Arvostelijat

Mikä teitä joitakin vaivaa. Jos nainen haluaa lapsen ja tuntee olevansa valmis siihen mikäs siinä. Minä haluisin vauvan ja tunnen olevani valmis äidiksi. Mieheni ei vielä ole valmis. Odotan sitä, kun hän sanoo että yritetään perheenlisäystä.
Emme käy baareissa ja muutenkin olemma rauhallinen pari. Olemma kumpikin 22 vuotiaita.

Ystäväni (saman ikäinen) sai lapsen 18-vuotiaana. Hän oli ensin että kuinka he pärjäävät, kun kumpikin oli työttömiä. Nytten heillä on kaksi lasta, omakotitalo ja miehellä vakituinen työpaikka. Asiat järjestyy aina.

Ei kukaan voi tulla sanomaan että kasva aikuiseksi. Toiset on vaan rauhallisempia kuin toiset. Tiedän minäkin jopa 24 vuotiaita ketkä hilluu päissään joka viikonloppu ja eivät vakiinnu millään. Sitten on meitä nuorempia ketkä viettää viikonloppuisin rauhallisia koti-iltoja leffan parissa ja alkavat sen jälkeen nukkumaan. Meitä on moneen junaan. Te ketkä valitatte että kasvakaa aikuisiksi niin katsokaa itse peiliinne että mitä näätte! Ehkä sen aikuisen joka on henkisesti lapsi.

Tulevat äidit. Nauttikaa siitä että olette raskaana ja saatte ihanan vauvan. Niin minäkin teen niin sitten ajallaan. Älkää välittäkö niistä "lapsellisista" kommenteista joita ne "aikuiset" sanovat.
1186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

puhut asiaa..oon kanssas samaa mieltä..ja iältäni myös 22v. Toivottavasti pian pääset nauttimaan vauvasta ja raskaudesta..ja samoin toivon myös itselleni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äidiksi kirjoitti:

Mikä teitä joitakin vaivaa. Jos nainen haluaa lapsen ja tuntee olevansa valmis siihen mikäs siinä. Minä haluisin vauvan ja tunnen olevani valmis äidiksi. Mieheni ei vielä ole valmis. Odotan sitä, kun hän sanoo että yritetään perheenlisäystä.
Emme käy baareissa ja muutenkin olemma rauhallinen pari. Olemma kumpikin 22 vuotiaita.

Ystäväni (saman ikäinen) sai lapsen 18-vuotiaana. Hän oli ensin että kuinka he pärjäävät, kun kumpikin oli työttömiä. Nytten heillä on kaksi lasta, omakotitalo ja miehellä vakituinen työpaikka. Asiat järjestyy aina.

Ei kukaan voi tulla sanomaan että kasva aikuiseksi. Toiset on vaan rauhallisempia kuin toiset. Tiedän minäkin jopa 24 vuotiaita ketkä hilluu päissään joka viikonloppu ja eivät vakiinnu millään. Sitten on meitä nuorempia ketkä viettää viikonloppuisin rauhallisia koti-iltoja leffan parissa ja alkavat sen jälkeen nukkumaan. Meitä on moneen junaan. Te ketkä valitatte että kasvakaa aikuisiksi niin katsokaa itse peiliinne että mitä näätte! Ehkä sen aikuisen joka on henkisesti lapsi.

Tulevat äidit. Nauttikaa siitä että olette raskaana ja saatte ihanan vauvan. Niin minäkin teen niin sitten ajallaan. Älkää välittäkö niistä "lapsellisista" kommenteista joita ne "aikuiset" sanovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu