suomessa ei

pahoinpidelty, mutta ei silti saa oikeutta.
3413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näyttökysymyksiähän nuo suurilta osin. Jos ei ole osoittaa toteen tekoa ja tekijää riittävässä määrin, niin eipä tietenkään aina tuomiota saa aikaiseksi.

Äänestä
  • Vähän kuin lätkämatsissa. Eli ennen ottelun alkua molemmat luulevat voittavansa. Toinen osapuoli valitettavasti joutuu poistumaan tilaisuudesta hävinneenä.

    Äänestä

Halvemmaksi tulisi jos oikeudessa heitettäisiin kruunaa ja klaavaa siitä kumpi oikeassa kantaja vai vastaaja. Lopputulos olisi yhtä oikeudenmukainen kuin nykyinenkin systeemi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeutta kirjoitti:

pahoinpidelty, mutta ei silti saa oikeutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu