Olisi pitänyt olla vapaa viikonloppu töistä, mutta yksi vanhempi vartija soitteli kännipäissään ja uhkaili minut töihin osastolleen. Hän käytti karkeaa kieltä ja lateli rivouksia, joita harvoin kuulee edes vangin suusta. Mielestäni hänellä oli paha ryyppyputki päällä.
Tulin töihin normaalisti aamulla, luin osaston päiväjärjestyksen ja menin availemaan sellejä. Olin ihmeen rauhallinen; johtui varmaan siitä, että osastolla oli vain kolme vankia ja heidän taustat selvitettyäni sain tietää, että kukaan ei ole bodari tai jengiläinen. Ihmettelin kuitenkin suuresti osaston miesvähyyttä. Talo on oikeasti tosi täynnä, mutta tällä osastolla on vain kolme vankia. Kummaa...
Avasin sellit rennosti (ihmettelin käytöstäni suuresti) ja toivotin hyvät huomenet ja jokaiselle vangille sanoin vielä, että menkäähän ruokalaan aamupalalle. Vangit katsoivat kummissaan minua, mutta tottelivat ja lähtivät aamupalalle. Osastolta kahvihuoneeseen mennessäni mietin, että tämähän menee nätisti.
Kahvihuoneessa oli jo vartijoita kakun ääressä. Kaadoin itsellekin kupin kahvia ja laitoin kaksi palaa sokeria, kuten aina. Omista tavoista on vaikea päästä eroon. Täytekakun päällä luki teksti: "Hyvää nimipäivää KAAPO!" ja Kaapo luki vielä tosi isolla. Menin täysin hämilleni, vartijat olivat teettäneet minulle -miettikää minulle- konditoriasta täytekakun nimipäiväni kunniaksi. He lauloivat minulle vielä nimipäivälaulun, purskahdin itkuun. Itkin kuin pieni lapsi liikutuksen voimasta. Viimeksi olin itkenyt eilen, kun Ewerwoodia katsellessani sen nuoren lääkärin kaverin jalat halvaantuivat.
Kesken laulusession pöytäpuhelimeen tuli yleishälytys: "KEITTIÖLLÄ TAPELLAAN!" Vanhemmat ja kokeneemmat vartijät säntäsivät juoksuun, yksi sanoi: "Kaapo, jää sinä osastolle". Enhän minä yksin uskaltanut osastolle jäädä, sillä mitäs sitten, jos täällä tulisi tappelu. Painelimme keittiölle juoksujalkaa, minä taaimmaisena perää vahtien. Keittiöllä oli täysi rähinä päällä: 3 vankia tappelivat keskenään käyttäen tarjottimia ja voinappeja aseinaan. Muut vangit kannustivat tappelijoita voimakkain "HYVÄ HYVÄ"- huudoin. Vartijoita oli paikalla yli kymmenen. Kun vangit oli saatu hallintaan, menin itsekin yhden tappelijan käteen kiinni. "PAINU VITTUUN SIITÄ JALOISTA PYÖRIMÄSTÄ SEN KAHVIKUPIN KANSSA", joku vartijoista karjaisi minulle. Samassa huomasin, että olin juossut osastolta keittiölle kahvikuppi kädessä, eikä tippaakaan ollut roiskunut. Aika hyvin juostu ajattelin.
Vankeja lähdettiin kantamaan eristykseen, minä painelin perässä muina miehinä. Hörpin kahvia mennessäni ja kylläpä joku oli keittänyt hyvät kahvit. Tajusin, että adrenaliinini ei ollut noussut yhtään. Outoa. Matkalla eristysosastolle tajusin, että tapelleet vangit ovat kaikki minun osaston miehiä. Erikoista porukkaa, saman osaston miehet tappelee. Lopulta saavuimme osastolleni, minkä olin avannut. Mietin, miksi vangit tuodaan samalle osastolle, mistä he lähtivät aamupalalle. Eikö heidät pitäisi rundiin viedä? Pian tajusinkin: "VOI PERKELE!" Minä olin avannut eristysosaston vangit ja passittanut heidät ruokalaan.
Jälkeenpäin kuulin, että kyseiset 3 vankia oli edellisyönä tuotu rundiin, koska he olivat tapelleet keskenään piripäissään. Pelkäsin niin suuresti esimiesten ja etenkin vartiopäällikön harjausta, joten jätin tällä kertaa nimipäiväkakun syömisen väliin ja lähdin kotiin. Eihän tästä työpäivän vaihdosta ollut edes virallista vaihtomerkintää, joten pääsen todennäköisesti kuin koira veräjästä...ehkä.
Lopuksi kysymykset vastaisuutta varten: Ensiksi, pitäisikö humalassa tehdyt työpäivän vaihdot perua automaattisesti, jos päivän tekijä on ruipelo ja ei osaa sanoa ei? Toiseksi, pitäisikö rundin päiväjärjestykseen merkitä erikseen, että vangit eivät käy keittiöllä syömässä vaan syövät osastolla? Ja viimeiseksi, eikö olisi soveliasta, jos nimipäivää viettävälle herkälle vartijalle ei saisi tuoda kakkua itkemisen pelon vuoksi? Kiitos vastauksista ja vähän jännittää, mitä on edessä maanantaina, kun on seuraava työpäivä...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaihteeks ihan mukavaa ja asiallista tekstiä. Jatka samaan malliin :) Sun kirjoituksia on mukavampi lukea kuin ton idiootti voimamiespampun.
Missä muuten oot pamppuna? Kiinnostas vaan tietää... =)
heh jaha kieli ruskia on vangkilla. tämä on tavallista vangkilassa.j atyypillistä vangkille.tämä on se joka vangkilassa olevien perusongkelmia on nimenomaan elikä ei suvaita erilaisuutta.siksi on paljon rikollisuttakin.pitäisi olla suvaitsevaisempi ja ei heti vetää hernettä nekkuun jos minä kerron vähemmän itseä miellyttäviä totuuksia kuin vaikkapa kaapo.kaapo on nuori kaveri ja vielä virtaa täynnä.minä vanha raakki joka eijaksa niin kovasti enää.minä en kuitenkan yritä mielipteistä vaihtaa kenellekään se on vapaus.saa pitää mitä mielipiteitä haluaa.jos haluaa jangkata että vangkilassa ei ole huiluorkkaa nii siitä vaan.kyllä kaapokin tiettää kuitenkiettä nahkafagotti raikaa.