan ihan vakavasti ota??? Ja siltikin, vaikka olisinkin ollut 60-v:n tienoilla, minusta on outoa, että joku ajattelee heti, että viinan suurkuluttajia, tai alkoholisteja ollaan, jos kaipailee aikoja, jolloin ihmisiä oli tanssipaikoissa enemmän. Tunnen paljon myös tuon ikäluokan ihmisiä, eikä heissäkään alkoholisteja niin paljon ole..No, minä, en kyllä siihen aikaan vielä oo syntynykkään, joten en tiiä sen ajan viinankäytöstä.
Siihen aikaan, kun minä siellä hotellilla joskus olin (80-luvun loppu, ja 90-luvun alkua), niin porukkaa oli paljon, ja paljon tuttuja ja kavereita, mutta TIETENKÄÄN kaikki EIVÄT ole tuttuja keskenään. Outo oletus.. Me ei taideta olla ollenkaan samalla aaltopituudella, joten minä päätän tämän keskustelun nyt omalta osaltani...
fdhdthdzghd
Näyttää elämä virkistyneen noista ajoista.