kaksi kertaa peräkkäin raskaaksi aikuisiällä

Ei taas

Olen melko aikuinen nainen. Eli 39-vuottias. Tulin vahingossa raskaaksi avomieheni kanssa joulukuussa. Päädyimme aborttiin. Miehelläni on jo edellisestä liitosta lapsi ja halusimme vielä aikaa toisillemme. Tarkoitus oli aloittaa e-pillerit heti kuukautisten alettua. Kunnon kuukautisia ei koskaan tullut, epämääräisiä välivuotoja. En halunnut sekoittaa liiaksi omaa hormoonikiertoani aloittamalla pillerit milloin vaan ja tätä ei kukaan selvittänyt minulle kunnolla, että olisin voinut näin tehdä. Olen myös kärsinyt kovista masennuksista ja unettomuudesta, joten pelkäsin oman hormoonitasapainoni sekoittamisen pahentavan yläpäätäni. Harjoitimme mieheni kanssa keskeytettyä yhdyntää viime kuussa. Minulla oli jo e-pillerit valmiina, kun kunnon kuukautiset alkavat, mutta silti olen taas tullut raskaaksi..En halua uskoa tätä todeksi. Olemme olleet tietysti tyhmiä, kun emme ottaneet täysin 100% varman päälle, mutta koen, että tämä on jo kohtalon ivaa. Harkitsemme taas aborttia ja tällä kertaa tuntuu, että tämä vaikuttaa jo psyykkeeseeni. Koen huonoa omatuntoa, idiotismia aikuisiällä, mutta en silti halua lasta. Onko aikuiskohtalotovereita jossain? Ruoskin ja piiskaan itseäni koko ajan henkisesti, voiko joku kertoa omista kokemuksista, jos on käynyt samoin? Minulla on ollut myös huonoja kokemuksia kierukasta, joten siksi sitäkään ei käytetty. Olemme jutelleet paljon mieheni kanssa. Olemme olleet liitossa vasta kaksi vuotta ja meillä on vielä paljon haaveita. Olen jutellut myös ystävieni kanssa äitiydestä ( en kuitenkaan kertonut omaa tilaani) ja jokainen on kertonut, kuinka vauva "pahensi" liittoa. Mieheni kertoo myös, kuinka hän heti jäi ulkopuoliseksi ja jos rehllisiä ollaan, niin ei parisuhde ole enää sama lapsen synnyttyä. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan, olisi hyvä kuulla nyt ajatuksianne.
Tässä iässä myös tietää vauvan tuomat realiteetit, ja myös sen takia ei äiti viettiä minulle ole ikinä tullut.
Onko kohtalotovereita?

20

6253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .....

      39 vuotta on jo sellainen ikä, että moni ei tule raskaaksi vaikka kuinka yrittää. Etkä sinäkään välttämättä vuoden-kahden päästä. Haluatko ikinä lasta? Nyt se olisi tosi kovasti tuloillaan...

      Mun oma mielipide on, että lapsi ei pilaa sellaista parisuhdetta, joka on tarkoitettu kestäväksi. Minä tulin (tosin suunnitellusti) ensimmäistä kertaa raskaaksi oltuamme yhdessä puolitoista vuotta ja naimisissa 3 viikkoa, ja meidän suhteemme ja liittomme on kahden lapsen myötä vain parantunut. Ja mitä niihin haaveisiin tulee - kyllähän ne haaveet muuttuvat muutenkin elämän aikana? Me olemme kyllä tahoillamme matkustaneet ja juhlineet ennen lapsia, ja matkustamme sitten taas kun lapset ovat isompia. Juhliminen saa jo jäädä :). Minulla on 10 vuotta vähemmän ikää kuin sinulla, joten en kyllä täysin voi samaistua tilanteeseesi.

      Mieheni ei ole mielestään (kysyin :) ) jäänyt mitenkään ulkopuoliseksi vauvan synnyttyä, tosin hän onkin erinomainen ja tosi osallistuva isä. Tänäänkin oli kahden alle 2-vuotiaan kanssa pitkällä kauppareissulla ihan itsekseen ja päästi minut harrastamaan... Enkö missään tapauksessa koe parisuhteemme "huonontuneen" - muuttunut se toki on.

      Mieti tarkkaan päätöksesi - kukaties tämä on viimeinen mahdollisuutesi äitiyteen. Jos jostain syystä miehesi kanssa ei sujuisikaan ja eroaisitte muutaman vuoden kuluttua, niin katuisitko tätä/näitä abortteja? Siis vaikuttaako miehesi tällä hetkellä voimakkaasti siihen kuinka kovasti et halua äidiksi? Sanoit tuossa iässä ymmärtäväsi vauvan tuomat realiteetit - ei se varmaan iästä ole kiinni. Ja vauva on niin paljon kaikkea muuta kuin realiteetteja - pienet varpaat, makea tuoksu, onnellinen hymy äidille... Niitä sinun pitäisi myös miettiä eikä pelkästään sitä mitä menetät jos päätät pitää lapsen! Jos et koe lasta asiaksi jota koskaan tulet haluamaan niin ehkä se abortti on sinulle sittenkin oikea vaihtoehto. Tarpeetonta lienee moralisoida jatkoehkäisystä jos aborttiin päädyt, hoida se asia kuntoon ja pidättäytykää vaikka niin kauan että saatte luotettavan ehkäisyn... Toivottavasti löydätte teille oikean ratkaisun!!

      • Ei taas

        Kiitos kirjoituksestasi. Annoit mietittävää. Puhummekin mieheni kanssa koko ajan asiasta, ja hän antaa minulle valitsemisen vapauden, mikä nostaa tietysti ratkaisun taakkaa. Molemilla kerroilla kun olen ollut nyt raskaana, olen kokenut paniikkia ja kauhua, ei riemuntunnetta. Pelkäänkin, että tämä tunne ei kääntyisi, jos saisin lapsen. Yleensä kun halutaan lasta, ollaan myös riemuissaan sen syntymästä. Mietin ajatuksissani, miten on niillä, jotka ovat kokeneet samoja tuntemuksia kuin minä, ovatko ne muuttuneet? Mietin sanojasi: Pienet varpaat, vauvan hymy etc. Mutta mitään ei tunnu sisälläni, vaikka haluaisin. Koen abortin taas vääräksi, mutta ainoa syy synnyttämiselle olisi etten voi keskeytystä tehdä, sekin tuntuu väärältä. Minulla ei ole ketään, joka hoitaisi lasta. Vanhempani ovat kuolleet ja mieheni työ yrittäjänä tarkoittaa monesti 10-12tuntisia päiviä. En yritä puolustella itseäni, vaan mikäli sinä, tuttusi, tai joku muu joka tämän lukee ja haluaa avartaa näkemyksiäni, puolesta tai vastaan,luen suurella mielenkiinolla. Annoit hyviä pointteja, ja mielen avaruuttasi kuvastaa se, että kirjoitat myös abortin vaihtoehdoksi, etkä yritä pakkokäännyttää, niin kuin monet (varsinkin ystäväni, vaikka eivät tiedäkkään asiasta). Ikä on iso kysymys minulla myös. Mitä jos kadunkin parin vuoden päästä, enkä saa enää. Juuri näitä ajtuksia: Muuttuuko tunne lapsen myötä, tai ehkä parin vuoden päästä? Mitä jos ei ole vain tätä äitigeeniä itsellään. Onko samanalaisia kanssa "siskoja" olemassa. Jos niin vastaavia kokemuksi tai ajatelmia? Mietin kuitenkin vielä kaikkia vaihtoehtoja, joten kiitos vielä kerran.


      • etten halua
        Ei taas kirjoitti:

        Kiitos kirjoituksestasi. Annoit mietittävää. Puhummekin mieheni kanssa koko ajan asiasta, ja hän antaa minulle valitsemisen vapauden, mikä nostaa tietysti ratkaisun taakkaa. Molemilla kerroilla kun olen ollut nyt raskaana, olen kokenut paniikkia ja kauhua, ei riemuntunnetta. Pelkäänkin, että tämä tunne ei kääntyisi, jos saisin lapsen. Yleensä kun halutaan lasta, ollaan myös riemuissaan sen syntymästä. Mietin ajatuksissani, miten on niillä, jotka ovat kokeneet samoja tuntemuksia kuin minä, ovatko ne muuttuneet? Mietin sanojasi: Pienet varpaat, vauvan hymy etc. Mutta mitään ei tunnu sisälläni, vaikka haluaisin. Koen abortin taas vääräksi, mutta ainoa syy synnyttämiselle olisi etten voi keskeytystä tehdä, sekin tuntuu väärältä. Minulla ei ole ketään, joka hoitaisi lasta. Vanhempani ovat kuolleet ja mieheni työ yrittäjänä tarkoittaa monesti 10-12tuntisia päiviä. En yritä puolustella itseäni, vaan mikäli sinä, tuttusi, tai joku muu joka tämän lukee ja haluaa avartaa näkemyksiäni, puolesta tai vastaan,luen suurella mielenkiinolla. Annoit hyviä pointteja, ja mielen avaruuttasi kuvastaa se, että kirjoitat myös abortin vaihtoehdoksi, etkä yritä pakkokäännyttää, niin kuin monet (varsinkin ystäväni, vaikka eivät tiedäkkään asiasta). Ikä on iso kysymys minulla myös. Mitä jos kadunkin parin vuoden päästä, enkä saa enää. Juuri näitä ajtuksia: Muuttuuko tunne lapsen myötä, tai ehkä parin vuoden päästä? Mitä jos ei ole vain tätä äitigeeniä itsellään. Onko samanalaisia kanssa "siskoja" olemassa. Jos niin vastaavia kokemuksi tai ajatelmia? Mietin kuitenkin vielä kaikkia vaihtoehtoja, joten kiitos vielä kerran.

        äidiksi en omaa äidinvaistoa, eikä minulla ole ikinä ollut vauvakuumetta ja lähipiiriini on kertynyt näitä samoin tuntevia enemmänkin vaikka ikä on sama kuin sinullakin. Eli pointtini on että yritä nähdä oma tilanne eteenpäin tulevaisuuteen. Miltä sinusta tuntuisi että sinulla olisi lapsi 24h vrk:ssa vaatimuksineen (vaipanvaihdot, syötöt, iltalukemiset etc.)
        ..sisimpäsi kyllä kertoo mitä tunnet..luota siihen.


      • mmm
        Ei taas kirjoitti:

        Kiitos kirjoituksestasi. Annoit mietittävää. Puhummekin mieheni kanssa koko ajan asiasta, ja hän antaa minulle valitsemisen vapauden, mikä nostaa tietysti ratkaisun taakkaa. Molemilla kerroilla kun olen ollut nyt raskaana, olen kokenut paniikkia ja kauhua, ei riemuntunnetta. Pelkäänkin, että tämä tunne ei kääntyisi, jos saisin lapsen. Yleensä kun halutaan lasta, ollaan myös riemuissaan sen syntymästä. Mietin ajatuksissani, miten on niillä, jotka ovat kokeneet samoja tuntemuksia kuin minä, ovatko ne muuttuneet? Mietin sanojasi: Pienet varpaat, vauvan hymy etc. Mutta mitään ei tunnu sisälläni, vaikka haluaisin. Koen abortin taas vääräksi, mutta ainoa syy synnyttämiselle olisi etten voi keskeytystä tehdä, sekin tuntuu väärältä. Minulla ei ole ketään, joka hoitaisi lasta. Vanhempani ovat kuolleet ja mieheni työ yrittäjänä tarkoittaa monesti 10-12tuntisia päiviä. En yritä puolustella itseäni, vaan mikäli sinä, tuttusi, tai joku muu joka tämän lukee ja haluaa avartaa näkemyksiäni, puolesta tai vastaan,luen suurella mielenkiinolla. Annoit hyviä pointteja, ja mielen avaruuttasi kuvastaa se, että kirjoitat myös abortin vaihtoehdoksi, etkä yritä pakkokäännyttää, niin kuin monet (varsinkin ystäväni, vaikka eivät tiedäkkään asiasta). Ikä on iso kysymys minulla myös. Mitä jos kadunkin parin vuoden päästä, enkä saa enää. Juuri näitä ajtuksia: Muuttuuko tunne lapsen myötä, tai ehkä parin vuoden päästä? Mitä jos ei ole vain tätä äitigeeniä itsellään. Onko samanalaisia kanssa "siskoja" olemassa. Jos niin vastaavia kokemuksi tai ajatelmia? Mietin kuitenkin vielä kaikkia vaihtoehtoja, joten kiitos vielä kerran.

        asia on mielestäni se, että haluatko koskaan lapsia? Siis jos olet ajatellut haluavasi joskus lapsia tuo voi olla viimeinen tilaisuutesi tosiaan niin iän puolestakin kuin että ainahan aborttit voi aiheuttaa vaikeuden tulla raskaaksi niin halutessaan. Mutta, jos et koskaan halua lapsia, niin asia on jo eri.

        Tuo kauhun tunne on aika yleistä raskauden alussa ja loppuvaiheilla, kuuluu kuulemma siihen vanhemmaksi kasvamiseen.

        Mieti asiaa ihan rauhassa. Niin, että sinusta tosiaan tuntuu, että teet itsellesi oikean päätöksen, niin ettet joudu sitä jälkeenpäin katumaan. Ihmiset on niin erilaisia, toisilla parisuhde vain paranee ja syvenee lapsien myötä toislla menee ns pilalle. riippuu varmaan tosiaan siitä millainen suhde oli alunperin, onko halua tarpeeksi elää sen toisen kanssa ja selvittää yhdessä ongelmat jne.

        Mutta tsemppiä teille molemmille päätökseen. Vain sinä itse voit sanoa kumpi tuntuu oikemmalata. Aloita vaikka miettimällä niitä asioita mitä haluat elämältäsi, mistä haaveilet, mitä pidät tärkeimpänä asiana. Kyllä sinä sitten varmasti yhtäkkiä tiedät mitä haluat tehdä.


      • ex-vauvavastainen
        Ei taas kirjoitti:

        Kiitos kirjoituksestasi. Annoit mietittävää. Puhummekin mieheni kanssa koko ajan asiasta, ja hän antaa minulle valitsemisen vapauden, mikä nostaa tietysti ratkaisun taakkaa. Molemilla kerroilla kun olen ollut nyt raskaana, olen kokenut paniikkia ja kauhua, ei riemuntunnetta. Pelkäänkin, että tämä tunne ei kääntyisi, jos saisin lapsen. Yleensä kun halutaan lasta, ollaan myös riemuissaan sen syntymästä. Mietin ajatuksissani, miten on niillä, jotka ovat kokeneet samoja tuntemuksia kuin minä, ovatko ne muuttuneet? Mietin sanojasi: Pienet varpaat, vauvan hymy etc. Mutta mitään ei tunnu sisälläni, vaikka haluaisin. Koen abortin taas vääräksi, mutta ainoa syy synnyttämiselle olisi etten voi keskeytystä tehdä, sekin tuntuu väärältä. Minulla ei ole ketään, joka hoitaisi lasta. Vanhempani ovat kuolleet ja mieheni työ yrittäjänä tarkoittaa monesti 10-12tuntisia päiviä. En yritä puolustella itseäni, vaan mikäli sinä, tuttusi, tai joku muu joka tämän lukee ja haluaa avartaa näkemyksiäni, puolesta tai vastaan,luen suurella mielenkiinolla. Annoit hyviä pointteja, ja mielen avaruuttasi kuvastaa se, että kirjoitat myös abortin vaihtoehdoksi, etkä yritä pakkokäännyttää, niin kuin monet (varsinkin ystäväni, vaikka eivät tiedäkkään asiasta). Ikä on iso kysymys minulla myös. Mitä jos kadunkin parin vuoden päästä, enkä saa enää. Juuri näitä ajtuksia: Muuttuuko tunne lapsen myötä, tai ehkä parin vuoden päästä? Mitä jos ei ole vain tätä äitigeeniä itsellään. Onko samanalaisia kanssa "siskoja" olemassa. Jos niin vastaavia kokemuksi tai ajatelmia? Mietin kuitenkin vielä kaikkia vaihtoehtoja, joten kiitos vielä kerran.

        Mulla ei koskaan ollut vauvakuumetta, vaikka olen jo yli kolmenkymmenen. Tunsin enemmänkin vastenmielisyyttä toisten lapsia kohtaan. En koskaan osannut ottaa lapsiin kontaktia ja vielä pelkäsin suuresti mahdollisen raskauden vievän kaiken itsenäisyyteni ja "lopettavan elämäni".

        Kuinka ollakkaan, tulin vahingossa raskaaksi viime keväänä. Vallaton suhde lapsen isään, ei varsinaisia sitoumuksia. Asun yksin paikkakunnalla, jossa ei ole sukulaisia lähimaillakaan. Pohdin aikani, ja päätin ottaa riskin ja antaa vauvan syntyä.

        Tyttö on nyt 3kk, ja on yhdistänyt minut ja isän. Olen pärjännyt loistavasti ja saanut paljon tukea ympäristöltäni, mitä en olisi osannut aavistaa. Päätös pitää lapsi oli parasta, mitä minulle on tapahtunut. Sinäkin varmasti pärjäät, mikäli haluat vauvan!


      • että pidän itse
        etten halua kirjoitti:

        äidiksi en omaa äidinvaistoa, eikä minulla ole ikinä ollut vauvakuumetta ja lähipiiriini on kertynyt näitä samoin tuntevia enemmänkin vaikka ikä on sama kuin sinullakin. Eli pointtini on että yritä nähdä oma tilanne eteenpäin tulevaisuuteen. Miltä sinusta tuntuisi että sinulla olisi lapsi 24h vrk:ssa vaatimuksineen (vaipanvaihdot, syötöt, iltalukemiset etc.)
        ..sisimpäsi kyllä kertoo mitä tunnet..luota siihen.

        kyllä lapsista vaikka omia en haluakaan ja lapsetkin pitävät minusta..en itse halua kuitenkaan olla koko ajan kiinni lapsessa...sillä minä tarvitsen myös työni puolesta paljon aikaa johon tunnen vahvaa kutsumusta ja se antaa elämälleni paljon.

        Mieheni ei ole sellainen myöskään joka lapsia paljonkaan kerkiäisi hoitaa joten se jäisi minulle kokonaisuudessaan. Joten tapaan sisarteni lapsia se riittää minulle. Kaikki taaplaa omaan tyyliin ..tärkeintä että tiedät mikä on sinulle paras ratkaisu..

        Voimia sinulle päätäntään.


      • ......
        Ei taas kirjoitti:

        Kiitos kirjoituksestasi. Annoit mietittävää. Puhummekin mieheni kanssa koko ajan asiasta, ja hän antaa minulle valitsemisen vapauden, mikä nostaa tietysti ratkaisun taakkaa. Molemilla kerroilla kun olen ollut nyt raskaana, olen kokenut paniikkia ja kauhua, ei riemuntunnetta. Pelkäänkin, että tämä tunne ei kääntyisi, jos saisin lapsen. Yleensä kun halutaan lasta, ollaan myös riemuissaan sen syntymästä. Mietin ajatuksissani, miten on niillä, jotka ovat kokeneet samoja tuntemuksia kuin minä, ovatko ne muuttuneet? Mietin sanojasi: Pienet varpaat, vauvan hymy etc. Mutta mitään ei tunnu sisälläni, vaikka haluaisin. Koen abortin taas vääräksi, mutta ainoa syy synnyttämiselle olisi etten voi keskeytystä tehdä, sekin tuntuu väärältä. Minulla ei ole ketään, joka hoitaisi lasta. Vanhempani ovat kuolleet ja mieheni työ yrittäjänä tarkoittaa monesti 10-12tuntisia päiviä. En yritä puolustella itseäni, vaan mikäli sinä, tuttusi, tai joku muu joka tämän lukee ja haluaa avartaa näkemyksiäni, puolesta tai vastaan,luen suurella mielenkiinolla. Annoit hyviä pointteja, ja mielen avaruuttasi kuvastaa se, että kirjoitat myös abortin vaihtoehdoksi, etkä yritä pakkokäännyttää, niin kuin monet (varsinkin ystäväni, vaikka eivät tiedäkkään asiasta). Ikä on iso kysymys minulla myös. Mitä jos kadunkin parin vuoden päästä, enkä saa enää. Juuri näitä ajtuksia: Muuttuuko tunne lapsen myötä, tai ehkä parin vuoden päästä? Mitä jos ei ole vain tätä äitigeeniä itsellään. Onko samanalaisia kanssa "siskoja" olemassa. Jos niin vastaavia kokemuksi tai ajatelmia? Mietin kuitenkin vielä kaikkia vaihtoehtoja, joten kiitos vielä kerran.

        En minä tosiaan vastusta abortteja, jos nyt niitä ylipäätään voi vastustaa tai kannattaa. Lähinnä mietin sinua, joku tuossa alempana kysyikin sen oleellisimman kysymyksen - haluatko koskaan lapsia? Jos et takuulla halua, niin asia on aika selvä. Jos taas takuulla haluat, niin mikset pitäisi tätä lasta? Jos et vielä tiedä niin sitten sinulla taitaa olla muutamia unettomia öitä edessä...:)! Juttele miehesikin kanssa asian joka laita, vaikka päätös lopulta onkin sinun. Miehesi teki oikein kun heitti pallon sinulle, mutta toki on hyvä jutella yhdessä siitä mitä arki olisi jos vauvan pitäisitte.

        9 kk on tosi pitkä aika valmistautua vauvan syntymään. Ei siinä ehkä ehdi tulokkaaseen rakastumaan, mutta hyväksymään ehtii ja kiintymään ja seuraavan vuoden aikana aivan takuulla ehtii rakastumaankin. Äidinrakkaus on sisäsyntyinen asia, ei sinun sitä tarvitse murehtia. Ja vaikka sinulla ei ole ketään joka hoitaisi lasta, niin onneksi olet itse olemassa :). Kyllä sitä yhdestä vauvasta selviää, onhan sitä äitiyslomalla aikaa :). Hoitajan saa tilapäisiin tarkoituksiin vaikka Mannerheimin lastenhoitajista, jotka ovat koulutettuja ja aika edullisiakin... Meillä ei myöskään ole sukulaisia lähimmän 400 kilometrin säteellä, mutta olemme kahden lapsen kanssa selvinneet aivan loistavasti.

        Minullakaan ei ensimmäistä lasta odottaessa ollut tuota äitigeeniä, mutta kyllä se sieltä sitten kuitenkin urakuoren alta paljastui. Lapsi oli kuitenkin suunniteltu vaikka vauvakuumetta en koskaan ehtinyt saamaankaan (heh, siis toivottu järkivauva tehtynä sopivaan rakoon:D), joten tilanne oli sillä tavalla aivan eri. Harva meistä on syntynyt äidiksi mutta kaikista voi hyvä sellainen kasvaa. Äidin ei tarvitse olla pullantuoksuinen esiliina päällään kulkeva homssuinen olento, on meitä muunkinlaisia äitejä :).

        Mutta edelleen - jos koet abortin sinulle oikeana tai ainoana vaihtoehtona niin sitten sinun on se tehtävä. Mieti asia kuitenkin loppuun asti ensin!


    • tarkkaan

      valintasi, sillä liian nopeata abortti päätöstä katuu helposti. Ikä huonostaa raskaaksi tuloa. Ihmeen helpolla oot raskaaksi tullut tuossa iässä, nytkin keskeytetyn yhdynnän kautta. Luulisi, että ottaisi opikseen, ettei toisen kerran tartte tehdä aborttia ja huolehtinut muusta ehkäisystä....En halua moralisoida virheitä sattuu kaikille. Itse kuitenkin olen virheistäni oppinut. Abortti on iso asia ja sen päätöksen kanssa joutuu elämään lopun elämäänsä. Tietysti sitä miettii, kun ei ole sitä tukiverkostoa ympärillä, että miten pärjää lapsen kanssa... Mutta eiköhän kaikki aina järjesty jotenkin. Siis mieti tarkkaan ja tee niin kuin sinusta itsestä tuntuu oikealta, voi olla ettet enää lapsia saakkaan... Tsemppiä sulle.

      • tuli

        vielä mieleen vähän sama kuin edelliselle. siis että tuon ikäinen varmasti tietää, että keskeytetty yhdyntä ei ole ehkäisykeino. ja varsinkin yhden abortin jälkeen olisi huippu varovainen. Niin mies kuon nainenkin. Miksi miehesi ei käyttänyt kondomia? Kumpikin varmasti viimestään edellisestä kokemuksesta oppi, että myös tekin voitte tulla raskaaksi jne. Yritän vain sanoa, että kun noin huolimattomia kaiken kokemumuksen jälkeenkin olitte, niin entäpä jos kuitenkin alitajuisesti molemmat kaduitte aborttia ja halautte kuitenkin lapsen???


      • Ei taas
        tuli kirjoitti:

        vielä mieleen vähän sama kuin edelliselle. siis että tuon ikäinen varmasti tietää, että keskeytetty yhdyntä ei ole ehkäisykeino. ja varsinkin yhden abortin jälkeen olisi huippu varovainen. Niin mies kuon nainenkin. Miksi miehesi ei käyttänyt kondomia? Kumpikin varmasti viimestään edellisestä kokemuksesta oppi, että myös tekin voitte tulla raskaaksi jne. Yritän vain sanoa, että kun noin huolimattomia kaiken kokemumuksen jälkeenkin olitte, niin entäpä jos kuitenkin alitajuisesti molemmat kaduitte aborttia ja halautte kuitenkin lapsen???

        Juu. Olisi pitänyt kokonaan olla harrastamatta seksin suuntaistakaan aktia. Mieheni kuuluu valitettavasti tähän 2%, jotka eivät voi käyttää kondoomia. Eli seisokki ei toimi silloin, vaikka muuten ilman sitä vireyttä riittää, muuten tässä pulassa ei oltaisikaan. Itselleni kondoomi olisi kyllä käynyt. Koputan päätäni seinään tyhmyydestä. Luotimme liikaa "keskeytettyyn" seksiin ja ikääni. Ajatellen varmaankin, että tässä iässä ei voi käydä näin, mikäli on varovainen. Kaipa luulimme, että ensimmäinen kerta oli vahinko, varsinkin kun edellisessä liitossa mieheni joutui kaksi vuotta yrittämään entisen vaimonsa kanssa lasta, lapsettomuusneuvonnan kautta, jossa todettiin hänen siittiöidensä liikkuvan hitaasti ja siinä ehkä syy. En puolustele kuitenkaan tyhmyyttäämme, vaikka odotin koko ajan niitä kunnon menkkoja e-pilleri paketti valmiina kädessä. Olen kysynyt myös mieheltäni, että ehkä tämä on kuitenkin tarkoitettu, kun näin helposti meille tämä tapahtuu ( vaikkakin en tunne edel sitä äitigeeniä itsessäni). On puhuttu raskauden jälkeisestä masennuksesta etc. Mutta vielä ei ole julkisesti ainakaan puhuttu kaduttaako ketään äidiksi tuleminen? Asiahan on niin arka, että jos, niin kuka kehtaisi tunnustaa? Tätä tunnetta pelkään eniten, että velvollisuudesta tekisin lapsen ja katuisin. Kertooko sydän tässä vaiheessa oikein, jos tuntuu että ei halua, kannattaako sitä kuunella? Olen myös nähnyt ystäväpiirissäni monen liiton muuttuneen lasten myötä. Minä ja mieheni saimme kokea elämässämme melko pahan jakson ennen kuin tapsimme. Olemme hyvin rakastuneita ja ehkä itsekkäästi haluaisimme keskittyä vielä vain toisiimme. En tarkoita, että lapsi olisi paha juttu, mutta erijuttu kuitenkin.


      • keskustelussa
        Ei taas kirjoitti:

        Juu. Olisi pitänyt kokonaan olla harrastamatta seksin suuntaistakaan aktia. Mieheni kuuluu valitettavasti tähän 2%, jotka eivät voi käyttää kondoomia. Eli seisokki ei toimi silloin, vaikka muuten ilman sitä vireyttä riittää, muuten tässä pulassa ei oltaisikaan. Itselleni kondoomi olisi kyllä käynyt. Koputan päätäni seinään tyhmyydestä. Luotimme liikaa "keskeytettyyn" seksiin ja ikääni. Ajatellen varmaankin, että tässä iässä ei voi käydä näin, mikäli on varovainen. Kaipa luulimme, että ensimmäinen kerta oli vahinko, varsinkin kun edellisessä liitossa mieheni joutui kaksi vuotta yrittämään entisen vaimonsa kanssa lasta, lapsettomuusneuvonnan kautta, jossa todettiin hänen siittiöidensä liikkuvan hitaasti ja siinä ehkä syy. En puolustele kuitenkaan tyhmyyttäämme, vaikka odotin koko ajan niitä kunnon menkkoja e-pilleri paketti valmiina kädessä. Olen kysynyt myös mieheltäni, että ehkä tämä on kuitenkin tarkoitettu, kun näin helposti meille tämä tapahtuu ( vaikkakin en tunne edel sitä äitigeeniä itsessäni). On puhuttu raskauden jälkeisestä masennuksesta etc. Mutta vielä ei ole julkisesti ainakaan puhuttu kaduttaako ketään äidiksi tuleminen? Asiahan on niin arka, että jos, niin kuka kehtaisi tunnustaa? Tätä tunnetta pelkään eniten, että velvollisuudesta tekisin lapsen ja katuisin. Kertooko sydän tässä vaiheessa oikein, jos tuntuu että ei halua, kannattaako sitä kuunella? Olen myös nähnyt ystäväpiirissäni monen liiton muuttuneen lasten myötä. Minä ja mieheni saimme kokea elämässämme melko pahan jakson ennen kuin tapsimme. Olemme hyvin rakastuneita ja ehkä itsekkäästi haluaisimme keskittyä vielä vain toisiimme. En tarkoita, että lapsi olisi paha juttu, mutta erijuttu kuitenkin.

        oli tästä aiheesta mutta kuten sanoit ei kukaan varmaan sano että katuisi jos lapsen on tehnyt sillä se aihe tosiaan on tabu. Mutta sijoituslasten määrä on kyllä koko ajan kasvanut.

        eli keskustelu

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000015047378

        Toisten on vaikea neuvoa sinua koska eivät tunne sinua ja sinun olisi itse tiedettävä mitä haluat ja kyllä sydäntänsä kannattaa kuunnella ettei tule sitten katumusta puoleen tai toiseen.


      • Teflon
        Ei taas kirjoitti:

        Juu. Olisi pitänyt kokonaan olla harrastamatta seksin suuntaistakaan aktia. Mieheni kuuluu valitettavasti tähän 2%, jotka eivät voi käyttää kondoomia. Eli seisokki ei toimi silloin, vaikka muuten ilman sitä vireyttä riittää, muuten tässä pulassa ei oltaisikaan. Itselleni kondoomi olisi kyllä käynyt. Koputan päätäni seinään tyhmyydestä. Luotimme liikaa "keskeytettyyn" seksiin ja ikääni. Ajatellen varmaankin, että tässä iässä ei voi käydä näin, mikäli on varovainen. Kaipa luulimme, että ensimmäinen kerta oli vahinko, varsinkin kun edellisessä liitossa mieheni joutui kaksi vuotta yrittämään entisen vaimonsa kanssa lasta, lapsettomuusneuvonnan kautta, jossa todettiin hänen siittiöidensä liikkuvan hitaasti ja siinä ehkä syy. En puolustele kuitenkaan tyhmyyttäämme, vaikka odotin koko ajan niitä kunnon menkkoja e-pilleri paketti valmiina kädessä. Olen kysynyt myös mieheltäni, että ehkä tämä on kuitenkin tarkoitettu, kun näin helposti meille tämä tapahtuu ( vaikkakin en tunne edel sitä äitigeeniä itsessäni). On puhuttu raskauden jälkeisestä masennuksesta etc. Mutta vielä ei ole julkisesti ainakaan puhuttu kaduttaako ketään äidiksi tuleminen? Asiahan on niin arka, että jos, niin kuka kehtaisi tunnustaa? Tätä tunnetta pelkään eniten, että velvollisuudesta tekisin lapsen ja katuisin. Kertooko sydän tässä vaiheessa oikein, jos tuntuu että ei halua, kannattaako sitä kuunella? Olen myös nähnyt ystäväpiirissäni monen liiton muuttuneen lasten myötä. Minä ja mieheni saimme kokea elämässämme melko pahan jakson ennen kuin tapsimme. Olemme hyvin rakastuneita ja ehkä itsekkäästi haluaisimme keskittyä vielä vain toisiimme. En tarkoita, että lapsi olisi paha juttu, mutta erijuttu kuitenkin.

        En kadehdi tilannettasi. Päätöksen tekeminen ei varmasti ole helppo ratkaisu, vaikka kuinka yrittää miettiä eri näkökulmista.

        Ajattelin kuitenkin tehdä yhden ehdotuksen sinulle pohdittavaksesi. Voit antaa raskauden jatkua ja miettiä että haluatko lapsen vai et. Ja mikäli sinusta vielä myöhemminkin tuntuu siltä ettet tunne olevasi valmis äidiksi, niin voit antaa lapsesi adoptioon. Annat hänelle elämän lahjaksi. Avoin adoptio antaa sinulle / teille mahdollisuuden pitää yhteyttä lapseen myöhemminkin.


      • avoin adoptio
        Teflon kirjoitti:

        En kadehdi tilannettasi. Päätöksen tekeminen ei varmasti ole helppo ratkaisu, vaikka kuinka yrittää miettiä eri näkökulmista.

        Ajattelin kuitenkin tehdä yhden ehdotuksen sinulle pohdittavaksesi. Voit antaa raskauden jatkua ja miettiä että haluatko lapsen vai et. Ja mikäli sinusta vielä myöhemminkin tuntuu siltä ettet tunne olevasi valmis äidiksi, niin voit antaa lapsesi adoptioon. Annat hänelle elämän lahjaksi. Avoin adoptio antaa sinulle / teille mahdollisuuden pitää yhteyttä lapseen myöhemminkin.

        ..? Voiko lapseensa pitää yhteyttä vielä poisannon jälkeen..


    • voisi olla

      paikoillaan ellet halua itse pitää mutta et halua myöskään aborttia enään tehdä..saisit myös tällöin lisäaikaa miettiä ratkaisua pitääkö lapsi vai ei..voimia päätäntään..

    • tehnyt

      päätöksen ??? Toivottavasti oikean sellaisen. Kerrotko mihin päädyit ??

      • mielestäni

        Päädyin keskeytykseen. Punnitsin asioita tarkkaan ja luulen, että en ikinä tosiaan halua lasta.
        En ole kokenut katumusta, joten luulen että ratkaisu oli nyt oikea.
        Uskon, että luoja on vain luonut toiset ihaniksi äideiksi ja toiset.. Noh, minä olen lähinnä keskittynyt näihin hylättyihin koiriin.


      • odottanut...
        mielestäni kirjoitti:

        Päädyin keskeytykseen. Punnitsin asioita tarkkaan ja luulen, että en ikinä tosiaan halua lasta.
        En ole kokenut katumusta, joten luulen että ratkaisu oli nyt oikea.
        Uskon, että luoja on vain luonut toiset ihaniksi äideiksi ja toiset.. Noh, minä olen lähinnä keskittynyt näihin hylättyihin koiriin.

        ...toivottavasti et ala myöhemmin katumaan. Mutta rohkeutta kuitenkin valitsemallesi tielle!

        Hankithan kunnollisen ehkäisyn, ne pillerit tai vaikka hormonikierukan. Tai mikset ottaisi sterilisaatiota, jos olet varma?


    • miten........

      suhtautuivat neuvolassa sinun kun/jos teit toisen kerran abortin?Ja teitkö lääkkeellisen?Itsellä sama tilanne..taas epäilen olevani raskaana..ja aborttiin päädyn varmaankin.Sama mies ja edellinen oli 3kk sitten.Kumia käytetty todellakin mutta..olen 37v

    • Yksi näkökulma asiaan

      Hei,

      mutkikas tilanne mutta silti mietin, ettei aikuinen nainen enää vahingossa tule raskaaksi? olet lähes 40v ja ilmeisesti et halua lapsia koskaan? näin ainakin kirjoituksestasi ymmärrän. Lähinnä mietin että olet onnekas tullessasi näin helposti raskaaksi kun moni ikäisesi kamppailee lapsettomuuden kanssa. Ehkä ainakin kannattaa miettiä sitä, oletko todella päättänyt elää vain parisuhteelle etkä halua koskaan lapsia vai muuttuuko mieli kun tajuat, että ikää tulee eikä raskaaksitulo enää olekaan itsestään selvyys. totta kai lapset muuttavat suhdetta mutta lapset kasvavat ja ovat myös rikkaus parisuhteelle kun pahin vaipparumba ohi. riippuu kai mistä näkökulmasta asioita katsoo. En halua moralisoida vaan itse ajattelisin, että pääasia, että olet varma siitä mitä haluat tulevaisuudelta. Ja kyllä haaveita voi toteuttaa oli lapsia tai ei. Ehkäisynä ehkäisyrengas on hyvä, jos kierukka ei sovi, ei yleensä aiheuta sivuoireita koska hormonieritys tasainen koko ajan.

      Onnea päätöksentekoon.

    • Anonyymi

      Oletko katunut päätöstä? Jokunen vuosi nyt aikaa tästä. Itse samankaltaisessa tilanteessa ehkä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kerro kaivatustasi jotakin mukavaa.

      Itse aloitan: hyvännäköinen ja ahkera ❤️‍🔥
      Ikävä
      111
      1759
    2. Missä päin suomea kaivattusi asustelee?

      Oma kaivattuni (mies(J) asuu Uudenmaan läänissä.
      Ikävä
      76
      1293
    3. Tietääkö kaivattusi

      Että kaipaat häntä?
      Ikävä
      56
      870
    4. Koulutus ja parisuhde

      Haluatko että sun kumppani on korkeasti koulutettu?
      Ikävä
      94
      799
    5. Paljonko on sinun ja kaivattusi välimatka?

      Kuinka paljon on matkaa hänen syliin?Vastaan 165km 😪💔🚙
      Ikävä
      51
      758
    6. Mitäs mä oon sanonnu

      "Kaupungissa asuminen lisää tutkimusten mukaan mielenterveyden ongelmia." https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/24b
      Sinkut
      178
      755
    7. Minä haluan sinut

      Rakkaakseni... Vain sinut kukaan muu ei kelpaa olet sydämeni valittu rakas rakastan sinua. 💗
      Ikävä
      30
      740
    8. Tänään rohkaisin

      Mieleni (tai siis eilen jos tarkkoja ollaan ja kävelin ihan sun kodin ohi molemmin puolin 😂😆🤭 katelin tarkkaan ympäri
      Ikävä
      68
      698
    9. Hurraa! Olen alkanut tulla järkiini.

      Minulla on vielä kuukausi aikaa yrittää unohtaa sinut, mies. Sitten kun tapaamme, en tarvi teeskennellä neutraalisuutta,
      Ikävä
      53
      690
    10. Ja heti tuli ensimmäinen rajanylittäjä Venäjältä

      Ei ehtinyt edes kissaa sanoa, kun persujen mamuimuri lähti käyntiin. "Yksi henkilö on ylittänyt Suomen ja Venäjän välis
      Maailman menoa
      152
      633
    Aihe