koira

moikkkA! Onko ketään jonka koiralle oltaidiin tehty kauneus leikkaus?? meidän tehdään kunhan pentu täyttää viisi-kuusi kuukautta häneltä viedään toinen kirsu, jonka luoja oli hänelle luonut siis hänellä on kaksin kirsua. Ja me ihmiset ei sitä hyväksytä. Mutta kysymykseeni voinko tämän operaation jälkeen käydä koirani kanssa näyttelyssä? Hänen vanhemmat ovat monen maan valioita ettei ole siitä nyt kiinni vaan ihan sattuma niinkuin meillä ihmisilläkin tuon huulihalkion kanssa.
1286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kasvattajana ihmettelen huulihalkio pentua. Miten se on sinulle joutunut. Oman tietämykseni mukaan ne lopetettaan.

Mutta koira on nyt sinulla ja sillä selvä. riippuu kaiketi jääkö pahat arvet tai muuten leikkauksen jäljet näkyviin.
Toki voit sen näyttelyyn ilmoittaa, mutta säännöt kyllä kertovat ulkomuoden parantamisen olevan kiellettyä. Mutta mutta tuon leikkauksen voisi tulkita pakolliseksi terveyden ylläpitämänä pakollisena toimenpiteenä.

JALOSTUKSEEN SE KYLLÄ ON TÄYSIN KELPAAMATON. Eli jalostusarvoa sillä ei ole eikä tule.

Vanhempien meriitit eivät kyllä estä näiden kurjien vikojen tulemisen.

kyseessä on ilmeisesti Bostonin terrieri tai Ranskanbuldoggi. Tai joku muu lättänaama rotu.

Toivon mukaan leikkaus sujuu hienosti. Onnea toimenpiteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauneusleikkaus kirjoitti:

moikkkA! Onko ketään jonka koiralle oltaidiin tehty kauneus leikkaus?? meidän tehdään kunhan pentu täyttää viisi-kuusi kuukautta häneltä viedään toinen kirsu, jonka luoja oli hänelle luonut siis hänellä on kaksin kirsua. Ja me ihmiset ei sitä hyväksytä. Mutta kysymykseeni voinko tämän operaation jälkeen käydä koirani kanssa näyttelyssä? Hänen vanhemmat ovat monen maan valioita ettei ole siitä nyt kiinni vaan ihan sattuma niinkuin meillä ihmisilläkin tuon huulihalkion kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu