Katsoin äsken Inhimillisen tekijän, jossa oli aikuinen adoptoitu adoptioäidin ja biologisen äidin kanssa. Meillä on alle kouluikäinen adoptiolapsi Suomesta. Olimme odottaneet adoptiolasta pitkään ja hartaasti. Puhelinsoitto adoptiolapsesta muutti elämämme täysin ja elimme monta viikkoa onnen horroksessa. Saimme Pelassa puhelinsoittoa seuraavana päivänä joitakin tietoja lapsen taustasta. Hätkähdyttävintä oli se, kun kuulimme ettei lapsemme synnyttäjä olisi halunnut luopua lapsesta. Se tuntui heti pahalta, mutta olimme niin sekaisin onnesta, ettemme ajatelleet asiaa paljon. Parin päivän päästä haimme lapsen kotiin ja siitä alkoi yhteinen elämämme perheenä. Me emme voi saada biologisia lapsia ja adoptiolapsemme jäänee ainokaiseksi, koska Pelan mukaan toista kotimaista adoptiolasta emme voi saada, kun adoptioon tulevien lasten määrä on vähentynyt entisestään. Inhimillisen tekijän katsominen oli järkyttävää. Minä olen jo nyt mustasukkainen rakkaasta lapsestani, enkä ehkä koskaan pysty jakamaan häntä kenenkään toisen kanssa. Ohjelmassa esiintyneellä adoptioäidillä on biologinen lapsi, minkä takia hän on aivan eri tilanteessa kuin me biolapsettomat. Sekin on väärin, ettemme voi saada enempää adoptiolapsia! Pahimmalta tuntuu se, että lapsemme synnyttäjä ei ole halunnut luopua lapsesta. Emme ole vielä kertoneet tuota lapsellemme, vaikka olemme kertoneet hänelle adoptiosta. Miten voimme koskaan kertoa sen, että hänen synnyttäjä ei ole halunnut hänestä luopua? Minua ahdistaa jo nyt se, että joku päivä lapsi haluaa tietää taustasta ja jopa tavata synnyttäjän. Tämä on asia, josta en ole voinut muualla puhua. En tiedä kenenkään kotimaasta adoptoidun taustalta sitä, että synnyttäjä on painostettu adoptioon. Näin ei saisi olla, koska se vaikuttaa adoptiovanhempien elämään.
Tuskaa
Adoptiomaama
223947
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
että meilläkin kenellä on biolapsi, niin hän on meillä "lainassa" niin kuin sanonta kuuluu.
Kun lapsi aikuistuu hän "eroaa" tavallaan vanhemmistaan perustaessaan oman perheen.
Ymmärrän pelkosi, mutta kannattaako ajatella kaukaista tapahtumaa, jos/kun lapsi etsii biovanhempansa. Jos se on lapselle tärkeää, niin rakkaudesta lapseen suo hänelle sen, mikä tuo lapselle eheytymisen ihmisenä. Siitäkin huolimatta vaikka on ollut onnellinen perhe ympärillä useampi etsii ja haluaa löytää juurensa. Jos sinulle itsellesi nyt sanottaisiin, että oletkin adoptoitu tms, tyytyisitkö tietoon vai haluaisitko tietää enemmän?
luonto vetää ihmisen hakemaan juuriaan. Viimeistään siinä vaiheessa kun itse haluaa perhettä perustaa. Vaikka kuinka olisi hyvät ja rakastavat ei biovanhemmat, silti niistä omista geeneistään haluaa tietää. Sen ei pitäisi loukata kasvatusvanhempia, sillä se on veri joka vetää ja ihan huoli ja uteliaisuus mitä on omilta juuriltaan. Tämän tiedän ihan omasta kokemuksestani ja se ei tarkoita ettenkö rakastaisi ei biologisia vanhempiani...päinvastoin, koen olevani rikkaampi kun minulla on tiedossani molemmat.En koskaan tuntenut bioisääni, mutta tieto hänestä ja hänen elämänsä eri vaiheista ja geeneistään oli minulle eräänlainen helpotus.
Bioäitiini minulla on hyvät välit ja tapaan häntä säännöllisesti, kasvatusvanhempani taas ovat kuolleet ja rakastin heitä kaikesta sydämestäni.
Oma tausta on hyvä tietää, muuten se vaivaa ja kalvaa, senkin olen läpikäynyt.Sain jopa sisaren taustani selvityksen jälkeen.Välimme ovat hyvin ja lapsemme ovat ystäviä.Se vain on niin tärkeää,oma verisuku ja sitä ei voi selittää.Se vain kiehtoo.
Siis pahaa on se, ettei me voida saada muita lapsia kuin tämän yhden. Vielä pahempi juttu on ajatella, että lapsemme synnyttäjä on painostettu adoptioon. Miten voimme kertoa lapsellemme, ettei hänen synnyttäjä olisi halunnut luopua hänestä? Millaisia vaikutuksia tuommoisella tiedolla on lapsen ajatuksiin elämästä ja ihmisistä... Adoptiovanhemmuus on monella tavalla todella rankkaa. Tuntuu että pitää olla joka suhteessa täydellinen ollakseen riittävän hyvä toisten aikaansaaman lapsen tarkoin valituksi äidiksi. Olenko tarpeeksi hyvä äiti mietin jatkuvasti. Entä onko lapsellamme parempi meidän luona kuin olisi biologisen äidin luona. Synnyttäjähän ei olisi halunnut lapsesta luopua eli siinä mielessä hän ei ole lasta hylännyt kuten jotkut muut bioäidit ovat saattaneet tehdä. Synnyttäjä oli halunnut nähdä lasta monia kertoja, hoitaa ja muuta. Tämän tietäminen on minulle raskasta. Tietenkin lapsemme saa tulevaisuudessa itse päättää, haluaako tutkia juuriaan. Tiedän vaan jo etukäteen, että se tulee olemaan minulle todella rankkaa. Nyt minulla on päällä suru siitäkin, etten voi enempää lapsia saada joten se vaikuttaa näihin ajatuksiin.
Ja kannattaa ottaa yhteyttä lapsen alkupäerästä adoption järjestäneen tahoon, heillä voi olla kokemusta siitä mikä olisi nyt järkevintä.
Tiedätkö, keitä lapsen biologiset vanhemmat ovat? Jos he saisivat edes välillä tavata lastaan, niin se voisi helpottaa tilannetta kaikilta osin. Nykytilanteestanne näkee, että hommassa on mukana ripaus huonoa omaatuntoa ja se on se, mikä rassaa ja vie yöunet.
Tulevaisuutta ajatellen näitä skenaarioita pitäisi pyrkiä Suomessa ehkäisemään parhaimman mukaan niin, ettei ketään painostettaisi adoptioon ja että vähänkin epävarmoissa tapauksissa pyrittäisiin mieluummin sijaisperhejärjestelyihin.
tuo synnyttäjä. Rehellisempää olisi puhua äidistä. Tuntuu tosi pahalta, että joltain äidiltä on lapsi otettu väkisin pois ja annettu adoptioon. Se on ihmisoikeusloukkaus. Paitsi kotimaisen adoptioon, myös ulkomaiseen adoptioon saattaa liittyä se, että lapsi on ryöstetty äidiltään.
korvaan pahasti tuo termi "synnyttäjä". Tämä nainen on lapsen biologinen äiti. Ymmärrän, että kirjoittaja haluaa etäännyttää tämän naisen perheestään ja lapsestaan käyttämällä tuota termiä, mutta minusta tuota totuutta vastaan ei kannata taistella.
Toinen pätkä tekstistä:
"En tiedä kenenkään kotimaasta adoptoidun taustalta sitä, että synnyttäjä on painostettu adoptioon. Näin ei saisi olla, koska se vaikuttaa adoptiovanhempien elämään."
Näinhän ei tietenkään saisi olla ennen kaikkea koska se on loukkaus biologista äitiä kohtaan ja vaikuttaa hänen elämäänsä! Tämän asian vaikutus adoptiovanhempien elämään ei nyt, ihan yleisen oikeustajun mukaan, voi olla se tärkein syy miksi pitäisi toimia toisin.
Eiköhän kyseessä ole kuitenkin ihan siitä perinteisestä: äiti/synnyttäjä on päättänyt antaa lapsensa adoptioon moninaisista syistä, ja lapsen synnyttyä kuitenkin herkistyy (kaikki me synnyttäneet tiedämme ne hormonit...). Järjen tasolla haluaa edelleen antaa lapsen adoptioon, mutta mielessä käy sekin jos lapsen kuitenkin pitäisi... Ei Suomessa ketään painosteta antamaan lastaan adoptioon, täällä on harkinta-ajat ja äitiä kyllä kannustetaan pitämään lapsi. En kyllä ymmärrä minkävuoksi adoptiovanhemmille kerrotaan tuollaisia, oli niissä sitten perää tai ei...! Ehkä kertoja on halunnut tehdä vauvasta jotenkin erityisen ainutlaatuisen (mitä hän varmasti onkin :) ), mutta tapa on ollut kyllä vähän kummallinen. Adoptiomaama, älä sure tuota asiaa, eikä sinun todellakaan täydy mennä kertomaan lapsellesi, että hänen biologinen äitinsä ei olisi halunnut luopua tästä. Se on sinullekin vain kuulopuhetta ja jos lapsesi joskus haluaa tavata äitinsä niin minusta tämä saa silloin itse kertoa asiasta mikäli tahtoo. Sinä olet lapsen äiti tämän elämän loppuun asti - mikään tieto tai adoption yksityiskohta ei tule tätä muuttamaan. Tietysti lapsesti ehkä haluaa tutustua biologiseen äitiinsä jossain vaiheessa, mutta kilpailijaksi hänestä ei ole. Olkaa onnellisia ja eläkää rauhassa!
...sakeampaa...
...on Rakkaus...
Onneksi minulla on verisiteen lisäksi rakkaussuhde lapseeni. Valitettavasti en vaan voi hänen kanssaan elää... Poissa olevaakin voi rakastaa.
"Ei Suomessa ketään painosteta antamaan lastaan adoptioon, täällä on harkinta-ajat ja äitiä kyllä kannustetaan pitämään lapsi."
--äitiä ei välttämättä kannusteta lasta pitään ja onhan täällä harkinta-ajat, jos sterilisaatioon "pääsee" vasta 6 kk synnytyksestä niin miten adoptiopaperit pitää allekirjoittaa jo viimm:viikolla 8 ???
"älä sure tuota asiaa, eikä sinun todellakaan täydy mennä kertomaan lapsellesi, että hänen biologinen äitinsä ei olisi halunnut luopua tästä."
--valheella on lyhyet jäljet ja totuus paljastuu varmasti vielä joskus
"Sinä olet lapsen äiti tämän elämän loppuun asti - mikään tieto tai adoption yksityiskohta ei tule tätä muuttamaan. Tietysti lapsesti ehkä haluaa tutustua biologiseen äitiinsä jossain vaiheessa, mutta kilpailijaksi hänestä ei ole. Olkaa onnellisia ja eläkää rauhassa! "
--totta, sinä olet lapsen äiti mutta et voi poistaa sitä tosiasiaa että lapsi on myös biologisen äidin lapsi, sitä tosiasiaa ei voi muuttaa.Kuka puhuu kilpailusta??? lapsi sitten aikanaan haluaa tavata ja tutustua omiin juuriinsa joihin häntä on kannustettava.Elämästä tulee eheää kun puuttuvat palat löytyy sitten sieltä biologisesta suvusta, aikanaan, ja ilman kilpailua.
Adoptiopapereita ei kai PIDÄ allekirjoittaa 8 viikkoa synnytyksestä vaan ne VOI AIKAISINTAAN allekirjoittaa tuolloin.
Kertoako siitä että biologinen äiti ei olisi halunnut luopua lapsestaan.....lapsellehan voi asian esittää monella tavalla: voi kertoa että biologinen äiti olisi ollut halukas pitämään lapsen mutta olosuhteet, viranomaiset, isovanhemmat jne. olivat toista mieltä.
Toki lapsi saa asian tietää jos se papereissa lukee ja lapsihan saa luettavakseen kaikki adoptioonsa liittyvät paperit käsittääkseni viimeistään täysi-ikäisenä. Joten valehdella asiasta ei missään nimessä kannata.
Adoptoidulla lapsella on ja tulee olemaan läpi elämänsä kahdet vanhemmat, biologiset ja adoptiovanhemmat. Se täytyy jokaisen adoptiovanhemman hyväksyä (olen itsekin adoptioäiti). Ei äitiys ole mikään vakiomääräinen mitta joka vähenisi jos sitä jakaa, päinvastoin, se tuplaantuu.
Hyvä kun oikaisit tuon allekirjoitusajan. Biovanhemmat voivat lain mukaan allekirjoittaa adoptiopaperit aikaisintaan 8 viikkoa synnytyksen jälkeen. Lama-aikana allekirjoituksia valitettavasti otettiin bioäideiltä liian aikaisin, kun kunnilla ei ollut varaa lasten sijaishoidon maksuihin. Niin ei pitäisi koskaan Suomessa enää toimia.
ette voi saada enempää adoptiolasta? maailmalla on niin paljon kotia kaipaavia lapsia. Toki on totta, että jos vain suomalainen kelpaa ja on ainoa hyväksytty niin onhan se vaikeaa ja lähes mahdotonta. en vaan jaksa ymmärtää, että jos lasta vielä kaipaat niin miksi ihmeessä ette adoptoi ulkomailta. Ehkä ei kannata sanoa että on väärin ettette voi saada enempää adoptiolapsia. sehän on itseasiassa täysin valetta!
Mieheni ei ole valmis ulkomaiseen adoptioon. Olemme puhuneet tämän asian niin selväksi kuin sen voi puhua. Kyse ei ole siitä, että emme rakastaisi etnisesti erilaista lasta. Kansainvälinen adoptio aiheuttaa erittäin usein esimerkiksi rasismia toisin kuin kotimainen adoptio. Mieheni ei koe olevansa valmis semmoiseen isyyteen. Hän ei myöskään ole varma siitä, että kansainvälinen adoptio olisi eettistä kuten Kiinan tilanteesta on täällä palstallakin keskusteltu. Olemme todella pohtineet kansainvälistä adoptiota syvällisesti. Sekin vaikuttaa että haluaisimme lapsillemme saman tyyppiset taustat. Tämän takia toivoisimme nimenomaan toista kotimaista adoptiolasta, mutta se taitaa jäädä ikuiseksi haaveeksi, mikä täytyy vain hyväksyä.
ja oliko peräti tv:ssä perheestä, johon oli adoptoitu venäjältä sisarukset. Muitakin mahdollisia adoptiomaita lienee, joista adoptoidut lapset eivät erotu suomalaisista?
Voihan Venäjältä adoptoida, mutta silloinkin lapsella on ulkomainen syntyperä. Venäläisvihaakin Suomessa on paljon. Venäjältä ei myöskään ole adoptoitavissa kovin pieniä lapsia ja lapsilla on oikeastaan aina erityistarpeita. Adoptiolapsemme tuli meille vauvana joten meille on vaikea ajatus leikki-ikäisestä adoptiolapsesta, koska lasten taustatkin olisivat silloin erilaisia. Tiedämme myös perheitä, jotka ovat adoptoineet erityistarpeisia lapsia ja olemme mieheni kanssa ajatelleet, että meillä ei ole voimavaroja siihen. Minä pidän lisäksi tärkeänä, että ulkomailta adoptoidut lapset voisivat opiskella tai ylläpitää syntymämaansa kieltä. Miehelleni ulkomailta adoptoiminen on yksinkertaisesti mahdoton ajatus ja valitettavasti minun on se hyväksyttävä.
Ei adoptio AIHEUTA rasismia missään tapauksessa. Rasismia on Suomessa, koska jotkut suomalaiset ovat ahdasmielisiä ja tietämättömiä ja/tai yleistävät tietyt negatiiviset kokemuksensa tai tietonsa koskemaan kaikkia tietynvärisiä tai taustaisia ihmisiä. Selvästi "ulkomaalaisen" näköinen adoptiolapsi sitten saataa joutua kärsimään näistä asenteista elämänsä aikana. Mutta adoptio ei siis koskaan aiheuta rasismia.
Lisäksi uskon, että Suomen kaiken aikaa muuttuessa monikulttuurisemmaksi, alkaa suurin osa suomalaisista tottua siihen, että meitä suomalaisia voi olla monennäköisiä ja taustaisia. Aina silti on myös ennakkoluuloisia ihmisiä ja omaan elämäänsä katkeroituneita, jotka hakevat sopivia uhreja. Mutta kuten tällä palstalla on monesti todettu, samalla logiikalla kenenkään ei koskaan pitäisi hankkia yhtäkään lasta, koska aina häntä voidaan kiusata, ja kiusataankin. Kotoa lapselle joko tulee tai ei tule niin vahva itsetunto, että hän kestää elämän kolhut ja typerien pilkan, myös rasismin. Juuri tuollaiset asenteet kuin sanot miehelläsi olevan edistävät rasismia ym epäkohtia, eli hiljainen hyväksyntä.
Adoptio ei ehkä aiheuta rasismia absoluuttisesti, mutta adoptiolapsi voi aiheuttaa tietyn perheen (tässä yhteydessä Adoptiomaaman perheen) kokeman rasismin. Yksinkertaistaen: Ilman ulkomailta adoptoitua lasta Adoptiomaaman perhe ei koe rasismia. Ulkomailta adoptoidun lapsen kanssa Adoptiomaaman perhe joutuisi mitä todennäköisemmin kokemaan rasismia.
Minäpä pelkään, että Suomen kansainvälistyessä myös etninen eriarvoisuus Suomessa lisääntyy. Maahanmuuttajat ovat suhteellisesti yliedustettuina työttömissä, huonomaineisimpien asuinalueiden asukkaissa, vangeissa ja heikkopalkkaisimmissa ammateissa. Suhteellisesti aliedustettuja maahanmuuttajat ovat mm. yliopistoissa, johtajissa, kansanedustajissa, hyvämaineisten asuinalueiden asukkaissa, akateemisissa ammateissa ja hyvätuloisissa ihmisissä.
Ikäväähän tämä on, mutta miten sitä voisi muuttaa.
Sitähän voi muuttaa nimen omaan siten, että omalla kohdallaan toimii toisin. Lisäksi minä en puhunut vain maahanmuuttajista, vaan supisuomalaisista ihmisistä, joiden toinen tai molemmat vanhemmat nyt vain sattuvat alkujaan olemaan jostain muusta maasta ja kulttuurista, mutta kenties hekin jo vuosikymmeniä Suomessa asuneita. Nämä lapset ja nuoret aikuiset ovat Suomessa syntyneitä ja kasvaneita, ja suomalaiseen kulttuuriin sosiaalistuneita. Ympäristön ennakkoluulot ja torjuva suhtautuminen sitten aiheuttavat heille ongelmia, joita heillä ei luultavasti muuten olisi. SAmoin kuin tässä keskustelussa on mainittu asenneongelmista myös suhtautumisessa Suomesta adoptoituihin lapsiin. Ei tämä tarkoita että adoptio on paha asia, vaan että näiden ahdasmielisten ja toisia ihmisiä sanoillaan ja teoillaan satuttavien ihmisten pitäisi tarkistaa mielipiteitään.
Tottakai yhteiskunnan monimuotoistuminen ja -arvoistuminen tuo myös ongelmia, mutta ei ahdasmielisyyttä, rasismia ja sosiaalisia ongelmia poisteta sillä, että yritetään pitää mahdollisten rasismin (tai muun syrjinnän) kohteiden määrä minimissä, etteivät vaan ahdasmieliset ihmiset joutuisi kohtaamaan ennakkoluulojaan.
Kuten jo kirjoitin emme voi lähteä kansainväliseen adoptioprosessiin, koska koko perheemme ei ole valmis siihen. Lähipiiriimme kuuluu ulkomaalaisia emmekä mielestämme ole kovin ennakkoluuloisia rasismista puhumattakaan. En vain oikein ymmärrä miten esimerkiksi rasismi sekä se, että kotimaasta ei voi adoptoida (juuri koskaan) toista lasta, liittyvät toisiinsa.