Ei hemmetti tarvinnut kuin tulla pieni lumipyry hetkeksi aikaa, niin eiköhän nuo törtöt taas kolareillaan tukkineet valtaväylät. Kyllä niin sapetti taas istua pari tuntia parkissa Porvoon moottoritiellä, kun jotkut ajotaidottomat tollot kolaroivat Kilpilahden liittymän kohdalla. Mihin on kadonnut talviajotaito?
Ja hidasta oli viranomaistenkin toiminta. Pitäisi ensin vetää ketjut kiinni autoihin ja hilata ne pois tiealueelta ja vasta sitten alkaa tutkimaan, että onko romuissa mahdollisesti eloonjääneitä. Liikenteen sujuminen on moottoritiellä kuitenkin se kaikkein tärkein asia.
Pistämällä tie poikki ja pöllöilemällä siellä keskellä tietä saadaan ruuhka yltämään Mannerheiminkadulle asti, mutta ennenkaikkea lisättyä ketjukolareiden riskiä olennaisesti, sillä kaikki törtöt eivät mitä todennäköisimmin ole ehtineet kolaroida vielä.
Ja kun tie vihdoin saatiin auki, niin nysvärit vetivät ohituskaistaakin nopeudella 40-60 km/h aiheuttaen hitonmoista haitariliikettä. Mikseivät siirtyneet hitaalle kaistalle rekkojen väliin ja antaneet meidän kiireisten paahtaa täysillä ja ottaa takaisin näiden törttöjen meiltä "varastama" kallisarvoinen aika. Nopeusrajoitus on sentään 100 km/h ja meistä monilla on kunnolliset talvirenkaat ja talviajotaito, joten pieni lumipyry ei todellakaan haittaa.
Törtöt motarilla
19
1626
Vastaukset
- sacro.sanct
Niin, sinunlaiset kokeneet kuskithan ne luottavat siihen talviajotaitoonsa niin paljon että voivat pistää tuossa kelissä 120 lasiin. Kummatkohan ne kolarit sitten lopultakaan aiheuttavat. Jos vaikka joku huolimaton saakin kolaroitua itsensä, tehän siellä ensimmäisinä oletta päälle ajamassa. :)
Nimimerkillä: tienpäällä itsekin nähnyt... - niina
juuri tuollaiset "mä kuule osaan ajaa" tyypit ne vaaratilanteet saavat aikaan..voi pyhä yksinkertaisuus sentään. ei luulisi kellään olevan kiire tuollaisessa pöpperössä..huomasitko ollenkaan että myös täpötäydet linja-autot seisoivat??
- bussit kyllä
Ja harmitti sekin, kun kaikki bussit olivat joitain suomalasia Express-busseja sun muita. Olisi osunut kohdalle edes yksi venäläinen bussi, josta olisi voinut käydä ostamassa kartsan venäläistä röökiä aikaa tappaakseen...
- minä
Mulkvist
- Tavallinen Kuski
Siellä taas joku Jesse 13-v. valittaa kun on katsellut kolarisumaa äitinsä Ford Fiestan takaikkunasta...
Kuulehan poika, oikeasti kokeneet ja hyvät kuljettajat ajavat keliolojen mukaan. Jos keli on huono niin oikeasti kokeneet ja hyvät kuljettajat ajavat alle suurimman sallitun nopeuden koska se on viisasta. Toivottavasti äitisi ei päästä sinua autokouluun kun se tulee viiden vuoden kuluttua ajankohtaiseksi, tuollaisella asenteella varustetut lapsukaiset ovat nimittäin liikenteen suurin vaaratekijä!- meni pieleen
Mistä olet saanut päähäsi, että keli olisi muka ollut huono? Ihan tavallinen pikku lumisade, jollaisia mahtuu kymmeniä talveen. Ei todellakaan ollut mikään huono keli.
- Tavallinen Kuski
meni pieleen kirjoitti:
Mistä olet saanut päähäsi, että keli olisi muka ollut huono? Ihan tavallinen pikku lumisade, jollaisia mahtuu kymmeniä talveen. Ei todellakaan ollut mikään huono keli.
Miksi sitten otit esille lumisateen tuossa lapsellisessa avauksessasi?
Ikäarvioni ei näköjään mennyt pieleen... - koskapa...
Tavallinen Kuski kirjoitti:
Miksi sitten otit esille lumisateen tuossa lapsellisessa avauksessasi?
Ikäarvioni ei näköjään mennyt pieleen...Lumisade saa ihmiset junnaamaan liikenteessä. Sitten nämä samaiset ihmiset eivät syystä tai toisesta voi ajaa sitä 89 km/h siellä rekan perässä, vaan pitää ajaa 93 km/h ja sitten lähdetään saman tien ohittamaan sitä rekkaa, kun huomataan, että joku tulee lujaa perässä ohituskaistaa pitkin, ettei vahingossakaan jouduttaisi hiljentämään. Kiilataan ohituskaistalle toisen eteen ja toinen joutuu lyömään liinat tiskiin välttääkseen peräänajon. Ikäarvio osuu aika lähelle, kun vaihdat numerot toisinpäin.
- Hehhee
Hauska kirjotus!;) Eikö nää törpöt nyt osaa nähdä sarkasmia ja provosointia kirjotuksessasi! Pitäis tajuta kuka on tosissaan ja kuka ei.
- niina
yksi "fiksu ja filmaattinen" porukassa mukana,heh,heh
- Piti olla
niina kirjoitti:
yksi "fiksu ja filmaattinen" porukassa mukana,heh,heh
Tytöt motarilla.
xD
- fgtrtye
voi prkl....jätkä leikkii Räikköstä motarilla rahoitusyhtiön autolla,kehtaa haukkua toisia törtöiksi..VEDÄ JÄTKÄ VITTU PÄÄHÄS JA VAIKENE!
- pakko
sieltä kamppulasta lähtee liikenteeseen, jos ei kerran osata ajaa kelin mukaan????
just tommosten "kiireisten" takii ne kolarit sit sattuu, ei siinä enää ajotaidosta oo kyse ;)
heh..heh...heeeeeee :)- näin ole
Kolarit syntyy sen takia, kun hitaasti ajavat "kiilaavat" nopeammin ajavien eteen ja sitten nopeammin ajavat joutuvat hidastamaan. Monesti olen miltei kolarin saanut ajaa, enen kuin nämä tumpelot ovat tajuneet olevansa kaistalla, joka ei kuulu heidän käyttöönsä ollenkaan.
- .....
näin ole kirjoitti:
Kolarit syntyy sen takia, kun hitaasti ajavat "kiilaavat" nopeammin ajavien eteen ja sitten nopeammin ajavat joutuvat hidastamaan. Monesti olen miltei kolarin saanut ajaa, enen kuin nämä tumpelot ovat tajuneet olevansa kaistalla, joka ei kuulu heidän käyttöönsä ollenkaan.
ja sit nää nopeat kun ajavat ohi niin vetävät itse hitaamman eteen aivan LIIAN aikaisin. Menis sitten pidemmälle kun sitä vauhtia kerta on.
..... kirjoitti:
ja sit nää nopeat kun ajavat ohi niin vetävät itse hitaamman eteen aivan LIIAN aikaisin. Menis sitten pidemmälle kun sitä vauhtia kerta on.
..sun pissapojan tankin tyhjäks.
- Just joo
Oletko sä oikeesti tosissas että kolariautot olis pitäny liikuttaa sivuun kun ihmiset mahdollisesti vielä sisällä?????? Oletko sä aivan daiju. Toivottavasti itse joudut vastaavaan tilanteeseen niin mä voin sitte tulla sua liikuttamaan siinä romukasassa voi varmasti tuntua sisuskaluissa. Siinä saisit maistaa omaa lääkettäs. Ja mikä estää nousemasta rampeista matkan varrella jos oikeesti noin kiire? Täytyy kyllä olla maailman hölmöin ihminen jos ei tajua ajatella asioita nenäänsä pidemmälle. Anteeks nyt vaan.
- Renttu
Tämä aloittaja on juuri niitä, jotka niitä onnettomuuksia aiheuttaa.
- Ensimmäisenä jonossa
Se kesti niin kauan, koska 1 auto oli keskellä tietä ja poliisien piti ottaa tilannekuvat, ennen kuin pystyivät siirtämään sen auton ja eihän poliisit siellä heti olleet paikalla, ambulanssi kylläkin oli ennen minua. Kelistä vielä sen verran, että kolarin sattuessa satoi niin paljon lunta, ettei nähnyt konepeltiä pidemmälle, lumisade oli kuin seinä ja tietääkseni kolari oli alkanut ohitustilanteesta. Ajattelisitkohan vielä samalla lailla jos itse olet joskus ojanpenkassa henkihievärissä ja alkaisivat ennen sinun auttamista autoja siirtämään, että muu liikenne pääsee eteenpäin... ai niin, mutta eihän täydellisille kuskeille, kuten sinä, koskaan tapahdu mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k2374104Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin
Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän402459Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella
👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h542032Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?
Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop4751938Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn431790Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.931636Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!
Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh251398Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!
Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A331135Mitä metsaman tuottaa
Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit1201080Korvasiko kaupunki Morkon talon?
Tän missä oli joku vesivuoto talon ulkopuolella? Vai miten saaga päättyi?91064