Elintasosta

Täällä on taas muutamissa keskusteluissa ollut kirjoituksia siitä kuinka yh:t kulkevat sossun luukulla kerjäämässä rahaa ja kynivät etävanhemmilta viimeisetkin ropposet, että saisivat itse makean elintason.

Kysyisinkin, että kuinka moni tälläkin palstalla kirjoittavista yksinhuoltajista oikeasti toimivat tällä tavalla?
Uskoisin ettei kovinkaan moni, vaan useimmat käyvät töissä ja tienaavat itse elantonsa, kuten itsekin teen.
Elatusmaksut tietysti tulevat etältä kuten kuuluukin.

Miksiköhän aina yh:ta pidetään kaikkein pahimpina kerjäläisinä, kun tosiasiassa perheelliset ja alkoholistit ovat niitä suurimpia sossun luukulla kävijöitä?
182927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

töissä, muten saa elatusmaksuja kuin satunnaisesti. Tietääkseni on suhtellisen yleistä noilta isiltä jättää ne maksamatta, kun katsoo tilastojakin. Ja toiseksi tuskimpa sossun luukulta saa makeaa elintasoa. Niin, ja on tutikimuksia joiden mukaan yksinhuoltajat ennemminkin kehittävät itseään, jotta saisivat paremman tulotason ja siten voisivat tarjota lapsilleen enemmän. Käsittääkseni vain hyvin pieni osa yksinhuoltajista on näitä sossun luukulla kävijöitä.

Joten on ihan yhtä pätevää pitää jokaista miestä väkivaltaisena tai juoppona koska osa on.

Äänestä
  • - Joten on ihan yhtä pätevää pitää jokaista miestä väkivaltaisena tai juoppona koska osa on.-

    Ihan kiva yleistys kaikista miehistä. Ja sinä varmaan olet lesbo telaketjufemakko, joka on hankkinut lapsen/t ihan yleisen statuksen takia, kun on kivaa leikkiä yksinhuoltajaa.

    Äänestä

työttömänä tai olen taas koulutuksessa.Yks koulutus loppuu niin haen taas toiseen koulutukseen kun ei löydy töitä. Saapahan 160 euroa lisää päivärahan päälle. Olen yrittänyt soskusta rahaa välillä mutta en ole koskaan saanu. Eli omillaan on täytynyt tulla toimeen. Kyllähän tämä raskasta on ollut. Äiti välillä auttaa mutta maksan takasi sille.
Lapset ovat murrosiässä ja menot sen kun kasvaa.

Äänestä

Noh..
Lapseni isältä en saa mitään, en ole edes pyytänyt. Eikä tuo edes maksa, kun sosusta saadut rahat on kivampi käyttää kaljaan, kuin lapseensa.

Sossustakaan en saa mitään.
Minä opiskelen ja teen töitä sen eteen, että meillä on katto päämme päällä ja ruokaa kaapissa. Vaatteista ym puhumattakaan.
Elintaso ei ole korkea, mutta me pärjäämme.
Se riittää toistaiseksi.

Sehän on tilastoissa (en osaa kyllä etsiä, joten 100% en uskalla väittää, ennen faktaa) että nuoret sinkkumiehet ja ydinperheet ovat ne kaksi kärkeä siellä sosiaalin kirjoissa.

Mistä noita tietoja voisi muuten etsiä?

Äänestä

Olen yh, 3 lasta. Käyn töissä ja maksan verot. Mies ei ole maksanut 3 vuoden aikana penniäkään elareita, enkä ole hakenut elareita yhteiskunnaltakaan, kun on pärjätty ihan hyvin ilmankin. Kun arki on eletty säästellen, niin onpa käyty muksujen kanssa ulkomaillakin ja kielikursseillekin pääsevät jokainen vuorollaan (ne rahat on jo säästössä). Remppaakin on tehty tarpeen mukaan. Ihan hyvin menee. Ei ole huolia enää, kun ei ole ukkoa, joka voisi toilailla järjettömillä bisnes caseillaan kattoa lasten pään päältä pois. Viimeiset asuntovelat maksoin 2 kk sitten.

Äänestä

työssäkäyvä yh. Kieltämättä harmittaa välillä tämä yleistäminen, että kaikki yh:t on reppanoita sossun rahoilla eläviä. Minulla on korkeakoulututkinto ja sen mukainen työ, elätän perheemme yksin. Ei rahaa liikaa ole, mutta hyvin pärjätään. Minusta on muuten vähän epäreilua, että sama 200e on suurin maksu päivähoidosta kaikille, siis sekä kahden aikuisen, että yhden aikuisen perheeille. Tulorajat on kuitenkin sen verran matalat, että äkkiä tulee melko suuret päivähoitomaksut vaikka olisikin yhden aikuisen perhe. Ja kuitenkin se tulotaso on väistämättä eri jos on kaksi työssäkäyvää aikuista. Että suhteessa yh maksaa kyllä enemmän päivähoitomaksuja. Mutta en nyt varsinaisesti valita, ei tuo suuri raha ole turvallisesta ja hyvästä hoidosta, tulipa vaan epäkohta mieleeni.

Äänestä
  • Tulipahan vaan mieleeni yksi epäkohta liittyen päivähoitomaksuihin. Kun yhdellä tuttava äidillä (yh)oli "iltatähti" vielä päiväkodissa ja vanhin lapsi asui kotona, mutta oli jo töissä hankkimassa omaa rahaa, NIIN päivähoito maksuihin otettiin huomioon myös tämän vanhimman lapsen tulot. Siinä kun otetaan huomioon koko perheen tulot.
    Eikö ole aika hullua? ikään kuin tämä vanhin lapsi olisi velvollinen osallistumaan pikkusiskonsa päivähoitomaksuihin??

    Toinen esimerkki on kun eräs leskiäiti teki uuden miehen kanssa vielä yhden lapsen (mutta erosi kuitenkin) ja kun tämä nuorin lapsi oli päivähoidossa, niin tuloina otettiin huomioon myös näitten puoli-orpojen eläkkeet, eli taas isommat lapset oli vastuussa pienemmän veljensä päivähoitomaksuista.

    Äänestä

  • epäkohtia kirjoitti:

    Tulipahan vaan mieleeni yksi epäkohta liittyen päivähoitomaksuihin. Kun yhdellä tuttava äidillä (yh)oli "iltatähti" vielä päiväkodissa ja vanhin lapsi asui kotona, mutta oli jo töissä hankkimassa omaa rahaa, NIIN päivähoito maksuihin otettiin huomioon myös tämän vanhimman lapsen tulot. Siinä kun otetaan huomioon koko perheen tulot.
    Eikö ole aika hullua? ikään kuin tämä vanhin lapsi olisi velvollinen osallistumaan pikkusiskonsa päivähoitomaksuihin??

    Toinen esimerkki on kun eräs leskiäiti teki uuden miehen kanssa vielä yhden lapsen (mutta erosi kuitenkin) ja kun tämä nuorin lapsi oli päivähoidossa, niin tuloina otettiin huomioon myös näitten puoli-orpojen eläkkeet, eli taas isommat lapset oli vastuussa pienemmän veljensä päivähoitomaksuista.

    Juu - tosi hullua että siis perheen pitäisi huolehtia jäsenistään. Ei herran jestas sentään, eihän nyt missään tapauksessa perheeltä voi rahoja ottaa lapsenhoidosta.

    Kyllä se on yhteiskunta joka on vastuussa tästä asiasta.

    Ens viikolla torilla muuten jaetaan ilmaista rahaa, kaikki sinne. Kuulin että jokaiselle annettaisiin niin paljon kuin haluaa. Jos teidän perheessä on 4 henkeä niin saisitte siis 4 kertaa niin paljon kuin haluatte, ja se on paljon enemmän kuin 3 kertaa niin paljon kuin haluaa.

    Onneksi on iso perhe.

    Äänestä

Nimittäin silloin kun ex häipy toisen naisen matkaan ja kävi ilmi, että jätti maksamatta yhdessä hankkimamme asunnon vuokrat maksamatta puolelta vuodelta. Kun olin maksanut vuokranantajalle kaikki rahani, myös lapsilisät, oli pakko anoa sossusta apua koska seuraava palkka oli tulossa vasta parin kuukauden päästä (tein pätkätöitä tuolloin). Sossu antoi kahden kuun vuokrat (koska vuokranantaja oli häätämässä minua em. syystä johtuen) ja yrittää nyt karhuta niitä exältä.
Elareita ei maksa, ei ota lapsia, ei anna rahaa omaan velkaosuutensa. Paska temppu. Mutta minä selvisin saamallani avulla jaloilleni ja nyt ei ole tarvinnut enää mennä apua pyytämään.

Äänestä

Enpä usko että kovin moni äiti ketään on kynimässä, mutta kyllä se totta on että äidit ovat todella tiukoilla lastensa kanssa rahallisesti.
Kahden aikuisen taloudessa on enemmän rahaa, kuin yhden.
Kun isät maksaa elarit, sen tasa summan, se on siinä, mutta se äidin puolisko tasasumma ei kyllä riitä joten äiti maksaa aina enemmän.
Elareihin ei ole laskettu jatkuvia vaatehankintoja, lääkärikuluja, ystävien synttöäreitä, reppuja, polkupyöriä ym, koska isän maksamana osuus on aina sama, vaikka menot olisivat jonain kuuna isommat.
On epäoikeuden mukaista, että isä maksaa vaan tasasumman aina, mutta äiti joutuu maksamaan kaikki hintojen korotukset, ja muut ylimääräiset menot. Pitäisi ottaa huomioon ettei elämin joka kuussa ole samanhintaista. Iseille se on monta vuotta samanhihntaista kun ne elarit eivät nousue ei millään.

Äänestä
  • Miehillä rahasummaa vastaavat tapaamisoikeudet, niin johan miehet ilomielin maksavat elareita. kuka nyt toisen (naisen) lapsesta maksaisi, etenkin kuin siitä ei lapsi eikä lapsen biologinen isä millään tavalla hyödy?

    "koska isän maksamana osuus on aina sama, vaikka menot olisivat jonain kuuna isommat. "
    Jep, ja vastaavasti putoisivat jos menot laskisivat? Ellei nainen sitten "vahingossa" taas keksi kaikenmoisia "pakollisia" menoja.

    "On epäoikeuden mukaista, että isä maksaa vaan tasasumman aina, mutta äiti joutuu maksamaan kaikki hintojen korotukset, ja muut ylimääräiset menot. Pitäisi ottaa huomioon ettei elämin joka kuussa ole samanhintaista. Iseille se on monta vuotta samanhihntaista kun ne elarit eivät nousue ei millään. "
    Kun ei oikeudet lapsiin, eikä lapsen oikeudet isiin kasva, niin ei voi myöskään miesten vastuu kasvaa. Piste.

    Äänestä

  • Laajemmat oikeudet lapsiin kirjoitti:

    Miehillä rahasummaa vastaavat tapaamisoikeudet, niin johan miehet ilomielin maksavat elareita. kuka nyt toisen (naisen) lapsesta maksaisi, etenkin kuin siitä ei lapsi eikä lapsen biologinen isä millään tavalla hyödy?

    "koska isän maksamana osuus on aina sama, vaikka menot olisivat jonain kuuna isommat. "
    Jep, ja vastaavasti putoisivat jos menot laskisivat? Ellei nainen sitten "vahingossa" taas keksi kaikenmoisia "pakollisia" menoja.

    "On epäoikeuden mukaista, että isä maksaa vaan tasasumman aina, mutta äiti joutuu maksamaan kaikki hintojen korotukset, ja muut ylimääräiset menot. Pitäisi ottaa huomioon ettei elämin joka kuussa ole samanhintaista. Iseille se on monta vuotta samanhihntaista kun ne elarit eivät nousue ei millään. "
    Kun ei oikeudet lapsiin, eikä lapsen oikeudet isiin kasva, niin ei voi myöskään miesten vastuu kasvaa. Piste.

    elämiseen tarvitsee rahaa! Ei siis ole ihme, ettei miehet lapsiaan luokse usein halua, koska se maksaa.
    Kun lapset ovat luona. täytyy ruokaa ostaa enemmän kuin yhdelle, joten kun lapset ovat harvemmin, rahaa säästyy. Eikä riitä se ruoka, lapset haluavat muutakin.
    On naurettava summa, minkä miehet lapsistaan maksavat erotetessa ja sitten siitäkin kiukutellaan.
    Naimisista ollessa lapsiin upposi myös rahaa, mutta se ei ollutkaan kiukuttelun aihe, miksi siis nyt?

    Äänestä

Kyllä minä olen leipäni tienannut aina itse. Sossun luukulta en ole rahaa käynyt pyytämässä kertaakaan. Ex:ltä en todellakaan vie viimeisiä. Päin vastoin, autan häntä aina kun rahat on juotu ja pelattu!!!! Yhtää ylimääräistä en ole lapsille pyytänyt ex:ltä. Kaikki olen maksanut omasta pussista.

Äänestä

Ihmiset joilla ei ole lapsia, ovat katkeria ja kateellisia ihmislille joilla on lapsia.
Ei heistä kannata välittää, aikansa huutavat ja lopettavat kun huomaavat ettei niitä oteta vakavasti.
Katkeruus on paha asia, kun se kohdistuu lapsiin.

Äänestä

Mutta joskus häiritsee kun ihmisillä on käsitys että yhärit saa suuria summia jostain...? Eipä ole näkynyt. Saan täsmälleen samat "avut" kun optiomiljonääriyhäri ;))

Eikä ex maksa edes elatusmaksuja. Oma firma niin kaupunki maksaa minimin...plääh...no kyllä se välillä ostaa jotain kännyköitä ja pelejä jne. Ja vei kerran etelään lomalle.

Äänestä

En sieltä sossusta mitään saisi kumminkaan.
Onneksi exä maksaa elareita ihan ruhtinaalisesti ja vieläpä ihan vapaasta tahdostaan. Kyllä tässä elelee ihan samanlailla kuin avioliiton aikoina. En valita, itsehän osani valitsin :)

Äänestä

Kolme lasta, joista kaksi opiskelee. Nuorempi opiskelija ei saa edes opintotukea kun tuloni ovat sen verran "suuret". Isä on maksanut hänelle vähän koulukuluja, mutta ei muuta. Opiskelija asuu vielä kotona eli on sitten minun elätettävänä muuten. Nuorin saa vielä elatusmaksua (155 €) ja lapsilisää.
Minulla on velkaa kun lunastin asuntomme ja siksi aika tarkkaan saan laskea, että pärjäämme. Josku täytyy vielä tukea vanhinta lastakin, vaikka hänellä opinnot ovat jo loppusuoralla onneksi.
Ei ole helppoa, joten ymmärrän erittäin hyvin itseäni huonompituloisia ja työttömiä yh-vanhempia.
Sossun luukulla en ole käynyt, enkä usko, että sieltä mitään saisinkaan. Sanoisivat varmaan, että myy talosi, jos et pärjää.
No aina ajattelen, että sitten kun ei enää ole velkaa, on helpompaa. Tosiasiassa silloin nuorimmaltakin loppuu elatusmaksu ja saan taas maksaa kaiken yksin. Isä ei katso, että hänellä on enää velvollisuuksia kun lapset täyttä 18. Minulle on kyllä tärkeää, että he kouluttautuvat kunnolla. Tingin sitten omista menoistani. Ehkä sitten kun lapset ovat lähteneet omille teilleen, myyn taloni ja nautin elämästä. Vaikka ei saisi elää "sitten kun" elämää, tiedän senkin. Pitäisi elää nyt!

Äänestä
  • Elatusapua maksetaan lapsen 18-vuoteen asti Vanhemmat elättävät lastaan kunnes tämä täyttää 18 vuotta. Mikäli lapsi avioituu, vanhempien elatusvastuu lakkaa hääpäivään. Samoin tapahtuu, jos lapsi lopettaa koulun ja siirtyy pysyvästi työelämään tai alkaa saada työkyvyttömyyseläkettä. Koulujen loma-aikana tehty työ ei ole itsensä elättämistä.

    Mikäli lapsi opiskelee täytettyään 18, voi hän vielä saada etävanhemmaltaan koulutusavustusta. Sitä maksetaan usein meneillään oleva oppilaitos loppuun. Koulutusavustussopimus laaditaan samoin kuin elatussopimuskin sosiaalitoimessa ja kiistatapauksissa tuomioistuimessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymys: kirjoitti:

Täällä on taas muutamissa keskusteluissa ollut kirjoituksia siitä kuinka yh:t kulkevat sossun luukulla kerjäämässä rahaa ja kynivät etävanhemmilta viimeisetkin ropposet, että saisivat itse makean elintason.

Kysyisinkin, että kuinka moni tälläkin palstalla kirjoittavista yksinhuoltajista oikeasti toimivat tällä tavalla?
Uskoisin ettei kovinkaan moni, vaan useimmat käyvät töissä ja tienaavat itse elantonsa, kuten itsekin teen.
Elatusmaksut tietysti tulevat etältä kuten kuuluukin.

Miksiköhän aina yh:ta pidetään kaikkein pahimpina kerjäläisinä, kun tosiasiassa perheelliset ja alkoholistit ovat niitä suurimpia sossun luukulla kävijöitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu