dumppaus

En ole koskaan jättänyt ketään. Nyt kuitenkin tuntuu, etten jaksa enää tyttöystävääni. Mutta hän on hyvin herkkä ja haavoittuvainen ja kokenut paljon epäonnea rakkaudessa, enkä tahtoisi millään loukata häntä. Toimintasuunnitelma? Mitä teen?
293429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

ihan sille suoraan mitä ajattelet. Se että koitat kääriä sitä johonkin kukkapaperiin ei tee asiasta yhtään sen kivempaa, joskus sitä arvostaa eniten sitä rehellisyyttä.

Äänestä

miltä tuntuu, heittämättä ihan kaikkea "paskaa silmille". Etkä ainakaan typeryyksissäsi ilmaise asiaa pettämällä toisen kanssa.

Äänestä

Se että joku on herkkä ei tarkoita että hän olisi tyhmä (usein päinvastoin). Loukkaat hänen älyään jos yrität joihin fraaseihin ja korulauseisiin peittää todelliset ajatuksesi. Rehellisyydellä loukkaat vähiten. Ja varmasti hän arvostaa myöhemmin sinuakin enemmän jos olet nyt rehellinen. Itseäni on jäänyt eniten vituttamaan tilanteet, joissa selvästi näkee ettei toinen ole rehellinen. Sellaista ihmistä ei juuri jälkeenpäin voi kunnioittaa tai arvostaa.

Äänestä

Oletko varma, ettei hän vain käytä hyväkseen sääliäsi tekeytymällä heikommaksi kuin onkaan? Jokainen ihminen on itse vastuussa itsestään ja jos se siitä romahtaa, niin kyllä se siitä jaloilleen vielä nousee. Jos ei nouse, on se henkisesti jo niin epätasapainoinen ihminen, ettei se enää ole sinusta, vaan henk.koht. ongelmista kiinni ja romahtaminen tapau´htuisi ennemmin tai myöhemmin kuitenkin. Sitä paitsi joskus on hyväkin käydä pohjalla, jotta oppisi asioista ja pohjalta on matka vain ylöspäin. Kerro asia suoraan, mutta hienotunteisesti!

Äänestä
  • Minulla oli juuri sellainen tyttöystävä, joka oli niin "haavoittuvainen ja herkkä", että kuulemma ei kestänyt enää elämää ilman minua.

    Olin useampaan otteeseen syistä keskustellen yrittänyt lopettaan ahdistavan suhteen, mutta annoin periksi, kun hän vetosi heikkouteensa ja siihen ettei pärjää yksin.

    Lopulta oli pakko vaan sanoa, että nyt se on loppu. Ja tietysti yritin selittää, miksi, mutta vastapuoli ei pystynyt keskustelemaan järkevästi.

    Olin minäkin surullinen, mutta tajusin lopulta, että surullisemmaksi olisin tullut jatkaessani suhdetta epätasapainoisen ja romahdusalttiin naisen kanssa.

    Äänestä

  • aino kirjoitti:

    Minulla oli juuri sellainen tyttöystävä, joka oli niin "haavoittuvainen ja herkkä", että kuulemma ei kestänyt enää elämää ilman minua.

    Olin useampaan otteeseen syistä keskustellen yrittänyt lopettaan ahdistavan suhteen, mutta annoin periksi, kun hän vetosi heikkouteensa ja siihen ettei pärjää yksin.

    Lopulta oli pakko vaan sanoa, että nyt se on loppu. Ja tietysti yritin selittää, miksi, mutta vastapuoli ei pystynyt keskustelemaan järkevästi.

    Olin minäkin surullinen, mutta tajusin lopulta, että surullisemmaksi olisin tullut jatkaessani suhdetta epätasapainoisen ja romahdusalttiin naisen kanssa.

    ei oo synonyymi epävakaalle, ahdistuneelle ja läheisriippuvaiselle ihmiselle. Hyvä, että "huomiot asian".

    Äänestä

Kerro rehellisesti miksi haluat erota. Älä "anna ymmärtää" vaan puhu asiasta. Itse jäin aivan tyhjän päälle kun sain vain ilmoituksen, että enää ei voida jatkaa. On paljon helpompaa jos voi jotenkin ymmärtää miksi suhde lopetetaan.

Äänestä

Huojentavaa yksimielisyyttä täällä! Ehdin jo jonkin aikaa ajatella että olen maailman ainoa ihminen, joka uskoo keskusteluun ja rehellisyyteen ihmissuhteissa. Eräs entiseni sai minut niin ajattelemaan kun piti omaa pakoiluaan *normaalina* ja minun haluani selvittää asiat roikkumisena ja varmaaankin narsistisesti kuvitteli että haluan hänet takaisin kun yritin ottaa yhteyttä, jotta voitaisiin rauhassa keskustella. Noh, sitä rehellisyyttä en ole vieläkään häneltä saanut ja jossain vaiheessa vain luovuin kun tajusin ettei häneltä sitä kannata odottaa. Helmiä sioille...

Mutta ihanaa siis etten ole yksin! :)

Äänestä

enemän siinä sitä satutat kun jätät kertomatta jos susta oikeesti noin tuntuu niin kannataako suhdetta jatkaa jos ei oikeesti rakasta toista ihmistä

Äänestä

Oisko mitään tehtävissä ennen kuin dumppaussuunnitelmia laadit.

Äänestä
  • Parisen viikkoa on tullut pyöriteltyä asioita mielessä. Tässä tapauksessa tuo herkkä ja haavoittuvainen on juuri synonyymi läheisriippuvaiselle ja tasapainottomalle.

    Ja yksinkertaisesti ei ole minkäänlaista liekkiä. Hän on ihan kaunis ja rakastettava luonne, mutta en vain onnistu näkemään häntä seksuaalisessa mielessä, mikä johtuu pitkälti tuosta "haavoittuvuudesta". Se ei ole ollut erityisen viehättävää. Emme siis ole vielä rakastelleet.

    Tämä on ollut minulle erittäin vaikeaa, koska tulen menettämään upean tytön. Ei sillä, että seksi olisi minulle kovin tärkeää, mutta onhan se ongelma. Enkä näe sille mitään ratkaisua.

    Äänestä

  • sapfo kirjoitti:

    Parisen viikkoa on tullut pyöriteltyä asioita mielessä. Tässä tapauksessa tuo herkkä ja haavoittuvainen on juuri synonyymi läheisriippuvaiselle ja tasapainottomalle.

    Ja yksinkertaisesti ei ole minkäänlaista liekkiä. Hän on ihan kaunis ja rakastettava luonne, mutta en vain onnistu näkemään häntä seksuaalisessa mielessä, mikä johtuu pitkälti tuosta "haavoittuvuudesta". Se ei ole ollut erityisen viehättävää. Emme siis ole vielä rakastelleet.

    Tämä on ollut minulle erittäin vaikeaa, koska tulen menettämään upean tytön. Ei sillä, että seksi olisi minulle kovin tärkeää, mutta onhan se ongelma. Enkä näe sille mitään ratkaisua.

    ,..ette ole rakastelleet, mikähän suhde se sellainen on?
    asia ei tietty kuulu mulle, mutta millähän planeetalla platoniset suhteet on muodissa.

    Äänestä

  • fiona kirjoitti:

    ,..ette ole rakastelleet, mikähän suhde se sellainen on?
    asia ei tietty kuulu mulle, mutta millähän planeetalla platoniset suhteet on muodissa.

    Voi kuule. En tiedä onko trendikästä, mutta löytyy näitä muitakin seksittömiä suhteita. Ilman seksiä yli puoli vuotta! Näin ei kylläkään ole omasta tahdostani.

    Äänestä

  • fiona kirjoitti:

    ,..ette ole rakastelleet, mikähän suhde se sellainen on?
    asia ei tietty kuulu mulle, mutta millähän planeetalla platoniset suhteet on muodissa.

    2000-luvulla kun jo 9 vuotiaat miettivät mitä ovat ja kenen kanssa sitä olla.
    Siinä saattaa mennä asiat sitten siihen että luulee olevansa lesbo, alkaa seukkaamaan, mutta se seksi ei oikein kiinnosta samaa sukupuolta olevan kanssa sitten kuiteskaan.
    Nykyään kun tuntuu että eka tunne mitä kuka tahansa herättää, aletaan sitä vatvoa ja miettiä onkohan se just se oikea jne.

    Asiat eivät enään kehity painollaan vaan nyt jokainen asia kokeillaan ja ihastumiset kestää 10 vuotta ja ainoa mikä on jäänyt kehityksen junasta on rohkeus tehdä omat päätökset, omassa rauhassa ja omalla järjellä.

    Voihan se olla näinkin.

    Äänestä

  • Rose kirjoitti:

    Voi kuule. En tiedä onko trendikästä, mutta löytyy näitä muitakin seksittömiä suhteita. Ilman seksiä yli puoli vuotta! Näin ei kylläkään ole omasta tahdostani.

    ..sitä juuri ajattelin,että voiko sitä sanoa suhteeksi, eikö se ole sitten enemmän ystävyyttä.

    Äänestä

  • just tällä kirjoitti:

    2000-luvulla kun jo 9 vuotiaat miettivät mitä ovat ja kenen kanssa sitä olla.
    Siinä saattaa mennä asiat sitten siihen että luulee olevansa lesbo, alkaa seukkaamaan, mutta se seksi ei oikein kiinnosta samaa sukupuolta olevan kanssa sitten kuiteskaan.
    Nykyään kun tuntuu että eka tunne mitä kuka tahansa herättää, aletaan sitä vatvoa ja miettiä onkohan se just se oikea jne.

    Asiat eivät enään kehity painollaan vaan nyt jokainen asia kokeillaan ja ihastumiset kestää 10 vuotta ja ainoa mikä on jäänyt kehityksen junasta on rohkeus tehdä omat päätökset, omassa rauhassa ja omalla järjellä.

    Voihan se olla näinkin.

    Tekstisi ihan puhdasta arvailua ja vaikka saattaa pitää paikkansakin joidenkin kohdalla, niin meidän kohdalla arvailuillasi menet aika metsään.

    Seksittömyyden syyt voi olla jotain aivan muuta kuin 9-vuotiaiden spekulointia mieltymyksistään. Meillä alkaa olla ikää yhteensä lähes 80 vuotta, joten kyse on kahden aikuisen välisestä suhteesta ja kyllä tähän ikään mennessä luulot itsestä ja muista on luultu ja kokeilut kokeiltu.

    Kommenttisi voisi olla ihan osuva jossain toisessa asiayhteydessä mutta tähän viestiketjuun lisättynä se on lähinnä mauton.

    Äänestä

  • fiona kirjoitti:

    ,..ette ole rakastelleet, mikähän suhde se sellainen on?
    asia ei tietty kuulu mulle, mutta millähän planeetalla platoniset suhteet on muodissa.

    Tuota noin, emme ole 9-vuotiaita, mutta hyvin nuoria kuitenkin. Lukioikäisiä. Ei sitä neitsyyttä ihan helposti heitetä. Ja olemme tunteneet vasta pari kuukautta. Ei se nyt niiiin pitkä aika ole.

    Kyse ei ole siitä, että hän on samaa sukupuolta. Nähdäkseni sitä voi tykätä tytöistä, vaikkei tykkääkään tytöstä.

    Äänestä

Ero tuntuu joka kerta aivan yhtä pahalle... sun täytyy sanoa tyttöystävällesi hellävaroin mutta ei kierrellen että mikä on.. selvitä eron syy selvästi ,pyydä anteeksi ja kuunneltuasi häntä poistu... pahin virhe on jäädä roikkumaan ja katumaan... kerrasta poikki...

oletko kuitenkin ihan varma valinnastasi?! mieti sitä itseksi...

Äänestä
  • mutta jos ero toiselle tulee yllätyksenä niin silloin on hyvä vielä jälkikäteenkin keskustella asiasta. Koska toinen voi tarvia aikaa miettiäkseen myös tilannetta. Elikä siis muutoin olen samaa mieltä paitsi tuosta että "kuunneltuasi häntä poistu..." Vaikka en siis tiedä tarkoititko edes että asiasta ei enää sen jälkeen keskusteltaisi. Tietenkin on hyvä keskustella niin pitkään ja usein ja paljon kuin on tarpeen.

    Äänestä

että "nyt riitti. kiitos ja näkemiin.."

ja sit nopeeta puhelin kii.. ja uus numero ja salainen tietysti

samaan hässäkkään, hänen töissä ollessa 8-16, käyt hakeen kamat kuorma-autolla..

Avaimet ja ruusupuskan jätät pöydälle..

Mitäs sanot tästä suunnitelmasta?

Äänestä
  • Suhteemme ei ole vielä niin pitkällä, että olisi mitään muuttokuormaa hoidettavana, onneksi.

    Tekstailu tuntuisi vähän tökeröltä ja helpolta pakokeinolta.

    Ruusuja voisi harkitakin.

    Äänestä

  • sapfo kirjoitti:

    Suhteemme ei ole vielä niin pitkällä, että olisi mitään muuttokuormaa hoidettavana, onneksi.

    Tekstailu tuntuisi vähän tökeröltä ja helpolta pakokeinolta.

    Ruusuja voisi harkitakin.

    kruunaa kaiken, tässä sulle ruusja ja muuten, mä jätän sut. Rakastan kyllä mutta en halua olla sun kanssa, ollaan liian erilaiset jne.
    Ja voit olla varma että toinen jää kelaamaan vielä pitkään miksi ruusuja ja paskanjauhantaa rallaudesta ja erilleen kasvamisesta ja muuta lässynläätä. Otat vaan ihan faktat esiin ja ei mitään kuule kulta, aloituksia.

    Äänestä

  • se oikeen kirjoitti:

    kullitella vaik ero jo häämöttää..

    sano vaik että "erotaan ystävinä, kultaQ"
    "ei oo kolmatta osapuolta, mut rakkaus nyt vaan on loppu. ollaan kasvettu erilleen",,

    no hyvä että ei oo sitä muuttokuormaa, säästyy sekin vaiva ja raha:)

    tsemppiä suunnitteluun

    Äänestä

  • Olipas siinä "fiksu" vinkki...Kyllä pitäis toista osapuolta kuitenkin pikkusen kunnioittaa kun erotaan.
    Pahin tapa jättää toinen on tehdä se tekstiviestillä,puhelimessa tai jotenkin ohimennen..jos niin tekee niin ei oo sitten todellakaan välittäny koskaan toisesta tai sitten on vaan niin pelkuri,ettei uskalla sitä toiselle kertoa päin naamaa.
    Parempi on rauhallisesti toiselle selittää miten asiat on ja ettei halua enää jatkaa suhdetta..Käydä kaikki läpi,ettei sitten jää myöhemmin kaiveleen mieleen mitään.Inhottavaa sellanen kun toinen lähtee suhteesta mitään sen enempää selittelemättä..toinen sitten jää miettiin omassa päässään syitä,että miks näin kävi ja mitä tein väärin?-parempi mieli siitä jää molemmille,kun selvitetään asiat perinpohjin,eikä se ero sitten loppuen lopuks niin toiselle välttämättä tunnu maailman lopulta.
    Mutta jos suhde on vaikka päättynyt siihen,että toinen on vaan satuttanut ja pettänyt jne..niin siinä tapauksessa rva möykyn idea on hyvä..paitsi en jättäis ruusupuskaa pöydälle! xD

    Äänestä

  • baby-star kirjoitti:

    Olipas siinä "fiksu" vinkki...Kyllä pitäis toista osapuolta kuitenkin pikkusen kunnioittaa kun erotaan.
    Pahin tapa jättää toinen on tehdä se tekstiviestillä,puhelimessa tai jotenkin ohimennen..jos niin tekee niin ei oo sitten todellakaan välittäny koskaan toisesta tai sitten on vaan niin pelkuri,ettei uskalla sitä toiselle kertoa päin naamaa.
    Parempi on rauhallisesti toiselle selittää miten asiat on ja ettei halua enää jatkaa suhdetta..Käydä kaikki läpi,ettei sitten jää myöhemmin kaiveleen mieleen mitään.Inhottavaa sellanen kun toinen lähtee suhteesta mitään sen enempää selittelemättä..toinen sitten jää miettiin omassa päässään syitä,että miks näin kävi ja mitä tein väärin?-parempi mieli siitä jää molemmille,kun selvitetään asiat perinpohjin,eikä se ero sitten loppuen lopuks niin toiselle välttämättä tunnu maailman lopulta.
    Mutta jos suhde on vaikka päättynyt siihen,että toinen on vaan satuttanut ja pettänyt jne..niin siinä tapauksessa rva möykyn idea on hyvä..paitsi en jättäis ruusupuskaa pöydälle! xD

    tapauksessa että suhde loppuu sen takia että toinen on satuttanut niin sekin pitäisi musta kyllä kertoa. Koska toinen ei ehkä ole tiennyt loukanneensa.

    Äänestä

  • mutta siinä kirjoitti:

    tapauksessa että suhde loppuu sen takia että toinen on satuttanut niin sekin pitäisi musta kyllä kertoa. Koska toinen ei ehkä ole tiennyt loukanneensa.

    juu..ihan oikeassa olet..pitää kyllä siitäkin kertoa toiselle.

    Äänestä

tyttöystävällesikin kuitenkin loppujenlopuksi on parempi että jätät hänet kun se että hän joutuu elämään valheellisessa suhteessa, ajatteleppas asiaa omakohtaisesti että olet hullun rakastunut kumppaniisi ja hän vain miettisi ulospääsyä suhteesta!! mitä pitemmälle annat asian mennä niin sitä vaikeammaksi se muuttuu. se on vaikeaa, mutta kuitenkin ainoa oikea ratkaisu. toivon teille molemmille jaksamista tulevaisuudessa!

Äänestä

suhteessani naiseen. Minulle selvisi ettei hän ollut tuntenut koskaan rakkautta minuun. Helppoa ei ollut mut minkäs teet. Sovussa loppui yhteiset hetket. Hieman kaivertaa hukkaan mennyt vuosi :/ Rakkuttahan on päästää toinen etsimään uutta rakkautta josko löytyis?? Täytyy kertoa rehellisesti vaikka satuttaa se kuitenkin.

Äänestä

pitää olla toiselle rehellinen jos ei enää tunne toista kohtaan samanlailla kun joskus ennen...Mitä sitä kitua suhteessa jossa ei voi hyvin.
Toiselle pitää olla rehellinen ja toinen varmasti haluaakin sitä,että kertoo miten asiat on..Kannattais istahtaan alas ja keskustella toisen kanssa vaikka se vaikeeta on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sapfo kirjoitti:

En ole koskaan jättänyt ketään. Nyt kuitenkin tuntuu, etten jaksa enää tyttöystävääni. Mutta hän on hyvin herkkä ja haavoittuvainen ja kokenut paljon epäonnea rakkaudessa, enkä tahtoisi millään loukata häntä. Toimintasuunnitelma? Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu