Tabu!

Löysin vasta tämän palstan. Huomasin, että palstan ylläpitämistä on kritisoitu taannoin.

Itse olen lievästi (näkyvästi) liikuntavammainen.
Olen elänyt vammani kanssa lähes koko ikäni. Vanhemmiten vamma on pahentunut ja olen joutunut käymään läpi useita leikkauksia.

Minusta vammaisuus on edelleenkin tabu. Harvan ns. terveen kanssa vammaisuudesta voi puhua avoimesti. Siksi minusta tarvitaan tälläista palstaa.

Palstan nimihän voisi olla vaikka "olen erilainen". Sinne voisi sitten kirjoitella "matalammalla" kynnyksellä kaikki ketkä tuntevat itsensä jollain tavalla erilaiseksi tai kaltoin kohdelluksi.

Vammainen-sana herättää nykyaikana paljon erilaisia kuvia. Se on kirosanana kärsinyt niin,
että se ei enää vastaa alkuperäistä tarkoitustaan.

Oman fyysisen (tai henkisen) avuttomuuden ja erilaisuuden kokenut henkilö ajattelee (ylipäätään) syvemmin, näin uskallan väittää. Sen vuoksi selkeä viite palstan nimenä olisi hyvä.
7515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"... kaikki ketkä tuntevat itsensä erillaiseksi tai kaltoin kohdelluksi" juuri tuon takia mä alunperin kritisoin palstaa, ettei tästä vaan tulisi yhenlainen ruikutuspalsta ja taas saisi ns. terveet enemmän vain pökköä siihen, että vammautuminen ja onnellisuus ei voi käydä käsi kädessä. Mä ainakin olen lopen kyllästynyt ainoastaan siihen asiaan, että mun täytyy koko ajan oudoille immeisille todistella, että mulla menee hyvin, ihan ko se olisi multa kiellettyä.

Musta on myös aika klisee ja yleistys että vammautuneet ihmiset olis syvällisempiä. Ehkä siinä määrin, että enemmän on ollut vastoinkäymisiä ja ne opettaa mutta kyllä turhaan kyynisyyteen ja ehdottomuuteen törmää vammautuneiden parissa usein... Kaikki me ollaan yksilöitä, oltiin sit terveitä tai ei..

....Mutta otsikko ehdotus oli hyvä =)

Äänestä
  • Olen itse kanssa ns. vammanen,mutta se ei heti näy
    päällepäin....Mutta musta tuo erilainen on hyvä sana,parempi kuin tuo vammainen.Samoin multa aina
    kysytään miten voit,ja kun vastaan hyvin,niin kysyjä yleensä kysyy kuinka todella voit....Ihan kuin en voisi olla onnellinen,kun oon erillainen.
    Mulla on kaikki hyvin,on mukava asunto,ihana työpaikka ja pomot ovat aivan ihania....Muuten elämä on hyvä,mutta kaverit puuttuu mun elämästä....Mutta kuiteskin nautin täysin rinnoin
    elämästä!! Elämä on ihanaa,kun sen oikein oivaltaa
    vai mites se laulu meneekään!!!
    Hyvää syksyä kaikille!!

    Äänestä

  • Puutiikeri-74 kirjoitti:

    Olen itse kanssa ns. vammanen,mutta se ei heti näy
    päällepäin....Mutta musta tuo erilainen on hyvä sana,parempi kuin tuo vammainen.Samoin multa aina
    kysytään miten voit,ja kun vastaan hyvin,niin kysyjä yleensä kysyy kuinka todella voit....Ihan kuin en voisi olla onnellinen,kun oon erillainen.
    Mulla on kaikki hyvin,on mukava asunto,ihana työpaikka ja pomot ovat aivan ihania....Muuten elämä on hyvä,mutta kaverit puuttuu mun elämästä....Mutta kuiteskin nautin täysin rinnoin
    elämästä!! Elämä on ihanaa,kun sen oikein oivaltaa
    vai mites se laulu meneekään!!!
    Hyvää syksyä kaikille!!

    .

    Äänestä

Minäkin sanon itseäni mieluummin erilaiseksi kuin vammaiseksi, vaikka minulle ei todellakaan ole sanottu, että on outoa, jos vammainen on onnellinen.

Toisinaan käytän lievästä vammastani nimitystä "erityispiirre". Olen muuten äskettäin tutustunut pariin vammattomaan mieheen, jotka ovat suhtautuneet todella fiksusti kertoessani "erilaisuudestani". Ns. terveitä en todellakaan ikinä sano terveiksi vaan vammattomiksi.

Lyhyesti: "Erilaisuus" voisi tosiaan olla hyvä nimi tälle palstalle.

Äänestä

... vaikka toisaalta, ko tarkemmin ajattelee niin en tiedä onko se erillaisuuskaan oikia sana, sehän oisi sit oikia yleispalsta, kaikki immeisethän täällä maan päällä on yksilöitä, tommonen luokittelu ärsyttää... Fyysinen erilaisuus, vois olla ehkä... vaikka paskat, ehän se oo kuin otsikko mitäs tuota stressaamaan

Äänestä
  • Mielestäni palsta voisikin olla avoin kaikille.
    Ns. terveen asenne ns.vammaisuuteen on valitettavasti edelleenkin epäluonteva.

    Viikolla iltaa istuessamme keskustelumme ajautui vammautumiseen (Myyrmäen pommin siivittämänä). Seurueeseen kuului minun lisäkseni ns. terveitä. Olemme tuttuja lapsuudesta asti, joten muistelumme ulottuivat yhteisiin ns.vammautuneisiin tuttaviimme. Niitä ei ollut montaa, mutta minä tunnen sellaisia henkilöitä useampia. Kerroin heistä. Nämä ns. terveet olivat silminnähden ahdistuneita. Ehkä he vasta siinä oivalsivat (jos oivalsivat), että ns.vammattomuus ei suinkaan ole itsestään selvyys ja että kuka tahansa voi joskus henkilökohtaisesti kokea sen.

    Silloin, kun ihmiset suhtautuvat (periaatteessa) ns. vammaisuuteen samalla tavalla kuin arpeen (sitäkään ei kyllä kaikki kestä), joka pysyy ihossa lopun ikää, niin minun mielestäni suhtautuminen vammaisuuteen (ns.) on luontevaa.
    Tätä en tarkoita vähättelevässä merkityksessä vaan tasavertaisen ajattelun kannnalta.

    Mielestäni avoimmuutta on kyllä esiintynyt. On hienoa, että toimittaja jatkaa työtänsä telkkarissa, vaikka ei omilla jaloilla seisokkaan (eikä toisaalta halua peittää tilaansa). Hän on kyllä tehnyt suuren työn tässä asiassa.

    Eihän ns. vammaisen tarvitse olla niin kuin kuka tahansa. Vammaisuuteen (nyt jätän kyllä tuon ns.-lisäyksen) liittyy hankalia tilanteita ja niistäkin tulee saada puhua - vaikka yleisillä palstoilla. Minun mielestäni ei ole hyväksi lokeroitua.

    Äänestä

  • Avoimuus kirjoitti:

    Mielestäni palsta voisikin olla avoin kaikille.

    No samoilla linjoilla ollaan, mutta kyllä musta jo nykyään tosi hyvin suhtaudutaan... Harvoja on kuitenkin ne idiootit ja pikkusieluiset immeiset, jotka näkee mussa vain pyörätuolini... Ja kaikki on niin palijon omasta asenteesta kiinni, jos sä teet siitä ite numeron muutkin tekee takuulla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Avoimuus kirjoitti:

Löysin vasta tämän palstan. Huomasin, että palstan ylläpitämistä on kritisoitu taannoin.

Itse olen lievästi (näkyvästi) liikuntavammainen.
Olen elänyt vammani kanssa lähes koko ikäni. Vanhemmiten vamma on pahentunut ja olen joutunut käymään läpi useita leikkauksia.

Minusta vammaisuus on edelleenkin tabu. Harvan ns. terveen kanssa vammaisuudesta voi puhua avoimesti. Siksi minusta tarvitaan tälläista palstaa.

Palstan nimihän voisi olla vaikka "olen erilainen". Sinne voisi sitten kirjoitella "matalammalla" kynnyksellä kaikki ketkä tuntevat itsensä jollain tavalla erilaiseksi tai kaltoin kohdelluksi.

Vammainen-sana herättää nykyaikana paljon erilaisia kuvia. Se on kirosanana kärsinyt niin,
että se ei enää vastaa alkuperäistä tarkoitustaan.

Oman fyysisen (tai henkisen) avuttomuuden ja erilaisuuden kokenut henkilö ajattelee (ylipäätään) syvemmin, näin uskallan väittää. Sen vuoksi selkeä viite palstan nimenä olisi hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu