Adoptiolapsemme on ala-asteelainen. Hän on kevään aikana ollut vaisu ja masentuneen oloinen. Vihdoin saimme tietää, että samassa koulussa olevien poikaporukka ilveilee pojalle ja kutsuu häntä haukkumanimillä. Yksi useiten käytetty haukkumanimi on "thai-huoran äpärä". Kiusaajat ovat iältään 8-11 ja kiusauksen kohde myös tuon 8v. Kiusaajat eivät hauku koulussa, vaan vapaa-ajalla. Koulussa he kuulema opettajien selkien takana hyräilevät pilkkalaulua ja ilveilevät lapsellemme. Kaikki kiusaajat ovat eri luokalla. Koulumatkoillakin kiusaajat rajoittavat kiusaamista. Kiusaajat tuntuvat olevan selvästi tietoisia säännöistä. Pahin kiusaus tapahtuu juuri kotialueellamme ulkopaikoissa ja mm. kirjastossa eli missä vaan nuo lapset osuvat nokikkain. Koululle on ilmoitettu, mutta he ovat voimattomia, kun kiusaaminen tapahtuu näin. Ottaisimme kaikki vinkit vastaan, miten tämmöinen on joskus ratkaistu tai miten tässä voisi edetä.
Koulukiusausta - vinkkejä kaivataan!
Lippuliisa
121749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuo sanonta "thai huoran äpärä" on tuskin lähtenyt ihan lapsen ajatuksista vaan tuntuisi kuin joku aikuinen olisi keksinyt tuon.
Minulla ei ole adoptiolasta eikä tule koskaan olemaan, mutta annan sulle kuitenkin äitinä neuvon. Ota yhteyttä niiden poikien vanhempiin jotka pilkkaavat lastasi. Lapsen kannalta juttu on kyllä ikävä mutta varhaisella puuttumisella asiaan on etunsa.
Jos minun lapsi käyttäytyisi kuten nuo kiusaajat ja sinä ottaisit minuun asian tiimoilta yhteyttä niin puuttuisin kyllä vanhempana asiaan heti, koska koulukiusaaminen on vakava asia.
Ensinnäkin teidän pitää ottaa heti yhteys kiusaajien vanhempiin. Välittömästi !!!
Jollette tiedä yhteystietoja, pyytäkää opettajaa välittämään viestiä.
Toiseksi, vaikka kiusaamista ei tapahdukaan koulussa opettajan silmien alla, ei koulun silti tarvitse ummistaa siltä silmiään !!!!!!! Minä vaatisin ehdottomasti koululta osallistumista asian selvittämiseen.
Opettajaa/opettajia voi pyytää puhumaan kiusaajien luokissa (ei välttämättä siten että nimeää syyllisiä) siitä mitä mieltä yleensä nimittelystä ja kiusaamisesta luokka on. Uskon että valtaosa luokasta tuomitsee kiusaamisen. Samalla luokissa voisi miettiä millaisia kiusaajat ovat ja haluaako kukaan olla kiusaaja. Tällaiset keskustelut kyllä viestittävät lapsille (myös siis kiusaajille) selkeästi että ei ole 'cool' olla kiusaaja.
Yksi mahdollisuus on myös sellainen että te vanhemmat itse tai opettaja koulussa kertoo mitä on olla adoptoitu. Tässä kyllä kannattaa olla lapsenkin suostumus.
Ja sitten vielä yksi asia: lapsenne pitäisi oppia vastaamaan noihin nimittelyihin itsekin jotain. Tuollaiseen nimittelyynkin voisi yhdessä keksiä jonkun nasevan vastauksen - usein näet tuon ikäisillä käy niin että kun kiusatulta tuleekin vastaus, jäävät kiusaajat suu auki.
Vastaus voisi olla tyyliin 'Niin, olen syntynyt Thaimaassa, entäs sitten ?'.
Tai 'Jos teillä on jotain sanottavaan äidistäni, niin voitte sen sanoa suoraan hänelle, pyydänkö häntä paikalle/tuletteko tapaamaan hänet?'.
Ja tietenkin tuolla äidillä tarkoitetaan adoptioäitiä.
Tyttäreni, ollessaan 5 v ja päiväkodissa, sai kuulla päiväkotikaveriltaan lausahduksen 'senkin kiinalainen'. Tyttäreni vastasi että 'Höh, sinä nyt et tiedä mitään, minä olen syntynyt Thaimaasta'. Ja siihen yhteen kertaan jäi nimittely.
On myös olemassa Kiusattujen tuki josta voi saada lisää tietoa ja vinkkejä asian hoitamiseen. Pääasia on että siihen tartutaan HETI!
moi vaan,
tulevana adoptioäitinä minuakin huolestuttaa tuollaiset tilanteet ja olen niitä etukäteen miettinyt, koska takuuvarmasti niitä tulee eteen. Ehdottomasti mielestäni pitäisi ottaa yhteys vanhempiin ja kouluun. Tosin jotkut kiusaaja lasten vanhemmat voi olla hyvinkin välinpitämättömiä. Mitä jos pyytäisi joitakin perheitä kylään ja vierailun aikana kertoisi näille lapsille adoptiosta enemmän (ei kaikkia lapsia kerralla)?Kyllähän tuo kiusaaja lasten käyttäytyminen kertoo jotain kotikasvatuksesta ja heidän vanhemmista. Yleensä ongelmalasten vanhemmat saavat katsoa pitkään ja hartaasti peiliin, sieltä se vika monasti löytyy. Varmaan tämä asetelma voikin olla niin, että noista kiusaajista tuleekin niitä elämän reppanoita ja sinun lapsesi pärjää hyvin vahvan itsetunnon kanssa. Toivottavasti saatte tilanteen jotenkin ratkaistua,
mukavaa viikonloppua
Kiitos kaikille kommenteista. Tilanteemme on se, että kiusaajaporukka on kaikki varakkaista "hyvistä perheistä". Kaikkien vanhemmat taitaa olla akateemisesti koulutettuja. Yksi kiusausporukkaan kuuluva poika on jopa kyseisen koulun opettajan poika! Koulu kiistää kiusaamisen, sillä heidän koulussa ei kuulemma ole yhtään kiusausta tai se lopetetaan heti.
Olen käynyt koululla jo kahdesti, kun asia ei puhelimessa selvinnyt. Toiseen tapaamiseen pyydettiin lapseni mukaan ja siinä rehtori kysyi lapselta, onko tätä kiusattu koulussa. Lapsi ei vastannut siihen mitään, kun ei ollut tiennyt, onko supisemiset, virnistelyt, hyräilyt ja katseet kiusaamista. Paikalla oli myös koulukuraattori ja -psykologi. Asiaan ei löydetty ratkaisua.
Ongelmaa pahentaa se, että lapsemme on arka, syrjäänvetäytyvä, luokkansa pienin ja on alkanut änkytttää. Oppimisvaikeuksien takia hän saa erityisopetusta. Ymmärrätte varmaan, että koko koulunkäynti on tällä hetkellä ihan solmussa. Olemme miettineet tokan luokan tuplaamista ja koulun vaihtoakin, mutta kaikki ratkaisut tuntuvat tällä hetkellä huonoilta.
"Thai-huoran äpäräksi" nimittelyä tapahtui yhtenä iltapäivänä leikkikentällä ja kyseiset pojat ovat pyytäneet sen anteeksi. Koulun mielestä asia on nyt ratkaistu. Kiusaus tapahtuukin nyt juuri näillä katseilla, hihityksillä, supinoilla, ulkopuolelle jättämisillä ja muilla passiivisilla keinoilla, joita on vaikea osoittaa tapahtuneiksi.
Kaikkia kiusaajien vanhempia en edes tiedä, enkä ihan kaikkia kiusaajiakaan. Aika oudolta tuntuisi kutsua näitä perheitä kylään tai muuten ottaa heihin tällä hetkellä yhteyttä. Sanonko heille, että lapsenne hihittää lapselleni ja mulkoilee hänelle? Me emme ole akateemisesti koulutettuja, vaan ihan tavallisia työntekijöitä ja meillä on perheyritys. Sekin tässä suututtaa, kun kiusaajien vanhemmat ovat mm. opettajia ja terveydenhuollon ammattilaisia.
Oma lapsemme on nykyään päivittäin surullinen eikä halua mennä koulun jälkeen enää ulos. Onneksi hänellä on pari harrastusta asuinalueen ulkopuolella ja siellä ystäviä. Poika on myös kysynyt huora- ja äpärä-asioista. Olemme hänelle kertoneet prostituutiosta ja aviottomista lapsista/aviolapsista perusasioita sillä tavalla kuin olemme kuvitelleet hänen ikätasolleen olevan sopivaa. Emme kuitenkaan tiedä mitään hänen bioäidistään emmekä siitä, miksi hän on aikanaan päätynyt lastenkotiin ja sitten adoptioon. Tämä tuntuu olevan pojallemme todella vaikeaa. Onko kenelläkään tähän vinkkejä?
Otan edelleen mielelläni vastaan erilaisia vihjeitä siitä, miten asian suhteen kannattaisi edetä. Sen verran vielä sanon, että koulussa on ollut ja on tälläkin hetkellä muita adoptiolapsia. Opettajilla pitäisi olla paljon tietoa adoptiosta ja koululaisille on pidetty adoptiosta tietoiskuja. Koulussa on myös pari muuta ei-suomalaista oppilasta. Koemme kiusauksen kohdistuvan ensisijaisesti lapseemme arkana, pienenä ja oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevana oppilaana kuin adoptoituna. Adoptiotausta on vaan semmoinen asia, millä lapsemme saa helposti itkemään tai muuten vain surulliseksi.
Itse oli pienenä arka, oppimisvaikeuksista kärsivä koululainen ja sain kanssa kiusaajat niskaani. Jo siinä on tarpeeksi syytä niille kiusata. Tuplaamista en suosittele. Siitä kiusaaminen vain yltyy. Kokemuksella.
Olen samaa mieltä näiden muiden palstalaisten kanssa et yhteys kiusaajien vanhempiin. Oli he sitten mitä tahansa. He eivät ehkä oikeasti tiedä mitä lapsukaiset tekevät. Koulu ei koskaan välitä kiusaamisesta oikeasti.
Jotkut vanhemmatkin varmaan kaipaisivat sivistystä adoptiosta.
Kiusattujen vanhempien ei tule antaa periksi.
Kaikin keinoin kiusaamista vastaan.
Kiusaajille voisi mennä jauhot suuhun jos kiusattu uskaltaisi sanoa jotain nokkelaa vastaan. Ja kiusaaminen voisi jäädä siihen.
Sillä selvästi arkaa lasta kiusataan ja se voi vaikuttaa vielä aikuisenakin kun on kokenut koulussa kiusaamista. Siitä tulee vain entistäkin aremmaksi.
Sillä ei ole merkitystä onko kiusaajan vanhemmat koulutukseltaan akateemisia tai ei.
Monet vanhemmat eivät tiedä varmaankaan mitä lapsukaiset oikeasti touhuavat. Siksi suosittelenkin yhteyttä niiden kiusaajien vanhempiin. Oli he sitten opettajia tai ei.
En oikein ymmärrä, että mitä väliä täällä Suomen maassa on vanhempien koulutustasolla. Arvosta itseäsi, olet aivan samanarvoinen kuin ne korkeasti koulutetut... ehkä jopa fiksumpi, kun et ole niin tekopyhä. Toivottavasti asia selviää. Koulun vaihto saattaisi auttaa.
Ota yhteys kouluun. Kaikilla kouluilla pitää olla nykyisin kiusaamisen ehkäisy-ohjelma, jota toteutetaan.
Ainakin meidän lasten koulussa tämä toimi hyvin, ja poikamme kiusaaminen saatiin loppumaan.
Toivotan teille onnea ja voimia!
Sori, luin vasta äsken ton edellisen kirjoituksesi. Siis olet jo ollut yhteydessä kouluun.
Onnea ja voimia kuitenkin.
Minua itseäni on kiusattu viisi vuotta koulussa - vasta tänä vuonna asiat ovat alkaneet sujua paremmin. Olen nyt yhdeksännellä luokalla.
Parhaimman tuloksen saat ottamalla yhteyttä kiusaajien vanhempiin. Tämä on toki hyvin hankalaa, sillä jotkut vanhemmat ovat tosiaan sitä mieltä että heidän lapsensa on niin enkeli ettei hän mitään tekisi.
Koulun vaihtaminen auttoi minua, mutta kovin pienelle sekään ei tunnu kovin helpolta ratkaisulta. Itse suosittelisin ottamaan kiusaajien vanhempiin yhteyttä.
Kiusaaminen ei saa jatkua. Itselläni itsetunto romahti pahemman kerran ja jouduin käymään - käyn välillä edelleenkin - koulupsykologilla keskustelemassa asioista, sillä ulkopuoliseksi jääminen jättää aina arpensa ja tuntee olevansa huonompi kuin muut. Vasta nyt olen alkanut ymmärtää asian pohjimmaisen syyn - syy ei ole minussa vaan heissä.
Luokallani on eräs pakolainen, jota kiusataan, ja joudun usein pitämään hänen puoliaan hänen arkuutensa ja huonon suomen kielensä johdosta, (jonka ansiosta minua sitten taas katsotaan vähän pitkin nenän vartta, mutten anna sen häiritä), ja hän kysyi tässä eräänä päivänä pahoilla mielin ollessaan, että "mitä heillä on enemmän kuin meillä jotta he voivat olla noin ilkeitä?" Ehkä koulupsykologilla käynneistä tosiaan on ollut hyötyä, sillä tiesin heti että "itse asiassa asia on niin päin, että meillä on niin paljon mitä heillä ei ole, että heidän täytyy kateudessaan saada asian vain näyttämään siltä että se olisi toisin päin".
Nyt olen saanut itsetuntoni takaisin ja koulussa yritän taistella kiusaamista vastaan menemällä aina väliin ja puolustamalla heikompia, ja tällä tavoin olen saanut useita uusia ystäviä.
Toivottavasti saat poikasi kanssa asiat kuntoon, kiusattujen tuki ry:stä olisi varmasti apua.
Hyvää kevään jatkoa kaikille!
Kiusaajia ovat yleensä aina ne joilla on huono itsetunto.
Hienoa että osaat kääntää sen eduksesi. He tekevät tahtomattaan sinusta vahvan.
Meillä on kotimaasta adoptoitu pieni lapsi. Samalla tavalla mekin olemme kuulleet ja rivien välistä lukeneet ihmisten ajatuksia lapsemme taustasta. Eräs päiväkodin työntekijä aina puhui lapsestamme siihen sävyyn, että tämä on alkoholistien tai muiden hullujen lapsi. Huomioikaa siis, että työntekijä oli tässä tapauksessa lasta rivien väleissä arvosteleva. Tarttuihan se ryhmän lapsiinkin. Kotimaisilla adoptiolapsilla voi olla ihan samoja ongelmia tuon suhteen, että heitä pidetään huorien ja alkoholistien lapsina. Eihän adoptio ole lapsen vika. Lastenhoitaja suhtautui lapseemme aliarvioiden ja vähätellen. Jos lapsemme teki jotain hyvin ja taitavasti, niin hoitaja saattoi sanoa, että "oho, X:kin osaa". Vaihdoimme päiväkotia ja päätimme suhtautua eri tavoin näihin asioihin. Hoito- ja kasvatusaloilla on todella ennakkoluuloista väkeä töissä.
ala-asteella ja ihan heti ekasta luokasta lähtien. Olin ihan sosiaalinen ja nätti tyttö ja lisäksi supisuomalainen, joten mitään syytä ei olisi pitänyt kiusaamiselle olla. Mitään syytä ei kukaan koskaan osannut keksiä, joten on melkein sattumanvaraista kuka kohteeksi joutuu, vaikka tietysti poikkeavannäköinen lapsi kiinnittää enemmän huomiota. Kärsin siitä kaksi vuotta, vaikka äitini teki kaikkensa puuttuakseen siihen. Hän jopa järjesteli työaikansa niin, että pääsi viemään ja hakemaan minut koulusta, jotta kiusaajat eivät päässeet kimppuuni koulumatkoilla. Koulumatkat olivat pahimpia hetkiä ja kiusaaminen oli myös fyysistä. Minusta tuli arka ja syrjäänvetäytyvä ja oireilin voimakkaasti myös fyysisesti (esim. jatkuvia vatsakipuja..).
Kiusaaminen loppui kun muutimme viereiseen kaupunkiin. Uudella luokallani minusta tuli yksi suosituimmista tytöistä ja sain myös laajan ystäväpiirin. Tehkää kaikkenne jotta kiusaaminen loppuisi! Se voi määrittää loppuelämän. Siirtäkää lapsenne toiseen kouluun mitä pikimmin ja, jos mahdollista, muuttakaa. Minä olen ikuisesti kiitollinen, että muutimme. Äitini tähän päivään asti joskus kauhistelee, miten olisinkaan kehittynyt, jos olisin elänyt kouluaikani siinä pilkkaamisen ja pelon ilmapiirissä.