Mua vituttaa aivan uskomattoman paljon. Joka päivä, joka hetki, ja mitä enemmän ja enemmän ajattelen elämäni menneisyyttä. Siis voisi jopa sanoa että mulla mitään elämää edes ole! Tiedättekö mitä? Mulla ei ole yhtäkään kaveria, mulla ei ole tyttöystävää, ei ole ikinä ollutkaan. Mä vihaan mun nykyistä asuinpaikkakuntaa.
Täytän pian 18 vuotta, ja lopetin lukion kesken. Numerot alenivat kokoajan, ei pystynyt keskittymään mihinkään. Tässä sitä ollaan, paikoillaan kun mihinkään suuntaan ei pääse. Tiedättekö miten vietän kaiken vapaa-aikani? Olen kotona tietokoneella, kuuntelen musiikkia ja surffailen netissä. Säälittävää? Todellakin. Minulla on kuitenkin ihan suht hyvä kunto, käyn lenkkeilemässä melkein päivittäin, kropassani ei läskiä juurikaan ole, eikä myöskään mikään kehonrakentajan näköinen. Lihasta on jonkin verran tullut ihan pelkästään urheilusta sekä geeneistä. Ulkonäössäni ei mielestäni mitään suurempaa vikaa ole, kadulla kävellessä ohi menevät ihmiset voisi luulla että olen komea koulussa menestyvä nuorukainen jolla on paljon kavereita ja tyttöystävä. Olisikin niin, mutta totuus sattuu vain olemaan "hiukan" erilainen.
Kun olin yläasteella, minulla oli pari kaveria joiden kanssa saatoin olla vapaa-aikanakin. Minä en pidä täällä asuvista ihmisistä. Voin sanoa, että asun Helsingissä. Kaupungissa ihmiset ovat jotenkin ylimielisiä ja niin täynnä itseään. Tai jotenkin tuohon suuntaan. Haluaisin asua lapissa, siellä ihmiset ovat paljon ystävällisempiä sekä muutenkin paljon mukavempia.
Kerronpa teille hieman unelmistani, tai mitä haluaisin tulevaisuudessa tapahtuvan. Ensinnäkin, olisi todella mukavaa jos olisi oma kulta kainalossa, sellainen josta olisin aina haaveillut; huumorintajuinen, rauhallinen, kaunis, urheilullinen, hieman ujo, herkkä. Joka olisi myös ystävällinen. Mutta kumminkin sellainen hieman temperamenttinen, tai toivottavasti tiedätte mitä tarkoitan. Minulla olisi 2-kerroksinen omakotitalo jossain maalla. Minulla olisi työ, jota myös rakastan ja olisin hyvä siinä. Minulla olisi hieno auto. Sekä kesämökki jossain järven rannalla rauhallisessa paikassa, sekä moottorivene.
Minä en viihdy kaupungissa, enkä myöskään tykkää bilettämisestä. Tykkään olla kesäisin mökillä ja nauttia kesästä siellä. En tykkää olla kuitenkaan yksin, tarvitsen ystäviä niinkuin kaikki tarvitsevat. Ei ihmiset saa olla yksin.
Olen yksinäinen, liian yksinäinen. Ei kukaan täysjärkinen jaksa tälläistä paskaa. Miettikää nyt jos joudutte olemaan 24/7 ilman yhtäkään kaveria monia vuosia? Niinpä niin.. Elämänhaluni hupenee. "ihanaa kevät tulee ja kaikki huolet haihtuu", yksinkertaisesti vituttaa tuokin. Olenko tulossa hulluksi?
Tekstini on kirjoitettu nopeasti, ilman uudelleenlukua ja kirjoitin ajatukset suoraan tähän. Viesti voi olla sekava, mutta niin olen minäkin. Hyvää kevättä kaikille ja älkää olko yksin, mä häippäsen ny.
Täytän pian 18 vuotta, ja lopetin lukion kesken. Numerot alenivat kokoajan, ei pystynyt keskittymään mihinkään. Tässä sitä ollaan, paikoillaan kun mihinkään suuntaan ei pääse. Tiedättekö miten vietän kaiken vapaa-aikani? Olen kotona tietokoneella, kuuntelen musiikkia ja surffailen netissä. Säälittävää? Todellakin. Minulla on kuitenkin ihan suht hyvä kunto, käyn lenkkeilemässä melkein päivittäin, kropassani ei läskiä juurikaan ole, eikä myöskään mikään kehonrakentajan näköinen. Lihasta on jonkin verran tullut ihan pelkästään urheilusta sekä geeneistä. Ulkonäössäni ei mielestäni mitään suurempaa vikaa ole, kadulla kävellessä ohi menevät ihmiset voisi luulla että olen komea koulussa menestyvä nuorukainen jolla on paljon kavereita ja tyttöystävä. Olisikin niin, mutta totuus sattuu vain olemaan "hiukan" erilainen.
Kun olin yläasteella, minulla oli pari kaveria joiden kanssa saatoin olla vapaa-aikanakin. Minä en pidä täällä asuvista ihmisistä. Voin sanoa, että asun Helsingissä. Kaupungissa ihmiset ovat jotenkin ylimielisiä ja niin täynnä itseään. Tai jotenkin tuohon suuntaan. Haluaisin asua lapissa, siellä ihmiset ovat paljon ystävällisempiä sekä muutenkin paljon mukavempia.
Kerronpa teille hieman unelmistani, tai mitä haluaisin tulevaisuudessa tapahtuvan. Ensinnäkin, olisi todella mukavaa jos olisi oma kulta kainalossa, sellainen josta olisin aina haaveillut; huumorintajuinen, rauhallinen, kaunis, urheilullinen, hieman ujo, herkkä. Joka olisi myös ystävällinen. Mutta kumminkin sellainen hieman temperamenttinen, tai toivottavasti tiedätte mitä tarkoitan. Minulla olisi 2-kerroksinen omakotitalo jossain maalla. Minulla olisi työ, jota myös rakastan ja olisin hyvä siinä. Minulla olisi hieno auto. Sekä kesämökki jossain järven rannalla rauhallisessa paikassa, sekä moottorivene.
Minä en viihdy kaupungissa, enkä myöskään tykkää bilettämisestä. Tykkään olla kesäisin mökillä ja nauttia kesästä siellä. En tykkää olla kuitenkaan yksin, tarvitsen ystäviä niinkuin kaikki tarvitsevat. Ei ihmiset saa olla yksin.
Olen yksinäinen, liian yksinäinen. Ei kukaan täysjärkinen jaksa tälläistä paskaa. Miettikää nyt jos joudutte olemaan 24/7 ilman yhtäkään kaveria monia vuosia? Niinpä niin.. Elämänhaluni hupenee. "ihanaa kevät tulee ja kaikki huolet haihtuu", yksinkertaisesti vituttaa tuokin. Olenko tulossa hulluksi?
Tekstini on kirjoitettu nopeasti, ilman uudelleenlukua ja kirjoitin ajatukset suoraan tähän. Viesti voi olla sekava, mutta niin olen minäkin. Hyvää kevättä kaikille ja älkää olko yksin, mä häippäsen ny.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Varmaankaan ei paljon lohduta, mutta monella muulla nuorella on juuri sama tilanne. Voin lukea itseni tähän samaan ryhmään.
Olen itse lukiota käyvä tyttö jolla on myös lopettaminen käynyt mielessä, mutta sanon tämän nyt sinulle, vaikka en tahdo loukata. Ei lukiota kannata jättää kesken, pakko sinun on jotain tehdä, jotta saat hyvän ammatin. Auttaisiko paikkakunnan vaihdos? Oppilaitoksen ja ympäristön muutos voisi auttaa asiaa. Kaikki alkaisi puhtaalta pöydältä.
Tunnen juuri samoin kuin sinä. En minäkään näe ulkonäössäni vikaa, voisin jopa sanoa itseäni ihan nätiksi, en myöskään ole lihava. Ei minulla kuitenkaan ole ikinä ollut poikaystävää, eikä kavereitakaan liikaa ole. Yksinäisyys on kamala tunne.
Usein katson onnellisia pareja ja mietin miksi he ovat onnellisia mutta minä en. Siis jos parit ovat aivan tavallisia, niin mietin mikä minussa on vikana, tai mitä minulta puuttuu mitä heillä on? Enkö ole tarpeeksi kaunis vai miksi minulle ei tulla edes juttelemaan? Pinnallisessa maailmassa ei muu tunnu enää tärkeää olevankaan kuin ulkonäkö. Kuitenkin olen ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen ja tulen ihmisten kanssa toimeen.
Ja aivan totta että kaupungissa asuvat ihmiset ovat pinnallisia, vaikkakaan en asu isossa kaupungissa.
Olen varma että löydät vielä jonkun, kuitenkin myös sinusta itsestäsi täytyy lähteä muutos. En nyt tokikaan syytä yksinäisyydestäsi sinua, mutta yritä olla enemmän paikoissa joissa tutustuu ihmisiin, tai sitten juuri se koulun vaihto. Täytyy kuitenkin olla hirveästi rohkeutta ja itsenäisyyttä jotta voi muuttaa tuosta vain uudelle paikkakunnalle.
Kaikkea hyvää kuitenkin sinulle. :)
En ehtinyt oikein kirjoittaa tuohon läheskään kaikkea mitä mielessäni pyörii. Siis minä olen todellakin ypöyksin, ei ole ketään. Ei edes yhtä kaveria :) Ja olet aivan oikeassa, yksinäisyys on aivan hirveä tunne. Näin se homma on.
Tuohon lukion lopettamiseen liittyi monia seikkoja. Tiedän että tein väärin, mutta tehty mikä tehty. Sinä olet onneksi järkevämpi, ja jatkat yhä ahkerasti koulussa :)
Muuttaminen ei juuri nyt onnistu, en nimittäin tulisi millään toimeen. Pitäisi hankkia työpaikka ja kaikkea. Mutta kyllä minä tuon opiskelun aloitan taas kun asiat saa järjestykseen.
"Usein katson onnellisia pareja ja mietin miksi he ovat onnellisia mutta minä en. Siis jos parit ovat aivan tavallisia, niin mietin mikä minussa on vikana, tai mitä minulta puuttuu mitä heillä on? Enkö ole tarpeeksi kaunis vai miksi minulle ei tulla edes juttelemaan? Pinnallisessa maailmassa ei muu tunnu enää tärkeää olevankaan kuin ulkonäkö. Kuitenkin olen ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen ja tulen ihmisten kanssa toimeen.
Ja aivan totta että kaupungissa asuvat ihmiset ovat pinnallisia, vaikkakaan en asu isossa kaupungissa."
Tiedätkös, tuli melkein tippa linssiin. Minäkin mietin usein kun näen onnellisia pareja kaupungilla tai jossain, että mikä minussa on vikana kun ei kelpaa kenellekään. Minun tulee jopa paha olo jos olen paikassa jossa on monia pareja tai kaveriporukoita. Tuollaisissa paikoissa tulee entistäkin yksinäisempi olo, ja tuntuu että on pakko päästä täältä pois.
Sinun tekstissäsi oli pelkkää järkeä, ja täytyy ottaa neuvoista vaari :) Kiitos kun jaksoit lukea ja vielä vastata, ja kaikkea hyvää myös sulle!
Se on harmi että olet niin yksin. Valitettavasti en voi juuri auttaa vaikka haluaisin :(
En minä tokikaan usko että lopetit lukion aivan turhan takia, yritin vain puhua järkeviä, niinkuin sanoit. Yritän aina ajatella järjellä vaikka kuinka hankala tilanne olisi. Tuntuu kuitenkin oudolta yrittää neuvoa asiassa jossa ei onnistu itsekkään.
Mutta kyllä se aurinko vielä paistaa meihin risukasoihinkin. :)
Miten voit sanoa, että kaupungissa asuvat ihmiset voat pinnallisia, jos et ekrran itse edes asu kaupungissa?
Tekstin kirjoittaja sanoi ettei asu isossa kaupungissa.
Tuskinpa ne ihmiset toisistaan eroavat, asuivatpa sitten maalla, pienessä kaupungissa tai vähän isommassa?
Itse olen asunut koko ikäni Helsingissä, mutta myös mökkeillyt koko ikäni, eli tunnen ihmisiä niin maalta kuin kaupungista. Ja voin vannoa, että suhteessa molempiin mahtuu ihan yhtä paljon ääliöitä ja niitä pinnallisia *askoja.
Niimpä. Monesti rupee vaan ahistamaan ja masentamaan(ihan yhtäkkiä vaikka ois ollu hyvä olo) jos näkee pareja tai kaveriporukoita jossain. Sitä miettii että "mikä minussa on vikana" "miks mulla ei ole kavereita" tai muuta vastaavaa.
Todennäköisesti jos mulla ois tyttöystävä, kavereita ym. toisten kaveriporukoiden ym. näkeminen ei varmasti enää ahdista tällä tavalla..
Mutta, mielummin yksin kuin ahdistavissa ihmissuhteissa, niitä kun on mun elämässä ollu joskus vähän liikaakin.
:p
MINULLA ei myöskään ole ollut mitään kavereita ainakaan 5 vuoteen! On se nyt jumalauta kun en kelpaa kellekään. En ole mikään läskitankki, itseasiassa muistutan enemmän reilusti syötyä broileria kuin joulukinkkua. Olen kiinnostunut historiasta, politiikasta sekä tieteistä! Nykyajan "heilige" nuoriso on suurimmaksi osaksi pinnallista pissistä joka rakastaa sitä kun hänen hyllyvää takalistoaan arvostellaan kiimaisesti. Ei näin, ei näin. Nykyaika on muutenkin minun mielestäni surkein ajanjakso mitä on tähän asti ollut elämässäni.
Surffailen joka päivä netissä, pelaan jotain tappoa, piirtelen ym. tottakai teen kaiken yksin, koulussakin. Mutta mitä sitten? Tiedostan että olen selvästi erottuvampi joukosta kuin muut, mutta minä arvostan sitä. Uskallan sentään tuoda oikeat mielipiteeni ja kiinnostuksenkohteet julki, kun taas joku onneton ei uskalla tehdä sitä kaveriporukan painostamana. (Sanan)vapaus siis puuttuu näiltä "yhteen kahlituilta" yksilöiltä kokonaan, ja se jos mikä on ahdistavaa. Minua ei haittaa pätkääkään, jos minut leimataan mielipiteideni takia joksikin -istiksi, koska se ei lopulta merkitse mitään.
Ai niin, ja olen 16 v. tyttö. Hehee.
Todella hienoa että uskallat olla oma itsesi, etkä lähde jonkun "kaveriporukan" matkaan josta ei yleensä hyvää seuraa. Vanha sananlasku pitää todella paikkansa "parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa"
Nuorena taitaa tuntua että pitäisi olla niitä kaverita, mutta taitaapi olla niin että niillä jotka hoitelevat tunnollisesti koulunsa ja on jokin harrastus, niin ei vapaa-aikaa juuri muuhun riitäkkään ja eipä niitä kaveritakaan tarvitse sen lisäksi paljon olla. Tai jää se koulu käymättä. ett nuoret laittakaa elämä tärkeysjärjestykseen... kaverita sitten kyll kanssa aikanaan tulee...
Moi! Olet kyllä aivan oikeassa mitä sanoit. Mutta mä en ainakaan kestä tätä yksinoloa. Tätä ei vaan jaksa, kyllä mä kaipaan jotain juttuseuraa. Ja muutenkin jotain vaihtelua tähän tylsään "elämääni".
ette ole ainoita.
Olen teitä nuorempi, mutta kärsin samasta
asiasta. On mulla pari koulukaveria joiden kanssa
juttelen silloin tällöin koulussa. Mutta en muuta.
Muulloin vaan pelailen, surffailen netissä,
lueskelen kirjoja, teen läksyjä, shoppailen
yksinäni huonot ostokset kaupungilta ja piirtelen
.. Olen aina vaan kotona yksikseni.
En jaksa tätä enää, ja on mulla pari sellasta
joiden kanssa voisin olla joskus, mutta nekin
puhuu pahaa selän takana ja juonittelee.
Joten olen mielummin yksin, kuin mukamas
ystävien kanssa.
Mulla ei ole ollutkaan poikaystävää, ja vaikka
sillä asialla ei ole kiire niin se ahdistaa mua.
Miksi kaikki vaan arvostelee ulkonäköä, ja miksi
en kelpaa kellekkään?
En mielestäni ole lihava, käyn kyllä kävelyllä
ja syön terveellisesti. Olen normaali omasta
mielestäni, mutta miksi ihmisten pitää
arvostella kaikkea-jokainen on erilainen ja se
pitäisi ymmärtää. aarh!
ihmiset ovat inhottavan pinnallisia.
Lisäksi vielä olen ollut koulukiusattu, joten
on hankalaa tutustua muihin ihmisiin kun
pelkää niiden olevan selkäänpuukottajia tai
lopulta pettäviä ihmisiä.
Elämä on siis hankalaa..
en jaksa enää..
mut jos joku haluu niin voi mailaa:
[email protected]
Meikälläkään ei juuri ole elämää, bilettäminen ei paljoa paina, istuskelen yksin yössä, lenkkeilen säännöllisesti, lihasta on suht. paljon, kaikki opinahjossa tietävät ettei minulle vittuilla...
Minulla on mahdollisuuksia saada kavereita, mutta kaikki paikalliset ihmiset ovat niin erilaisia, lähed minun vastakohtia, laiskoja ryyppääjiä ja pelikoneiden kuluttajia...
Minä sen sijaan painan, panostan terveyteen, kuntoon ja kaikkeen joka tekee elämänlangastani kestävemmän...
Mutta ei yksin elo haittaa, löysin tarkoituksen, unelman, ja siihen tähtään, vaikka sitten yksin, kokeile samaa... suosittelen...
Minäkin panostan terveyteen, mulla on ihan ok kunto, ja lihastakin sen verran etten miltään ruipelolta näytä. Ainakin omasta mielestäni.
"Minulla on mahdollisuuksia saada kavereita, mutta kaikki paikalliset ihmiset ovat niin erilaisia, lähed minun vastakohtia, laiskoja ryyppääjiä ja pelikoneiden kuluttajia..."
Mulla oli aivan sama tunne yläasteella ja lukion alussa, en olisi edes jaksanut olla niiden "juoppojen" seurassa jotka miettivät vain viikonloppuja että pääsisi vetämään kännit. Vitutti tuollaiset.
Kuulostat muutenkin aika lailla samoilla ajatuksilla ja elämäntavoilla elävältä tyypiltä, että ihan mielenkiinnosta kyselen että mikähän mahtaa olla se unelmasi johon tähtäät? Jos ei varsinkaan yksin elo haittaa? Minulle yksin eläminen on raskasta.
Sanotaan näin, tunnenhan minäkin pari kaveria, mutta tapaan heitä aniharvoin.
Toinen on liikaa fantasia kirjallisuutta lukenut hörhö joka kuvittelee olevansa pimeyden ruhtinas.
Siinä on rasittava tyyppi, lisäksi se painaa 120 kiloa, ja on hiton ylimielinen.
Sitten on tämä toinen ihminen, selvästi ikäluokkaansa älykkäämpi, jne. suht mukava tyyppi.
Eräs jälkimmäisen kaveri sanoi meille, miksi hillumme tuon "hörhön" kanssa, joka seurustelee netin kautta lähinnä 12 vuotiaiden kanssa ja pelaa runescapea 24/7 kun me normaalisti hillumme itseämme 10 vanhempien ihmisten kanssa?
Tähän verrattuna unelmani on aika lapsellinen, mutta haluan olla vahvempi, kuin nämä ihmiset ympärilläni, aina kun kohtaan vahvemman, tärisen aivan innosta, ja painan kovaan tahtiin kuntoilua sun muuta ylittääkseni kyseisen tyypin.
Olisi hienoa, jos voisin näillä kahdella kädellä suojella asuin ympäristöni asukkaita, olen jo saatun käännettyä monta tappelua voitoksi, joissa olen puolustanut jotain ihmistä, olen mätkinyt ketoon uusnatseja, eikä mikään ole hauskempaa...
Olen myös voimillani kyennyt auttamaan paikallista naisväkeä kantamaan kauppakassit, vaikka tällaisessa jumalanunohtamassa käpyjenkeräyskeskuksessa asunkin.
Täytyy sanoa, kyllä metsä on parempi kuin kaupunki. Kaupungit on täynnä tyhmiä ihmisiä :)
Haluat siis olla kaikkia vahvempi? Mutta entäs sitten jos vastaan tuleekin joku pari metrinen kaappi joka mätkisi sinuakin mennen tullen? Jos näin kävisi, niin mitä tekisit?
läpi, niin tuli vaan mieleen, että olet todella taitava kirjoittaja...
Onhan tuota kirjoittamista tullut "harjoiteltua" aika paljon. Eli paljon olen kirjoittanut, mutta meniköhän vähän ohi aiheen? :) Mutta kiitos kuitenkin.
Mä oon aina välillä kattonut itsetunto -palstan tekstejä ja sä et todellakaan oo ensimmäinen jätkä joka on n. 18 ja valittaa omasta elämästä.
Kaikilla oli suurin piirtein sama ongelma. Sattuma? Ei varmaankaan..
Mä tavallaan ymmärrän mistä sä puhut.. Mä muutin viime kesällä uudelle paikkakunnalle ja menin lukioon missä mull ei ollu ketään tuttua ja muutenki koko tässä kaupungissa mul oli vaa yks kaveri. Se oli aika outoo ku ennen mull oli suht. paljon ystäviä ja tuttuja.
Kyllä se oli aika rankkaa ymmärtää näitä asioita. Tarkoitan et uus ja tuntematon kaupunki vaikutti alussa todella oudolta ja ehkä vähän pelottavaltakin. Ja sit must tuntui et tääl asuu iha ihmeellisiä ihmisiä. Mä osaan olla rento ja hauska tutussa porukassa, mut sit jos mä en tunne ihmisiä musta tulee sulkeutunut ja aika ujo. Ja sit se voi mennä ohi tai sit ei..
Mua kans vaivaa se homma et miks mull ei oo poikaystävää eikä oo ikinä ollu. Mä tajusin jossain vaiheessa etteivät ihmiset katso ulkonäköö niin paljon kun kaikki luulevat.
Jos joku kaunis tyttö istuu luokassa ja on hiljaa koko ajan ei sitä kukaan jaksa. Mut sosiaalisella ja iloisella ihmisella on aina seuraa vaikka ois kuinka "ruma".
Ai nii, ja sä todellakin osaat kirjoittaa, tota sun juttuas oli erittäin mielenkiintoista lukea, ainkin mulle. Toivottavasti joku saa selvää tosta mun selityksestä.. :)
Sattumaa tai ei, ei mua oikeastaan lohduta kuulla että monilla on tää sama "ongelma". Vaikka ikäväähän se on kun joutuu olemaan yksin.
Yksinäisyys on raskasta. Sitä ei monet tiedäkään kuinka vaikeaa se voi olla. Varsinkin sellaiset joilla on paljon ystäviä ympärillä, he varmaankin luulevat yksinäisiä tai muuten vain hiljaisia tai vähemmän sosiaalisia ihmisiä sellaisiksi jotka haluavat olla yksin ja tykkäävät siitä? Ei tullut mieleen että heillä voi olla vakava masennus meneillään, tai elämässä on tapahtunut jotain niin kamalaa että on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin?
Minun elämässäni on tapahtunut paljon ikäviä asioita. On ollut niin vaikeaa joskus että olen itkenyt itseni uneen. Ihminen tarvitsee ystäviä joille voi purkaa mieltään. Mitä tapahtuisi jos ei olisi ketään jolle puhua ja asiat menisivät kokoajan huonommin ja huonommin? Hulluksihan siinä tulisi..
Kiitos nimimerkillä "tyttö" että vastasit. Kaikkea hyvää sulle!
mulla sama tilanne.
oon ysillä, tyttö, ala-asteel olin koulukiusattu ku olin vissiin ylipainonen.
yläasteel, seiskan heti alus, masennuin (en todellakaan siks et se ois jotenki siistiä), kavereista etäännyin. ei mua enää yläasteella kiusattu, koska laihduin.
oon oottanu seiskan alusta lähtien, että pääsisin tuolta koulusta pois ja enää pari kuukautta.
seiskan alus mulle tuli tosi läheiseks netti, oon ollu aina sellanen, etten kauheesti puhu omista asioistani niin netissä oli tosi helppo kaikille pillittää oma elämäntarina.
nyt oon sit jonkulaises koukus nettiin.
elämä on rankkaa, mut löysin syyn, riparilta, jeesuksen
Huomasitko suomi24 etusivulla oli artikkeli syrjäytyneistä suomalaisista pojista? Just ku eilen sanoin et et oo ainoo. Mutta se ei kyllä todellakaan lohduta ketään.
Mä vaa rupesin miettimään eilen et jotta ihminen olisi onnellinen hänellä täytyy olla joku päämärä tai joku tavoite. Siis tavallaan joku asia jota varten haluaa elää ja jatkaa elämää. Mun mielest se voi olla ihan mikä vaan. Vaikka matka maailman ympäri tai työn etsiminen tai joku tietty ihminen.
Sit tavallaan ois helpompaa koska sit tietäisi minkä takia olen täällä ja mitä teen.
Mut ei tietenkään saa unohtaa kaikkea muuta mitä ympärillä on. Ettei vaan tujottaisi sitä yhtä asiaa, sillä aikaa kun muut mahdollisuudet menevät ohi.
Apua, kirjoitanks mä liian monimutkaisesti?
Mut kun jos mä kerran tosta aiheesta rupesin kirjoittamaan niin on nyt aivan pakko mainostaa: kannattaa lukea Paulo Coelhon 'Alkemistin'. Jollakin tavalla toi kirja auttoi mut pois masennuksestaan ja ehkä se voi auttaa suakin.
Nii ja kaikkee hyvää sulle myös, kiva et jaksoit lukea munkin selityksen. :)
Ei, tekstisi ei ollut sekava. Hienoa että olet päässyt ylös masennuksesta ja elämä hymyilee sinulle. Ymmärrän että sinulla on ollu raskasta, sen takia arvostankin sitä että olet löytänyt jonkin asian minkä takia jaksat potkia joka päivä eteenpäin. Tulet varmasti saamaan siellä lukiossa uusia ystäviä. Kiitos vinkeistä ja hyvää kevättä ja kesän odotusta myös sulle!
Hmm, itseasiassa en ole huomannut mitään artikkelia. Voisi vilkaista hieman tarkemmin tuota etusivua.
Olet tuossa aivan oikeassa, että ihmisellä täytyy olla tavotteita ja haasteita ja sen sellaista jotta jaksaa olla iloinen ja paiskia joka päivä töitä jne. Mutta pitäähän sitä sosiaalistakin elämää olla, ja elämänkumppani. Paljon mukavampi sinne maailman ympäri matkalle olisi lähteä se oma kulta kainalossa, eikö? ;)
Mutta ei sillä pelkällä haaveilulla pitkälle pötkitä, pitää tehdä myös paljon töitä sen eteen. Minä tiedän että elämä on yhtä vuoristorataa, on ylämäkiä, on alamäkiä. Nyt minulla on alamäki menossa, mutta uskon että kyllä tästä vielä ylös noustaan :)
Täytyypä vissiin ihan vakavissaan harkita tuon kirjan ostoa, kiitos vinkistä.
Kiva että jaksoit vastata edelleen ja antaa mainioita vinkkejä ja kertoa vähän omia kokemuksia ja näkökulmaa jne :)
Mut sullahan on ihan oikea asenne elämässä. Vuoristorata on hyvä esimerkki, mä oon ajatellu vähä samalla tavalla..
Ja sulle on tullut täällä jo niin paljon kannustavia kommentteja et mä uskon et sä pärjäät.
Niin ja vaikka haaveilulla ei saiskaan paljon mitään aikaan, unelmat kuitenkin auttavat eteenpäin. Ja tekevät elämästä värikkäämmän.
:)
Hieno ihminen :) Kiitos kaikista vinkeistä ja kannustuksesta! Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa, tai sitten ei. Kyllä tästä vielä noustaan!
ajattelet elämääsi toisin. Onko elämäsi sittenkään onnetonta,mennyt hukkaan? Ajattele kaikkia kokemuksia, ihmisiä, luontoa, kaikkea missä olet osana.
Syntyminen on onni. Sinä ajattelet, olet, luot maailmaa kaikilla moninaisilla teoillasi, joiden suurinta vaikutusta et edes huomaa. Ajattele vapauttasi olla mitä vain ja muokata maailmaa miten vain. Voit hymyillä vastaantulijoille, auttaa Afrikan lapsia, harrastaa taiteita. Olet ainutkertainen, se on äärimmäisen kaunista. Etkö ole iloinen osuudestasi maailmaan.
Ajattele miten ihmeellinen on polkusi maailmaan. Lukemattomat esi-isäsi ovat syntyneet ja selvinneet maailman kärsimyksistä. Jos yksikin esi-isäsi,polkusi osa, olisi tehnyt jotain toisin, sinua ei olisi.
Suomessa on hyvä elää, sanotaan. Ylellisyyksiä riittää muihin maaiman osiin nähden. Asut yhdessä maailman oikeudenmukaisimmista yhteiskunnista. Ihmiset ovat rehellisiä, useimmiten, kansainvälisesti katsottuna. Historian ankeuteen katsottuna voisi sanoa, että meillä pyyhkii v**** hyvin. Ajattele maita ja ihmisiä, jotka kärsivät nälästä tai sodasta. Ajattele lapsia, jotka tekevät vaatteesi.
Mistä sitten kiikastaa. Tietoisuusko lisää tuskaa? Tyhmemmilläkö hauskempaa? Näin sanotaan. Mutta onko aihetta olla onneton? Sanoit tuossa aiemmin, että elämässä on ala- ja ylämäkiä. Tuo on varmasti totta jokaisen ihmisen elämässä. Ihmiset ovat epätäydellisiä. Vain epätäydellinen järjestelmä on aito ja kaunis. Vain epätäydellinen voi kehittyä. Ihmiset ovat toisilleen tärkeitä ja voivat kehittyä ja olla ihmisiä vain yhdessä. Luovuus syntyy ihmisessä.
Yritys kehittää huumorintajua ja nähdä asiat humoristisessa valossa on jonkinlainen temppu, joka opitaan pyrittäessä hallitsemaan elämäntaitoa. Ja kuitenkin on mahdollista harjoittaa elämäntaitoa keskitysleirissäkin, vaikka kärsimystä on kaikkialla. - Viktor Frankl
Onnen salaisuus ja hyvinvointi tässä maailmassa, kuten seuraavassakin, on siinä, että ajattelee ensin toisten hyvinvointia, eikä ota itseään liian vakavasti. - J. Kindleberger
Tulipa sekavaa tekstiä. Aika imelää ja teoreettista. No samapa tuo. Loin sen vapauttani...
itsekin meinaamassa sanoa (köh.. kirjoittaa) tuon sanan "teoreettinen", mutta sinäpä ehdit sen ensin mainita. :)
Ihan hyvä teksti se silti oli. Paitsi ehkä pikkaisen alistuva... Maailma on nimenomaan RUMA paikka, koska se on niin epätäydellinen. Täydellisyys ainoastaan olisi vasta kaunista. Mutta sinä ikäänkuin alistuit tekstissäsi olosuhteiden armoille ja yritit tehdä 'epätäydellisestä täydellisen'. Onhan se hienoa, että pystyy tuolla tavoin asennoitumaan, mutta siihen ei kuitenkaan jatkuvasti kykene.
..tuli esiin pilven takaa kun luin tän palstan jutut. Ootte fiksuja ihmisiä. Kumpa en olis itte niin itsekäs aina, että voisin paremmin nauttia elämästä.
Melkein kuin mä oisin kirjottanu tuon, oon myös 88 poika. Asun kaupungissa(jtn 20k ihmisiä vaan), mulla ei oo kavereita, ei oo ollu moneen vuoteen, kaikki vaan hävinny jonnekkin, ei oo ketään kelle soittaa.
Me muutettiin mukavasta lähiöstä joskus pikkasen ennen mun yläastetta. Siellä oli mun kaikki kaverit ym. elämä. Sitten kaikki kaverit jäi ja meinasin kuolla yläasteella yksinäisyyteen jne muuhun. Yläasteen jälkeen muutin sieltä korvesta metsän keskeltä kaupunkiin. Tosi hyvin meni sekin kesä yläasteen jälkeen: Muistan hyvin kun oltiin meillä minä ja viinapullo(&kaljaa huumeita lääkkeitä ymym) ihan kahdestaan, itkin varmaan viikon putkeen(ei nyt ihan) kun ei pystyny lopettamaan ilman että juo sammuksiin.. Enää en kyllä anna mennä niin huonoks olon, yritän.
Mä oon kans aika hyvännäkönen, harrastan liikuntaa monta kertaa viikossa, yleensä väh tunnin yhdellä kertaa ja rasvaprosenttikin on varmaan nolla ym. Oon ollu muutaman kerran rakastunukkin mutta kaikki on loppunu ennenkun on alkanukkaan, maisksen ym takia, evt, se saamattomuus se on tai jotain. Nykyään en kylläkään koe olevani niin saamaton tai masentunu ja itsetunto on ihan hyvä, eikä lääkitystäkään enää, joskus oli.. Yritän nyt parhaani että ei tule masis ja niitä paskoja.
Tällä hetkellä vituttaa jonkun verran kevät, kesä, kaikki. Miten taas kestää kaikki "kivat" juhannukset ym. yksin! Tää yksinäisyys on joskus ihan perseestä.
Mäkin pidin taukoo koulusta ehkä puol vuotta. Kai pitää rueta käymään siellä taas, samantien se meidän paskaluokka vaihtoon niin on jotain mahollisuuksiakin olla vittuuntumatta. Toisaalta tekis mieli lopettaa koko koulu, mutta ehkä ei kannata tässä tilanteessa.
Kuitenkin nyt oma elämä tuntuu menevän parempaan suuntaan kun vertaa missä tilanteessa oli pari vuotta sitten ja yläasteella: nyt en ole enää tappamassa itteeni, pystyy paremmin hallitsemaan ajatuksia tjs. tuota oloo ei halua kenellekkään[tai ehkä vihamiehelle, jotka satutti aikoinaan], eikä sitä voi ymmärtää jos ei oo itse kokenu). Toivottavasti tää "harmittaminen" kun ei oo kavereita ym. ei taas muutu siihen että menettää elämänhalun ja tulee tappomasis.
orava-88 Lopeta se "alamäki" tai oot tuossa itsari olossa kohta.
Joo vois vaik rueta juomaan kaljaa ja syömään sipsiä tjsp. jos ei muuta keksi..moido. (joo en liho ne sipsitjakaljat lähtee liikunnalla helvettiin)
mäkin olen yksinäinen ja vihaan tyhjää elämääni.Asun täällä korvessa kaukana kaikesta.Olen rakkauden kipeä penska.Ja en mäkään nää ulkonäössäni mitään hirveitä vikoja.Luonne on varmaan sitten päin persettä
Aloin ajattelemaan omaa itseäni kun luin tuota.
Se vain poikkeaa että minulla on yks hyvä kaveri jonka näen väh. 1 kuukaudessa vapaa-aikanani, ja jokapäivä koulussa. Olen aina haaveillut mukavasta ja hellästä tyttöystävästä, mitä en ole kuitenkaan vielä saanut. Olen mielestäni hyvän näköinen mutta liian ujo. Useammat saavat minusta huonon käsityksen
juuri ehkä ujouteni takia. Elämä on yksinäistä ja masentavaa...