Mikä kiire on äideillä saada lapsi syömään, juomaan, istumaan , seisomaan ja kävelemään ennen kuin on siihen itse valmis?
Kiinteät aloitetaan aikaisin, vaikka vauva pärjäisi hyvin maidollakin. (ei tietenkään kaikissa tapauksissa maidolla pärjää)
Istutetaan vaikka vauva ei osaa itse istua!
Kävelytetään jo ihan liian aikaisessa vaiheessa!
Miksi äidit eivät voi antaa vauvojensa olla vauvoja? Lapsen ensimmäinen vuosi on niin lyhyt aika. Varsinkin esikoisen saaneilla on hirveä hoppu lapsen kehityksessä ja uuden oppimisessa. Parempi vaikka vähän hitaammin kuin liian hopulla.
Tässä en halua yleistää, mutta näitä tapauksia löytyy kuitenkin. ikävää.
Kiinteät aloitetaan aikaisin, vaikka vauva pärjäisi hyvin maidollakin. (ei tietenkään kaikissa tapauksissa maidolla pärjää)
Istutetaan vaikka vauva ei osaa itse istua!
Kävelytetään jo ihan liian aikaisessa vaiheessa!
Miksi äidit eivät voi antaa vauvojensa olla vauvoja? Lapsen ensimmäinen vuosi on niin lyhyt aika. Varsinkin esikoisen saaneilla on hirveä hoppu lapsen kehityksessä ja uuden oppimisessa. Parempi vaikka vähän hitaammin kuin liian hopulla.
Tässä en halua yleistää, mutta näitä tapauksia löytyy kuitenkin. ikävää.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Niinpä, annettais vaan lasten kehittyä omaan tahtiinsa. Ja jos rintamaitoa riittää niin sillä todellakin voisi mennä aina sinne 6kk ikään asti, eikä yrittää niitä soseita jo 3kk iässä... =) Eikä ennenkään oo lapset jääny vaan makaamaan, vaikka aika vanhaks onki tiukoissa kapaloissa pidetty.
Huomattu on sama juttu. Meillä kyllä poika alkoi saamaan maissivelliä jo reilun kolmen kuukauden iässä, mutta tämä johtui ihan tasan tarkkaan siitä, että lapsellemme ei yksinkertaisesti enää maito riittänyt ravinnoksi. Nyt olen huomannut (poikamme täytti 1v viime La), kaikki kummastelevat kun poika ei kävele vielä. Tukia pitkin kyllä menee muttei vielä ilman tukea. Itse olen sillä kannalla että kunhan oppii joskus kävelemään ja tosiasia on kuitenkin se, että mitä myöhempään oppii, myös vahinkoja (kaatumisia tms) sattuu vähemmän. Kummastuttaa ihan sama juttu, kun äidit/isät kävelyttää lapsiaan jotka juuri ja juuri ovat puolivuotiaita. Kamala kiire on syöttötuoliin jne.
Joo ei todellakaan ole mitenkään epätavallista ettei 1v poika vielä kävele. Eikä mitään kiirettä olekaan. Ymmärrän hyvin että lisävelliä kannattaa antaa jos maito ei todellakaan enää riitä kasvuun, mutta kun jotku alkaa antaa ihan vaan "totuttaakseen" vauvan siihen. Vauvatkin kehittyvät yksilöllisesti.
lapsistani ylpeinä tietenkin,että minullakin olisi ollut yksi oikea "vauva".:)
Meillä kun kaikki kolme olivat näit kiire veikkoja ihan omasta halustaan.
En todellakaan "opettanut tai kiirehtinyt" itse heitä mitenkään,mutta kaikki nousivat tukia vasten siinä puolen vuoden tietämillä ja kävelivät 10 kk mennessä.
Viimeisin on jäänytkin mieleen elävästi kun hänen tasan puolivuotispäivänään olin siivouspäivän tohinassa jättänyt hänet vaipan vaihdon jälkeen lattialle köllimään ja tulin hetken,todella en kauaa selkääni kääntänyt niin neiti istua törötti siinä lattialla.
En ollut kerennyt harjoitella vielä edes tukien kanssa istumista.
Samana iltana läksi sitten konttaamaan ja nousi rahia vasten seisomaan...
Tuo ruokailu on minusta sitten taasen ihan eri juttu,eikä vartonaisesti liity tähän kehityksen kiirehtämiseen niin paljoa...
Olen ihan samaa mieltä.. Vauva-aika kun menee niin älyttömän nopeaa.. Ja minusta on myös ihanaa pukea vauva kunnon "vauvan vaatteisiin" =)
ole niin, että vauvat eivät edes tarvitse välttämättä kovinkaan suurta motorista harjottelua, oppiakseen istumaan ja kävelemäänkin, kunhan on mahdollisuus ennen yhden vuoden ikää liikkua vapaasti. joten se vauvojen treenaminen on siinä mielessä turhaakin, eikä kehitystä voi nopeuttaa. toisinhan on esim. puheen oppimisen kanssa, jotta lapsi oppii äidinkielensä, lapsen täytyy sitä kuulla jatkuvasti, sama pätee sosiaalisten taitojen suhteen.
Toiset vauvat vain kehittyvät motorisesti nopeammin kuin ns. viiteiät antavat ymmärtää.
Oma tyttöni oppi kääntymään 2 kk iässä. Neuvolatäti ei uskonut, ennen kuin tyttö kääntyi 2 kk neuvolassa hoitopöydällä. Sanoi, että tuon ikäistä vauvaa pidetään sylissä, ei lattialla. No, tottakai pidin lattialla, eihän tyttö viihtynyt sylissä, kun oli kova tarve kääntyillä.
Sama istumisen kanssa. 3 kk iästä on pönkinyt istuma-asentoon sylissä ja sitterissä. Minua pelotti hurjasti, että tyttö kiepsahtaa ympäri esim. sitterissä ollessaan, kun nousi istumaan niin että selkä meni ihan kiemuralle. 4 kk neuvolassa lääkäri antoi luvan istuttaa syöttötuolissa pehmusteiden kanssa. Ihan valmis oli tyttö siihen eikä sitteriä ole sen jälkeen tarvittu.
Eli tämä valmiuskin on yksilöllistä.
Näinhän se on.. Kun kuuntelee hiekkalaatikko juttuja niin kyllä se on kilpailemista ja vertailua siitä mitä meidän matti jne.. Tästä syystä en käy vielä ainakaan tenavakerhoissa tms:ssa.
Paineita aiheuttaa lapsen kehitykseen juuri nämä muut lasten vanhemmat ja kanssa ihmiset. Epävarmuus näissä asioissa tuo mielestäni turhaa kiiretta kaikkeen mitä lapsen kanssa eläminen vaatii. Toisaalta myös neuvola on yksi paineen kasvattaja. Siellä kun joka kerta kysellään tekeekö matti sitä tai osaako matti tätä. Taulukoidaan joka yksilö yhteen kasvutaulukkoon. Tarvitseeko se enää muuta? Tehdään tutkimuksia ja tilastoja sekä ihmisten täytyy tietää kaikesta kaikki ja miksi tämäkin nyt menee näin? Ei osata elää tässä päivässä ja olla turhaa huolehtimatta. Yritetään olla liikaa oman elämän herra...
Minulla ainakin on kiire ihan sen takia, että pääsisi TEKEMÄÄN jotain vauvan kanssa, menemään ja näyttämään, opettamaan ja touhuamaan asioita yhdessä. Ja toisaalta liikkuminen ym. olisi helpompaa. Tulen hulluksi, kun yritän kanniskella yli yhdeksänkiloista 5kk vanhaa vauvaa, kun voimat ei riitä, muttei tuo vielä moniin kuukausiin kävelemäänkään kykene. Turhautuu, kun ei vielä itse osaa liikkua ja sitten kiukuttaa, eikä äidillä ole koko aikaa mahdollisuutta käydä siirtämässä ja kanniskelemassa. Ei ihan istuakaan vielä osaa ja syöttäminen pitää tehdä sitterissä ja soseitakaan ei voinut lykätä, kun ei mahassa pysynyt maito tuntia kauempaa...
Siis, että minkä takia kiirehditään? Täällä ainakin käytännön takia. Olkoon muuten vauva niin kauan kuin huvittaa (jos vaan täysi-ikäiseksi joskus kypsyy, että vanhuuden päiviä ehtii vanhemmatkin viettämään), kunhan kävelee omin koipinensa, eikä kiukkua turhautumistaan. Syö omin sorminensa, lusikoinensa, istuu omassa tuolissaan syömässä. Jää äidille ja isälle aikaa antaa lapselle muutakin huomiota (sitä positiivista) kuin hikoilla ja raahata ja passata ja vaihtaa vaippaa ja siirrellä ja syöttää...
Sehän kuuluu asiaan että vauvaa kanniskellaan, kehittyvät omaa tahtiansa jokainen. Ei pidä kiirehtiä enen kun vauvan oma fysiikka kestää istumiset ja kävelemiset jne.
Ja tuosta turhautumisesta vielä, kyllä luulen että kaikilla vaavoilla sitä on, mutta sekin vain kuuluu vauva aikaan.
Vauva-aika vaatii kärsivällisyyttä ja asenneta mennä vauvan ehdoilla. Mutta ei se sen herkumpaa sittenkään ole kun lähtee liikkumaan, sitten sinulla on uudet aiheet ja murheet mitä se taapero keksii, ja aikaa menee sitten niihin asioihin.
Mutta, ponttini kirjoituksessaoli että aikuisten pitäisi antaa vauvojen kehittyä rauhassa, eikä vaatia osaamaan ja tekemään ennen kuin fysiikka kestää ja vauva on valmis. Itse uskon että vauvalle voi tulla "stressi" liiasta höseltämisestä, ja olo on levotonta. Pienelle vauvalle maailma on niin ihmeellinen että jo katseleminen, tunnusteleminen, hajut ja maut antavat paljon virikettä. Mielestäni ei pitäisi liikaa olla tekemässä ja menossa ja vaatimassa pieniltä.
Oma turhautuminen ei ole syy patistaa vauvaa kehittymään ennen aikojaan.
Minä EN PATISTA. En edes tiedä miten vauvaa voisi patistaa??????? Ei meillä pakoteta istumaan tai kävelemään, eihän se onnistu. En ymmärrä, kuinka siinä kukaan voi onnistua???? MUTTA meillä on kyllä toiveet kovasti jo niissä ajoissa, kun vauva OSAA. Eli siinä mielessä meillä on kiire.
Oma turhautuminen ei tässä olekaan ainoa turhautuminen, vaan tuo vauvankin turhautuminen ja kaikki tämä turhautuminen sitten ihan yhdessä tuumin. Eikä se ollut kirjoitukseni pointti.
Kirjoitukseni pointti oli se, että KÄRSIMÄTTÖMYYDELLE ON MYÖS ARKISIA KÄYTÄNNÖN SYITÄ. Ei se pelkästään sitä ole, että on kiire saada vauva kasvamaan. Ei minulla ainakaan olisi mitään kiirettä saada vauvaa kasvamaan jos tästä nykyisestä olotilasta ei olisi näin paljon valitettavaa.
Sekin on niin ahdistavaa, kun ei ymmärrä toista. Sekin on molempien osapuolien ahdistus. Ei voi olla vauvana helppoa, kun ei äiti ja isä ymmärrä, että rattaiden remmi painaa kipeästi vaan reuhtovat hädissään ylös ja alas ja vinksin ja vonksin, kun EIVÄT YMMÄRRÄ! Ei voi tuntua kivalta, kun ei osaa sanoa, että nyt itkettää, koska kakka ei tule suosiolla tai on niin samperin kuuma ja hiostaa ja on paha olla. Kun ei NE AIKUISET YMMÄRRÄ!
Eli siis kyllä, olen kiirehtivä ihminen, koska tahtoisin ymmärtääkin lasta vähän paremmin. Kun lapsi puhuu tai ainakin näyttää... Ei aina tarvitsisi kokeilla ihan kaikkea ja viivyttää avun antamista. Monta on syytä tähänkin kiireeseen, en minä siltikään vauvaani mihinkään pakota.
Mutta ihemtyksen aihe on se että siitä ON NIIN PALJON VALITETTAVAA. Siis normaalista vauva-arjesta, sellaista se vaan on. Kaikki vauvat turhaantuvat jossian vaiheessa kehitystä,samoin kuin taaperot, ja isommat lapset, tosin eri asioista. Siis jokaisessa kehitysvaiheessa tulee aina jotain vastaavaa "valituksen aihetta", niin ehkä kannattaisi miettiä omaa asennetta, senkin takia että voisi NAUTTIA omasta lapsesta.
Jos lapsi on terve , niin ihme asioista jaksetaan valittaa?
Olet siis näitä ihmisiä, joilla joko ei ole omia lapsia, mutta haluaa esittää, että olisi. Joka ei koskaan tee mitään väärin. Jonka mielestä kaikki maailman asiat saavat olla ihan niin kuin on, koska maailma ei voi olla epätäydellinen niin täydellisen ihmisen ympärillä kuin sinä. JA JOKA EI VOI HYVÄKSYÄ TOISEN NÄKÖKANTAA, MIKÄLI SE POIKKEAA VÄHÄNKÄÄN OMASTASI. Olet hyvä provo! Sen kunnian sinulle annan=)!
Mutta, kuulehan... Tässä on kyse äitien luonne-eroista. Jokainen aikuinen on oma luonteensa. Joillekin aikuisille tuskallisinta vauvan kanssa on juuri se vaihe, kun vauva ei vielä osaa. Nuo aikuiset, niin kuin minä, kokevat vaikeimmaksi tuon vaiheen juuri sen takia, että ovat itse niin meneviä ja aktiivisia, että vielä osaamattoman mytyn kantaminen ja sovittaminen elämään on siksi työlästä, eikä lapsi anna tässä asiassa armoa: lapsen on saatava, vaikkei lapsi vielä osaakaan itse ottaa. Minulla siis muiden ikävaiheiden tullessa ei todennäköisesti OLEKAAN NIIN PALJON VALITETTAVAA. Eli älähän yleistä kaikkia ruikuttaviksi äideiksi.
Toisille äideille, niin kuin nähtävästi sinulle (mikäli oikeasti olet äiti), on vaikeinta se, kun lapsi ei enää olekaan niin riippuvainen. Kun lapsi osaa jo itse pukea ja laittaa ja kävellä ja ottaa. Kun lapselle ei tarvitsekaan tehdä kaikkea valmiiksi, eikä lapsi olekaan enää niin riippuvainen noissa tietyissä asioissa. Nämä äidit tarvitsevat oman egonsa pönkkeeksi lapsen riippuvuutta ja heikkoutta.
Sitten on niitä äitejä, joille yksinkertaisesti lapsen kasvaminen on kauhea juttu, koska lapsen kasvaminen tarkoittaa sitä, että jossain vaiheessa lapsi lähtee kotoa. Näillä äideillä voi pahimmillaan olla kyse läheisriippuvuudesta. Parhaimmillaan on kyse vain sydämen pakahduttavasta rakkaudesta.
Kaikkia lapsia yhdistää riippuvuus ja riippuvuudesta pois pyrkiminen. Niinhän ihmisen elämässä aina menee, taistelit sitä vastaan tai et. Minä tahdon AUTTAA lasta pois riippuvuudesta LAPSEN OMILLA EHDOILLA. Enkä suinkaan hyysätä ja hössätä ja ESTÄÄ KEHITYSTÄ, enkä myöskään HOPUTTAA KEHITYSTÄ. Lapsen ehdoilla. Sitähän sinä pidät kiirehtimisenä, koska minä koen lapsen turhautumisen yhtälailla kuin omani. JA SINÄ VIELÄ VAIKUTIT EPÄILEVÄISELTÄ, TURHAUTUUKO LAPSI!!! Eikö se ole turhautumista, ettei ensin yllä leluun, vaikka kuinka yrittää ja meneekin takaperin, kun pitäisi mennä etuperin ja sitten itketään niin vimmatusti, kun lelu menee koko ajan kauemmaksi, eikä siihen penteleeseen saa otetta! Erotatko edes lapsen itkuja toisistaan? Kyllä tämä meidän poika itkee ihan eri tavalla turhautumista kuin mitään muuta. Katsos, tällainen "hätäilevä äiti" yrittää kaikin tavoin YMMÄRTÄÄ LASTAAN, koska kokee tämän pikkuvauva -ajan vaikeaksi. Mutta sinähän tuskin myöntäisit, että tällaisesta hirveästä kiireestä ja rikollisesta hätäilystä ja hoputtamisesta (minähän en niin tee, mutta sinähän et voi sitä ymmärtää, koska olet minut käsittänyt alunpitäenkin aivan väärin, mahdollisesti tarkoituksella) voisi OIKEASTI OLLA JOTAIN HYÖTYÄ LAPSEN JA VANHEMMAN SUHTEESSA: tällainen hätähousu oikeasti yrittää ymmärtää vauvaansa, koska kokee kommunikoimattomuuden niin vaikeaksi.
Eli äitejä on monenlaisia. Sinun on jossain vaiheessa ihan pakko huomata, ettei sinun kantasi ole ainoa oikea! Muuten huomaat eläväsi varsin yksin. Joskus tässä maailmassa tulee vastaan ihmisiä, joiden luonne on erilainen kuin sinulla. Niidenkin ihmisten kanssa on tultava toimeen.
Niin: kyllä. Minä ärsyynnyin tekstistäsi. Nyt tajusin, millainen ihminen oikeasti olet. Minulla ei ole mitään ongelmaa ymmärtää sitä, mitä sinä ajat takaa. Ymmärrän hyvin kantasi ja olen siinä ihan samaa mieltäkin: ne, jotka hoputtavat ja yrittävät ennen aikojaan saada lasta oppimaan ja kasvamaan, tekevät väärin lastakin kohtaan. MUTTA minä annoin toisenlaisen näkökulman. Yritin saada sinut ymmärtämään, että sellainen, mikä esiintyy esim. lapsen osaamattomuuden murehtimisena, ei välttämättä olekaan hätäilyä vain hätäilyn vuoksi vaan siinä voi olla takana ihan arkisia käytännön syitä.
tietää millainen ihminen joku oikeasti on. Tuskin sinäkään olet noin pirun hermoheikko joka haluaa sanoa viimeisen sanan joka asiaan.
Tuohan on hoputtamista, nauti nyt siitä vauva-ajasta. Jos kerta erotat turhautuneen itkun niin kai erotat kakkaitkun,nälkäitkun,yksinäisyysitkun ja tylsyysitkunkin ihan samalla tavalla?
että pitää sanoa se viimeinen sana ja yrittää vääntää toisen sanomisia ihan erilaisiksi kuin ne alunperin ovat olleet. En voi käsittää, miksi asioissa ei voida ottaa toisenlaista näkökantaa (etenkin, kun se ei kumoa alkuperäisen kirjoittajan kantaa) analyyttisesti vastaan? Miksi ei voida kuunnella/lukea/ajatella lukemaansa ja keskustella asioista. Miksi toisen näkökanta pitää jotenkin väenväkisin saada näyttämään jotenkin HUONOLTA, kun se pitäisi ottaa positiivisesti; huomiona alkuperäisen kirjoittajan kommentille. En ole koskaan ymmärtänyt tällaista tarvetta hajoittaa ihan kaikki. Miksi ei voida olla aikuisia ja vaan olla ystäviä toisillemme?
Aikomuskseni ei ollut tästä kränää saada aikaiseksi. Ymmärrän kantasi tästä turhautumisesta, enkä luule sinun patistavan vauvaasi mihinkään,sehän jo tekstistä kävikin selväksi. Kirjoitukseni syy , oli saada selville miksi kiirehditään lapsen fysiikan vastaisesti, ja niin ei teillä tapahdu, joten sinänsä sinun kommentti ei ollu VASTAUS kysymykseeni, mutta kyllä avarti näkemystäni siihen ,MIKSI jotkut äidit ovat niin malttamattomia.
Ja kyllä, minulla on kaksi lasta, nuorempi 11kk ja vanhempi 8v.
En yleistä, enkä tuomitse kaikkia ruikittaviksi äideiksi. Itsekkin olen aina ollut menevää sorttia, mutta lapsien myötä, on kärsivällisyys kasvanut, ja päivä kerrallaan lapsen tahtisesti.
Se mistä halusin avartaa sinun näkökantaa tulikin tuossa jo muutaman kerran esille. Eli lapsen kasvaessa tulee aina uusia asioita kehityksen suhteen ja ne voivat olla vaikeita ja turhauttavia silloinkin , eri tavalla.
Pahoittelen esitystapaani asiasta, ärsyynnyit kirjoituksestani. Olen kasvattanut sairasta lasta 8v, joten turhautumiset pienistä asioista eivät ole meillä olleet murheen aiheita. Siksi minun on vaikea ymmärtää. Ja tosi asia on tietenkin se että ihmiset ovat erilaisia, toiset kokevat vauva-ajan vaikeammaksi toiset ei. Itse en ole kokenut vaikeaksi muuta vauva-ajassa kuin sairastelut. Mutta jos mietitään näin että lapseni olisi ollut terve, olisin sitten varmaan kokenut joitain muita asioita vaikeaksi, vaikea arvailla.
kanssa pääsee TEKEMÄÄN kaikenlaisia juttuja, mutta vauvan ehdoilla. Vauva nauttii suunnattomasti ikätasoisesta touhuamisesta. Ei tarvitse kanniskella mihinkään vaan voi leikkiä paikoillaankin. Tietysti,jos itse on levoton ja paikoillaanolo saa paikat palamaan,niin juttu onkin ihan toinen.Silloin olisi ennen vauvaa pitänyt tiedostaa oma ylivilkkautensa.
Siksi laitoin siihen ensimmäisen viestini otsikkoon tuon sanan "näkökulma" ja olen sitä sanaa tässä hokenut aiemminkin. Sen ei siis ollut tarkoituskaan olla suora vastaus vaan nimenomaan näkökulma vähän toisesta vinkkelistä. Sai ehkä aikaan vähän erilaista keskustelua kuin oli tarkoitus=) Sehän minua suututti vielä, kun tuntui, että siihen otettiin sellainen kanta kuin se olisi ollut kritiikkiä kirjoittamaasi kohtaan. SE EI SITÄ OLLUT! Koska olen samaa mieltä siinä, mitä kirjoitit.
Nyt ymmärrän kyllä senkin, miksi suhtauduit turhautumiseeni noin "olkaakohauttavasti". Parempi siis vielä kertoa, että olen monet kerrat ääneen sanonut ja kiitellyt, että on se vaan onni, että tuo meidän poika on terve. Tiedän kyllä arvostaa sitä todella paljon, koska tunnen pariskunnan, joka taistelee lapsensa monien sairauksien takia päivittäin, nyt jo viidettä vuotta. Käsittääkseni kaikki on heidän tytöllään lähtöisin yhdestä ainoasta sairaudesta ja kehittynyt hirveäksi kierteeksi. Kamala seurata vierestä, melkein hävettänyt olla siinä, enkä kehtaa heidän läsnäollessaan puhua pojastani juuri mitään, kun on ollut likimain syyllinen tunne oman lapseni terveydestä! Siis kummallista, mutta niin siinä väkisinkin tuntee...
Jaksamista teille kaikille ja aurinkoisia kevätpäiviä!