Kertokaa kaikkea mahdollista kyseisestä rodusta... Miten suhtautuu muihin koiriin entä kissoihin ja kaneihin sekä lapsiin? Onko hyvä valinta ensimmäiseksi koiraksi? Koska pennun voi jättää yksin työpäivän ajaksi? (reilu 8h) Voiko pitää vapaana pihassa/metsässä koiran karkaamatta? Tietysti yksilöllistä, mutta... Olen jo jonkun aikaa suunnitellut koiran hankintaa ja kaupoissa koiratavaroita katsellut... Sorruin jo pannankin ostamaan koirakuumeen vallassa ;) Apua!
Shetlanninlammaskoira
someone
3394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on shelttinarttupentu. Täytti eilen 8kk. Suhtautuu uteliaasti mutta pienellä varauksella muihin koiriin. Pitää enemmän ihmisistä ja eritysesti lapsista.
Oppii kyllä tulemaan erityisen hyvin toimeen perheen muiden eläinten kanssa pienen totuttelun jälkeen(meillä on hamstereita ja ne jaloittelevat vapaasti lattialla, koira seuraa). Vaikka perheen oman kissan hyväksyisi, niin vierasta kissaa(myös lenkkeilijää) voi lähteä ajamaan ulkona, ellei kiellä ajoissa. Paimennusvietti on aika voimakas. Tähän kannatta kiinnittää huomiota opetuksessa.
Sisällä en ole huomannut metsästysviettiä, mutta ulkona kyllä jahtaa mm.päästäisiä. Eli ei tee kanillekaan pahaa, vaan paimentaa(tönii kuonolla takapäätä).
Pieni pentu nukkuu paljon aluksi. Siisteyskasvatus voi kyllä hidastua(meidän sisäsiisti 4 kk:n iässä), jos joutuu jättämään pienenä pitkien työpäivien ajaksi, mutta kukapa meistä ei kävisi töissä ;)
Meidän nykyinen kora on paljon tottelevaisempi, kuin edellinen (kultainennoutajakarhukoiraschäfer). Voi pitää metsässä vapaana. Juoksukin meni niin huomaamatta(piti itsensä puhtaana), että koira oli joka päivä vapaana, kunnes oli h-hetki. Teiden lähellä en uskalla päästää irti, sillä ei osaa varoa yhtään autoja.
Olemme käyttäneet alusta asti pannan sijasta mieluummin valjaita(ensin oli kissanvaljaat).
On hyvä valinta myös ensimmäiseksi koiraksi, pehmeän ja sopeutuvaisen luonteensa ansiosta. Ison koiran ominaisuudet pienessä koossa. Jaksaa pitkät lenkit, mutta tyytyy ajoittain myös vähempään, kunhan saa olla silloin enemmän irti ja leikitään enemmän.
On myös pieni vahti. On jonkin verran herkkähaukkuinen, joten tähänkin kannattaa kiinnittää huomiota alusta asti, niin sen saa kitkettyä. Päästää sitten vain vaimeita buh ääniä, esim.jonkun vieraan liikkuessa ovan takana. Rodussa esiintyy myös arkuutta(meidän on avoin ja luottavainen), joten kannattaa valita rohkea pentu ja sosiaalistaa hyvin.
Kyselit shelteistä...Itselläni on vähän reilun vuoden ikäinen soopeli narttu ja omasta mielestäni aivan ihana pakkaus. Kokemusta on aikaisemmaltakin ajalta shelteistä, joten voin vain sanoa, että siinä on varsin mahtava koira (riippuu tietty miten opettaa...). Mun koiruli on aika arka muiden koirien ja ihmisten parissa mutta sit ne, joiden kanssa se on tottunut olemaan niin ne otetaan vastaan aina avosylin. kotiinkin on mukava tulla kun koiruli melkein kaataa ennen ku on ovesta sisään päässyt. Haukahtaminen on ainoa huono puoli mitä oon koirassa huomannut mutta sekin on pois kitkettävissä. Jos koiraa haluaa, en voi muuta kuin suositella tätä rotua...Aivan ihanteellinen myös kaupunkioloissa!
Juu kyllä, sheltti on oiva valinta :) Niiin kiltti ja lutunen, eikä pahemmin karkaile ainakaan jos totuttaa jo pentuna kulkemaan vapaana. Turvallisissa paikoissa tietty. Pentu ei karkaa viereltä mihinkään, itse huomasin toisen shelttini kanssa sen, etin sitä kun se oli vapaana mun kanssa puistossa ihan pienenä, ja löysinkin sen ihan jalkojeni juuresta :) Kiltti on lapsille ja kaikille, mutta ajoissa pentuna täytyy totuttaa niihin. Ekaksi koiraksi aivan mahtava. Mulla on kaksi shelttiä, 5 v soopeli tyttö Fanta ja 4 v trikki Inka. Inka (A-lonkat, terveet silmät) saa toivottavasti pentuja alkuvuodesta suunnilleen (blm/tri) :)