En tiedä, miten kertoisin.
Minä olen ollut vahva entinen koulukiusattu, joka on tälläkin palstalla jotain kirjoitellut mukamas ei niin pahasti kiusaamisesta kärsineenä. Minä olin kiusattu koko peruskoulun ajan. Kiusaajia ei ollut yhtä tai kahta, vaan tietyllä tavalla koko koulu. Minä olin se oman koulun julkkisnynny, jonka kaikki tiesivät ja johon kaikki purkivat omaa ja koulun yhteistä pahaa oloa. Joitakin kavereita minulla oli, mutta he olivat minun jälkeeni koulun nynnyimpiä.
Muutaman kuukauden ajan ovat vanhat muistot nousseet pintaan. Olen masentunut hylätyksi ja torjutuksi tulemisen tunteen keskellä. Olen alkanut elää vanhoja lapsuus ja -nuoruusvuosiani uudestaan, tällä kertaa aidosti. Silloin se ei ollut samalla tapaa aitoa, koska se oli niin sietämätöntä, että torjuin kaiken tapahtuvan mielestäni syvälle itseeni kovaksi läpipääsemättömäksi kiveksi. Se oli keino selvitä silloin. Nyt tuntuu, etten selviä tämän sisäiseni lohkeilemaan ruvenneen kiveni kanssa. Tekisi mieli muurata se takaisin umpeen, mutten vain kykene.
Huoh! Suorastaan haukotuttaa. Niin paljon skeidaa sisälläni, että uskon murskautuvani sen alle. Tarvitsen apua. Mistä?
Mitä haluan tällä sanoa? Haluan sanoa sen, että käsitelkää hyvät kiusatut omia traumojanne. Jossain vaiheessa elämää te huomaatte, että teidän on pakko vanhat muistonne käsitellä. Muistot nousevat pintaan jatkuvasti ja huomaatte olevanne vainoharhainen, heikkoitsetuntoinen, sosiaalisesti eristäytyvä ja hylkäämistä pelkäävä sen vuoksi, mitä teille on tehty. Kukaan ei ole niin vahva, ettei kiusaaminen häntä satuttaisi.
Minä olen ollut vahva entinen koulukiusattu, joka on tälläkin palstalla jotain kirjoitellut mukamas ei niin pahasti kiusaamisesta kärsineenä. Minä olin kiusattu koko peruskoulun ajan. Kiusaajia ei ollut yhtä tai kahta, vaan tietyllä tavalla koko koulu. Minä olin se oman koulun julkkisnynny, jonka kaikki tiesivät ja johon kaikki purkivat omaa ja koulun yhteistä pahaa oloa. Joitakin kavereita minulla oli, mutta he olivat minun jälkeeni koulun nynnyimpiä.
Muutaman kuukauden ajan ovat vanhat muistot nousseet pintaan. Olen masentunut hylätyksi ja torjutuksi tulemisen tunteen keskellä. Olen alkanut elää vanhoja lapsuus ja -nuoruusvuosiani uudestaan, tällä kertaa aidosti. Silloin se ei ollut samalla tapaa aitoa, koska se oli niin sietämätöntä, että torjuin kaiken tapahtuvan mielestäni syvälle itseeni kovaksi läpipääsemättömäksi kiveksi. Se oli keino selvitä silloin. Nyt tuntuu, etten selviä tämän sisäiseni lohkeilemaan ruvenneen kiveni kanssa. Tekisi mieli muurata se takaisin umpeen, mutten vain kykene.
Huoh! Suorastaan haukotuttaa. Niin paljon skeidaa sisälläni, että uskon murskautuvani sen alle. Tarvitsen apua. Mistä?
Mitä haluan tällä sanoa? Haluan sanoa sen, että käsitelkää hyvät kiusatut omia traumojanne. Jossain vaiheessa elämää te huomaatte, että teidän on pakko vanhat muistonne käsitellä. Muistot nousevat pintaan jatkuvasti ja huomaatte olevanne vainoharhainen, heikkoitsetuntoinen, sosiaalisesti eristäytyvä ja hylkäämistä pelkäävä sen vuoksi, mitä teille on tehty. Kukaan ei ole niin vahva, ettei kiusaaminen häntä satuttaisi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoituksesi oli varsin vaikuttava.
Jos haluat jotain pientä luettavaa itsellesi, niin tsekkaa:
http://www.nyyti.fi/linkit_ja_artikkelit/artikkelit/itsetunto.htm
http://www.nyyti.fi/linkit_ja_artikkelit/artikkelit/tunteet.htm
Luen itse noita silloin tällöin, vaikka kiusaamisesta onkin jo aikaa.
muistoja kouluajoilta. Ne nousee pintaan etenkin jos näkee jonkun kiusaajistaan. Toisaalta se on ihan hyvä käydä ne uudestaan läpi.Kirjoittaminen on ainakin minulle hyvä,jos vaikka joskus kirjoittaisi kirjan koulukiusaamisesta...Voimia sinulle muistojesi kanssa.
Yleensäkkin kannattaa käydä noi jutut ajois läpi,ettei jää painaa tollee.
Kannattaa hankkia kamuja ni sit niittenkaa yhes purkaa pahaa oloa,tai vanhemmat.Tarpeen vaatiessä myös terkkari tai ope.
Mutta älkää pitäkö noita juttuja sisällänne!!!
Kirjoitit todella hyvin. itse olen nyt yhdeksännellä luokalla ja minua kiusattiin seiskalla. Kun kasilla ei enää kiusattu, valehtelin itselleni, että kaikki on hyvin. Nykyään joudun käymään itseni kanssa päivittäin läpi kiusaamiseen liittyviä asioita. Kärsin voimakkaista peloista. Esiintyminen on ylivoimaisen vaikeaa, viiltelen ja tunnen itseni todella paljon muita huonommaksi. Kiusaajia en pysty edes katsomaan silmiin. Vihaan sitä tapaa,jolla ne ohittaa minut pienesti hymyillen, ihan niinkuin olisin jo unohtanut. Päin vastoin. Ajattelen kiusaamista eniten kahteen vuoteen. Jos olette kiusanneet jotain, niin kehoittaisin edes anteeksi pyytämään.
viiltelet itseäsi? Auts huono tapa, lopeta heti! Rankaiset sillä vain itseäsi! Sinullakin on oikeus elää, kuten muidenkin.
Meeri-lle ja sinulle: Tunsin itsekin olevan i koulun tunnetuin, ala-asteella ja pelkään yhä kiusaamista.
Ala-asteella ventovieraatkin tuli huuteleen mua nimeltä ja se ärsytti, olisi tehnyt mieli vaihtaa nimeä.
Puhuminen auttaa aina ja nyt tajusin, että jos on vähänkään hyviä ystäviä joista pitää, niin heidän kanssaan voi olla vapaasti kiusaajista välittämättä. Onhan se huono asia jos kaverit on ujompia tai muuten, mutta ketään ei saisi sanoa nynnyiksi...
Ajattelin aikaa sitten kiusaamista ja pääsin siitä yli ajattelemalla, että hellä on ongelma tai huonompi elämä, kuin minulla. Osa heistä on jo luovuttanut ja jättänyt minut rauhaan, osa kerjää huomiota ja osa kuiskii seläntakana ilmanaikuisia asioita.