jotain outoa

Tein tässä alkukuussa kauppoja Nissan Primerasta ja sitten oli tarkoitus valita väri. Halusin Thunder Quartz-värisenä (en muista miten kirjoitetaan) ja myyjä alkoi katsomaan koneelta saatavuutta. Totesi sitten, että ei ole mahdollista saada kuin kahdella värillä Ice Blue tai Cafe Latte, koska olin myös halunnut sen Premium Plus-paketin ja sen ehtoihin muka kuului sellainen, että auton on oltava ostajalla tämän kuun aikana. Koska olin asennoitunut kauppaan, niin otin sitten toisen niistä "sallituista" väreistä. Jälkeen päin kuitenkin kotona mietin, että jotenkin nyt jymäytettiin. Nyt tässä odotellaan autoa ja luultavasti käy niin etten edes saa sitä tässä kuussa, koska vasta tänään tuli maahan, koneella oli kuulemma ollut väärää tietoa.
Mikähän tässä on oikein takana, luulisi olevan autokaupan edun mukaista, että asiakas olisi tyytyväinen edes väriin. Pistänpä muistioon myyjän nimen, jottei sitten myöhemmin minä tai muu perhe asioisi hänen kanssaan.
Onko muita selityksiä tälle jutulle kuin se, että haluavat päästä eroon jostain väreistä, vaikka sitä nyt valitsemaani väriä ei enää löytynytkään?
Niin ja vielä sellainen seikka, että kovin mainostavat vieläkin sitä Premium Plus-pakettia, miten sitten ehtivät toimittamaan nekin autot vielä tämän kuun puolella?
0298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tekeillä kirjoitti:

Tein tässä alkukuussa kauppoja Nissan Primerasta ja sitten oli tarkoitus valita väri. Halusin Thunder Quartz-värisenä (en muista miten kirjoitetaan) ja myyjä alkoi katsomaan koneelta saatavuutta. Totesi sitten, että ei ole mahdollista saada kuin kahdella värillä Ice Blue tai Cafe Latte, koska olin myös halunnut sen Premium Plus-paketin ja sen ehtoihin muka kuului sellainen, että auton on oltava ostajalla tämän kuun aikana. Koska olin asennoitunut kauppaan, niin otin sitten toisen niistä "sallituista" väreistä. Jälkeen päin kuitenkin kotona mietin, että jotenkin nyt jymäytettiin. Nyt tässä odotellaan autoa ja luultavasti käy niin etten edes saa sitä tässä kuussa, koska vasta tänään tuli maahan, koneella oli kuulemma ollut väärää tietoa.
Mikähän tässä on oikein takana, luulisi olevan autokaupan edun mukaista, että asiakas olisi tyytyväinen edes väriin. Pistänpä muistioon myyjän nimen, jottei sitten myöhemmin minä tai muu perhe asioisi hänen kanssaan.
Onko muita selityksiä tälle jutulle kuin se, että haluavat päästä eroon jostain väreistä, vaikka sitä nyt valitsemaani väriä ei enää löytynytkään?
Niin ja vielä sellainen seikka, että kovin mainostavat vieläkin sitä Premium Plus-pakettia, miten sitten ehtivät toimittamaan nekin autot vielä tämän kuun puolella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu