Tyttökaverin äidiltä

Tarmo

Seurustelin 16-vuotiaana koko koulun himotuimman tytön, Ninan, kanssa. Hän oli tosi hyvän näköinen ja hänen mahtavat tissit ja upea perse olivat kaikkien jätkien ihastelun kohde ja saivat aina täydet pinnat arvioinneissa. Ninalla oli vielä ronski maine juttujensa perusteella. Hän ei koskaan häkeltynyt poikien rivoistakaan jutuista, vaan pisti itse vielä paremmaksi. Olin itse tietenkin todella innoissani, kun aloimme olla yhdessä. Minua jännitti aikalailla, koska olin itse vielä kokematon ja Nina vaikutti kaikinpuolin kokeneelta ja itsevarmalta. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun olimme seurustelleet mielestäni jo kauan ja hän aina ohitti vihjeeni seksistä ja keksi jonkin syyn hävitä paikalta, kun tilanne alkoi käydä kiihkeäksi.

Kerran sovimme tapaamisesta hänen kotonaan lauantai-iltana ja olin saanut käsityksen, että saisimme olla kahdestaan koko illan. Menin paikalle sovittuna aikana jo viikkoja sitten ostetut kortsut taskussa. Olin suunnitellut ostavani muutaman kaljan mukaan, mutta onneksi en ollut onnistunut siinä, sillä oven avasikin Ninan sijasta hänen äitinsä. "No hei! Nina joutui just lähteen käymään mumminsa luona. Nina yritti soitella, mutta olit jo ehtinyt lähteä. Siellä ei kyllä mene kovin kauaa, voit tulla odottelemaan tänne. Eiköhän Nina ole täällä puolen tunnin sisällä." Menin vaivautuneena sisälle. Olin kyllä tavannut Nina vanhemmat aiemminkin, mutta en ollut jutellut heidän kanssaa kovin paljoa. Istuin olohuoneen sohvalle katselemaan televisiota. Ninan äiti tuli kohta kylpytakissaan ja sanoi menevänsä suihkuun; he olivat lähdössä myöhemmin jonnekin kylään. Olohuoneesta kuljettiin suoraan pukuhuoneeseen ja ovi jäi hiukan raolleen. Huomasin, että minulla olikin suora näköyhteys Ninan riisuuntuvaan äitiin. Katselin, kuinka hän laski kylpytakin penkille ja kääntyili vain pikkuhousut yllään. Tajusin, että keneltä Nina oli perinyt upean ulkomuotonsa. Pirkko oli pitkä ja muuten hoikka, paitsi rinnat olivat todella mahtavat, ne heilahtelivat kimmoisasti hänen kääntyillessään huoneessa. Sitten hän riisui pikkuhousunsa ja kumartuessaan näin kuinka karvatupsu vilahti reisien välissä. Takapuoli oli pyöreä, kuin malleilla pornolehdissä. Näin ensikerran vieraan naisen alastomana ja unohduin tuijottamaan niin tiiviisti, että Pirkon kääntyessä katseemme kiinnittyivät toisiinsa. Tunsin kuinka puna kohosi kasvoilleni, enkä edes tajunnut kääntää katsettani pois. Pirkko naurahti: "Oho, ovi taisi jäädä vähän raolleen." Kuitenkaan hän ei yrittänytkään peitellä vartaloaan vaan meni vain rauhallisesti pesuhuoneen puolelle. Kaluni oli jäykistynyt farkuissa ja kiemurtelin parempaan asentoon. Tuijotin televisiota, mutta ajatukset harhailivat kohisevan suihkun alla olevaan vartaloon. Kohta Pirkko tuli suihkusta. Nyt olin tiukasti katsovinani muualle, mutta sivusilmällä näin kuinka hän kuivaili itseään ja kietaisi kylpytakin alastoman vartalonsa ympärille. Hän tuli olohuoneeseen: "Haluatko jotain juotavaa? Tuolla olisi kokista." Nyökkäsin vain vaiti ja todennäköisesti ihan punaisena. Pirkko toi kokislasin. Itsellen hän oli ottanut pullon olutta ja sitten hän istui sohvalle aivan viereeni. Löysästi solmittu kylpytakki paljasti syvästi rintojen välistä vakoa ja alempana lyhyt helma vain vaivoin peitti karvatuheron, jonka olisin varmaan nähnyt, jos olisin hiukankin kumartunut. Pelkäsin, että kaluni pullotti housuissani liian selvästi, mutta en uskaltanut liikahtaakaan. Pirkko jutteli niitä naitä ja kyseli minne aioimme Ninan kanssa illalla mennä. Änkytin jotain elokuvista ja siemailin kokistani. Pirkko tarttui käteeni: "Sinullahan on kauniit kädet. Sormetkin näyttää niin vikkeliltä, että ihan käy Ninaa kateeksi." "Pianoa, ...soitan pianoa", änkytin. En saanut sanottua muuta, kun hän painoi käteni paljasta reittään vasten ja alkoi vetää sitä hitaasti jalkoväliään kohti. En tiennyt minne olisin katsellut tai mitä olisin tehnyt, kun käteni hävisi kylpytakin helman alle ja tunsin kostean karvapehkon. Pirkko laski pullon kädestään ja nojasi lähemmäs. Tunsin kuinka pillu painautui kättäni vasten. Pirkko kuiskasi hiljaa korvaani: "Näytähän kuinka vikkelät ne pianistin sormet oikein on." Pirkko liikutti kättäni hitaasti ylös alas, sitten hän päästi irti ja jatkoin itse epävarmoja liikkeitä. Hän nojasi taaksepäin ja nosti toisen jalan sohvan käsinojalle. Nyt koko pillu oli avoimesti näkyvillä, enkä enää yrittänytkään katsella muualle. Kuljettelin epävarmoin liikkein sormia vaossa, joka pian muuttui liukkaaksi. Pirkko katseli hymyillen arkoja liikkeitäni ja kuiskaili hiljaa: "Nooin, just, sähän alat oppia." Hän tarttui käteeni ja ohjasi sen klitorikselle: "Tuosta vähän." Hieroin nappulaa ja Pirkko alkoi huokailla silmät kiinni: "Just niin, ihanaa. Maistapa kans vähän." Pirkko asettui selälleen, koukisti polvensa ja levitti pillua sormillaan. Kumarruin ja nuolaisin varovasti. Ensin maku tuntui kirpeältä, mutta pian aloin nauttia siitä ja vetelin kieltä ylös alas märässä pillussa. Kun hipaisin klitorista, Pirkko ynähti: "Just siitä, nuole siitä." Aloin kieputella kieltä klitoriksella ja imaisin sen välillä suuhuni. Pirkko päästeli kimeitä, uikuttavia ääniä ja hoki: "Ihanaa, ihanaa, ime, ime. Vittu,, kun ihanaa." Innostuin kiihoittavasta ääntelystä ja aloin työntää sormea sisään. Se upposi helposti liukkaaseen reikään ja kohta runkkasinkin jo kolmella sormella. Lutkutin ja runkkasin yhä kovempaa ja Pirkon kiimainen huohotus ja yninä kiihtyi samaa tahtia. Sitten hän alkoi täristä, tarttui hiuksiini, repi niitä ja puristi pääni reisien väliin ja huusi: "Ooh! Vittu! Ai, ai, ai!" Hän työnsi minua pois ja lopetin nuolemisen ja vedin sormet ulos limaisesta vitusta. Pirkko makasi huohottaen ja naurahti: "Sä oot tainnu harjotella." "Ei, en oo koskaan", vastasin hiljaa. Tilanne vaikutti nyt taas hämmentävältä ja en oikein osannut tehdä mitään. "No pitäähän sitä sitten kokeilla toisinkin päin." Pirkko työnsi minut selälleni ja alkoi avata farkkujeni nappeja. Hän veti housujani alas ja täydessä komeudessaan seisova mulkkuni ponnahti ulos. Pirkko tarttui siihen, hieroi sitä hitaasti ja naurahti: "Enpä olis uskonu, että pääsis vielä tässä iässä maistamaan ihan korkkaamatonta kikkeliä." Pirkko veti esinahan taakse ja otti terskan suuhunsa. Välillä hän kieputteli kielellään ja sitten imaisi koko kalun syvälle suuhunsa. Olin niin kiihottunut koko tapauksesta, etten kyennyt hillitsemään itseäni yhtään. Yritin vetää munaa pois suusta ja huohotin: "Kohta tulee, nyt tulee." Pirkko vain kiihdytti lutkutustaan ja tunsin kuinka spermalasti lähti liikkeelle. Nytkähtelin rajusti ja purkauduin Pirkon suuhun. Taivaallinen orgasmi vavisutti minua ja jäin raukeana makaamaan sohvalle. Pirkko imi vielä hetken veltostuvaa kaluani ja näin kuinka spermaa valui pitkin leukaa. Pirkko myhäili: "Mmm, nami, nami. Miltäs tuntui?" "Ihanalta", huokailin. En enää jännittänyt vaan katsoin Pirkkoa reilusti silmiin. Hän hymyili ja sanoi: "Totta puhuen, Nina meni kyllä yöksi sinne mummonsa luo." Koko homma oli siis suunniteltu jo ennen kuin olin edes tullut. Minua ei tosin haitannut, vaikka olin tullut huijatuksi. Sanotaan, että toiset tykkää äidistä ja toiset tyttäristä, mutta minulle kyllä kelpasi molemmat. Jälkeenpäin erehdyin vielä muutaman kerran "väärään" aikaan vierailulle, mutta onneksi vieraanvarainen emäntä viihdytti minua odotteluajat.

14

116708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maye

      tää oli kyllä hyvin kirjoitettu..rupesi kiihottumaan lukiessa

      • pixu90

        Kiihotuin tosta. toi oli tosi hyvin kirjotettu!


      • KUII
        pixu90 kirjoitti:

        Kiihotuin tosta. toi oli tosi hyvin kirjotettu!

        VITUN HOMO


    • jsdh

      Kappalejako helpottaisi lukemista ! Tarina kuitenkin hyvä joten kirjoita toistekin.

    • Anoppina samaa kokenut

      Mahdottoman kiihoittava juttu,ihan kostuin itsekkin.Samankaltainen kokemus tyttäreni miehen kanssa.Tosin leikkejä on jatkettu jo useampikin vuosi ja on kivaa.

    • femgod

      sikoja te miehet ootte. Käytit röyhkeästi hyväkses vanhemman naisen himoa. Ajattele nyt miten pahalta siitäkin on jälkeenpäin mahtanut tuntua...

    • pianisti itsekin

      itselleni kolahti tuon pianistin sormien takia... itse kun satun pianoa soittamaan ja tiedän mitä sellaisilla sormilla pystyy tekemään naiselle ;) hieno yksityiskohta muutenkin hienossa ja kiihottavassa tarinassa!

    • vekexyz

      Jossain vaiheessa saa vaikutelman, että mieskin on kotona, koska "he" ovat lähdössä myöhemmin ulos.
      Kiihottava tarina kyllö muuten.

    • kullervo kova

      Ikan ok fantasia pojalta,joka on max. armeijaikäinen tällä hetkellä.

    • Hyvä kertomus ja täysin mahdollinen tosielämässä

    • finnishmamtsu

      vittu ku tuli ihana orkku ku tota luki ;)

    • play game

      ma haluan nussı sun tyttöystavan aıdı :D saanko kysy sılta :D muhahahaha

    • kullinhärnääjä

      AHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH!!!!!!
      laukes

    • psygolosit

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      69
      10209
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      75
      6966
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      25
      6956
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      100
      6230
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      96
      5753
    6. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      5298
    7. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      76
      5050
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      18
      4537
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      34
      4531
    10. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      47
      4172
    Aihe