MIRJAN TARINA, 2

Kuunkulkija

Kävellessäni Käenkujan jalkakäytävää tunnen ensimmäiset kevään merkit kasvoillani, lempeähkön ilmavirran, hieman kostean. Ajattelin koettuja seikkailuja, nuorukaisena, täällä ja Valkassa, eri puolilla tuota elämän ajan tuttuna pysyneessä kaupungissa, kivikylässä, sanovat muualta tulleet. Ei se ole sitä, onhan se muuttunut, mihin suuntaan sitten…

Mittailen hiekoitettua jalkakäytävää katseellani, kuulen jonkun kauempaa huikkaavan jotain. Nostan katseeni ja näen Mirjan, tunnistan jo kaukaa. Vaalea takki päällä, näin talvella, pysynyt hoikkana huomaan, mies olen. Kun kohtaamme, hetki on hiljaisuutta, kai varovaisuutta. Muutama vuosi mennyt.
- Mitäs KK:lle nykyään, avaa sanat varovaisesti.
- Kaikkea samaa ja vähän lisää, vastaan kai vähän empien. Aika vierottaa.
- Sä oot vaan tommonen pitkä vieläkin, ilmaisee vapautuneemmin.
- Ei ole tullut katkaisuhoidossa käytyä, väännän vitsiä, yritän itsekin rentoutua.

Puhellessamme huomaan Mirjan kasvojen olevan terveemmän näköiset kuin silloin, silmissä elämä taas, kai vanhat pahat mielestä poistuneet. Sileää ihoa.
- Arska on kuollut.

Sillä sekunnilla aika pysähtyy. Katson Mirjaa, epätoivoisesti haen jotain sanaa, ei löydy. Ymmärtää sen sanomattakin. Sinivihreät silmät katsovat omiini. Ajatus on avoin.
- Kaatui Tokan Linjan mäessä ja löi päänsä, kuoli sitten sairaalassa. Ei tullut tajuihinsa enää. Kuusi kuukautta sitten.
En vieläkään osaa sanoa mitään järkevää.
- Ootko tullut toimeen, kysyn, kieli ei meinaa liikkua.
- Testamenttasi mulle. Eikä edes kertonut. Se asunto oli sen.
- Mites kolmivuotias, sanon, tajuan kohta että on jo kuuden.
- On iso jo, ihan terve. Ja sain duunipaikan Skattalta. Soitteletko vielä, kysymys yllättää.
- Siitähän ei eroon pääse.

Mirja puhuu mutta mielessä on jotain, jotenkin aavistan, levoton on.
- Saanko kysyä jotain, kysyy ja tietää että voi.
- Tietenkin.
- Mun on aina tehnyt mieli pussata sua, tiesitsä?
- ------ .

Pieni hoikka nainen kietoo kätensä ympärilleni, tuo itsensä lähelle, aivan auki on tuo ihminen, haavoittuva, ei kai mene rikki, käy mielessäni. Pehmeiden varovaisten huulten kosketus Käenkujalla, kivikylässä, alkavan kevään lempeän tuulen alla, aika pysähtyy jo toisen kerran.
Ei siinä ole rakkautta, sellaista mistä laulut tehdään, siinä on toisenlaista, syvää ystävyyttä.
Ajan kuluttua huulet irtaantuvat, hitaasti, ei haluta mennä pidemmälle. Toisenlaiset tähdet varattuna kummallekin. Sen vaan tietää, tuntee.

- Mä olen kiitollinen Arskalle. Se anto mulle rakkautta niin kun pysty, sanoo Mirja. Tarkoittaa mitä sanoo.

Erotessamme vaihdetaan soittolupaukset, kumpikin tietää että ei käy niin, jos tavataan niin tavataan sattumalta, jos koskaan.
Mietin kävikö Mirjalle hyvin, elämä on antaja ja ottaja, pitikö Mirjalta ottaa, taas? Jollekin on kai käynyt ihan hyvinkin. Täällä kivikylässä kohtaloita riittää. Mielessä Mirjan kasvot.
Sekaannun liikenteeseen, ajatukset jo jossain muualla, kauempana.

16

826

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -minä-

      Tosi elävä ja kaunis kertomus! KIITOS!

      • Kuunkulkija-

        jaksoi lukea loppuun. Saattoi ehkä olla tositarina... kiitos kiitoksista!

      • NoitaNainen
        Kuunkulkija- kirjoitti:

        jaksoi lukea loppuun. Saattoi ehkä olla tositarina... kiitos kiitoksista!

        kertoa koskettavia tarinoita...

      • Kuunkulkija-
        NoitaNainen kirjoitti:

        kertoa koskettavia tarinoita...

        kokemus että välillä tuntuu ihan aidolta...

      • NoitaNainen
        Kuunkulkija- kirjoitti:

        kokemus että välillä tuntuu ihan aidolta...

        on ainoa oikea asia ihmisellä. Pitäkäämme siitä kiinni kynsin hampain :)

      • Kuunkulkija-
        NoitaNainen kirjoitti:

        on ainoa oikea asia ihmisellä. Pitäkäämme siitä kiinni kynsin hampain :)

        elämiin niin välillä tuntuu siltä että aika monella on heille sopimaton elämä. Itsekin haluaisin juuri minulle mittatilaustyönä räätälöidyn elämän jolloin saisin onneni määrän maksimoitua.
        Joku tuttuni esitti kymmenen vuotta sitten idean firmasta joka toimittaa ihan mitä vaan. Sellaisen firman tuotekuvastoon elämät sopisivat aika hyvin. Oikein värikuvina olisi esitelty yksityiskohtaisesti erilaisia elämävaihtoehtoja ja maksuehtoina olisi kalleimmillaan loistavasta elämästä sielun menetys. Huonommista elämistä selviäisi Visakorttia vinguttamalla. Oikein huonot elämät saisi ilmaiseksi itsepalveluna ja kahvit tarjottaisiin vielä päälle.
        Tuli vaan mieleen.

        vaikka itse en vaihtaisi tätä elämää mihinkään. En olisi tämä ihminen joka nyt olen, jos en olisi käynyt kaikkea tuskaa ja kipua..onnea ja iloa lävitse..Olisivatko minun ajatukseni samat.. osaisinko olla nöyrä tämän maailmankaikkeuden edessä..osaisinko antaa rakkautta läheisilleni ja osaisinko tapella itseni kanssa, jos kaikki olisivat kuin tehty.

        Ei silti tuo sinun ajatus on todella hyvä ja moni varmaan toteuttaisi tuota.

        kun ei tiedä onko minun elämäni paras mahdollinen juuri minulle. Aika tyytyväinen olen siihen mutta löytyisikö vielä parempaa? Olisiko ollut vielä parempi, huikaiseva elämänkaari josta en tiedä mitään? Alankin etsimään Elämäntekijää, löytyy varmaan haltijoiden maasta minne jäivät Aukkojen Aukon sulkeutuessa. Nyt on lähdettävä sisäänkäyntiä etsimään... kyllä se vielä löytyy. Missä näkyy Petterin nenä pimeydessä... suunnistan sinne...

        aina tyytymätön elämäänsä. Tottapuhuen minä haluaisin elää aina kesässä. Vihaan talvea. Ja sitten kun sen ohjelmatoimiston vielä saisin pystyyn, muuta en tarvitsisi. Paitsi sen yhden....

        Muuten se Petterin nenän valo näkyy öisin täällä Kyöpelinvuorella..kjiäh! Tännekkö se aukko johtaa?
        Jaahas täytyykin alkaa virittelemään noita ansaverkkoja, jos sieltä kohta ryntäys tulee.

        ja nauran ihmisille jotka hampaat huurussa sanovat "..kyllä on kiva kun on vähän pakkasta ja ilma on niin raikas..." ja posket punaisina koettavat löytää jonnekin ulkoilulenkeille ja ... vihaan... viihhaaaaann!
        Jos minutkin olisi tarkoitettu tänne pakkaseen niin kai tekijäni olisi ymmärtänyt järjestää kunnollisen kokovartalokarvoituksen eikä jättää puolitiehen... kainalokarvat, kaksi rintakarvaa, ihan vähän lisää alempana... pyh ja vielä kerran pyh! Ja vielä tupla pyh pyh!

        Tänäänkin töitten jälkeen kolasin tunnin, että sain oven auki...no ei nyt ihan mutta...yäk!!! Ja uutta tulee koko ajan...Kevätkö muka! Shit!!!

        Minä haaveilen Espanjasta tai jostakin mukavasta leppoisasta..villistäkin JA lämpimästä paikasta, jonne muutan eläkeellä TAI HETI kun se lottovoitto tulee ja perustan pienen runokahvilan, jossa soi akustinen kitara joka päivä. Aaaah!

        Voi polosta :o/ vaan kaks rintakarvaa ~~ :o)
        mullei oo ees niitä...eikä kainalossakaan... eikä..paljon.. ööh... :o/..no hiukset lämmittää..
        ...siis saunaan...

      • Kuunkulkija

        Tuli mieleen vaan että minäkin kolasin tänään lunta, en kyllä nähnyt ketään mutta jos olit toisella puolella taloa, meillä soi akustinen flamencokitara melkein joka päivä, minäkin odotan lottovoittoa ja pistin juuri saunan lämpiämään... onko mahdollista että olet toisessa ulottuvuudessa mutta samalla hetkellä kuitenkin samassa paikassa ja lämmittelemme lauteilla samaan aikaan koettaen lepyttää alkavaa flunssaa... alkaa jo vähän taas pelottamaan... äläkä vaan sano että Sinulla on alkava flunssa...

      • NoitaNainen
        Kuunkulkija kirjoitti:

        Sanonpa hyvinkin :O) ja kylmä..hrrrh...vaikka tulin saunasta. Sinä se saakeli sieltä nurkan takaa työnsit kaikki lumet takasi mun kolani tielle...kutale...

        Mulla on pari päivää kytenyt flunssan alku..ei vaan puhkee, kun en anna...taistelen vastaan sitä pirulaista.

        ...että asutaanko yhessä...siltä alkaa näyttämään...sulla on kuu mulla maa...

        Huih! Nyt pitää vilkasta kristallipalloa!
        *KÄÄK* sinäkö se oot, joka tuota fazerin sinistä mussuttaa...ja se akustinen...VOIH! nyt meni hermot!

        siinä on vähän vahvempi maku. Ja siitä saa tehtyä suklaakiisseliä... aaaahh!
        Tulin just saunasta ja on pakko tömähtää sänkyyn. Alkaa väsyttää pientä kulkijaa... flunssainen simmu painuu kiinni... yön tähdet tulevat tilalle.. ja kaiken tämän näkee Uusikuu.... mutta sehän on vasta seuraavassa kertomuksessa.

      • NoitaNainen
        Kuunkulkija kirjoitti:

        siinä on vähän vahvempi maku. Ja siitä saa tehtyä suklaakiisseliä... aaaahh!
        Tulin just saunasta ja on pakko tömähtää sänkyyn. Alkaa väsyttää pientä kulkijaa... flunssainen simmu painuu kiinni... yön tähdet tulevat tilalle.. ja kaiken tämän näkee Uusikuu.... mutta sehän on vasta seuraavassa kertomuksessa.

        nam...minä en nähnyt tähtiäkään.. Kummia unia mulla..lihavia ukkoja..en ala!

        Flunssa alkaa helpottaa..tai sitten pahenee... kylmä on edelleen..eikä kukaan lämmitä :(

    • Zindyg

      todella elävän tuntuinen tarina,,tässä maailmassa kun ei mitään oikeasti pysyvää. niin elävästi toi mieleeni sen erään tapauksen,josta jo jonkin aikaa kulunut,joka ei hellittää meinannut,mutta ihana lukea taas jotakin samantapaista. ehkä elämä taas jossakin päin hymyilisi jos vaan jaksaisi aina katsoa eteenpäin,sinne aurinkoon ja kesään,joka pikkuhiljaa lähestyy..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe