NOTTA TUOLLE

Kun tietäisit enemmän, niin et kirjoittaisi tuollaisia asioita.

Lastensuojelun Keskusliiton toiminnan johtaja myönsi eilen, että esim. huostaanottojen syiden 3 kärjessä: vanhempien alko, huumeet tai mielenterveysongelmat eivät välttämättä ole koko totuus. Todellinen tilanne on monesti jotain muuta kuin se, mitä huostaanoton syyksi kirjataan, mutta tutkijat tekevät tilastoja sen mukaan mitä papereihin on kirjattu.

Olisit ollut kuuntelemassa eduskunnassa, niin tajuaisit jotain tästä suomalaisen lastensuojelun mädännäisyydestä. Nykyisin esim. huostaanotetaan lapsia, joilla on jokin neurologinen perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa hyvinkin pahoja käytöshäiriöitä ja psyykkisiä ongelmia. Asioista tietämätön ja sossun papereita tutkiva tai sossuja kuunteleva sijaisvanhempi varmasti vakuuttuu, että lapsen ongelmat johtuvat vain ja ainoastaan KAMALISTA vanhemmista. Mutta entä jos huostaan on päädyttykin siksi, että vaikean lapsen hoitoon väsyneet vanhemmat ovat lähteneet hakemaan apua yhteiskunnalta lapsen hoitoon. Näin päättäjien taholta eilen eduskunnassa vakuutettiin tehtävän.

Samoin huostaanotetaan lapsia, jotka sairastuvat psyykkisesti, koska jonot avoterveydenhuollossa ovat niin pitkiä, että pikalähetteelläkään ei muita vaikeasti oireilevia voi sivuuttaa. Siksi lähete siirretäänkin esim. lastensuojelulain alaiseen laitokseen, sossut astuvat kuvaan mukaan, tutkivat perheen, eivät välttämättä löydä huostaanotto perusteita, mutta huostaanotto tehdään lapsen 'hoitoon' saamiseksi. Toisin sanoen ongelma lakaistaan laitokseen, jossa lapsi ei kuitenkaan saa sitä hoitoa, mitä tarvitsisi.

Kunnat saavat rahaa tehtyjen huostaanottojen määrän mukaan, ei avohuollon asiakkaiden määrän mukaan. Ja mihin valtion budjetoimat rahat lasten terveydenhuoltoon häipyvät? Sari Essayah sanoi eilen, että joka vuosi eduskunnasta budjetoidaan rahaa esim. psykiatristen hoitojonojen lyhentämiseksi, mutta rahat häipyvät taivaan tuuliin, koska niitä ei ole korvamerkitty, ts. kohdennettu tiettyyn kohteeseen ja jonot sen kuin kasvavat.

Jos päättäjät ja lastensuojelujärjestön edustajat eduskunnassa myöntävät aiheettomat huostaanotot ja niihin liittyvät epäkohdat, niin tosiaan nousee kysymys mihin rahat häviävät!!!! Ja minkä takia media ei suostu julkaisemaan mielipidesivuilla yleisön kirjoituksia näistä epäkohdista? Olen sen nähnyt omallakin kohdalla, kun kymmeniin lehtiin olen juttuehdotuksia lähettänyt. Huostaanotoista kyllä kirjoitetaan, mutta lasten psykiatrisesta hoidosta vaietaan täysin.

Ja minkä takia valheellista tietoa lietsotaan sosiaaliviraston johtajien tasolta, alkaen huostaanoton syistä ja aiheettomien huostaanottojen kieltämisestä, ettei niitä muka ole. Mutta yksi asia nyt ainakin pitäisi olla kiistämätön: lapsen sairaus EI OLE syy huostaan joutumiselle, vaikka nykyisin niin tapahtuukin.
9570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

pietilä, joka kovasti tästä asiasta puhut?
Pikkuisen kyllä tulee vainoharhainen kuva kirjoituksistasi. Että rahat "häviäisivät"jonnekkin? Sossujen taskuun? Ne rahat jotka kunta saa lastensuojeluun, menevät lastensuojeluun, ei niitä mihinkään kerätä! Joten kunnan ei ole mitään järkeä tehdä ylimääräisiä huostaanottoja koska rahaa menee aivan turhaan, moni kunta kamppailee sen kanssa, että talous menee näistä kulueristä ihan sekaisin. Mieluumminhan kunnat toivottaisivat lastensuojeluperheet ihan muualle kuin oman kuntansa alueelle rahaa kuluttamaan. Hyvätuloisia, pärjääviä veronmaksajiahan kunta haluaa, eikä rahareikiä!

Äänestä
  • En minä noin kriittistä, älykästä ja asiapitoista tekstiä osaa kirjoittaa. Olin samassa seminaarissa kuin kirjoittaja, ja vakuutan, mitä hän kirjoittaa on totta.

    Lue tuolta lisää:

    http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=767

    Äänestä

  • Pirjo Pietilä kirjoitti:

    En minä noin kriittistä, älykästä ja asiapitoista tekstiä osaa kirjoittaa. Olin samassa seminaarissa kuin kirjoittaja, ja vakuutan, mitä hän kirjoittaa on totta.

    Lue tuolta lisää:

    http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=767

    asiallisuudesta olemme kyllä eri mieltä. En tosiaankaan usko, että suomessa vaikuttaa sossumafia joka haluaa ehdointahdoin huostaanottaa lapset ja kääriä valtavia rahasummia taskuihinsa. Tällaiset tainat ovat saaneet vaikutteita Dickensiltä tai vaihtoehtoisesti sensaatiolehdistöltä Jenkkilästä.
    Minun on oikeasti surku näitä vanhempia ja lapsia kun vanhemmat yrittävät kaikin keinoin etsiä syyllisiä kaikkialta paitsi itsestään.Elämä on hoskus liian raskasta kannettavksi.
    Olen pahoillani.

    Äänestä

  • edell. kirjoitti:

    tosuuden sanoit itse tuosta sossumafiasta...

    Äänestä

  • Niin, hullutahan se tuntuu, että ihmiset, jotka hakeutuvat työhön, jossa pitäisi palvella ja huomioida virheittä lapsen ja tämän perheen etu, ovat pelottavan usein ihmisiä vain.
    Toki monet ovat valmiita tekemään aika paljon työpaikkansa pitämiseksi ja jos päivästä toiseen katsoo näitä asioita työnään, häviää sieltä empatia perheitä kohtaan. Siitä tulee "vain työtä". Tämän jälkeen on ymmärrettävää, että ihminen tekee mitä vain pitääkseen työnsä.
    Sinä, jolle tässä vastaan, taidat -anteeksi vain- olla aika naiivi. Muistutat minua itseäni vuosia sitten, kun uskoin, että poliisit kertovat aina totuuden erheettä ja sosiaalialan ihmiset hakeutuvat alalle vain koska haluavat vilpittömästi auttaa jne.
    Lue useammin lehtiä, niin huomaat, että kansanedustajistakin osa myöntää nämä epäkohdat todeksi. Ja monesta virkaa tekevästä asioita pitää muuttaa; Hyssälä, Essayah, Guzenina.... Niin, ovatkohan hekin vainoharhaisia?

    Äänestä

  • edell. kirjoitti:

    asiallisuudesta olemme kyllä eri mieltä. En tosiaankaan usko, että suomessa vaikuttaa sossumafia joka haluaa ehdointahdoin huostaanottaa lapset ja kääriä valtavia rahasummia taskuihinsa. Tällaiset tainat ovat saaneet vaikutteita Dickensiltä tai vaihtoehtoisesti sensaatiolehdistöltä Jenkkilästä.
    Minun on oikeasti surku näitä vanhempia ja lapsia kun vanhemmat yrittävät kaikin keinoin etsiä syyllisiä kaikkialta paitsi itsestään.Elämä on hoskus liian raskasta kannettavksi.
    Olen pahoillani.

    Olen tuominnut itseni syyliseksi lasteni huostaanottoon. Itse väsyin, itse katsoin kelvotonta miestä. Itse jopa soitin Sen Puhelun.
    Halusin apua. Tarvitsin apua. Lapsien ei ollut hyvä luonani silloin.
    En saanut apua. Lapseni saivat: Sijoituksen. Lähelle, jotta voivat tavata rakkaita läheisiään usein. Valvomatta, viikonloppuja, jopa viikoja kerrallaan.
    Minä jäin. Jätin miehen lopulta. Hankin yksin itselleni apua. Selvisin.
    Sijaisperhe muutti todella kauas. Lapseni ikävöivät luokseni. Sos.tt. myöntää, minun olevan kunnossa ja lasten kaipaavan minua. Sijaisperhe myöntää saman. Mutta huostassapitoa ei lopeteta. Siksikö kun elämä on joskus liian raskasta kannettavaksi?

    Äänestä

  • edell. kirjoitti:

    asiallisuudesta olemme kyllä eri mieltä. En tosiaankaan usko, että suomessa vaikuttaa sossumafia joka haluaa ehdointahdoin huostaanottaa lapset ja kääriä valtavia rahasummia taskuihinsa. Tällaiset tainat ovat saaneet vaikutteita Dickensiltä tai vaihtoehtoisesti sensaatiolehdistöltä Jenkkilästä.
    Minun on oikeasti surku näitä vanhempia ja lapsia kun vanhemmat yrittävät kaikin keinoin etsiä syyllisiä kaikkialta paitsi itsestään.Elämä on hoskus liian raskasta kannettavksi.
    Olen pahoillani.

    saaneet vaikutteita Dickensilta, kun ovat perheeni tutkittuaan sanoneet, että huostaanottoon ei perusteita ole, mutta silti lapsi on sijoitettu??

    Ja mistä saavat vaikutteita kansanedustajat, jotka sanovat, että lastensuojeluun tarkoitetut rahat eivät mene oikeisiin osoitteisiin?

    Äänestä

  • vaikka Sari Essayahiin ja kysyä, miten hänen mielenterveytensä laita on, kyllä ainakin lauantaina tavattaessa vaikutti terveeltä ja tasapainoiselta.

    Eiväthän ne rahat mene lastensuojeluun, missä vuoden 2005 lastensuojelumäärärahat olivat koko loppuvuoden esim. Helsingissä? Ei niitä 4:n ensimmäisen kuukauden aikana saatu avohuollon tukena perheille jaettua kuitenkaan.

    Vai pitäisikö mielestäsi esim. sairaat lapset lähettää jokaisesta kunnasta muualle verorahoja kuluttamasta? Mihin heidät sitten lähetettäisiin? Saat kuule huokaista helpotuksesta, ei heidän hoitoonsa ja kuntoutukseensa verorahoja käytetä tänä päivänä, eikä voi vanhempia syyttää siitä, että heidät vasten vanhempien tahtoa annetaan sijoitukseen.

    Ei tässä nykysysteemissä mitään järkeä olekaan! Mutta vielä vähemmän sinun asenteessasi, jos et usko sitä, minkä pieni osa päättäjistäkin rohkenee myöntää julkisuudessa. Lasten terveydenhuoltoon panostaminen tulisi kunnille halvemmaksi kuin sijoitukset ja se olisi tapa niitä veronmaksajia turvata kunnalle jatkossakin.

    Äänestä

  • todella ISO BISNES nokiaalaastenkin maassa...
    ei nykyisin lasten huostaanotoilla ole suurimmassa osassa huostaanottotapauksia
    enää mitään tekemistä sosiaalityön kanssa.

    Bisnestä,
    ei muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja muille tietämättömille kirjoitti:

Kun tietäisit enemmän, niin et kirjoittaisi tuollaisia asioita.

Lastensuojelun Keskusliiton toiminnan johtaja myönsi eilen, että esim. huostaanottojen syiden 3 kärjessä: vanhempien alko, huumeet tai mielenterveysongelmat eivät välttämättä ole koko totuus. Todellinen tilanne on monesti jotain muuta kuin se, mitä huostaanoton syyksi kirjataan, mutta tutkijat tekevät tilastoja sen mukaan mitä papereihin on kirjattu.

Olisit ollut kuuntelemassa eduskunnassa, niin tajuaisit jotain tästä suomalaisen lastensuojelun mädännäisyydestä. Nykyisin esim. huostaanotetaan lapsia, joilla on jokin neurologinen perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa hyvinkin pahoja käytöshäiriöitä ja psyykkisiä ongelmia. Asioista tietämätön ja sossun papereita tutkiva tai sossuja kuunteleva sijaisvanhempi varmasti vakuuttuu, että lapsen ongelmat johtuvat vain ja ainoastaan KAMALISTA vanhemmista. Mutta entä jos huostaan on päädyttykin siksi, että vaikean lapsen hoitoon väsyneet vanhemmat ovat lähteneet hakemaan apua yhteiskunnalta lapsen hoitoon. Näin päättäjien taholta eilen eduskunnassa vakuutettiin tehtävän.

Samoin huostaanotetaan lapsia, jotka sairastuvat psyykkisesti, koska jonot avoterveydenhuollossa ovat niin pitkiä, että pikalähetteelläkään ei muita vaikeasti oireilevia voi sivuuttaa. Siksi lähete siirretäänkin esim. lastensuojelulain alaiseen laitokseen, sossut astuvat kuvaan mukaan, tutkivat perheen, eivät välttämättä löydä huostaanotto perusteita, mutta huostaanotto tehdään lapsen 'hoitoon' saamiseksi. Toisin sanoen ongelma lakaistaan laitokseen, jossa lapsi ei kuitenkaan saa sitä hoitoa, mitä tarvitsisi.

Kunnat saavat rahaa tehtyjen huostaanottojen määrän mukaan, ei avohuollon asiakkaiden määrän mukaan. Ja mihin valtion budjetoimat rahat lasten terveydenhuoltoon häipyvät? Sari Essayah sanoi eilen, että joka vuosi eduskunnasta budjetoidaan rahaa esim. psykiatristen hoitojonojen lyhentämiseksi, mutta rahat häipyvät taivaan tuuliin, koska niitä ei ole korvamerkitty, ts. kohdennettu tiettyyn kohteeseen ja jonot sen kuin kasvavat.

Jos päättäjät ja lastensuojelujärjestön edustajat eduskunnassa myöntävät aiheettomat huostaanotot ja niihin liittyvät epäkohdat, niin tosiaan nousee kysymys mihin rahat häviävät!!!! Ja minkä takia media ei suostu julkaisemaan mielipidesivuilla yleisön kirjoituksia näistä epäkohdista? Olen sen nähnyt omallakin kohdalla, kun kymmeniin lehtiin olen juttuehdotuksia lähettänyt. Huostaanotoista kyllä kirjoitetaan, mutta lasten psykiatrisesta hoidosta vaietaan täysin.

Ja minkä takia valheellista tietoa lietsotaan sosiaaliviraston johtajien tasolta, alkaen huostaanoton syistä ja aiheettomien huostaanottojen kieltämisestä, ettei niitä muka ole. Mutta yksi asia nyt ainakin pitäisi olla kiistämätön: lapsen sairaus EI OLE syy huostaan joutumiselle, vaikka nykyisin niin tapahtuukin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu