Haikailetko jonkun entisen perään vielä vuosienkin jälkeen?
Oletko koukussa entiseen ihastukseesi niin ettet kykene solmimaan uutta ihmissuhdetta vaikka hyvä sellainen olisi tarjolla?
Vai ootko itsenäinen ja riippumaton kulkija?
Oletko koukussa entiseen ihastukseesi niin ettet kykene solmimaan uutta ihmissuhdetta vaikka hyvä sellainen olisi tarjolla?
Vai ootko itsenäinen ja riippumaton kulkija?
Vastaukset 30
Vanhimmat
rakastan edelleen ihmistä, josta erosin, en vuosia vaan kuukausia sitten. olen päättänyt että seurustelut on seurusteltu, tarjokkaita on ollut mutta en aio ryhtyä suhteeseen. yksin on loppujen lopuksi parempi olla. olen vapaa eikä suhteesta tule ylimääräistä stressiä ja rasitteita. rakastaa voi ja ihastua, mutta seurustelu ei minulle sovi.
hyvä pitää kai taukoa ja onhan sinkkuna olokin mukavaa:)
Jäi häiritsemään, kun kirjotit et joskus on kai hyvä pitää taukoa....kuka puhui tauosta? Kenguru kirjotti:
"olen päättänyt että seurustelut on seurusteltu"
Mielestäni kyse ei ole tauosta... Häiritsee siksi, että itse olen yksin, enkä halua parisuhdetta, eikä kyse ole tauosta ja sitä ihmisten on niin vaikea välillä ymmärtää. Ärsyttää kommentit tyyliin "kyllä sä jonkun vielä löydät" ja "etkö sä pelkää et ihmiset alkaa ajattelemaan et sussa on jotain vikaa ku oot yksin".
Mä ehkä joskus voisin kuvitella jakavani jonkun osan elämästäni jonkun toisen ihmisen kanssa, mutta vakituisessa "perinteisessä" parisuhteessa en itseäni näe tulevaisuudessakaan.
niin joo ja...tänään aamulla tuli sellainen tunne, että ehkä sittenkin rakastan häntä vieläkin, monien vuosien jälkeen...saattoi johtua radiossa soineesta biisistä ja levottomasti nukutusta yöstä.. :)
Älä suutu. Meitä on moneksi ja toisilla vaikeampi nähdä asioita toisen kannalta. On totta, että erityisesti kipeän eron jälkeen tuntuu todella vahvasti siltä, että ei enää koskaan. Se lienee osa selviytymisprosessia, eikä välttämättä ole todellinen tunne. Mutta on myös niin, että voi päättää elävänsä tästä eteenpäin yksinään ja myös tehdä niin. Ehkä tärkeintä on, että elää sen mukaan mikä parhaalta tuntuu, eikä lyö ovia lukkoon mihinkään suuntaan.
Minä voin hyvinkin ajatella, että ihminen elää elämänsä ilman parisuhdetta. Olen itsekin puolierakko ja elänyt pitkiäkin aikoja yksin, kun ei vain tehnyt mieli mitään suhdetta. Joskus jo tuntui, etten tällaiseen perinteiseen suhteeseen koskaan ryhdykään. Siksi se olikin ja (on yhä vähän vieläkin) yllätys, kun murun tapasin. Jossain määrin se erakkouteni vaikuttaa suhteeseemme koko ajan. Mutta uskon, että muru avaa suunsa, jos se alkaa liikaa häntä häiritsemään.
Jos olet sinut yksin elämisesi kanssa, anna toisten puhua ja elä sinä niinkuin hyväksi koet.
tai loppullinen yksinäisyys.
so what:)
vielä joskus löytää puoliskonsa, kun on aikaa kuluu... :-)
Tinni-Tunni
voivat olla erakoita ja ei siinä mitään pahaa ole. Mutta aika harva ihminen haluaa elää koko elämänsä (tai loppuelämän) yksin, erakkona. Kyllä se useimmissa meissä ihmisissä, on sisäänrakennettuna tarve elämänkumppaniin. Ihmisen ikävä toisen luo.
Tinni-Tunni
seurustelemattomuus tarkoita erakkoutta.
Olisi pitänyt kirjoittaa huolellisemmin. Mutta moni voi ajatella esim. munkkeja/nunnia tietyssä mielessä erakkoluonteina vaikka onhan luostareissa aina muitakin asukkeja...
Tinni-Tunni
jumalauta!(lue jumal auta,T-T pistää taas vihaks)
Jos saman olisi kirjoittanut lepakko, niin tuskin olisi tullut moista kommenttia, miksiköhän?...
Tinni-Tunni
PS. Mistäs te muuten varmasti tiedätte että olen hetero mies? :-)
en minäkään tarkoita sitä, että ilman parisuhdetta olisi kokonaan ilman ihmisiä. En toki. Siksi ymmärränkin, että joku ei tosiaankaan tarvitse sitä suhdetta elääkseen ihan hyvää elämää.
Käytän tuota erakko-määritelmää vain itseni kohdalla, koska itse olen sitä tyyppiä, joka todellakin viihtyy myös kokonaan yksinään ja ilman ihmisseuraa pitkiäkin aikoja. Nautin siitä todella paljon, myös hiljaisuudesta ja rauhasta.
Yhtä paljon kuin sitten taas ihmisten seurasta, kun ihmisten parissa olen.
vähän aikaa, on mukavaa kun vaimo silloin tällöin menee johonkin ja ei halua minua mukaan. On kiva olla joskus yksin vähän aikaa ja pistää stereoista jotain rokkia tai jotain muuta mitä vaimo ei oikein sulata ja nauttia. Nyt on just niin ja stereoista tulee Rush'ia uudelta levyltä (Permanent Waves). Mutta en mä haluaisi olla pitkää aikaa yksin, nuorempana koin olevani yksinäinen ja se usein ahdisti ja masensi.
Tinni-Tunni
joo joskus on janottanut mullakin mutta yht äkii huomasin että se ei enään janottanutkaan :)
en oikeesti osaa päätää ...
ja toisaalta ei tiedä mitä oikeesti haluu
iskee vieläkin ikävä hetkellisesti juuri tietyt tilanteet musiikki hetki aiheuttavat sen, mutta se on ohimenevää ja hetkellistä.
Kun ero on tapahtunut ja jälkipuinnit puitu, ei ole sen jälkeen kenenkään perään mieli haikaillut. Eroon on aina ollut syynsä ja se on syy myös sille, miksi ei tarvitse haikailla. Ajan kuluessa on tullut aina vain selvemmäksi se, miksi ne suhteet eivät ole voineet jatkua.
Totta kai lämpöisiä muistoja on olemassa joistain. Ei kaikista mutta muutamasta. Juuri eräs palasi elävästi mieleen, kun ostin yhden Kentin levyn. Mutta ne ovat muistoja vain, sellaisia, jotka hymyilyttävät ja tuntuvat mukavilta vain muistoina.
Yhdenkään eksän kanssa ei ole tappovälit eli kun joskus jossain törmätään, niin voidaan jutella ja kuulumisia vaihtaa ja oikeastaan on ihan mukavakin sillä tavalla törmäillä. Mutta sen enempää ei puolin ja toisin kaipailla.
edellisistä suhteista on. Muistilleen ja muistoilleen ei mitään voi. Ei aina tarvitsekaan. On vain erotettava muistot ja elämä jota nyt elää. Joku jo kirjoitti että kun jälkipuinnit on tehty niin ei tarvitse haikailla, kun muistaa myös että erolle on ollut syyt ja perusteet. Eivät ne ole poistuneet. Niiden muistaminen auttaa pysymään tässä päivässä kiinni ja elämään. Ajan kanssa vähenee roikkuminen menneessä ja eksiin sekoilut joka estää molempia elämästä ja haittaa uusia suhteita.
pakko on myöntää että vanha suola janottaa vielä kolmenkin vuoden jälkeen.. sydän särkyy kun kuulen uudesta ja joskus iltaisin kova ikävä iskee... emme ole olleet pariin vuoteen tekemisissä mutta tämä neiti (sanotaan nyt sitten vaikka noin) osasi kietoa minut sormensa ympärille.. uskoin valheet ja tulin petetyksi... JA SILTI vieläkin ikävöin... ei kai rakkaus niin vain kuole... ystävyys suhteet kuoli tuon suhteen myötä.. neiti kävi pettämässä minua heidän kanssaan järestään..
pystyn elämään tuon ikävän kanssa ja se häiritsee minua vaan hetkellä jolloin ikävä iskee.. uuden kullan olen löytänyt mutta hänkään ei ole onnistunut saamaan minua rakastamaan itseään niin syvästi.. ehkä jokin päivä unohdan ja voin tarjota uudelle rakkaalleni kokonaisen kerran korjatun sydämmen...
mutta huikat tequilaa voisin vetästä suolan kaa näin maanantai illan kunniaksi
eräs tietty biisi saa muistamaan. Välillä mietin millainen olin parhaimmillani hänen kanssaan, ja se on kai jonkinlaista kaipuuta.. Tai ehkä vaan muistelemista. Takaisin en häntä ottaisi ikuna kuunaan. Exä-sekoilut on minun kohdalta ohi, niistäkin oppi vihdosta viimein että kerran rikkoutunutta on turha korjata samoilla keinoilla millä särkyikin.
Toivottavasti nykyisestä ei tule milloinkaan exää, koska häntä kaipaisin pitkään ja hartaasti ;)
Kaikkien suhteiden jälkimainingeissa on ollut surua ja kaipuuta ja katumusta ja jossittelua ym... Mutta sitten kun aikaa on hieman kulunut niin alkaa nähdä tilanteen laajemmin ja useimmiten siinä vaiheessa se janokin alkaa hiipua. Aluksi ne hyvät hetket tuntuvat tosi ihanilta ja toisen näkee ruusunpunaisten lasien takaa, mutta sitten myöhemmin muistaa myös vaikeat hetket ja näkee selkeämmin miksi suhde ei voinut jatkua.
Nuorempana tein paljon sellasta on-offia kun ei osannut irrottautua. Kaipa silläkin oli paikkansa silloin.
Lisään vielä, että mun mielestä uutta suhdetta ei tuliskaan alottaa ennenkuin entisiä kohtaan on tunteet neutralisoituneet ja rauhoittuneet (myös negatiiviset tunteet). Hälytyskellot alkaa mun päässä soimaan välittömästi, kun uusi ihastus puhuu entisestään vihaisesti tai ahdistuksen/syyllisyyden sävytteisesti. Mulle se tarkottaa sitä, että vaikka entiseen suhteeseen ei enää haikailisikaan, niin asiat ja tunteet on vielä käsittelemättä ja ymmärtämättä. Pahimmillaan sitten uutta suhdetta käytetään siihen että näytetään eksälle ja muille miten hyvin menee ja miten yli on päästy.
hyvinkin totta monesti että uudella suhteella halutaan näyttää että hyvin menee, menee se sitten mihin suuntaan tahansa hakoteillekin jopa.
totta on sekin että aikaa menee se vaatii päästä yli ja selvittää missä meni vikaan ja miksi, kaikesta muusta voikin selvitä muttei siitä miksi mikään seurustelukumppani ei koskaan tule olemaan tervetullut oman menneisyyden suvun kanssa.
kun ajattelee järjellä ja tunteilut katoaa. Nuorempana tuli kokeiltua on/off ei onnistunut. Ei kaikki pysty kasvamaan ja muuttumaan vaik kuinka "todistelisivat". Hyvä välistä olla itsenäinen ja katsastella vaan :))
kunniaan
itsenäiset naiset on ihania:)
muinoin erottuamme silloisen naisystäväni kanssa seurustelusuhteesta. Haikailin menneitten perään kaivelin muistojani jatkuvasti. Nyt ajattelen tuon ajan erotyönä, joka tavallaan jäi tekemättä ja keskustelut keskustelematta silloin erovaiheessa. Itselleni olisi ollut tarpeellista käsitellä eroon johtaneita syitä tuoreeltaan, keskustella ero selväksi juuri silloin eikä joutua roikkumaan vailla vastauksia. Hänelle se ei sopinut vaan hän tavallaan pakeni monenlaisten perustelujen taa. Myöhemmin tuli vaihe, jossa todellisuudessa vanha suola ei janottanut vaan oli pakko selvittää että voi elää omaa elämää. Tavallaan kidutin itseäni ja muita muistojen läpikäynnillä. Mikä tietysti toi mieleen myös eron syyt ja miksi se oli aivan oikea ratkaisu. Oli myös sekoilua ja irtiottoja uudesta elämästä jotka lopullisesti rikkoivat välit exään ja uuden suhteen. Näin jälkikäteen ajateltuna eron syyt ja itse eroprosessi olisi pitänyt olla molempien kannalta mahdollista eron aikoihin niin olisi säästynyt paljolta. Mutta minkäs voit. Nykyisessä suhteessani olen voinut käydä läpi näitäkin jälkikäteen keskustelemalla kuuntelevan ja luotettavan rakkaani kanssa, kiitos hänen.
kyllä niin raastavaa, että jotkut eivät kykene kohtaamaan asioita (itseään?) vaan pakenevat sen sijaan että selvittäisivät asiat. Mistäköhän se johtuu?
Luulen että siinä eroprosessissa on heille jotain niin ahdistavaa, etteivät he vain kykene keskustelemaan. Kai se on jotain loukatuksi/hylätyksi/jätetyksi tulemisen pelkoa. Täytyy nopeasti jättää, jotta toinen ei vain ehtisi ensin. Ja sitten juosta karkuun, jotta saa rauhassa pitää omat kuvitelmansa eikä tarvi kuulla toisen osapuolen näkemyksiä.
Itsekin tunnistan itsestäni tuollaista, mutta onneksi se on jäänyt nuoruuteen. Silloin se liittyi juuri siihen ettei osannut/uskaltanut. Piiloutui kovan ja välinpitämättömän kuoren taakse ja sisällään tunsi vihaa niitä kohtaan jotka yrittivät selvittää asioita. Mutta onneksi se tosiaan on taaksejäänyttä, ei pakenemalla ikinä mielenrauhaa ja onnellisuutta saavuta.
Itseni jätettiin muuan viikkoja sitten. Keskustelimme kyllä asiasta, mutta tuntuu että jotain jäi silti kalvamaan. Tuntuu, etten saanut todellista "syytä". Hän vain halusi, nyt ahdistuneena suhteessa oloon, olla yksin. Liekö tuo totta vai vain "herrasmiesmäinen" jättäminen. Tiedä häntä. Toisaalta olisin halunnut ja voinut olla hänen kanssaan elämäni loppuun asti, sinä hetkenä tuntui siltä. Nyt kuitenkin olen miettinyt, että ehkä parempi näin. Jotain parempaa on minulle jossain varmasti.
oli siis se, että jättäjät -kertokaa todellinen syy ja omat tunteenne jätetylle. Ja "puhdistakaa ilmaa" siten. Niin on paljon parempi kuin vain lähteä keskustelematta. Molemmille osapuolille parempi.
Ero ja siihen johtaneet syyt olivat perusteltuja kuten aina. Huomasin sen erittäin kirkkaasti jonkin ajan kuluttua erosta ja mietittyäni asioita joka suunnalta. Rankkaa se oli vaikka erottu oli kauan sitten. Aikaa vaati hyväksyä asia että olemme niin erilaisia jo tavoiltamme ja elämänpiiriltämme. Aika ja elämään tarttuminen tässä ja nyt paransivat kolhut. Vaati sulattelua, että suurin viehätys oli varmasti juuri utelias erilaisuuden näkeminen toisessa ihmisessä. Siitä ei olisi ollut parisuhteen perustaksi vaikka silloin se ihanaa olikin. Nyt ne ovat hyviä muistoja, niiden toisenlaisten muistojen oheella.