Hän ei jaksa enää välittää mistään mitään. Sanoo melkeinpä jokaiseen sanomaani lauseeseen vain "aha" ja oloni siitä sen kuin huononee (sillä hetkellä siis). En tarvitse äitiäni enää sen jälkeen, kun olen päässyt kotoolta pois. Kiva, että alan itsenäistyä ja äitini näköjään "hoitaa homman". Muussa tapauksessa tarvitsisin häntä VIELÄKIN, ellei hän olisi käyttäytynyt töykeästi! Hyvä, että niin teki. Nyt on tod.näköisesti edessä oma elämä ensimmäistä kertaa. Hyvä niin.
P.S. Olen 19 ja nainen
tuo tekstini on sekavaa, mutta ei se mittään. Jos joku jaksaa kommentoida, niin hyvä.
P.S. Olen 19 ja nainen
tuo tekstini on sekavaa, mutta ei se mittään. Jos joku jaksaa kommentoida, niin hyvä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
nimittäin oma äitini samalainen. Aina vain "jaa" ja ala-asteella ollessanikin, kun toin esim. koetta kotiin, niin kommentti oli jotain tyyliin "ei nyt, tulee kauniit ja rohkeat" tms.
Tosin eipä ole minua kauheasti elämässä estänyt, olen aina omia reittejäni kulkenut ja omat asiani hoitanut ihan itse. Tosin itsetunto on aina ollut alhaalla, nyt 4kk:n masennuksen (ihan oikea, takana kuolemia, katkenneita ihmissuhteita, tappouhkauksia jne. ettei mitään teinidepressioita) jälkeen vielä alempana kuin yleensä.
No, ainakin itsenäistyy ihmisten aikoihin, mutta kyllä vituttaa tuommoinen "ei kiinnosta" ihan oikeasti. Oma äiti on kuitenkin oma äiti.
Tuli jollainlailla huojentunut olo, kun kuuli samantyyppisen kokemuksen myös muilta.
Minun äitini on ollut minun tukenani täysipäiväisesti johonkin kolmeentoista, neljääntoista tai viiteentoista ikävuoteen asti. En muista tarkelleen, milloin äitini välittäminen minua kohtaan romahti. Ehkä se tapahtui juuri silloin, kun menin lukioon (?).
Jännä kuulla, että joillakin äiti ei ole ollut KOSKAAN varsinaisena tukena....
niih...