Tuntuuko

Kaikki tärkeä ja oleellinen on tullut jo sanottua ja ajateltua moneen kertaan. Mihinkään ei oikein voi enää ottaa kantaa, koska kaikki tuntuu vanhan toistolta. Eri elämäntilanteissa on ajatukset ja sanat "käytetty loppuun".
Kun aikoo sanoa jotakin, kommentoida jotakin, ajatella jotakin, huomaa että ne samat sanat ja ajatukset on jo tullut toistettua niin, niin moneen kertaan. Elämän opittuja totuuksia, ei voi muotoilla miljoonanteen kertaan enää uudella ja raikkaalla tavalla. Kyse on kuitenkin aina samoista asioista, sanoi ne miten tahansa. Koskee myös tätä palstaa. Johtuuko tämä iästä, elämänkokemuksesta vai kyllästymisestä asioihin ja ihmisiin??? Tällaista täällä, mites muilla? Elämää on paljon koettu jo, mitähän on vielä edessä? Tuntuuko enää mikään uudelta ja mielenkiintoiselta, innostavalta?
Tuntuu läheltä seuranneena, että eläkeläisetkin osaavat innostua aina vain uudelleen samoistakin asioista, eivät suhtaudu niihin vanhan toistona, vaan silmät sädehtien (!) jaksavat puhua.
3284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tai Lapin erämaahan YKSINja ole siellä n. 6 kk-1 vuosi niin alkaa taas vanhatkin kuviot maistua ja juttelu maistua.

Äänestä

..varmaan oli asiaa.. mutta kuka helevetta jaksaa lukea tollasta pötköä???

katos asia ei nykyisin mee edelle aatetta...

voivoi
=DW=

Äänestä

sen mitä on jostain asiasta puhunut... Sitten jos vanhemmiten rupeaa vielä muutenkin vähän viiraamaan päästä, niin tulee ihan uusia ja yllättäviä näkökulmia asioihin. Silmien sädehtimistä vai hullun kiiltoa silmissä?

Jos ei itellä rupee lipsumaan, niin katsele, kuuntele, kevättä ja ikätovereita - ja heh - tahatonta komiikkaa alkaa löytyä.

Musta huumori on ihan mielenkiintoinen näkökulma moneen asiaan ;)


-eeoo-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tältä: kirjoitti:

Kaikki tärkeä ja oleellinen on tullut jo sanottua ja ajateltua moneen kertaan. Mihinkään ei oikein voi enää ottaa kantaa, koska kaikki tuntuu vanhan toistolta. Eri elämäntilanteissa on ajatukset ja sanat "käytetty loppuun".
Kun aikoo sanoa jotakin, kommentoida jotakin, ajatella jotakin, huomaa että ne samat sanat ja ajatukset on jo tullut toistettua niin, niin moneen kertaan. Elämän opittuja totuuksia, ei voi muotoilla miljoonanteen kertaan enää uudella ja raikkaalla tavalla. Kyse on kuitenkin aina samoista asioista, sanoi ne miten tahansa. Koskee myös tätä palstaa. Johtuuko tämä iästä, elämänkokemuksesta vai kyllästymisestä asioihin ja ihmisiin??? Tällaista täällä, mites muilla? Elämää on paljon koettu jo, mitähän on vielä edessä? Tuntuuko enää mikään uudelta ja mielenkiintoiselta, innostavalta?
Tuntuu läheltä seuranneena, että eläkeläisetkin osaavat innostua aina vain uudelleen samoistakin asioista, eivät suhtaudu niihin vanhan toistona, vaan silmät sädehtien (!) jaksavat puhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu