hintaparadoksi

Kovin kattavasti en ole autojen yleistä hinnanpudotusta seurannut, mutta sattuneesta syystä olen tullut seuranneeksi ainakin G-mallin Astrojen hintoja, ja todennut että samalla kun uusien hinta laukkaa kiihtyvällä vauhdilla ylöspäin, käytettyjen hinta menee vielä lujempaa alaspäin. Voisi melkein sanoa että 3-4 vuotta vanhan auton saa puoleen hintaa uudesta vastaavasta. Jopa jo aiemmin huonosti arvonsa säilyttäneet merkeillä on nykyään parempi jälleenmyyntiarvo kuin opeleilla.
Mutta ehkä tämä on myös seurausta siitä kun ostaa eniten myytyä automerkkiä- silloin. Nyt on ylitarjontaa. Mutta itse kyllä en näe tällä hetkellä mitään syytä ostaa uutta opelia. Varsinkin kun sain omastani huonoimman vaihtohyvityksen juuri opelin liikkeestä. Eli ei näy luottamusta olevan edes omaan merkkiinsä.
8949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

syyskuista tekstiäni:

"90-luvun lopulla Astraa myytiin hetkittäin ihan mahdottomasti. Arvelin silloin, että kun ne tuhannet kärryt tulevat vaihtoon kaikki eivät enää haluakaan Astraa ja se sitten näkyy jälleenmyyntiarvossa. Kohtalon ivaa, että Opelin suosio on tosiaan romahtanut vuosikymmenien pohjamutiin juuri silloin kun valtava määrä Astroja pukkaa vaihtoon. Ihan tätä en sentään osannut ennustaa."

Eli just kuten totesit...

Äänestä

Uuden auton hinta puolittuu keskimäärin 5 vuodessa, tutkimuksien mukaan (koskee myös mersuja).
Astrat ovat hyvin yleisiä autoja, joten niistä on käytettynä liikatarjontaa ja hinnat tippuu entistä nopeammin (kysynnän ja tarjonnan laki).

Äänestä
  • Tuo hinnan puolitus viidessä vuodessa pitänee varmaankin paikkansa. Usein on kuitenkin niin että, mikäli auto on suosittu uutena, on se sitä myös käytettynä. Esim. Toyotan tapauksessa se menee näin. Vähän myytyjen merkkien hinnan pudotus on usein kaikkein kovinta.

    Äänestä

Aika ihmeellistä laskutapaa tai sitten et ole pitänyt huolta Astrastasi. Meillä 60tkm aj 98 farkku maksoi uutena 130tmk. Vaihdetaan samanlaiseen uuteen joka maksaa 130tmk! Välirahaa kuluu 55tmk! Toki kaikki huollot on tehty Länsiautossa ja auto on vain käsinpesty. Pari naarmua on, ei lommoja. Miten tiedät mitä tulet saamaan nykyisestä autostasi 4 vuoden kuluttua, ettei hinta vaan alenisi enemmän kun Oopelissa?

Äänestä
  • Ok, tässä nyt sitten laskentaesimerkki, jossa vertaan autoa siihen mitä vastaava nyt maksaa uutena, eli -99 mallinen astra, 27000 ajettu, 4 ovinen, 1,8 koneella: vaihdossa luvataan kahtapuolta 14000€. Yhtään automyyjää ei ole kiinnostanut käydä edes auton sisällä, saati sitten koeajaa.
    Ainoa mitä kysyvät on rekisteriote ja kilometrit, joiden vähyys ei kuitenkaan merkitse mitään.
    Viimeksi kun katsoin niin 4 ovisen 1,8 astran listahinta on 27000€, ja siihen kaikki kulut päälle, ja niitähän kertyy kuten uuden ostaneet tietävät. Näin ollen siis auton arvo 3,5 vuotiaana on puolet uuden vastaavan arvosta.
    Em. syystä ajan edelleen samalla Opelilla, jossa ei mitään vikaa ole. Vaihtelu vain virkistäisi.
    Vaikka kyllähän mä sen tiedän: en mä mitään autoa tarvitse, taksilla tulisi halvemmaksi.
    Hulluutta on vaan monenlaista.

    Äänestä

  • opel kirjoitti:

    Ok, tässä nyt sitten laskentaesimerkki, jossa vertaan autoa siihen mitä vastaava nyt maksaa uutena, eli -99 mallinen astra, 27000 ajettu, 4 ovinen, 1,8 koneella: vaihdossa luvataan kahtapuolta 14000€. Yhtään automyyjää ei ole kiinnostanut käydä edes auton sisällä, saati sitten koeajaa.
    Ainoa mitä kysyvät on rekisteriote ja kilometrit, joiden vähyys ei kuitenkaan merkitse mitään.
    Viimeksi kun katsoin niin 4 ovisen 1,8 astran listahinta on 27000€, ja siihen kaikki kulut päälle, ja niitähän kertyy kuten uuden ostaneet tietävät. Näin ollen siis auton arvo 3,5 vuotiaana on puolet uuden vastaavan arvosta.
    Em. syystä ajan edelleen samalla Opelilla, jossa ei mitään vikaa ole. Vaihtelu vain virkistäisi.
    Vaikka kyllähän mä sen tiedän: en mä mitään autoa tarvitse, taksilla tulisi halvemmaksi.
    Hulluutta on vaan monenlaista.

    90-luvun alun laman aiheuttama pula vaihtoautoista on nostanut käytettyjen autojen hinnat Suomessa keinotekoisen ylös! Tietenkin auton pitää halveta puoleen ensimmäisten 4-5 vuoden aikana, uudella autolla ajamisen tuleekin olla kalliimpaa kuin vanhalla ropplelolla.

    Ootteko hoksannut, että nyt tämä vinoutuma korjaantuu kun käytettyjä saa hakea ulkomailta maksamalla vain kohtuulliset verot.

    Kyllä minäkin ihmettelin, kun tarjottiin vielä yli 12000 euroa vm -99, 125 tkm ajetusta 1.6 l eskortista vaihdossa Astraan (ja talvirengaspaketti kaupan päälle). Eskorttista maksettiin uutena 96000 mk toimituskulut!

    Ei maksa paljon uuden auton pito! (pääomakulut 4000 euroa / lähes neljä vuotta ja 125 tkm!!!)

    Äänestä

Niin, nyt on hyvä ostaa.
G-farkku -99 hintataso on noin 14000 -16000 EUR
Eli 3-5000 EUR vähenmmän kuin Focus tai VW-farkku.
Ja jopa hiukan vähemmän kuin Xsarafarkku.
Ei liene menneet kansaan perille puheet mm. ruostumisen vähenemisestä (=G-mallien sinkitys)
Ja toki vaikuttaa "suuren ikäpolven" yhtäaikainen vaihtoontulo. Joku G-farkku tuntuu olevan tarjolla liikkeessä kuin liikkeessä.

Äänestä
  • Tuon takia ostinkin vm -98 G farkkudieselin vuosi sitten. Pösön 306 SRDT oli silloin 10 tmk kalliimpi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opel kirjoitti:

Kovin kattavasti en ole autojen yleistä hinnanpudotusta seurannut, mutta sattuneesta syystä olen tullut seuranneeksi ainakin G-mallin Astrojen hintoja, ja todennut että samalla kun uusien hinta laukkaa kiihtyvällä vauhdilla ylöspäin, käytettyjen hinta menee vielä lujempaa alaspäin. Voisi melkein sanoa että 3-4 vuotta vanhan auton saa puoleen hintaa uudesta vastaavasta. Jopa jo aiemmin huonosti arvonsa säilyttäneet merkeillä on nykyään parempi jälleenmyyntiarvo kuin opeleilla.
Mutta ehkä tämä on myös seurausta siitä kun ostaa eniten myytyä automerkkiä- silloin. Nyt on ylitarjontaa. Mutta itse kyllä en näe tällä hetkellä mitään syytä ostaa uutta opelia. Varsinkin kun sain omastani huonoimman vaihtohyvityksen juuri opelin liikkeestä. Eli ei näy luottamusta olevan edes omaan merkkiinsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu