Tummanpunaisten korkokenkien kopina kuuluu vaimeana lumenpeittämää asfalttia vasten Vaasankadun puolessa välissä. Naisen takana rappukäytävän ovi sulkeutuu. Mirjalla on töihinlähdön aika. Onneksi sain lapsenvahdin, taas kerran, ajattelee, jatkaa kulkuaan varoen liukastumista. Asunnonvirkaa toimittavalle kämpälle jäi kolmivuotias, Helena vahtii, kyllä ne pärjää.
Kioskinpitäjä sulkee juuri ovea Mirjan kohdalla ja viimeinen asiakas tulee ulos.
Mirja tunnistaa ulostulevan, omituinen tyyppi tuokin, joku KK sanoi olevansa, tuntuu mukavalta vaikka onkin kummallinen. Niin kai me kaikki, enemmän tai harvemmin vähemmän, ajattelee.
On tavannut aikaisemminkin tyypin silloin tällöin, törmäilty kaupungilla. Tarjosi nettiyhteyttä koneineen mutten ottanut… kaikenlaisia almuja köyhille, tuhahtaa itsekseen ja jatkaa kulkuaan.
Korkokenkään tulee räntä sisään, on sivusta revennyt, tarvitsevat korjausta mutta runsas parikymmentä euroa pankkitilillä haraa vastaan, korjautetaan sitten joskus rikkaampana.
Räntäsateen yltyessä tulee Mirja alas Hesarille ja näkee Arskan porttikongin ulkopuolella. Arska on ollut aina hyvä, auttanut kämpän korjaamisessa. Ei ole ottanut rahaa koskaan vastaan vaikka väkisinkin Mirja tarjonnut. Ollut kuulemma merillä ja on kai oikea kippari. Tiedä hänestä, ei ole koskaan oikein tutustuttu, mitenkään ihmeemmin.
- Sinäkin räntäsateessa liikut, sanoo Arska ja pyyhkäisee vanhasta hatunkauhtanasta lunta pois.
- Täytyy liikkua ettei jämähdä paikoilleen, vastaa Mirja ja heilauttaa kättään.
Hesaria pitkin kävellessään, lähestyessään tenkkaa, tummanharmaa iso henkilöauto ajaa hitaasti Mirjan vierellä, sivuikkuna avataan ja tummasta hämystä miehen ääni kysyy:
- Paljonko on pari varvia?
- Viiskymppiä, vastaa Mirja ja pysähtyy. Ovi aukeaa ja iso mies tule ulos, ristiverinen.
- Tuolla naamalla se on kympin korkeintaan. Tules tänne autoon niin keskustellaan tarkemmin.
Mies tarttuu Mirjaa käsivarresta, tämä kaatuu, mies riuhtaisee naisen takaisin ylös. Polvet ja kädet naarmuilla Mirja koettaa huutaa apua, potkaisee miestä, jonnekin jalkoihin. Saa riuhtaistua itsensä irti ja juoksee minkä rikkinäisillä kokokengillään pääsee. Eivät seuraa.
Ensimmäinen vastaantuleva porttikonki näkee itkevän naisen lyyhistyneenä kivistä seinää vasten. Yön ollessa parhaimmillaan, räntäsateen jo hiljalleen laantuessa, ei kukaan kuule.
Samassa Mirja kuulee tutun äänen takaansa, kääntyy katsomaan. Vieressä seisoo Arska.
- Mitäs tytölle on käynyt, kysyy.
Mirja tietää että vastata ei tarvitse. Arska auttaa naarmuisen naisen ylös, vie takaisin Vaasankadulle päin.
- Haluisitko tulla meille täksi yöksi? Oon kauhea mutten pelottava, tokaisee tuo karvainen merimies, Arska.
- Jos tuun niin ei kai haittaa että kuorsaan, saa Mirja sanottua, yrittää naurahtaa, vaikeasti, haavat kirvelevät. Saapuvat Arskan asuntoon, tekevät jääkaapista voileivät.
- Käykö sulle sama sänky?
- Sama se.
Käyvät nukkumaan, Mirjalla jo hengästys laantunut, kyyneltä vielä vähän vuotaa.
Aamu aukenee talvisella Vaasankadulla ja ihmisiä kulkee töihin, kouluun, kuka minnekin. Aura-auto siirtelee yöllä satanutta lunta kasoihin. Kioski on taas auennut.
Aamunvalo tavoittaa myös kaksi nukkuvaa ihmistä samassa sängyssä. Käpertyneenä toisiinsa, hyvin lähekkäin. Naisella ovat silmät auki, ajattelee. Arska sanoi joskus yöllä että kolmivuotiaskin voisi muuttaa hänen luokseen. Ja Arskalla on nettiyhteys, naurahtaa, ei tarvitse almuja ottaa. Ovatkohan seuraavat aamut parempia kuin tähän saakka, ajattelee Mirja ja puristaa Arskaa lujemmin itseään vasten.
Kioskinpitäjä sulkee juuri ovea Mirjan kohdalla ja viimeinen asiakas tulee ulos.
Mirja tunnistaa ulostulevan, omituinen tyyppi tuokin, joku KK sanoi olevansa, tuntuu mukavalta vaikka onkin kummallinen. Niin kai me kaikki, enemmän tai harvemmin vähemmän, ajattelee.
On tavannut aikaisemminkin tyypin silloin tällöin, törmäilty kaupungilla. Tarjosi nettiyhteyttä koneineen mutten ottanut… kaikenlaisia almuja köyhille, tuhahtaa itsekseen ja jatkaa kulkuaan.
Korkokenkään tulee räntä sisään, on sivusta revennyt, tarvitsevat korjausta mutta runsas parikymmentä euroa pankkitilillä haraa vastaan, korjautetaan sitten joskus rikkaampana.
Räntäsateen yltyessä tulee Mirja alas Hesarille ja näkee Arskan porttikongin ulkopuolella. Arska on ollut aina hyvä, auttanut kämpän korjaamisessa. Ei ole ottanut rahaa koskaan vastaan vaikka väkisinkin Mirja tarjonnut. Ollut kuulemma merillä ja on kai oikea kippari. Tiedä hänestä, ei ole koskaan oikein tutustuttu, mitenkään ihmeemmin.
- Sinäkin räntäsateessa liikut, sanoo Arska ja pyyhkäisee vanhasta hatunkauhtanasta lunta pois.
- Täytyy liikkua ettei jämähdä paikoilleen, vastaa Mirja ja heilauttaa kättään.
Hesaria pitkin kävellessään, lähestyessään tenkkaa, tummanharmaa iso henkilöauto ajaa hitaasti Mirjan vierellä, sivuikkuna avataan ja tummasta hämystä miehen ääni kysyy:
- Paljonko on pari varvia?
- Viiskymppiä, vastaa Mirja ja pysähtyy. Ovi aukeaa ja iso mies tule ulos, ristiverinen.
- Tuolla naamalla se on kympin korkeintaan. Tules tänne autoon niin keskustellaan tarkemmin.
Mies tarttuu Mirjaa käsivarresta, tämä kaatuu, mies riuhtaisee naisen takaisin ylös. Polvet ja kädet naarmuilla Mirja koettaa huutaa apua, potkaisee miestä, jonnekin jalkoihin. Saa riuhtaistua itsensä irti ja juoksee minkä rikkinäisillä kokokengillään pääsee. Eivät seuraa.
Ensimmäinen vastaantuleva porttikonki näkee itkevän naisen lyyhistyneenä kivistä seinää vasten. Yön ollessa parhaimmillaan, räntäsateen jo hiljalleen laantuessa, ei kukaan kuule.
Samassa Mirja kuulee tutun äänen takaansa, kääntyy katsomaan. Vieressä seisoo Arska.
- Mitäs tytölle on käynyt, kysyy.
Mirja tietää että vastata ei tarvitse. Arska auttaa naarmuisen naisen ylös, vie takaisin Vaasankadulle päin.
- Haluisitko tulla meille täksi yöksi? Oon kauhea mutten pelottava, tokaisee tuo karvainen merimies, Arska.
- Jos tuun niin ei kai haittaa että kuorsaan, saa Mirja sanottua, yrittää naurahtaa, vaikeasti, haavat kirvelevät. Saapuvat Arskan asuntoon, tekevät jääkaapista voileivät.
- Käykö sulle sama sänky?
- Sama se.
Käyvät nukkumaan, Mirjalla jo hengästys laantunut, kyyneltä vielä vähän vuotaa.
Aamu aukenee talvisella Vaasankadulla ja ihmisiä kulkee töihin, kouluun, kuka minnekin. Aura-auto siirtelee yöllä satanutta lunta kasoihin. Kioski on taas auennut.
Aamunvalo tavoittaa myös kaksi nukkuvaa ihmistä samassa sängyssä. Käpertyneenä toisiinsa, hyvin lähekkäin. Naisella ovat silmät auki, ajattelee. Arska sanoi joskus yöllä että kolmivuotiaskin voisi muuttaa hänen luokseen. Ja Arskalla on nettiyhteys, naurahtaa, ei tarvitse almuja ottaa. Ovatkohan seuraavat aamut parempia kuin tähän saakka, ajattelee Mirja ja puristaa Arskaa lujemmin itseään vasten.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.