Matka on tehty, kotiin palattu täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Ja varoituksista huolimatta kaikkea söin, mitä oli tarjolla. Ihan kaikesta en edes tiennyt, mitä mahtoi olla, mutta kun kerran muille kelpasi, niin kyllä kai se ihmisravintoa kuitenkin oli.
Uskomattomat valikoimat muuten.
Tuli mieleen vanhat Ruotsin laivat ja niitten sapuskat. En ole osannut kuvitella että salaattipöytä voi olla sellainen. Pari kolme metriä vateja vieri vieressä täynnä toinen toistaan herkullisemman näköisiä ja makuisia - ties mitä.
Ei iskenyt vatsa- eikä lintuflunssa mutta yksi flunssapari kuherteli naapuritalon katolla ja niitäkin oli ihan mukava seurailla.
Krääsää ei tarvinnut ostella. Olisin tahtonut sen hotellin lamput, mutta olivat pirut kiinni seinässä. Ja olivat kuulemma liian painavat laukkuun. Muuta kunhan saan selville mistä niitä saa... Toinen mielihalu oli turkkilainen kalsedoni ja opaali, muuta kun kuulin hinnan, päätin etten tarvitse niitäkään.
Hotelli oli Antalyan vanhassa kaupungissa. Ts, kapeitten sokkeloiden keskellä. Kun olimme sen löytäneet lukuisten kyselyiden jälkeen ja auto oli vielä naarmuton, ilmoitti isäntä, että tuo ei sitten liiku tuosta metriäkään niin kauan kuin täällä ollaan. Eikä liikkunut.
Hotellissa oli postimerkin kokoinen uima-allas sisäpihalla. Sopivampi ehkä kultakaloille kuin uimiseen, mutta eipä sääkään siihen oikein houkutellut. Sisäpihat (2 kpl) olivat täynnä pilarin pätkiä, kiveyksiä, veistoksia ja istutuksia. Sitruunoita, appelsiineja, köynnöksiä...
Huoneemme oli ylimmässä kerroksessa (olikohan kolmas- tai ehkä neljäs) pikän ja sokkeloisen puuporras-käytäväyhdistelmän takana. Yhden ikkunaseinän takana oli parveke. Sinne muuten mentiin ikkunasta. Niitä uskomattomia lamppuja, joissa oli himmennettävät valot, oli ripoteltu sinne tänne ja pariin paikkaan vielä seinään muuratut ulokkeet, joiden sisältä loisti ylöspäin valo. Kylppärissä poreallas ja marmorinen taso johon upotettu lavuaari. Tahon kotio samanlaiset! Puulattia, kolme pieniruutuista ikkunaa, tummanruskea puukatto, jonka tukihirret kaikki esillä. Ja sateen ropina kuului niinkuin pitääkin... Suorastaan romanttinen paikka.
Sää oli viileähkö, pitkää hihaa ja jakkua, mutta kyllä tuolla ilman toppatakkia pärjäsi. Sateet tulivat pääsääntöisesti öisin, kerran päivälläkin, mutta ei kestänyt kauan.
Oikein mukava matka.
Uskomattomat valikoimat muuten.
Tuli mieleen vanhat Ruotsin laivat ja niitten sapuskat. En ole osannut kuvitella että salaattipöytä voi olla sellainen. Pari kolme metriä vateja vieri vieressä täynnä toinen toistaan herkullisemman näköisiä ja makuisia - ties mitä.
Ei iskenyt vatsa- eikä lintuflunssa mutta yksi flunssapari kuherteli naapuritalon katolla ja niitäkin oli ihan mukava seurailla.
Krääsää ei tarvinnut ostella. Olisin tahtonut sen hotellin lamput, mutta olivat pirut kiinni seinässä. Ja olivat kuulemma liian painavat laukkuun. Muuta kunhan saan selville mistä niitä saa... Toinen mielihalu oli turkkilainen kalsedoni ja opaali, muuta kun kuulin hinnan, päätin etten tarvitse niitäkään.
Hotelli oli Antalyan vanhassa kaupungissa. Ts, kapeitten sokkeloiden keskellä. Kun olimme sen löytäneet lukuisten kyselyiden jälkeen ja auto oli vielä naarmuton, ilmoitti isäntä, että tuo ei sitten liiku tuosta metriäkään niin kauan kuin täällä ollaan. Eikä liikkunut.
Hotellissa oli postimerkin kokoinen uima-allas sisäpihalla. Sopivampi ehkä kultakaloille kuin uimiseen, mutta eipä sääkään siihen oikein houkutellut. Sisäpihat (2 kpl) olivat täynnä pilarin pätkiä, kiveyksiä, veistoksia ja istutuksia. Sitruunoita, appelsiineja, köynnöksiä...
Huoneemme oli ylimmässä kerroksessa (olikohan kolmas- tai ehkä neljäs) pikän ja sokkeloisen puuporras-käytäväyhdistelmän takana. Yhden ikkunaseinän takana oli parveke. Sinne muuten mentiin ikkunasta. Niitä uskomattomia lamppuja, joissa oli himmennettävät valot, oli ripoteltu sinne tänne ja pariin paikkaan vielä seinään muuratut ulokkeet, joiden sisältä loisti ylöspäin valo. Kylppärissä poreallas ja marmorinen taso johon upotettu lavuaari. Tahon kotio samanlaiset! Puulattia, kolme pieniruutuista ikkunaa, tummanruskea puukatto, jonka tukihirret kaikki esillä. Ja sateen ropina kuului niinkuin pitääkin... Suorastaan romanttinen paikka.
Sää oli viileähkö, pitkää hihaa ja jakkua, mutta kyllä tuolla ilman toppatakkia pärjäsi. Sateet tulivat pääsääntöisesti öisin, kerran päivälläkin, mutta ei kestänyt kauan.
Oikein mukava matka.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kiva oli kuulla sun Turkin kuulumisia. Ja jos joku kyselee et mikä on pointti, niin just tälläisiä minä ainakin tänne palstalle kaipaan enkä mitään ihmisuhde-juoruja tai pahantahtoisia haukkuja. Minulla vielä tovi kun pääsen sinne lämpöön,mutta kiva on ku jotain on mitä odottaa. Ihanaa kesänodotusta sinulle!
aidosti koetun tuntuisesta matkakertomuksestasi. Juuri tällaisia on mukava lukea ja päästä jakamaan matkan tunnelmia ja elämyksiä.
Saa samalla yhden näkemyksen ko. paikasta omien matkavalintojenkin tueksi, ei vain sitä ainaista "matkailijaa huijataan - eipäs huijata" kissanhännänvetoa. Tai "ei ole kallista - on kallista" inttämistä.
Olipas mukavaa luettavaa!
Matkakuume ja kulkutauti tästä taas pahenee, mutta nehän ovatkin vaivanneet jo ekasta interreilistä asti, joten eiköhän tässä toimeen tulla.
saittekos te ollenkaan ajella sillä autolla,kun isäntä kielsi?Muutenkin tuo sinun juttusi oli aika outo,et taida paljonkaan matkustella,oliko ihan eka kerta?
...eiköhän hän ihan sitä omaa "isäntäänsä" tarkoittanut, eli varmaankin ihan vapaaehtoisesti olivat ajelematta eikä minkään hotellin "isännän" kiellosta... Voi tätä järjen juhlaa täällä. :D
Mutta siltipäsilti, hyvää illanjatkoa kaikille. Meikäläinen hajoaa taas duunissa, joten turhalle kommentoimiselle on taas aikaa ;)
Joo, just niin, ensimmäistä kertaa olin matkalla. Ja synnyin viime viiolla Takahikiällä peräkammarissa. (anteeksi takahikiäläiset). Ei jumaliste saatu ajella, kun mulla ei oo korttia ja herra ei suostunut rattia pyörittämään.
Juttu on samanlainen kuin minäkin. Luojan kiitos on edes vähän outoutta vielä säilynyt, että riittää kyseltävää.
Mikähän tuossa mahtoi olla oudointa? Etten raahannut lisää sälää ennestään täysiin nurkkiin vai se että tykkäsin hotellin ruuista?
Ai niin, eikä edes käyty kapakoissa eikä diskoissa (sinne ei tämän ikäisiä lasketa, saakelin ikärasistit!) ja ranta oli niin jyrkkä ettei viitsinyt kokeilla pääseekö merestä takaisin, eikä niin iso hinku ollut että olisi viitsinyt lähteä toiseen päähän kunnon rannalle kun se halavatun auto ei liikkunut!!!
Ja SILTI oli kiva matka.
Se hotelli oli siis Alp Pasa. Ja Alp bey itte kävi pönäkkänä ja tomerana seisoskelemassa aina välillä valtakuntaansa katsastelemassa. Eikä hymyn häivettä! Siinä sai sanatonta komennusta koko tarjoilijakaarti, kipittivät tavallistakin liukkaammin pyyhkimässä muruja ja viemässä tyhjiä lautasia.
Niillä oli tapana aina lykätä pöytään sen valton lippu, mistä vieraat olivat kotoisin. Ensimmäisenä iltana näkyi toinenkin suomenlippu, pari naishenkilöä, mutta koska en myöhemmin enää huomannut, olivat ehkä vierailevia tähtiä.
Mukavaa, että joku jaksaa kirjoittaa matkastaan ja noinkin pitkästi!
onnistunutta matkaa on aina ihanaa muistella, oli se sitten eka tai sadas matka, mitä sitä täällä arvostelemaan tai pohtimaan.
Kiitos tarinasta!