Piru minihameessa

Haaveelia

Tästä novellista tuli pitempi kuin suunnittelin. Jos et jaksa lukea kokonaan, niin lue vain ensimmäinen osa. Jos ei kiinnosta, jätä sekin lukematta. Palautetta otan vastaan mielelläni.

Osa 1 :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Mitä ihmettä minä teen, ihmettelen tietokoneeni ääressä. Nimeni on Tero. Mielestäni olen tavallinen 19-vuotias ylioppilas, mutta olen joutunut todella epätavalliseen tilanteeseen. Koko sotku alkoi kaksi viikkoa sitten:

Olin päässyt keväällä kirjoitukset läpi kohtuuhyvin arvosanoin ja kesän tein töitä pienen paikkakuntani K-Raudassa. Koko kesän odotin kovasti tuloksia useista eri ammattikorkeakouluista, joihin olin hakenut. En päässyt yhteenkään edes varasijalla, vaikka hakukokeet olivat menneet mielestäni ainakin kahdessa tapauksessa erittäin hyvin. Minun oli pakko alkaa etsiä itselleni syksyksi töitä ennen armeijaan lähtöä. Kutsuinnoissa minä palikka olin mennyt lupautumaan tammikuun erään, koska kesäkuun erä oli kuulemma täynnä. Pienessä kunnassa, jossa asun ei ole paljoa töitä tarjolla. En ole varma voisiko kyläpahasta sanoa edes kyläksi, sen verran autiota siellä tuntuu olevan. K-Rautaan olin päässyt suhteilla ja sen ansiosta, että työntekijät pitivät kesälomaa. Syksyllä tilanne ei ollut samanlainen, joten oli pakko alkaa etsiä toista hommaa. Jostain ne vuokrarahat vaan oli revittävä, koska kesän palkat menivät ryypätessä. Samoin kävi vahingossa vähille lahjaksi saaneilleni yo-rahoille. Ai niin, ostinhan minä uuden hienon kännykänkin. Lähes kuusisataa euroa maksavassa lelussa oli huipputarkka kamera, mp3-soitin ja sillä pystyi jopa soittamaan!

Satuin löytämään töitä heinäkuun lopulla viimetingassa. Lukion jälkeen oli mahdollista saada työmarkkinatukea ja sen avulla pääsinkin töihin paikalliselle yläasteelle apulaiseksi. Se yläaste ei ole kovin suuri koulu, mutta kuten sanoin, ei ole kuntakaan. Koulussa syksyllä aloitti tai jatkoi peruskoulua noin 300 oppilasta. Suurin osa heistäkin varmaan muuttaisi jatko-opiskelun perässä pois tästä käpykylästä, koska ainut vaihtoehto täällä oli ammattikoulun pari linjaa ja maa- ja metsätalousoppilaitos. Itse olin niitä onnekkaita, jotka pystyivät käymään lukion loppuun ennen sen sulkemista opiskelijapulan takia. Sääliksi kävi. Lukiossa oli ollut ensimmäisellä ja toisella vuosikurssilla todella hyvännäköisiä tyttöjä.

Noita hyvännäköisiä tyttöjä olin onneksi päässyt muutakin kuin katselemaan. Minunlaisellani komealla hurmurilla ei ollut suuria vaikeuksia iskeä ketään. Olin huomannut, että ensimmäistä vuotta opiskelevat tytöt antoivat helpommin kuin heitä vanhemmat. Ehkä minulla on kylällä hieman kusipään maine. Suhteeni eivät ole kauan kestäneet, koska mielestäni mukana roikkuneet muijat ovat olleet turhan ”avoimia”. Ilkeästi sanottuna melkein jokainen heistä on jakorasia. Ja eihän siinä ongelmaa ollut. Pillun saaminen kelpasi minulle mainiosti.

Oli kuitenkin masentavaa työskennellä yläasteella ja katsella omasta mielestäni täysien kakaroiden pelleilyä. Pojat räkivät välitunnilla pihalle ja kävivät salaa tupakilla kuin kovimmatkin miehet. Tytöt yrittivät näyttää vanhemmilta mitä ovat ja he myös kävivät salaa tupakilla. Olihan siellä tietenkin poikkeustapauksiakin. Viikkojen vieriessä pidin useita tunteja sijaisena noille pennuille ja autoin opettajia kaikenlaisissa tehtävissä. Välituntivalvonnassa huomasin joskus joidenkin tyttöjen vilkuilevan minua. En ollut yhtään yllättynyt, sillä varmasti tuon ikäiset teinitytöt kävivät kuumana vanhempaan tyyppiin. Niinhän se aina tahtoo olla, että naiset pitävät itseään vanhemmista miehistä.

Yritin silti pitää ajatukseni kurissa. Silloin tällöin juutuin katselemaan yhdeksännen luokan tyttöjä tiukoissa farkuissaan ja huorahtavissa minihameissa. Osan rinnat olivat kehittyneet huomioni kiinnittäviin mittasuhteiseen. Halut oli tukahdutettava, olinhan jo vuosia sitten luvannut itselleni, että en koske alle 16-vuotiaasen kimuliin. Ei helvetti, ei niitä perseitä voinut olla katselematta!

Puhuin asiasta usein Smaikin kansa. Smaikki on ehkä ainoita kavereita, jotka olivat jääneet kuntaan, kun eivät olleet päässeet mihinkään opiskelemaan. Mikähän Smaikin oikea nimi edes oli? Se kai unohtui kesällä baarireissulla, jona Smaikki veti putkeen kuusi tequilaa. Ne tequilat olivat muistaakseni sen jälkeen baarin vessan katossa tai jossain. Olin itsekin pirun humalassa ja asiat tuppasivat unohtumaan. Ehkä Smaikki oli oikeasti Sami tai Samuli. Hälläväliä.

Smaikilla oli vielä vähemmän moraalia kuin minulla ja hänen mielestään minun olisi kannattanut naida yläasteen kaikki yhdeksäsluokkalaiset tytöt aakkosjärjestyksessä. Smaikki ei olisi kuitenkaan vaihtanut työpaikkoja kanssani. Se paskiainen oli kesästä asti tehnyt töitä isänsä firmassa hyvällä palkalla.

Koulujen syyslomat alkoivat lähestyä lehtien kellastuessa. Itsekin saisin lomaa puuduttavasta työstä ja voisin piristää ajatusmaailmaani Smaikin kanssa kunnan ykkösbaarissa. Lomaa odottaessa eräänä päivänä olin käymässä tuntien aikana tulostamassa harjoitustehtäviä seiskoille. Alakerran käytävässä huomasin tytön kaivelevan naulakossa roikkuvaa reppuaan ja jäin katselemaan jonkin matkan päästä. Tytöllä oli yllään liian tiukka pinkki jakkutakki, skottityylinen minihame, jalassa korkosaappaat ja kaulaansa hän oli kietonut vaalean silkkihuivin. Hänellä oli ruskeat, hieman kihartuvat pitkät hiukset ja sääret olivat upeat. Rintojen kokokin vaikutti tyydyttävän hyvältä. Olisipa reppu ollut maassa lojumassa ja hänen olisi täytynyt kumartua ottamaan sitä! Olin jo lähtemässä takaisin tunnille kun huomasin, että tyttö siirtyi naulakossa olevan takin luo. Se takki ei todellakaan voinut olla hänen. Silmääni pisti myös, että muut naulakossa roikkuvat vaatteet olivat nuorempien oppilaiden kamoja. Ei tarvittu Einsteiniä oivaltamaan, mitä tyttö oli tekemässä. Tiesin, että joka koulussa oli varkaita, mutta ei ollut tullut mieleen, että tytöt varastelisivat. Heidän tyyliään oli näpistää meikkejä kaupasta, ei etsiä hikisiä pikkuhiluja seiskaluokkalaisten vaatteista.

Tytön jatkaessa puuhiaan muistin lähes tuliterän kamerakännykkäni taskussa. Hitaasti vedin sen esille ja poistin linssinsuojuksen. Varmistin, että salama ei ollut päällä ja aloin nappailla kuvia. Otin myös lyhyen videopätkän todisteeksi. Sitten tyttö löysikin jotain. Yhden pusakan taskusta hän löysi sinisen lompakon ja tutki sitä. Sisältä löytyi kahdenkympin seteli, jonka tyttö sujautti muitta mutkitta omaan jakkutakkinsa taskuun. Sain todisteet nauhalle kuin paraskin rikosetsivä.

Tytön laittaessa lompakkoa takaisin takkiin, se tipahti hänen käsistään lattialle. Hän kumartui ottamaan sen. Polvistuin hieman ja näin vilauksen hänen minihameensa alta. Mieleeni juolahti sairas, pervo, irstas ja varsin säädytön ajatus. Tutkitusti mies äänestää kalullaan ja en ole poikkeus tilastoissa. Kävelin, oikeastaan hiivin tytön luo hänen vielä sovittaessaan lompakkoa takaisin takkiin. Pääsin hänen taaksensa ja avasin suuni:
- ”Terve!”. Tyttö pyörähti ympäri ja melkein kiljaisi.
- ”Mitäs sinä täällä puuhailet?”, kysyin pelästyneeltä brunetilta.
- ”En mä mitään… ”, tyttö sopersi värähtelevällä äänellä ja lähti juoksemaan pois paikalta.
- ”Hei odota! Sinuna en juoksisi nyt karkuun!”, huusin hänen peräänsä. Tyttö kääntyi katsomaan taaksensa ja näytin hänelle kädessä olevaa kamerakännykkääni heilutellen linssisuojusta edestakaisin. Sillä hetkellä olisin saanut todellisen esimerkkikuvan kauhistuneista kasvoista. Tyttö tuli takaisin luokseni ja huusi:
- ”Vittu! Otitko sä musta kuvia?!”
- ”Otin myös videota”, sanoin rauhallisesti.
- ”Vitun kusipää! Anna tänne se puhelin!”, tyttö kiljui ja yritti tarrata puhelimeeni. Pidin sitä kuitenkin niin ylhäällä, ettei tuo noin 165 senttinen teinityllerö siihen ylettänyt.
- ”Sä taidat nyt tajuta, miten suuressa pulassa olet”, sanoin.
- ”Ja sä taidat tajuta, mitä käy jos et poista niitä kuvia!”, tyttö huusi minulle raivokkaana.
- ”En minä aio mitään poistaa. Hyvää matskua. Varsinkin kun sun piti kumartua ottamaan se lompakko!”, vastasin ja naurahdin hieman. Kasvoillani oli kunnon ”paskinen tm-hymy”.
- ”Vitun runkku. Sinä et sitten näytä niitä juttuja kenellekään? Tajuatko?.
- ”Minä näytän nämä tuolla opettajan huoneessa, jos sinä et tee niin kuin minä sanon ja myhäilin.
- ”Häh? Mitä mun pitää tehdä?”, tyttö kysyi ja rauhoittui hieman.
- ”Ensimmäiseksi voisit kertoa mikä sun nimi on?”.
- ”Paskat mä sitä sulle kerron!”, tyttö sähähti.
- ”Ok. Mä lähdenkin tästä opettajanhuoneeseen”, sanoin ja käännyin ympäri.
- ”Tiia, mun nimi on Tiia”, tyttö sanoi ja tarttui minua käsivarresta.
- ”Kiitti. Millä luokalla sä olet?”. Tyttö mietti hetken ennen kuin vastasi:
- ”Kympillä”. Mitä ihmettä, ei tällä yläasteella kymppiluokkaa ollut, ei ainakaan ennen ollut.
- ”Nyt sä kusetat mua. Kerroppa millä oikeesti.”
- ”No kympillä olen! Etkö tiennyt, että ne perusti kymppiluokan kun lukio suljettiin?”, Tiia kertoi ja kysyi.
- ”Voihan jukra. Sä sitten olet 16-vuotias?”
- ”Niin, mitä toi nyt meinas?”, tyttö kysyi. En kehdannut sanoa, mikä pyhä raja 16 vuotta oli, joten vastasin:
- ”Eli sinä olet itse vastuussa noista näpistyksistä. Siitä tulee aika ilkeät sakot. Ai niin, saat myös varmaan myös koulusta potkut. Voi harmi…”
- ”Mitä helvettiä mun sitten pitää tehdä, että sä poistat noi kuvat!?”, Tiia sanoi ja näytti siltä, että hänen silmäkulmastaan oli pieni kyynel tulossa. Olin hetken miettivän näköinen ja vastasin:
- ”Sinultahan loppuu koulu kolmelta vai monelta?”
- ”Niin, kolmelta juu.”
- ”Hyvä. Vika tunnin jälkeen sinä tulet tuonne liikuntavälinevarastolle juhlasalin takana. Okei?”
- ”Mitä? Haluat sä multa pillua siellä?”, Tiia kivahti.
- ”En. Haluan että kerrot mulle siellä hyviä vitsejä. No tietenkin haluan sua, mitä muuta luulet?”
- ”Sä oot ihan kusipää hullu! Mun poikaystävä Olli hirttää sut kun saa tietää!”
- ”Sun vanhemmat hirtää sut kun saavat tietää”, sanoin ja heilutin kameraa. Tiia oli hiljaa.
- ”Se on sitten sovittu tai nämä kuvat ja videot pääsee näytille. Toi sun braavuuri ois myös netissä aika kuumaa tavaraa”, sanoin. Tiia näytti alistuneelta ja miettivältä.
- ”Mä tulen sinne sitten kolmelta”, hän lopulta sanoi.
- ”Hyvä hyvä. Minä lähden nyt kopioimaan papereita kun ne varmaan tunnilla jo odottaa. Senkun vaan jatkan taskujen tyhjentämistä.” Tiia ei vastannut vaan lähti kävelemään hitaasti pois. Minulle oli pillua luvassa. Pelkkä ajatus kiihotti kuin vuosikerta Jallua.

Päivän tunnit menivät ajallaan ja minun hommani loppuivat vaille kello kaksi. Jäin kuitenkin koululle norkoilemaan ja esitin tekeväni jotain pikkuaskareita. Muistelin kaikki poliisisarjoja, joissa raiskaaja oli jäänyt kiinni dna-todisteiden avulla. Hain tyhjänä olevasta luokasta sakset ja painuin vessaan. Siellä leikkelin alapään pusikkoani lyhyemmäksi, ettei yksikään karva jäisi mihinkään todisteeksi. Samalla päätin käyttää kumia Tiiaa hoidellessa, etteivät lemmennesteeni lisäisi kiinnijäämisen vaaraa. Ainoa todiste Tiialla tulisi olemaan edessä siintävästä aktista vain hänen oma limainen vittunsa.

Palautin sakset luokkaan ja odotin, että kello oli hieman yli kolmeen. Lähdin kävelemään liikuntavälinevarastoa kohti. Pettyisin pahasti, jos Tiia ei pitäisikään lupaustaan. Pitäisinkö sitten itse lupaukseni ja antaisin hänet ilmi? Onneksi minun ei tarvinnut pettyä. Tiia odotti varastossa pelokkaan ja odottavan näköisenä. Minut huomatessaan hän hieman säikähti. Vedin varaston liukuoven kiinni ja katsoin Tiiaa silmiin.
- ”Hienoa. Minä tiesin, että et uskalla olla tulematta”, sanoin hänelle.
- ”Ole hiljaa. Hoida vaan homma ja suksi vittuun”, Tiia vastasi apaattisesti.
- ”Hei, piristy vähän. Olen varma, että sä tulet nauttimaan tästä ainakin yhtä paljon kuin minä!”
- ”Toivottavasti sulla ei edes seiso”, Tiia sanoi hiljaa.
- ”Turha luulo!”, sanoin ja nauroin. Tiia katseli ympärilleen liikuntavarastoa. Minäkin tein muutamia havaintoja ympärilleni. Varastossa oli mm. patjoja, kori-, tennis-, lento- ja jalkapalloja koreissa. Lisäksi oli telinevoimisteluvälineitä. Yksi sellainen oli nelijalkainen pukki, jonka yli hypittiin liikuntatunneilla haarahyppyjä. Huomasin nurkassa trampoliinin ja sählymailoja. Varasto oli mukavan tilava. Sitten siirsin katseeni Tiiaan ja hänen vartaloonsa. Varsin upea teini, ajattelin jälleen. Siirryin hänen viereensä ja aloin siirtää käsiäni hänen lanteilleen. Tiia ei vastannut kosketukseeni. Vein pääni hänen päänsä eteen ja kosketin huulillani hänen poskeaan. Yhä Tiia piti kätensä alhaalla, mutta hengitti rauhattomasti. Kuljetin huuleni hänen huuliaan vasten ja työnsin kieltäni niiden välistä. Tiia piti suunsa tiukasti kiinni.
- ”Vittu. Sä olet nyt tässä kunnolla mukana tai minä lähden näyttämään ne kuvat rehtorille!”, pamautin. Siitä hieman säikähtäneenä Tiia avasi suunsa ja suuteli minua. Vastasin hänen pelkoa säkenöivään suudelmaansa ja puristelin hänen pakaroitaan läpi skottiruutuisen minihameen. Suutelimme suunnilleen puoli minuuttia. Irrottauduin ja ohjasin Tiian lattialla olevalle paksulle siniselle patjalle.
- ”Otahan sun takki pois”, sanoin ja Tiia alkoi hitaasti availla jakkutakkinsa nappeja. Siirryin hänen taaksensa ja vein käteni hänen kainaloidensa ali. Tunsin hänen lämpönsä ja hajuveden tuoksun. Yhdessä avasimme takin viimeisen ja alimman napin. Tiian nätti pylly oli haaraväliäni vasten ja vielä hieman uninen kankeni alkoi ymmärtää mitä tapahtui. Heitin Tiian takin lattialle ja kaadoin tytön selälleen patjalle itse hieman väistyen. Hän hengitti jo hieman kiihkeästi ja tunsin sydämenlyönnit viedessäni oikean käteni hänen vasemman rintansa päälle. Rintoja peitti vielä kellertävä, olkapäät paljaaksi jättävä ohut paita, jossa oli numero 69 ja jotain kirjoitusta. Hieroin hänen rintaansa ja tunsin paidan alla rintaliivien kaaritukien nitisevän hiljaa.

Tilanne oli käynyt kuumaksi ja kiihottavaksi. Farkuissani tunsin kuinka kaluni seisoi lähes äärimmäisenä. Päätin vähentää vaatetusta ja riisuin mustan paitani. Tiia katseli kattoon odottaen, mutta huomatessaan paljaan yläkroppani hän sanoi:
- ”Hei, sulla on nätit lihakset”
- ”Heh. Kiitti. Kokeile miten kiinteät vatsalihakset täältä löytyy”, sanoin ja Tiia nosti kätensä vasten lähes pyykkilautamaista vatsaani. Hän päästi pienen naurahduksen ja ensimmäisen kerran näin hänen hymyilevän. Taivutin vartaloni melkein hänen päällensä ja huulemme kohtasivat jälleen. Tällä kertaa Tiia oli mukana vähemmän passiivisesti ja nautin hänen kielen kiemurrellessa omani ympäri. Pian hänen kielensä työskentelisi kaluni ympärillä ja minä ehkä antaisin vastapalveluksena hänen nauttia omastani kielestäni kiihkeän klitoriksensa sopukoissa, ajattelin. Suudellessamme tunsin Tiian rentoutuvan ja hänen vartaloaan piinaavan jäykkyyden katoavan. Nostin pääni pois hänen huuliltaan ja ohut limainen rihma jäi välillemme kunnes katkesi. Tiia katse ei ollut enää apaattinen ja vihainen vaan odottava, haluava ja kiihottunut. Katselin hänen kroppaansa uudelleen. Jalassa hänellä olivat valkeat seksikkäät piikkikoroilla varustetut saappaat, jotka ylsivät lähes polviin asti. Pyhintä paikkaa peitti lyhyt Tiian skottiruutuinen minihame. Päätin siirtää sen syrjään, mutta Tiia sanoi.
- ”Minulla on vähän kuuma, pitää vähentää vaatetta..” Annoin hänelle tilaa nousta istumaan ja hitaasti kellertävä 69 paita nousi pois hänen päältään. Perässä lähti kaulassa oleva silkkuhuivi. Paljastuvat näky oli upea. Rinnat olivat upeasti esillä mustien, seksikkäiden rintaliivien kannattamina ja laihan vatsan keskellä navan yläreunassa oli pieni hopeinen napakoru. Tiia antoi minulle yllättäen pusun huulille ja laskeutui selälleen. Seisokki housuissa tuntui jo kestämättömältä. Katselin hetken Tiian upeaa teinitytön vartaloa ja siirsin sitten hitaasti rintaliivien kuppeja alaspäin. Pienet vaaleanpunaiset nännit tulivat näkyviin. Molempien käsieni sormilla nipistin hieman Tiian nännejä. Hän voihkaisi päästäen pienen ”huah”- äänen. Hengitys kiihtyi hänen lisäkseen minulla, kun otin vasemman rinnan nännin huulieni väliin. Kielellä leikittelin nännipihan ympärillä ja tarrasin uudelleen nänniin kiinni. Tiian molemmat nännin paisuivat ainakin tuplakokoon hänen hitaasti kiihottuessa. Jatkaessani touhuja rintojen kimpussa, tunsin Tiian hieman liikahtavan. Katsahdin sivulle ja huomasin, että Tiia veti hameensa alareunaa ylös oikealla kädellään. Käsi puhahti hameen alle ja Tiia tunki sen pikkupöksyihinsä.
- ”Hei, jatka vaan… ”, Tiia kuiskasi ja päästi pienen voihkaisun. Itse en enää kestänyt. Vein vasemman käteni Tiian hameen alle hänen omansa seuraksi. Pikkupöksyjen sisällä Tiian sormet tekivät hyväntekeväisyystyötä hänelle itselleen. Yritin sovittaa omat sormeni samaan paikkaan, mutta ne eivät mahtuneet tiukkoihin pöksyihin Tiian oman käden lisäksi.
- ”Suutele mua”, Tiia sanoi ja katosi minua silmiin tyydyttäessä itseään. Suutelimme entistä kiihkeämmin.
- ”Ota pikkarit pois”, komensin suudelman päätyttyä. Tiia otti kätensä pois haaroista, nosti jalkansa ylös ja erilleen nojaten selälleen.
- ”Auta vähän…”, hän sanoi hennosti. Nousin ylös, jolloin pullea housun etumus kiinnitti Tiian huomion.
- ”Sulla taitaa seistä sittenkin. Sori..”, Tiia sanoi ja hymyili. Hymyilin takaisin ja menin hänen avoimeen haaraväliinsä. Otin pikkupöksyjen reunoista kiinni ja aloin vetää niitä Tiian jalasta. Hän auttoi nostaen pyllyään patjalta. Sain hänen pitsiset pikkupöksynsä pois jalasta, vaikka saappaat korkoineen tuottivat vaikeuksia. Tiia oli alkanut hieroa rintoja ja liivien kupit olivat pudonneet rintojen alle. Samoin olkaimet roikkuvat sivuilla.

Näin Tiian ihanan haaravälin kutsuvan minua sisäänsä. Kosteutta tihkuva häpykumpu oli avautunut ja hänen sisemmät häpyhuulensa olivat pullistuneet Tiian suorittaman esilämmityksen johdosta. Avasin vyötäni ja ihaillen Tiiaa, joka hieroi rintojaan tuijottaen kattoon. Hän huomasi, kun avasin housujeni ensimmäistä nappia ja sanoi:
- ”Voisit sä nuolla mun pimppiä? Mä käyn aika kuumana nyt. Voin ottaa sitten sulta suihin jos haluut.” Nyökkäsin vastaukseksi vaikka kaluni osoitti housuissa ankaria vastaväitteitä. Pudottauduin polvilleni patjan viereen ja työnsin Tiian reisiä ylöspäin. Itse hän veti jalkansa koukkuun ylös ja antoi minulle tilaa. Hipaisin etusormellani pillua nopeasti. Tiia ynähti. Kostutin huulia kielelläni ja rupesin hommiin. Kiusasin ensin Tiiaa nuollen aluksi hänen sisäreisiään ja paljaaksi ajeltua häpykumpua. Pilluvaon yläreunasta valutin kieleni klitorikselle ja vedin kieleni takaisin suuhun. Annoin huulipusun tuolle vaaleanpunaiselle sykkivälle kukkaselle. Tiia parahti vielä kovemmin. Jatkoin kielityöskentelyä. Oikea käteni lähti laskeutumaan kohti housussa jököttävää kaluani. Vastustin väkisin penikseni tahtoa ja veinkin käden leukani ali Tiian pillureiän tuntumaan. Tunkin etusormen sisään vähän liian nopeasti ja Tiia päästi parkaisun. Pillun seinämiä hyväillen imin ja nuolin kuumaa ja kosteaa klitorista. Tyttö edessäni vääntelehti ja hiplasi sormillaan rintojaan. Vielä pari minuuttia jatkoin tyydyttävää työtä sormeni ja kieleni yhteistyöllä.
- ”Multa tulee ihan just…”, Tiia kuiskasi. Paskainen sisälläni heräsi ja vedin sormeni Tiian pillusta. Lopetin nuolemisen ja etäännyin tytön haaravälistä.
- ”Elä lopeta. Elä vielä”, Tiia aneli. Olin päättänyt, että ”Grand Teron” oli aika saada osansa. Avasin farkkujeni loput napit ja laskin ne jalastani. Penikseni, mahtava edellä mainittu Grand Tero seisoi boxereissani kuin teleskooppi tähyillen tähtiä. Venytin boxerien reunaa ja suuri kullini hyppäsi esiin kuin huonosta väijytyksestä. Tiia katsoi sitä ihmetellen. Arvelin, että hänen Ollillaan tuskin oli edes puolta pienempi kalu. Heitin kengät jalastani ja pujotin housut pois nilkoistani. Otin myös sukat kun ne tuntuivat häiritsevän. Siinä seisoin alasti kyrpä pystyssä Tiian ihmetellessä.
- ”Onhan sulla kortsu? En ole Ollin kanssa vielä niin pitkällä, että hankkisin pillerit…”, Tiia kysyi arasti.
- ”Mä aion naida sua paljaana. Tuntuu paremmalta”, sanoin. Tiia värähti pelosta ja alkoi hädissään selittää:
- ”Elä pliis, mä en halua raskaaksi!” Jatkoin hänen lähestymistään ja Tiia veti jalkansa yhteen. Hymyilin ja sanoin:
- ”Mä vaan juksasin. Tietysti vedän kumin päälle” Otin housuni joihin olin varannut kolme kortsua. Nappasin pienen palan yhden pakkauksesta auki ja vedin sinertävän kumilutteron esiin. Tarkistin, että se oli oikein päin, vedin esinahkan taakse, puristin ilman kortsun päästä pois ja rullasin sen Grand Teron päälle. Terskani näytti isolle, hemmetti. Ehkä en vain ollut pannut sitä koskaan merkille. Juuri silloin muistin, että Tiia oli luvannut suihinoton, mutta se saisi odottaa. Ajattelin antaa kaluni Tiian suuhun ennen laukeamista ja hän saisi niellä mällini.

- ”Tuutsä nyt mun sisään?”, Tiia kysyi kun avasin hänen jalkovälinsä.
- ”Noh miltä tämä näyttää, neitiseni? Siirry vähän edemmäs sinne patjalle”, vastasin.
- ”Elä tule sitten täysillä sisään kun en halua että sattuu”, Tiia sanoi ja hypähti keskemmälle patjaa. Asetuin Tiian haaraväliin jalkani sivuille käännettynä. Kaluni aisti pillun olevan lähellä, mutta ei voinut enää seistä suorempana. Tiia sulki silmänsä kun aloin työntyä hänen pilluunsa. Painoin kädellä mulkkuni alaspäin 90 asteen kulmasta ja työnsin sen kärjen pillun suulle. Hitaasti se työntyi sisälle läpimärkään aukkoon, joka otti sen iloiten vastaan. Tiian pillu oli aavistuksen löysempi mitä odotin. Silti hän päästi voihkaisun kun varteni työntyi sisälle hänen suloihinsa. Itseltäni pääsi samanlainen voihkaisu.
- ”Sä oot paljon isompi kuin Olli…”, Tiia sopersi. Hymyilin voitonriemuisena ja vedin kaluani takaisin. Työnsin sen takaisin sisään. Edestakainen liike jatkui hitaasti kiihtyen ja samassa tahdissa kiihtyivät Tiian voihkiminen ja hengitys. Oma hengitykseni kiihtyi myös. Tuskin kukaan mies on koskaan pystynyt sanoin kuvailemaan, miltä lämmin pillu tuntuu peniksen ympärillä, ellei se ole tuntunut miltään. Nyt tuntui. Ihanasti Tiian pillu puristi kaluani joka puolelta ja oma liikkeeni loi mahtavan kutkuttavan kitkan. Pian Tiiakin alkoi liikuttaa itseään minua vasten. Leikittelin hetken vetäytyen samalla kun hän työnsi ja tullen takaisin kun hän vetäytyi. Kyllästyin siihen pian ja aloin naida Tiian pannessa vastaan. Rytmi oli jo melkoinen ja Tiia huohotti ja voihki kuin jossain pornofilmissä. Ääni lisäsi kiihottumistani ja aloin pian olla orgasmin partaalla. Hiljensin tahtia ja orgasmi tuntui jääneen odottamaan oikeaa hetkeä.

Painoin kehoni Tiian vartalon päälle ja hänen rintansa litistyivät omaa rintaani vasten. Huulemme kohtasivat hapuillen ja yhtyivät. Tiia työnsi voimalla kielensä suuhuni, jossa oma kieleni saavutti sen. Haaraväleissä edestakaisin liike sai uutta tempoa. Tiia inisi allani ja jatkoimme himokasta suutelua. Vapautin Tiian huuleni ja kieleni syleilystä ja hän veti voimakkaasti henkeä sisään. Katsoin hartiani yli. Tiia oli puristanut jalkansa selkäni taa ja noissa jaloissa hänellä oli yhä seksikkäät saappaansa. Siinä minä nain tuota huorahtavasti pukeutuvaa teiniprinsessaa.

Laukeaminen alkoi taas lähestyä. Olihan edellisestä kerrasta jo useampi kuukausi ja runkullakin olin käynyt monta päivää sitten. Pallini varmasti olivat räjähtämässä sen spermamäärän kiehuessa niissä. Tiia näytti myös olevan valmis tulemaan. Hän huohotti voimakkaasti suunsa kautta ja nosteli lonkkaansa omaani vasten niin paljon kuin allani kykeni. Hänen kasvoistaan näki hänen olevan hekuman viimeisellä portaalla.
- ”Tuleeko sulla kohta?”, kysyin huohottaen.
- ”J-j-jooo!”, Tiia parkaisi ja painoi jalkansa tiukasti selkääni vasten. Kynsillään hän raapi selkääni pitkiä naarmuja, hänen selkänsä jännittyi ja orgasmin voima valtasi jokaisen sopukan hänen hennosta vartalostaan kasvoista sääriin. Suu auki, silmät suljettuna Tiia voihki voimakkaasti ja päästi pari kimeää kiljaisua. Itse laukesin hetki Tiian jälkeen. Paine peniksessäni purkautui ja aloin naida Tiiaa kovaa. Jopa liian kovaa. Pumppasin häntä orgasmini loppuun asti ajattelematta, että kortsu voisi mennä rikki.

Paineen loppuessa nousin Tiian päältä, joka selvästi sai orgasmin jälkijäristyksiä. Hän vei kätensä pillulleen ja alkoi hieroa sitä. Itse vedin henkeä ja katsoin Tiian lähes alastonta vartaloa. Skottiruutuinen hame oli kasassa hänen lanteellaan. Lattialla olivat sekaisin minun ja Tiian vaatekappaleet. Äsken vielä niin mahtava kaluni makasi velttona jalkojeni välissä. Kondomin pää oli paisunut ja täynnä mälliäni. Tiia nousi käsiensä varaan ja katseli ympärilleen. Patjaan allamme oli painunut syvä kuoppa hänen allensa. Patjan etureuna oli märkänä Tiian pillulimasta ja koko huone tuntui tuoksuvan sille. Sitten Otin Tiian niskasta kiinni ja suutelin häntä huulille. Väsyneen oloisesti hän vastasi suudelmaan ja kielemme kohtasivat jälleen. Lyhyen suudelman jälkeen Tiia sanoi:
- ”Toi oli kyllä upee pano.”
- ”Minähän sanoin! Otetaan kohta uudelleen!”, sanoin ja vilkaisin rannekelloani. Varttia vaille neljä. Olipa vajaa 40 minuuttia mennyt nopeasti.
- ”Sähän sanoit, että poistat ne kuvat kännystäs jos mä annan sulle ja mä annoin!”, Tiia sopersi.
- ”Sinäkö et halua toista kierrosta?”, kysyin paskinen tm-hymy kasvoillani.
- ”No tuota... Ei mulla mihinkään kiire ole.” Nousin seisomaan ja mietin mitä teen spermaa täynnä olevalle kortsulle löysässä kalussani. Päätin olla murehtimatta ja otin sen pois, venytin päätä, vetäisin siihen solmun ja heitin pussin lattialle.
- ”Tiia kulta, nyt saat nuolla mun vehkeen puhtaaksi”, sanoin ja kävelin Tiian eteen. Hän katsoi epäröivästi löysää mällistä kaluani.
- ”Ööh, mä en ole sun kulta…”, Tiia huomautti, mutta otti kiinni peniksestäni ja hipaisi sitä kielellään.
- ”Siellä olisi vielä makeaa sun mahan täydeltä”, sanoin ja naurahdin.
- ”Mä en sun mällejäs niele!”, Tiia sanoi ja nuolaisi uudelleen.
- ”Puhdista nyt ainakin se pikkujättiläinen.” Tiia rupesi nuolemaan nopeammin ja lopulta laittoi kaluni suuhunsa. Hitaasti se alkoi virota tytön kielen ja huulien hyväilyssä. Sekunti sekunnilta se sai uutta voimaa ja jäykistyi enemmän. Tiia piti silmiään kiinni ja imi. Nautin jokaisesta hetkestä. Katsoin Tiiaa nautiskelen äskeisen aktin mahtavista mielikuvista. Luvassa voisi olla vielä parempaa.
- ”Ah, sä otat hyvin suihin. Ollinko kanssa olet harjoitellut sun kielipäätä?”, kysäisin. Tiia päästi irti kalustani.
- ”En ole. Kavereiden kanssa olen harjoitellut.”
- ”Ahaa. Oliko niillä yhtä iso mulkku kuin mulla?”
- ”Ei ne ollu semmosia kavereita..”, Tiia sanoi.
- ”Mitä vittua? Oletko sä nuollut tytön vittua?”, kysyin ja repesin hekottamaan. Tiia punastui.
- ”Mitä ihmeellistä siinä on?”, hän kysyi.
- ”En mä arvannut, että sä olet lesbo!”, sanoin ja yritin hillitä typerää nauruani.
- ”Mä kai olen bi, mistä sen tietää”, Tiia sanoi ja jatkoi kaluni nuolemista, joka alkoi kohota jo varsin hyvin.
- ”Sinä imet niin hyvin että voisin antaa sullekkin käsittelyn. Otetaan eka sulta toi hame pois että ei tule tielle.” Tiia nousi jaloilleen hieman heikonoloisesti. Sitten hän aukaisi hameensa pari nappia ja vetoketjun. Hame tippui hänen jalkoihinsa ja korkosaappaat jalassa hän astui siitä pois. Tiia polvistui alas. Hän rupesi ottamaan saappaita pois, mutta käskin häntä pitämään ne jalassa.
- ”Tietääkö neiti mikä on 69? Niin kuin sinun paidassa lukee.”
- ”En oo tyhmä! Tiedän varmaan sata asentoa enemmän kuin sä!”, Tiia älähti.
- ”Hyvä, voitkin opettaa mulle niitä tuossa hetken kulutta. Mutta otetaan eka se 69. Tule sä päälle niin et liiskaannu mun alle”, sanoin ja nauroin. Asetuin patjalle selälleni. Patja haisi hien ja pillumehun sekoitukselle ja oli hiestä limainen, mutta en välittänyt. Tiia asettui hitaasti päälleni. Hän oli myös hieman painavampi kuin olin odottanut, mutta ei lähellekään niin raskas, että en jaksaisi kannatella häntä päälläni.

Tiia työnsi kuuman limaisen pilluni kasvoilleni. Otin hänen pakaroistaan kiinni ja ohjasin hänet oikealle kohtaa. Samalla tunsin hänen ottavan kalustani kiinni ja leikittelevän kielellään terskan ympärillä. Lipaisin Tiian limaista vakoa ja Tiia heilahti hieman. Sen jälkeen otin hampaillani kiinni hänen roikkuvista häpyhuulistaan hellästi. Puristin hampailla hieman kovempaa ja Tiiasta lähti ynähtäviä ääniä. Vedin häpyhuulesta alaspäin ja Tiian yninä voimistui. Päästin irti ja tuosta lihan palasta putosi suuhuni pari tippaa pillulimaa. Siitä tuli mieleeni persikan maku, vaikkei lima juuri persikalle maistunut. Livoin klitorista edestakaisin liikkein ja välillä annoin sille pusun. Tiia alkoi kiihottua uudestaan ja sisemmät häpyhuulet pullistuvat veren virratessa niihin. Itse nautin Tiian käsittelystä. Hän päästi kaluni suustaan ja alkoi runkata sitä oikealla kädelle ja härnäsi terskaa samalla kielensä kärjellä. Erektioni varmasti jo aivan äärimmäinen ja orgasmikin ilmoitti saapuvansa hetkisen kuluttua. Tiia työnsi lantiotaan rytmikkäästi naamaani vasten, joka kuitenkin haittasi kielityöskentelyäni.
- ”Tuntuu tosi hyvälle… purista kovempaa…uh!”, Tiia sai sanotuksi kun jälleen otin hampaillani hänen toisesta roikkuvasta häpyhuulestaan kiinni. Hampaideni välissä tunsin limaisen vaaleanpunaisen lihanpalan sykkivän. Tiia kiljui vinkuvasti, kun purin hampaitani enemmän kiinni. Hän jatkoi penikseni runkkaamista, vaikka olisin halunnut laittaa sen takaisin hänen suuhunsa kielen armoille. Yritin hillitä käsilläni Tiian heilumista päälläni ja vaistomaisesti oikean käteni etusormi löysi pakaran takaa pienen pyöreän peppureiän. Yleensä en juuri halunnut kajota naisten taka-aukkoon, josta kaikki se paska lensi kuten miehilläkin, mutta tällä kertaa en voinut vastustaa kiusausta. Hitaasti etusormeni upposi Tiian peppuun hieman mutkitellen. Tiia voihkaisi ja palautti kaluni suuhunsa kuten olin toivonut. Ainakaan hän ei pannut pahakseen vaikka sormeni oli jo aika syvällä tiukassa peppureiässä. Hän oli jo lopettanut häiritsevän heilumisen ja nautti kieleni leikkiessä klitoriksella ja sormeni hänen peräreiässään.

- ”Hei, mä haluan sinne jotain…”, Tiia sanoi yllättäen päästettyään irti kalustani. Nostin Tiian alapäätä, että sain kysyttyä:
- ”Mitä? Haluatko sä, että panen sua kakkoseen?”
- ”En, mulla on tuolla kasissa semmonen kiva pikku lelu.” Tiia nousi päältäni ja käveli lähimmän pallokorin viereen, jossa hänen olkalaukkunsa oli. Upeasti hänen limainen pillunsa kiilsi hänen kumartuessaan laukkunsa luo. Hetken kaiveltuaan hän löysi etsimänsä. Se oli noin viisi-kuusi senttimetriä pitkä ja vähän yli sentin paksuinen valkea esine, joka muistutti huulipunaa tai huulirasvaa.
- ”Laita tämä mun perseeseen”, Tiia sanoi ja näytti minulle leluaan. Se oli todellakin pieni vibraattori. Tiia käänsi sen pohjaa ja laite alkoi pitää hiljaista surinaa.
- ”Tule tänne niin minä asennan sen”, sanoin ja hymyilin. Tiia hymyili takaisin kävellessään naisellisesti luokseni ja rupesi mahalleen patjan reunalle. Otin häneltä värisevän pikku laitteen ja nousin ylös. Tiia nosti peppuaan ylös tarjoten sitä minulle. Hieroin vibraattoria hetken hänen pilluaan vasten saadakseni putkilon luistamaan paremmin. Tiia kiemurteli ja hihitti.
- ”Hui, se kutittaa…”, Tiia sai sanotuksi. Naurahdin ja vein värisevän vibran hänen peräaukolleen. Hitaasti aloin luisuttaa sitä syvemmälle. Vasemmalla kädellä hieroin Tiian pilluvakoa. Hetken kuluttua vibra oli mielestäni riittävän syvällä, mutta vielä niin pinnassa, että sen sai napattua pois. Tiia hykerteli nautinnosta edessäni ja puristi patjan pintaa käsillään. Kokeilin vibran päässä olevaa pyörivää säätörullaa ja pyöritin sitä myötäpäivään. Surina koveni ja Tiia päästi huokauksen.

Grand Tero odotti taas kärsimättömänä tositoimia. Muistin housuissani vielä jäljellä olevat kortsut. Harmi kun oli pakko käyttää ehkäisyä, Tiian pillu oli edessäni valmiina kuin maalitaulu. Pakotin itseni liikkeelle ja otin housuistani kortsun. Repäisin muovin sen ympäriltä pois ja asetin seisovan kaluni ylle. Tiia pyöritteli pyllyään patjalla houkuttelevan näköisenä ja oli alkanut sormeilla itseään vasemmalla kädellä. Huomasin patjan lähellä olevan haarahyppypukin ja sain jälleen pirullisen idean.
- ”Nouse ylös!”, käskin Tiiaa. Hän ei heti totellut vaan jatkoi itsensä sormettamista huokaillen. Siirryin hänen taaksensa, kiedoin käteni hänen keskivartalonsa ympäri ja nostin hänen pystyyn.
- ”Mitä sä nyt aiot?”, Tiia kysyi.
- ”Mene tuota juttua vasten”, sanoin ja osoitin pukkia. Tiia käveli edeltäni pukin luo ja jäi nojaamaan siihen katsellen minua. Hänen hikinen vartalonsa aivan säihkyi hämärässä valossa.
- ”Käännyhän ympäri neitiseni”, ehdotin. Tiia pyörähti ympäri ja otti käsillään kiinni haarahyppytelineestä. Hänen pakaroidensa välissä alhaalla pyllyssä värisi pieni vibraattori suristen kuin mehiläinen. Otin kiinni hänen lantiostaan ja painoin selkää kaarelle niin, että saatoin työntyä suoraan hänen pillunsa sisälle. Koko Tiian haaraväli valui nestettä ja ajattelin, että nopea työntyminen hänen sisäänsä oli nyt helpompaa. Siirryin aivan Tiian taakse, ohjasin kaluni aivan pillun aukolle ja painoin sen muitta mutkitta sisään.
- ”Ai! Toi sattui!”, Tiia huudahti, mutta alkoi heti liikuttaa itseään minua vasten. Vastasin kernaasti työntöihin. Tiian pitäessä kiinni hyppypukista taivutin ylävartaloani hänen selkäänsä vasten ja tarrasin heiluvista rinnoista kiinni. Puristelin niitä lujasti ja kiihdytin alapääni tahtia.
- ”Nautitko sinä?”, kysyin kun kuulin Tiian hiljaa voihkivan hennolla äänellään.
- ”Joo.. tuntuu vaan että.. ah… sä olet niin iso tai sitten mulla on… ah liian tiukka pimppi…”, Tiia sanoi ähisten samalla kiihottavasti. Yhä uudestaan penikseni kävi niin syvällä Tiian sisällä kuin pystyi. Samalla painoin yhä pyllyssä värisevää vibraattoria syvemmälle hänen ahteriinsa.
- ”Saat niellä mun mällit kun laukean.”
- ”Ole… iiih… hiljaa”, Tiia sähähti. Otin tukevamman otteen hänen rinnoistaan ja vedin niistä pidellen Tiiaa itseäni vasten samalla kun työnnyin voimalla sisään. Tiian selkä meni kaarelle ja hän päästi taas kiljaisun. Itse huomasin huohottavani kovassa tahdissa. Ei menisi pitkään kun laukeaisin jälleen. Tiia pukin ja itseni välissä vääntelehti jo melkoisesti.

- ”Nussi nyt täysiä! Mä haluun laue…”, Tiia sanoi, mutta hänen sanansa hukkuivat voihkimisen sekaan. Pistin todella kaiken peliin. Hiki virtasi poskeani pitkin vaikka melko viileää välinevarastossa oli. Annoin siis palaa armotta ja panin Tiiaa takaapäin jokaisen lihakseni voimalla ja nopeammalla tahdilla kuin ompelukone. Taas oli vaarana, että kortsu repeää, mutta enää hekumassa en sitä ajatellut. Orgasmi oli aivan nanosekunnin päässä. Tiia laukesi. Hän uikutti kuin pieni koira ja heilui puolelta toiselle. Vedin kaluni pois ja rupesin vetämään kortsua pois, että Tiia saisi imeä ja niellä spermani. Yllättäen tunsin kosteita pisaroita lentävän jaloilleni ja Tiian alta kuuluvan lirinän. Katsoin tytön jalkojen väliin ja en voinut uskoa silmiäni: Toisella kädellään Tiia otti tukea pukista ja toisella hieroi pilluaan, josta tuli selvää kusta.
- ”Ei helvetti!? Sä kuset allesi!?”, huudahdin.
- ”Sori, en voinu estää…”, Tiia piipitti ja yritti pidätellä. Hänen saappaansa olivat roiskeita täynnä ja minunkin jaloilleni oli osa roiskunut. Lattialla oli kuitenkin vain pieni lammikko kellertävää nestettä. Muistin hekumani olevan yhä pinnassa.
- ”Nyt lopetat sen kusemisen ja otat mun mulkun suuhun!”, käskin vakavasti ja Tiia kääntyi ympäri. Hän polvistui oman virtsalammikkonsa päälle, otti jäykän kaluni suuhunsa ja jatkoi itsensä sormeilua. Tulin lähes heti kun tytön kieli teki ensimmäiset liikkeensä terskani ympäri. Tiia piti silmänsä kiinni kun annoin spermani roiskahtaa hänen suuhunsa.
- ”Mmm, mmm”, Tiia mumisi ja yritti vetää päänsä kauemmas, mutta pidin kiinni hänen takaraivostaan ja estin häntä sylkäisemästä tavaraani ulos.
- ”Niele se vaan.. hyvä, nielaise”, sanoin ja Tiia teki mitä käskin. Otin häntä hartioista kiinni ja nostin ylös. Hänen silmänsä näyttivät väsyneeltä, mutta iloiselta. En arvannut ollenkaan hänen seuraavaa liikettään. Huomasin vain, että Tiia suuteli minua ja minä häntä. Hänen suussaan oli ehkä vielä jäännöksiä mällistäni, mutta ajattelin, ettei siihen kuolisi.
- ”Voitko sä ottaa ton vibran mun pyllystä pois? En haluais jättää sitä sinne…”, Tiia sanoi. Naurahdin hieman ja menin hänen taaksensa. Lattialla oleva pieni lammikko inhotti minua ja väistin sitä ketterästi. Hitaasti vedin jo hyytyneen valkean kapselin pois Tiian pepusta hänen kumartuessaan eteenpäin. Laitteen paristo veteli jo viimeisiään.
- ”Mitä me nyt tehdään?”, Tiia kysyi ja istui patjalle, jossa olimme ensimmäisen kerran naineet.
- ”Pue päällesi. Voit lähteä menemään. Minä siivoan tämän sotkun täällä.” Katsoin Tiian vahingossa lirauttamaa virtsaa lattialla.
- ”Hei, mä haluan nähdä nyt kun sä poistat ne kuvat sun puhelimesta!”, Tiia sanoi päättäväisesti.
- ”Hyvä on, mutta sinä lupaat että pidät suusi kiinni tästä jutusta”, vastasin ja aloin kaivella housujani. Taskusta nostin esiin hienon multimediapuhelimeni ja istuin Tiian viereen. Annoin hänen katsoa kun menin puhelimen valikon kautta ”kuvat” – kansioon. Valitsin kaikki hänestä otetut kuvat ja painoin punaista luurin kuvaketta. Puhelin kysyi, poistetaanko valitut kuvat ja vastasin kyllä. Olin nousemassa ylös, mutta Tiia muisti:
- ”Saat poistaa myös sen videon!”
- ”Äh, sä muistit senkin.” Jälleen näytin Tiialle kuinka menin videot kansioon ja poistin videopätkät.
- ”Hyvä! Sä olisit runkannut joka ilta katellen minua!”, Tiia naurahti.
- ”Enkä olisi. Minä olisin soittanut sulle ja pakottanut sut tulemaan naimaan!”, sanoin paskiainen tm-ilme kasvoilla.
- ”Vitun pukki!”, Tiia vastasi, mutta ei ollut vihaisen oloinen. Olihan tuo nuori tyttö juuri saanut elämänsä edestä munaa, ei siitä saisi valittaa, mietin. Tiia alkoi lisätä vaatteita ylleen. Hän haki laukustaan nenäliinoja ja pyyhki saappaista keltaiset roiskeet pois.
- ”En minä edes tiennyt, että samalla voi kusta kun laukeaa”, totesin ja rupesin nauramaan.
- ”Minä en voinut sille mitään, ok! Se vaan pääsi”, Tiia intti ja löi minua hellästi olkapäähän.

Pukeuduimme ja Tiia poistui avoimesta liukuovesta. Hän ei hyvästellyt mitenkään, enkä minäkään jaksanut alkaa kyynelehtimään – näkisimme kuitenkin uudelleen välitunnilla tai muualla kouluaikana. Hymy kasvoilla kävin hakemasta käytävässä olevasta siivouskomerosta mopin ja menin siivoamaan jälkiä varastossa. Kaivoin puhelimeni esiin ja avasin ”äänitteet” – kansion. Ihailin sinne kopioituja kuvia ja videoleikkeitä – varsinkin sitä, jossa Tiia vahingossa herätti himoni ensimmäisen kerran.

Syyslomaa edeltävät päivät menivät nopeasti. Himoni oli herännyt ja katselin entistä avoimemmin mielin nuoria teinityttöjä, joiden pyhin oli sakkolihaa. Heidän vilkuillessaan olin melko varma, että saisin lähes jokaiselta pesää jos haluaisin. Ajattelin käydä kansliassa selvittämässä, millaisia tapauksia olisi kymppiluokalla Tiian lisäksi. Tiiaa näin muutaman kerran käytävällä. Hän kulki käsi kädessä hieman minua lyhyemmän tyypin kanssa. Tyyppi oli varmaan Olli, jonka tyttöystävää olin nussinut. Äijän olemus vastasi neonvalomainosta, jossa lukee HipHop. Kylläpä oli hyvä, että Tiia sai kunnon miestä tuollaisen löysähousupaskan sijaan, ajattelin, vaikka tiesin olevani kaukana täydellisestä adoniksesta. Katseeni kohdatessa Tiian kanssa hän aina hymyili jotenkin pirullisesti. Hymyilin hieman takaisin niin, ettei kukaan huomaisi.

Syysloma alkoi ja en saanut yhtään hyvää tilaisuutta naida Tiiaa uudelleen. Oli lauantai, toinen ensimmäinen lomapäivä ja istuin koneen ääressä hieman krapulaisena. Edellisenä iltana olin käynyt pilistämässä Smaikin kanssa hänen vuoden 97 Toyota Avensiksella. Olin kännissä kysynyt, mistä hänen oikea nimensä tulee, mutta muistin sen hatarasti. Se saattoi olla yhdistelmä Samista ja Mikosta. Sillä ei ollut taaskaan mitään suurta merkitystä. Nousin tietokonetuolista ja kävelin kämppäni eteisen läpi keittiöön. Huomasin pöydällä lojuvan postikasan, jonka olin aamulla siihen nostanut oven edestä. Kylän upea ilmaisjakelulehti, mainoksia, puhelinlasku ja puhdas valkea kirje, jossa luki nimeni ja osoitteeni. Mikäs tuo on, mietin. Avasin kirjekuoren. Sisällä oli pieni cd- tai dvd-kotelo. Se oli mini-dvd, jollaisia käytetään uusissa digitaalisissa videokameroissa. Avasin kotelon ja katsoin pientä levyä. Kannen sisäpintaan oli teipattu lappu. Sanavarastoni supistui kahteen sanaan ja huutomerkkiin: ”Voi vittu!”

Osa 2 :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Mietin aivan pirusti, mitä oli tekeillä. Lapussa luki: ”Soita 044 555 6666 tai kytät saa katsottavaa”. Pelkkä sana kytät sai niskavillani pystyyn ja ihoni kananlihalle. Otin pienen dvd:n ja heitin sen koneen asemaan. Avasin levyn ja sen sisällä oli ainoastaan yksi tiedosto: yllätys.mpg. Avasin tiedoston ja aloin katselemaan videota. Järkytys kohosi ruumiini jokaiseen sopukkaan ja tuntui kuin tunto olisi lähtenyt raajoista. Video alkoi kohdasta, jossa joku työnsi hitaasti liukuoven syrjään ja suuntasi kameran liian tuttuun liikuntavälinevarastoon. Video oli kuvattu selvästi jonkinlainen valonvahvistin päällä, mutta silti siitä erottui hyvin, kuinka minä nain Tiiaa patjalla ja äänetkin erottuivat aivan selvästi. En ollut tajunnut lainkaan kuinka kovaa puuskutin, mutta Tiian kilahdukset ja voihkiminen todella olivat yhtä kovia, kuin miltä olivat kuulostaneet. Videon taustalla kuului useamman tytön hiljaista hihitystä. Tunsin Grand Teron hieman kovettuvan nähdessäni jälleen kiimaisen Tiian alasti allani nautiskelemassa. Sydän kuitenkin pamppaili aivan muun asian takia ja aivot miettivät ylikierroksilla kuinka näin oli käynyt.

Videossa oli kohta, jossa kuvaaja siirtyi syrjään oven taakse kun Tiia haki kassistaan vibraattorin ja kuvaaminen jatkui kun nain Tiiaa pukkia vasten. Viimeinen kohtaus oli otettu kohdassa kun pitelin Tiian päätä kaluani vasten ja pakotin hänet nielemään spermani. Kuvanlaatu oli niin hyvä valonvahvistimen ansiosta, että minut ja Tiian pystyi selvästi erottamaan. Aineisto olisi musertavaa oikeudessa, jos Tiia päättäisi syyttää minua raiskauksesta. En pystyisi mitenkään kiristämään takaisin omassa puhelimessani olevien videoiden ja kuvien kanssa. Palasin keittiön pöydän ääreen ja katsoin lappua ja puhelinnumeroa. Kauhuissani ajattelin soittaa Smaikille, että voisimme jutella ongelmasta kaljojen kanssa. Tiesin, että Smaikki makasi hirveässä krapulassa kämpällään ja tuskin tulisi. Otin puhelimeni ja näppäilin numerot.

Puhelin tuuttasi pari kertaa ja sitten tyttö vastasi:
- ”Tiia.”
- ”Terve. Tiedät varmaan kuka…”, vastasin.
- ”Ai, Terohan se siellä! Sinä varmaan sait postia?”, Tiia kysyi ivallisesti.
- ”Niin sain. Mitä helvettiä sä haluat kun olet mun nimen ja osoitteen ottanut selville?” Tiia nauroi pirullisesti ja vastasi:
- ”Mulla on hieman suunnitelmia sun varalle…”
- ”Mitä vitun suunnitelmia? Mitä ihme pelleilyä tämä on?”
- ”Semmosta pelleilyä, että jos et tee kuten mä sanon, se video menee poliisille kirjeen mukana, jossa kerron, että sä pakotit mut makaamaan sun kanssa!”, Tiia totesi ilkeän viileällä äänensävyllä.
- ”Mitä mun pitää tehdä, että sä et tee niin!?”, vastasin ääni säristen väkisin.
- ”Sun ei kannata suunnitella mitään menoja huomiselle ja jos jotain on niin perut ne. Minä pistän sulle tekstiviestillä ohjeet tuossa kohta.”
- ”Haluatko sinä rahaa vai mitä?”, kysyin. Tiia ei vastannut mitään ja sydämeni hyppeli rintakehässäni voimakkaasti.
- ”Mä kerron tekstiviestissä sitten”, Tiia vastasi nopeasti ja löi luurin korvaani. Jäin miettimään, mitä hän halusi. Olin liian sekaisin, että olisin voinut miettiä asiaa järjen kannalta. Siinä tilanteessa ei auttanut muu kuin odottaa tekstiviestiä.

Kolmen tunnin kitumisen jälkeen puhelimeni piippasi. Avasin saapuneen viestin hätäisenä ja kädet täristen. Yleensä olin kova jätkä, mutta tällainen tilanne, jossa jäin altavastaajaksi sai vereni hyytymään. Tekstiviestissä luki:

Moi Tero. Luehan tarkkaan. Sun pitää tänään tulla klo 20.00 yhteen paikkaan autolla 20 kilometrin päässä kylästä. Käyt ensin ostamassa Alkosta 0,7l viinapullon ja lähdet sitten tulemaan. Minä pistän ajo-ohjeet kun lähdet. Tulet sitten yksin ja jos et tule niin tiedät mitä teen…!

PS. Pistä puku päälle että olet komeampi ;)

Viesti oli melko mystinen. Mikähän paikka edes oli kyseessä? Viinan ymmärsin kyllä, mutta miksi minun pitäisi vetää puku ylle? Kello oli jo melkein kolme. Kävin kiireessä asiaan ja menin tutkimaan vaatekomeroani. Siellä oli ylioppilasjuhlia varten hankittu musta pukuni ja valkea paita. Henkarissa roikkui sinivihreä solmioni. Se asia oli kunnossa, mutta mistä saisin auton? Edellinen ilta palasi mieleeni ja Smaikin Avensis. Hänhän lainaisi autoaan minulle. Ystävät auttavat aina hädässä, mutta en voisi kertoa tilanteesta mitään, koska Smaikki kuitenkin haluaisi lähteä mukaan joko hiljentämään Tiian uhkaukset tai sitten naimaan häntä. Soitin oitis Smaikille ja kysyin, mikä hänen tilanteensa oli. Smaikki vastasi ja kuulosti siltä kuin puhuisi maan alta. Hän vakuutti minulle, että ei olisi sinä päivänä ajokuntoinen vaan voisin lainata hänen autoaan.

Lähdin kävellen hakemaan autoa ja sen avaimia Smaikilta. Paluumatkalla täytyisi pistäytyä Alkossa, koska se menee kiinni kuudelta. Kokoajan päätäni sekoittivat ajatukset siitä mitä minulle tapahtuisi illalla. Ehkä perillä odottaisi valtava joukko Ollin kavereita ja minut hakattaisiin hengiltä ja haudattaisiin metsään. Ehkä Tiia haluisi naida kanssani siellä, mutta en voinut olla siitäkään täysin varma. Odotin parasta ja pelkäsin pahinta.

Kämpällään Smaikki makasi kasvot puoliksi uponneena tyynyyn. Epämukavannäköistä asentoa korosti se, että hän oli lattialla. Edellisillan pillurallin jälkeen olimme juoneet hänen kämpällään pari päkkiä kaljaa ja vajaan viinapullon. Smaikilla oli ihmeellinen kyky saada juoma uppoamaan mahaansa ainakin kaksi ja puoli kertaa nopeammin mitä minä kykenin. Siksi hän olikin yleensä aina nopeasti hirmu kännissä. Tilannetta oli eilen tasoittanut, että olin juonut jo hänen kyydissä ollessaan.
- ”Hei, ootko sä ok?”, kysyin.
- ”Teroo… onko yhtään kaljaa jäljellä?” , Smaikki vastasi tyynyn sisältä. Katsoin joka puolella olevia tyhjiä pulloja ja keittiössä olevaa oksennusta. Vilkaisin jääkaapin sisälle. Ei, missään ei ollut yhtään kaljaa ja kerroin sen Smaikille. Hän örähti hiljaa ja minä menin kananlihalle krapulakaljan ajatuksesta.
- ”Tuota, soitin äsken että joutaako se sun monsteri lainaan?”
- ”Mm… niin joo. En mä pääse tästä vielä viiteen tuntiin ylös. Lainaa vaan… tuo vaikka kaupasta jotain sapuskaa kun palaat. Mulla on vaan makaronia vuodelta yksi ennen Elvistä”, Smaikki mumisi ja muisti väärin, että hänellä oli jääkaapissa lihapiirakoita iso pussi.
- ”Okei, kiitti. Mä tuon sen auton takaisin viimeistään huomenna”, sanoin hieman epävarmana.
- ”Joo, sammuta valo samalla kun lähdet.”
- ”Tuo on auringonpaistetta…”, totesin.
- ”Vittu. No moi sitten”, Smaikki ynähti ja jatkoi unia. Nappasin avaimet ja painuin ulos.

Hyppäsin pihalla Smaikin siniseen Toyotaan ja käynnistin moottorin. Hetken mielessä pyöri kateus Smaikkkia kohtaa, koska hän oli saanut auton halvalla porukoiltaan. Sitten ajatukset siirtyivät illan pakkotehtävään. Kävin paluumatkalla ostamassa Tiian pyytämän viinapullon ja palasin kämpälleni laittautumaan. Pukuun pukeutuminen tuntui aika tyhmältä, mutta niin minua oli pyydetty tekemään ja tilanne oli niin kriittinen, että en voinut alkaa väitellä ehdoista.

Kellon ollessa 19.30 kävelin ulos viinapullon kanssa puku päällä ja istuin autoon. Otin puhelimeni ja soitin Tiialle.
- ”Hei Tero”, Tiia vastasi suoraan.
- ”Minä olen nyt lähdössä, kuten viestin mukaan piti. Mihin ajan?”, kysyin. Tiia kertoi minulle ajoreitin ja lähdin kohti etelää. Noin 18 kilometrin päässä keskustasta käännyin hyvässä kunnossa olevalle metsätielle. Tien molemmin puolin olivat betoniporsaat ja metallinen puomi, mutta se oli nostettu ylös, joten pystyin jatkamaan matkaa. Saavuin perille paikkaan, johon Tiia oli käskenyt tulla. Paikka oli upeasti laitettu hirsimökki järven rannalla. Sain auton parkkiin isolle pihalle helposti ja nousin ulos napaten viinapullon mukaan. Kävelin kohti mökin kuistia. Sisällä paloi valo. Kuistilla Tiia poltteli tupakkaa kylpytakki päällänsä.
- ”Hei, sä et eksynytkään!”, Tiia huudahti.
- ”Terve…”, keksin sanottavaa.
- ”Ja pistit jopa puvun päälle. On se poika nyt tottelevainen ja komea”, Tiia puhui ja hymyili.
- ”Mitä tämä ihme pelleily on?”, kysyin jälleen.
- ”Saat pian tietää. Kelpaako tupakka?”, Tiia vastasi ja tarjosi askista savuketta. Otin yhden ja sytytin sen Tiian sytkärillä.
- ”Tossa on viinapullo, jonka halusit”, sanoin ensimmäisten savujen jälkeen ja tarjosin pulloa tytölle.
- ”Pidä sitä itselläs vielä hetki. Juo ainakin tuohon puoleen väliin ennen etikettiä. Meillä menee hetki sisällä laittautua. Avaan oven sitten kun saat tulla siälle”, Tiia sanoi ja oli avaamassa mökin ovea.
- ”Hei selitä vähän. Ketkä me? Ja mikä paikka tämä on?”, kysyin.
- ”Tämä on mun vanhempien kesämökki.”
- ”Täh? Sun vanhemmilla on rahaa pistää tämmöinen pulju pystyyn ja sä pöllit rahaa?”
- ”Ei ne mulle koskaan riittävästi rahaa anna. Pitäis kuulemma itse ansaita… Juo sitä viinaa sillä aikaa kun annan luvan tulla sisälle”, Tiia sanoi ja meni ovesta sisälle kylpytakki päällään. Katsoin kädessäni olevaa minttuviinapulloa. Avasin korkin ajatellen, ettei tästä selvänä selviä. Mitä Tiia aikoi sisällä puuhata, varmaan pukeutua. Otin hörpyn viinaa ja vedin henkoset.

Ilta alkoi pimentyä ja Tiialla kesti sisällä. Otin hänen ulos jääneestä askista toisen tupakin ja sytytin sen. Viina lämmitti sisälläni ja tuntui hieman nousevan päähän. Sitten mökin ovi avautui. Tumppasin tupakan kuistilla olevaan tuhkakuppiin.
- ”Nyt saat tulla sisälle”, Tiian ääni kuului sisältä. Jännittäen astuin sisälle. Siellä minua odotti kolme tyttöä, joista yksi oli Tiia. Kaikilla heillä oli yllään iltapuvut ja näky oli kuin vanhojentansseista.
- ”Selvä. Minä en tajua mitään. Miksi te olette tuolleen tälläytyneet? Yritättekö olla jotain aikuisia?”, kysyin nuorilta tytöiltä.
- ”Turpa kiinni Tero. Nää on mun kaverit Kata ja Hanna. Me päätettiin tyttöjen kanssa kutsua sut tänne ja pitää hauskaa”, Tiia kertoi.
- ”Minusta tuntuu, että tästä on tulossa jotkut orgiat vai?”, kysyin.
- ”Mieti sitä. Anna tänne se viina niin mekin otetaan vähän. Nuo meidän siiderit on täyttä paskaa”, Tiia sanoi ja nappasi pullon kädestäni. Hän käveli mökin perälle, jossa oli keittiö ja kaatoi pyödällä oleviin laseihin pullosta. Katselin ympärilleni. Tiian päällä oleva punainen mekko tai iltapuku oli kyllä seksikäs ja jätti upeasti selän paljaaksi. Samoin Kia ja Hanna olivat aivan pantavia tyttöjä. Kia oli pukeutunut beigen väriseen hameeseen ja yläosan peitti korsettimainen osa. Vaaleat hiukset olivat vapaana. Kädessä hänellä oli pitkät beiget hansikkaat. Tiialla oli kädessään samanlaiset, mutta omaan pukuunsa sopivat punaiset hanskat. Hanna oli kahta muuta tyttöä hieman lyhyempi ja katsoi minua vihertävillä silmillään. Hänen yllään kimalteli vaaleansininen metallinhohtoinen olkaimeton mekko, joka kiihottavasti loppui polvien yläpuolelle. Nämä tytöt siis halusivat minun panevan heitä vuorotellen. En panisi vastaan. Tai oikeastaan panisin, mutta hieman eri tavalla, pohdiskelin innoissani.

- ”Tule peremmälle”, Kia sanoi ja otti kädestäni kiinni. Kävelimme sisemmälle mökkiin. Oven vieressä kulmassa oli kulmasohva ja pieni pöytä. Keittiö oli melko suuri ja kalustettu hieman vanhahtavaan tyyliin. Vasemmalta keittiöön menevässä käytävässä olivat portaat yläkertaan ja oikealla oli luultavasti makuuhuone. Keittiöön saapuessani tyttöjen kanssa, huomasin, että se jatkui oikealle ja siellä oli suuri olohuone. Perhana, rikasta porukkaa, ajattelin kun näin suuren laajakuva-tv:n olohuoneen nurkassa.
- ”Otahan hieman tätä. Minä lantrasin sitä Spriteen”, Tiia sanoi ja antoi minulle lasin. En voinut olla katsomatta hänen kaula-aukkoaan. Hänen iltapukunsa oli todella seksikäs ja rintojen vako näkyi selvästi. Alempaa puku kiristi juuri sopivasti ja Tiian upea peppu suorastaan huusi kankaan alta tarraamaan kiinni. Hillitsin itseni ja menin Tiian johdolla olohuoneeseen. Istuin hänen viereensä sohvalle ja katselin lattiaa peittävää samettimattoa ja seinällä olevaa takkaa. Kia ja Hanna istuivat huoneen vastapäätä olevalle sohvalle. Otimme yhtä aikaa kulaukset laseistamme.
- ”Tekö sen videon kuvasitte?”, kysyin Kialta ja Hannalta.
- ”Mehän se kuvattiin”, Kia vastasi.
- ”Hanna sanoi, että siltä kostui pikkarit”, Tiia sanoi ja naurahti.
- ”Sinä kusit alles!”, Hanna ampui takaisin. Tiia meni hiljaiseksi ja asetti hanskan peittämän kätensä reidelleni.
- ”Tero panee sua tänään niin kovaa, että varmaan halkeat”, Tiia kuiskasi katsoen minuun ja sitten Hannaan hymyillen.
- ”Minkä ikäisiä te olette?”, kysyi tytöiltä, joita en tuntenut.
- ”Kia on 16 ja mun kanssa kympillä. Hanna on ysillä ja se on viisitoista”, Tiia vastasi heidän puolestaan ja liikutti kättänsä reidelläni. Grand Tero oli ymmärtänyt kuinka kiihottavan pervo tilanne oli.
- ”Hanna kulta on vielä neitsyt, sä saat puhkaista sen tänään”, Kia sanoi ja silitteli Hannan hiuksia. Olin jo aika sekaisin. Minun siis pitäisi viedä neitsyys tytöltä, joka oli sakkolihaa. Ajatus kiihotti, mutta samalla järki esitti vastalauseen.
- ”Juohan se muki tyhjäksi niin tanssitaan hieman”, Tiia sanoi ja puristi minua reidessä. Kaluni oli jo hieman kovettunut.
- ”Kai sinä Tero osaat valssia?”, Kia kysyi.
- ”Tietenkin osaan. Vuosi sitten oli vanhojentanssit lukiossa”, vastasin ja Kian ilme kirkastui. Hanna ei näyttänyt aivan niin iloiselta vaan vaikutti hieman epävarmalta. Huomasin kuinka Kian käsi hiveli pitkin Hannan pientä vartaloa. Tiia nousi ylös ja laittoi stereoihin cd-levyn. Imaisin lasini tyhjäksi ja nousin ylös. Tiia kääntyi ympäri ja asetti kätensä lantiolleen. Nuoresta iästään huolimatta hän näytti laittautuneena todella naiselliselta, ainakin niin ajattelin, koska viina alkoi nousta päähäni.
- ”Saanko luvan?”, Tiia kysyi ja tarjosi kättään samalla kun stereoista alkoi tulla hidas tanssikappale, jota en tuntenut. Tiia tuli aivan eteeni ja painoi kehonsa minuun kiinni. Otin hänet tanssiotteeseen ja aloimme pyörähdellä.
- ”Sua varmasti panettaa nyt”, Tiia kuiskasi ja liikautti lonkkaansa omaani vasten. Grand Tero kiristi otettaan.
- ”Kyllä mua panettaa. Sinä olet tosiaan seksikäs kuin mikä”, vastasin.
- ”Hyvä, sillä sulla tulee olemaan kova homma tyydyttää meidät kaikki…”, Tiia sanoi ja yllättäen nosti vasemman reitensä haaraväliini. Taivutin Tiiaa alas ja hänen rintansa sojottivat suoraan kattoa kohti. Hänen takaansa huomasin, kuinka Kia sohvalla hiveli Hannaa ja vei huuliaan lähemmäs aran nuoren tytön kasvoja.
- ”Minä en oikein tiedä tuosta Hannasta. En ole noin nuoriin päin”, sanoin Tiialle.
- ”Sun on pakko panna sitä kun se haluaa”, Tiia sanoi ja henkäisi. Pyörähdimme ympäri ja vein käteni hänen selältä pepun päälle.
- ”Käyt jo nyt kuumana”, Tiia kuiskasi ja nosti taas reitensä haaraväliini. Kaluni nousi housuissa pystyyn ja Tiia huomasi sen hymyillen voitonriemuisesti. Hänen olkapäänsä takaa näin Kian suutelevan Hannan kanssa. Hanna hieman arkaili, mutta Kia kietoi kätensä hänen ympärillensä ja hieroi toista rintaa.
- ”Oletteko te kaikki jotain bi-seksuja?”, kysyi Tiialta, joka myös katselin kahden muun tytön puuhia.
- ”Niin me ainakin luullaan olevamme”, Tiia vastasi. Pysähdyimme kappaleen loppuessa ja suutelimme. Vein käteni Tiian rinnan päälle, mutta hän vetäytyi ja sanoi:
- ”Hei te siellä sohvalla. Kia, älä vielä riisu Hannaa kun senkin pitää saada vähän pyörähdellä”, Tiia sanoi suutelevalle tyttöparille. Kia oli jo viemässä kättään Hannan lyhyen kiiltävän mekon alle, mutta hän pysähtyi ja vapautti hieman vapisevan tytön. Tiia käveli Hannan eteen ja auttoi tämän ylös. He vaihtoivat paikkaa ja Hanna tuli luokseni lattialle. Uusi kappale oli jo lähtenyt soimaan, joten otin hennon tytön tanssiotteeseen lupaa kysymättä. Huomasin Tiian ja Kian suutelevan kiihkeästi sohvalla. Pyörähtelin pari kertaa valssiaskelilla Hannan kanssa ympäri ja kysyin:
- ”Missä te olette tanssimaan oppineet?”
- ”Meillä oli just koulussa liikunnassa tanssia”, Hanna kertoi. Taustalla Tiia ja Kia lopettivan suudelma ja hivelivät toisiaan. Kuulin Tiian hiljaa sanovan Kialle:
- ”Mehän nuollaan toistemme pilluja tänään?”
- ”Ainahan me nuollaan”, Kia vastasi. Hanna kuuli saman kuin minä ja säpäshti.
- ”Oletko aivan varma, että olet oikeassa seurassa?”, kysyin tytöltä.
- ”Joo…”, Hanna vastasi arasti ja siirtyi lähemmäksi minua, muttei painautunut kuten Tiia hetkeä aikaisemmin.
- ”Minusta vaan olet liian nuori näihin kuvioihin..”
- ”Pöh!”, Hanna vastasi ja antoi pusun poskilleni. Hänkin näytti seksikkäältä lyhyessä mekossaan, mutta järkeni intti yhä vastaan.
- ”Hanna, tulehan tuonne niin otetaan lisää juomista ja päästetään Kiakin lattialle”, kuulin Tiian sanovan. Hän nousi sohvalta ja vei Hannan luotani kädestä pitäen. Kiakin nousi sohvalta ja tuli luokseni.
- ”Nyt saat antaa minulle kyytiä”, hän sanoi.
- ”Vai niin”, totesin samalla kun Tiia vei Hannan keittiön pöydän ääreen kauemmas.
- ”Tiedätkö mitä Tiia meinasi tehdä?”, Kia kysyi alkaessamme pyörähdellä.
- ”Se varmaan meinas naida meidän kaikkien kanssa?”
- ”Ei, se meinasi kutsua Ollin tänne. Me ois sidottu se kiinni ja annettu sen katsoa kun nait Tiian kanssa:” Järkytin hieman. Nämä tytöt, ainakin Tiia ja Kia, olivat aivan jotain muuta mitä peruskoululla näytti. He olivat juonittelevia, mutta seksikkäitä pikkupiruja.

Tanssin hetken aikaa hiljaa Kian kanssa ja hän tuli lähemmäs. Hänen olkapäälläni lepäävä kätensä siirtyi silittelemään kaulaani. Katselin Kian muotoja. Rinnat olivat lähes samankokoiset kuin Tiialla ja silmissä oli sama ilkeä kiilto kuin hänellä. Muuten Tiia oli hieman leveämpi pakkaus kuin Tiia, mutta ei missään nimessä lihava. Hänen naisellinen lantionsa keinui omaani vasten ja kaluni seisoi jo täydessä kulmassa.
- ”Sulla seisoo. Mitä videolta näin, niin arvaa haluanko sen mun sisälle?”, Kia sanoi ja toi kasvojaan lähemmäksi. En vastannut mitään vaan suutelin Kia himokkaasti. Hän vastasi vielä aggressiivisemmin ja tanssi sai jäädä. Vein käteni hänen hameensa päälle haaravälin kohdalle ja aloin puristella. Kielemme leikittelivät ja haluni vain kasvoi. Kia vastaavasti alkoi hieroa jäykkää vehjettäni housujen läpi.
- ”Onko sulla muuten poikaystävä?”, kysyin suudelman lopuksi.
- ”Ei vakituista. Ei tuolla kylällä ole kuin niitä hiton räkäisiä amiksia ja noita meidän koulun pentuja”, Kia vastasi ja jatkoimme hyväilyä ja suutelimme toistamiseen. Katsahdin keittiöön ja näin kun Tiia juotti Hannalle viinashotin. Sen jälkeen he suutelivat vaikka Hanna edelleen vaikutti hieman vastahakoiselta.
- ”Minä otan nyt sulta suihin”, Kia sanoi ja avasi vyöni solkea. Peräännyin ja siirryin sohvalle istumaan. Kia tuli perässä ja jatkoi vyön avaamista. Tottunein sormin se aukesi pian ja vetoketjulle kävi samoin. Kia vei oikean kätensä housujeni sisään ja veti boxereitani sivuun. Penikseni pompsahti esiin. Kia heilautti esinahkan taakse ja nuolaisi pullottavaa terskaa härnäävästi. Himon purkaus kulki selkääni pitkin. Tunsin kielen leikittelevän kiihtyvään tahtiin kaluni ympärillä ja upeiden huulien koskettavan terskaa. Kia otti koko kyrpäni suuhunsa ja alkoi imeä voimakkaasti. Nautin jo täysin palkein, mutta en halunnut, että Kia veisi homman suorilta loppuun. Siltä homma ainakin näytti, koska Kia imi raivokkaasti kovalla tahdilla. Hänen kielensä teki erittäin kiihottavia kuvioita elimeni ympärillä. Viiden minuutin jälkeen olin jo hekumassa. Tiia käveli yhtäkkiä ja rupesi polvilleen viereeni sohvalle.
- ”Minä tiedän itsekin, että Kia on hyvä tuossa”, Tiia sanoi. Hannaa ei näkynyt keittiössä ja mietin hyvin pienen hetken mihin hän oli mennyt. Ajatukset alkoivat sekoittua orgasmin hiipiessä ovelle. Sieltä jostain se lähti tulemaan. Tulisena elimeni sykki ja ruiskutti Kian suuhun mälliäni. Tiia taivutti pääni taakse ja suuteli minua aivan yläpuolelta. Orgasmin huipun tullessa tajusin, että Tiia tiputti suustansa jotain minun kurkkuuni.

Yritin köhiä pientä tablettia ylös kurkustani, mutta orgasmin takia nielaisin sen suorilla. Kia nielaisi mällini ja hymyili. Tiia hymyili myös erittäin pirullisesti.
- ”Mitä vittua sä pistit mun kurkkuun?!”, huusin.
- ”Ota iisisti. Mun isä on lääkäri ja se saa joltain ruotsalaiselta lääketehtaalta tuota ainetta. Se on jotain viagran tapaista ja se itsekkin vetää sitä kun muhinoi äidin kanssa”, Tiia kertoi.
- ”Luuletko että mä olen joku impo?”, kysyin hädissäni.
- ”Ei kukaan pysty naimaan meitä yhdessä yössä niin paljon kuin me halutaan”, Kia sanoi ja Tiia jatkoi.
- ”Otetaan vähän juomista ja odotetaan vähän että vaikutus

15

19890

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pasi

      Lisääääää!

    • jooseppi

      jatka ehdottomasti!!! upeaa tekstiä

    • ..pliis

      Menee pikkasen överiksi välillä.. kertoo jotain kirjoittajan kokemuksesta

    • Le Coq

      Juttu jäi harmittavasti kesken, kirjoitahan jatkoa!

    • Haaveelia

      En edes huomannut että juttuni loppui kesken merkkirajan takia :( JA en ole niin kokematon kuten nm. ..pliis sanoo. :) Juttu vain karkasi käsistä. Rauhallisempaa tekstiä siis ensikerralla.

      ::::::::::::::::::::::::::

      - ”Selällesi siihen matolle”, Tiia käski jälleen. Punainen samettimatto oli pehmeä asettuessani sen päälle. Tiia hyppäsi päälleni ja suuteli minua. Hetken nuolimme intohimoisesti, kunnes tuo tyttö asetti kyrpäni hänen emättimensä suulle punaiset hanskat kädessään ja painoi lantionsa alas. Tunsin jälleen tiukan pillun ympäröivän kaluni. Koululla tapahtuneesta panosta poiketen tunne oli huomattavasti parempi, koska kondomia ei ollut. Tiia kiihdytti tahtiaan rinnat pomppien. Näky oli upea kun hän taivutti vartaloaan taakse. Kaluni pumppasi joka vedolla limaa Tiian pillusta. Litinä kuului kovaa, mutta onneksi valssi soi yhä taustalla ja peitti osan nesteiden litinästä, vaikka ei käynytkään hurjan rytmimme kanssa yhteen. Tiia käänsi päänsä suoraan ja katsoi minua hymyillen ja hengitti rauhattomasti.
      - ”Miltä tuntuu? Vaikuttaako se pilleri?”, Tiia kysyi huokaillen.
      - ”Panettaa aivan kamalasti”, vastasin huohottaen ja Tiia nauroi minkä pystyi. Mielessäni kävi ajatus, että olin unohtanut kortsun, mutta sitten elimistössäni kiertävä huume sai unohtamaan asian.
      - ”Ota mun pepusta kiinni”, Tiia pyysi. Tein kuten hän halusi ja aloin vetää Tiiaa itseäni vasten. Huomasin, että oloni oli aivan kuin hekuman huipulla, mutta orgasmi ei tuntunut lähtevän liikkeelle vaikka Tiia ratsasti päälläni kiljuen.

      Tiia sai voimakkaan orgasmin ja huohotti ja voihki kuin huora. Hän sormetti itseään samalla kun painoi pilluaan kaluani vasten. Minulla oli aivan tuskainen olo, koska orgasmi tuntui olevan aivan kulman takana, mutta huumeen takia se varmasti odotti. Tiia kaatui vierelleni matolle.
      - ”Olen hyvä pano häh?”, hän kysyi puuskuttaen.
      - ”Minä en tullut, johtuuko se siitä aineesta?”, kysyin kyrpä edelleen pystyssä.
      - ”Juu. Sä kestät paljon pitempään ja nautit enemmän”, Tiia vastasi hihittäen. Huokaisin ja huomasin, etteivät Hanna ja Kia olleet enää sohvalla.
      - ”Mihin ne yhdet menivät?”, kysyin Tiialta.
      - ”Varmaan makuuhuoneeseen naimaan. Tule, otetaan drinkit!”
      - ”Minä en halua enää itseäni yhtään enemmän sekaisin! Et arvaa miltä tämä tuntuu! Kuin olisin ollut selibaatissa sata vuotta!”, valitin. Tiia nauroi jälleen ja käveli puolialasti keittiöön. Katselin upeaa peppua ja sukkien verhoamia sääriä. Haluni vain kasvoivat kun Tiia nojasi keittiön tiskiin, joi lasista ja hipaisi pilluaan hanska kädessä. Sitten hän laittoi kostean sormen suuhun ja imi kosteaa kangasta. Nousin ylös, kävelin Tiian viereen ja suutelimme hieman hitaanlaisesti.
      - ”Sinulla on muuten kuuma, huomasitko? Kannattaa varmaan riisua toi takki ja paita kohta.” Kosketin hikeä valuvaa otsaani. En ollut huomannut koko asiaa ja kirosin Tiian minulle antamaa ihme ainetta.
      - ”Pitää riisuutua”, sanoin ja löysensin solmiota. Tiia avasi takkini nappeja ja auttoi riisumaan sen. Seuraavaksi olivat vuorossa solmion pois ja kauluspaitani avaaminen. Siirsin vaatteet keittiön pöydälle ja astuin aivan Tiian eteen. Penikseni kosketti hänen alavatsaansa ja Tiia pyyhkäisi sormellaan kiinteitä vatsalihaksiani. Mitään sanomatta painuin jälleen hänen sisälleen ja Tiia hyppäsi syliini. Keittiön tiskiä vasten, Tiia sylissäni, aloin panna häntä uudestaan. Pian oli taas hekumaa muistuttavassa tilassa. Elimeni sykki ja Tiian pillu supisteli sen ympärillä. Tilanne oli hyvin kiihottava, mutta samalla myös kauhistuttava kun huume piti orgasmia tiukasti itsellään.
      - ”Ah, tuntuu niin hyvälle... saat tulla mun sisälle jos pystyt…”, Tiia ulisi. Jatkoin painamista Tiian raapiessa kynsillään selkääni. Aloin tuntea orgasmin lähtevän väkisin lähenemään. Mikään huume ei voisi estää sen tulemista enää.
      - ”Hanna on valmiina tuolla!”, Kia huusi käytävästä. Jenni huokaisi ja iloinen hymy tuli hänen kasvoilleen. Hän kiemurteli minusta irti ja kaluni nousi pois hänen pillustaan.
      - ”Hei, mä haluan hoitaa tämän loppuun!”, sanoin hädissäni ja tunsin kuinka lähestyvä orgasmi palasi odotustilaan.
      - ”Saat hoitaa sen loppuun Hannan kanssa. Se odottaa sua tuolla makkarissa”, Tiia sanoi ja lähti taluttamaan minua Kian luokse käytävään.

      - ”Tule sisälle”, Kia sanoi ja avasi makuuhuoneen oven. Sisällä paloi muutamia kynttilöitä ja keskellä huonetta oli korkeapäätyinen metallirunkoinen parisänky. Hanna makasi sen keskellä irstaasti sidottuna. Kädet olivat nauhoilla kiinni sängyn päässä. Samoin reisien ympärillä oli samanlaiset nauhat, jotka vetivät jalat koukussa taakse ja kiinnittyivät sängyn päätyyn. Hannan silmillä oli valkea huivi ja hänen suuhunsa oli tungettu valkeat pikkupöksyt. Lattialla huomasin Hannan vaaleansinisen kotelomekon.
      - ”No niin. Nyt saat nussia neitsyttä. Minä jo hieman nuolin Hannaa märäksi”, Kia kertoi. Katsoin häntä järkyttynyt ilme kasvoillani. Minun siis pitäisi viedä neitsyys hänen kaveriltaan, joka oli sidottu sänkyyn avuttomaksi, ei nähnyt mitään ja ei pystynyt puhumaan. Tiia ja Kia tarttuivat minua käsistä ja vetivät minut sängylle. Hanna hengitti levottomasti. Hänen häpynsä oli paljaana ja kiilsi kosteana. Tiia tarttui minua kalusta ja ohjasi sitä kohti Hannan pientä pillua.
      - ”Tämä ei ole oikein!”, sanoin.
      - ”Oliko se oikein kun raiskasit minut siellä varastossa?”, Tiia kivahti. Menin sanattomaksi. Tiia vaikutti aivan jakorasialta ja tuskin pisti pahakseen aiempaa sessiotamme, mutta Hanna oli varmasti vielä viaton ja selvästi pelkäsi tulevaa. Kia siirtyi taakseni puku yhä yllään. Hän alkoi hieroa lantiotaan peppuani vasten ja työnsi minua Hannaa kohti. Tiia veti penistäni eteenpäin runkaten sitä.
      Kaluni kosketti Hannan pillun suuaukkoa ja Hanna ynähti pikkupöksyt suussaan. Olin ottamassa pikkupöksyjä hänen suustaan, mutta Tiia esti. Samalla Kia tyrkkäsi minua takaa ja kaluni tökkäsi Hannan pilluun. Tyttö ulahti. Kia työnsi minua eteenpäin ja kaluni upposi nuoren neitsyen tiukkaan ja sykkivään pyhimpään. Hanna vinkui ja kiemurteli minkä nauhat antoivat varaa. Hitaasti aloin liikutella kaluani hänen sisällään ja huomasin mukana tulevan verta. Tiia taikoi jostain paperin ja pyyhki enimmät veret pois. En voinut vastustaa kiehuvaa painetta kyrvässäni ja kiihdytin tahtia Kian auttaessa takana. Tiia siirtyi Hannan kasvojen luokse reisissä olevien nauhojen ali ja otti pikkupöksyt hänen suustaan.
      - ”Auh, auh… sattuuu… ”, Hanna voihki. Sydämeeni sattui samalla, mutta keinotekoinen himoni meni sen yli ja jatkoin naimista. Hanna yritti sanoa vielä jotain, mutta Tiia suuteli häntä suulle pitkään.
      - ”Me teemme Hannasta samanlainen, mitä itse ollemme”, Kia takanani sanoi ja naurahti. Aloin tuntea orgasmin lähestyvän jälleen. Silloin tunsin Kian tunkevan sormeaan perseeseeni.
      - ”Mitä sä teet?”, kysyin hädissäni. Kia selvästi tiesi konstit. Hekumani vaihtoi orgasmiksi ja kaluni alkoi sykkiä kuin sydän. Hannan poskilla vieri kyyneliä kun hän tunsi spermani roiskuvan sisälleen. Orgasmi oli todella odottamisen arvoinen. Se kesti ehkä jopa puoli kolmannesminuutin ja pallini tyhjenivät varmasti viimeistä pisaraa myöten. Sen mentyä ohi kaaduin humaltuneen oloisena Hannan syliin. Tiia lopetti hänen nuolemisen ja antoi Hannan hengittää raskaasti.

      - ”Hanna hei, älä itke, olet nyt nainen!”, Tiia sanoi voitonriemuisesti. Hanna hymyili väkinäisen näköisesti. Vedin löystyneen kaluni Hannan pillusta ja perässä ulos pullahti suuri määrä mälliäni. Kia aukoi Hannan siteet ja päästi hänet lepäämään.
      - ”Sori”, sanoin Hannalle ja katsoin häntä silmiin. Kyynel poskella hän nyökkäsi varovasti ja hieroi ranteitaan.
      - ”Turhaan anteeksi pyytelet, Tero. Hyvin hoidit homman! Mutta minua et ole vielä pannut. Tulehan olohuoneeseen!”, Kia ilmoitti. Jätin epävarmasti Hannan makaamaan sängylle ja poistuin huoneesta Tiian kanssa.

      - ”Hitto, olisitte edes kortsun antaneet!”, sanoin tytöille.
      - ”Älä uikuta. Oli Hannankin aika oppia nussimaan”, Tiia sanoi ja kävi ottamassa huikan suoraan minttuviinapullon suusta. Viina olikin jo vähissä.
      - ”Tero, rauhoitu nyt. Sano ensin näytänkö mä pantavalta?”, Kia sanoi olohuoneen matolla ja taivutti kätensä lantiolle. Rinnat kaareutuivat upeasti korsettimaisen yläosan sisään ja hamemainen alaosa piilotti kiusoittelevasti jalat.
      - ”Kyllä sinuakin voisin naida jos rukoilet”, sanoin ja naurahdin. Kia hymähti ja Tiia toi meille drinkit. Oli hieman outoa olla Tiian kanssa täysin alasti samalla kun Kia oli vielä täysin vaatteet päällä. Tiia huomasi varmaan saman ja ehdotti, että istuisimme sohvalle. Kia otti hörpyn ja antoi lasin Tiialle. Sitten hän vei kätensä selkänsä taakse ja alkoi hapuilla korsetin kiristäviä nauhoja. Tiian kanssa katselin kuinka Kian rintakehä vapautui ja rinnat pullistuivat jännityksen hellitessä. Yläosa tippui pois ja näin upeat hinkit, joiden keskellä olivat Tiian nännejä suuremmat nipukat.
      - ”Hyvää tavaraa ne papan pillerit. Sulla seisoo taas!”, Tiia sanoi ja molemmat tytöt naurahtivat. Grand Tero oli jälleen pystyssä. Normaalisti puhti olisi jo loppunut, mutta Tiian isän ihmelääkkeet toivat uutta voimaa. Lannettaan heilutellen Kia strippasi edessämme. Hameosan vetoketju aukesi ja osanen tippui lattialle. Kia astui mytystä pois. Katselin hänen rintojaan, reisiään. Jalkoja peittivät samanlaiset, mutta beigenväriset sukat jotka pysyivät ylhäällä nauhojen avulla. Hänen pikkupöksynsä olivat erilaiset kuin Tiialla. Hän aukaisi lantion ympäri menevistä nauhoista solmut ja pöksyjen etuosa valahti alas. Tiia sormeili itseään ja Kiakin vein kätensä pillulleen. Hitaasti hän liikkui minua kohti ja istahti syliini kasvot minua päin haarat auki. Ei mennyt pitkään, kunnes kaluni löysi tiensä tytön aukkoon. Ruumiimme alkoivat rytmikkäästi liikkua toisiaan vasten.
      - ”Sun kalu on ihana iso!”, Kia huudahti. Tiia katseli vieressä masturboiden. Suutelin Kian kanssa ja hieroin paljaita rintoja. Lihakseni olivat jo kipeät ja väsyneet. Aine veressäni pakotti jatkamaan ja nostelin lonkkaani Kia vasten. Kia nautti selvästi ja laittoi kätensä omieni päälle ja auttoi hieromaan rintojaan. Voihkimme voimakkaasti. Kian pillu oli löysempi kuin Tiian ja hän vaikutti kokeneemmalta. Tiia nousi sohvalta ja lähti keittiöön. En reagoinut siihen vaan jatkoin naimista Kian kanssa. Jotenkin upeasti hänellä oli homma täysin hallussa ja nautin jokaisesta liikkeestä.

      Tiia tuli takaisin olohuoneeseen ja katsoin häntä. Hiukset olivat ihanasti sotkussa ja rinnat kutsuivat kuin hunaja mehiläistä. Lanteellaan hänellä oli vaaleanpunainen lannedildo!

      Kia nousi päältäni hitaasti vaikka olisin halunnut jatkaa. Hän käveli Tiian luo ja kosketteli kumista patukkaa, joka lähti hänen lanteellaan riippuvasta vyöstä.
      - ”Tule Tero tuohon lattialle”, Kia sanoi ja Tiia rupesi matolleen selälleen ja ojensi minulle kondomin.
      - ”Vedä se päälle ja tule mun taakse”, Kia kehotti ja asettui makaamaan Tiian päälle. Tyttöjen suudellessa asetin kumin paikoilleen tottunein sormin ja tulin Kian taakse. Ymmärsin, että tarkoitus oli naida Kiaa Tiian kanssa yhtä aikaa. Tytöt asettelivat dildon kohdalleen ja Kia painoi itsensä Tiian vartaloon kiinni ähisten. He hieroivat toistensa rintoja ja puristelivat kovia nännejään. Asetin kaluni Kian pyllyreiälle ja aloin liu’uttaa sitä sisään. Kolo oli kuitenkin kuiva ja Kiakin huomasi minulla olevan vaikeuksia. Tiia työnsi jo tekokaluaan Kian sisälle ja Kia huohotti:
      - ”Keittiössä on liukkaria…” Käväisin keittiössä hakemassa pienen tuubin liukastetta ja puristin ainetta kaluni päälle ja voitelin sen kämmenellä. Luikautin hieman myös Kian perseelle ja hieroin pyllyreiän ympärille. Tällä kertaa sain työnnettyä penistäni sisälle Kian peppuun helpommin. Kia voihki kahden tangot liikkuessa sisällään. Todella perverssiä toimintaa, ajattelin. En muutenkaan pitänyt persepanoista, mutta huumeen aiheuttama kiihko poisti estot ja periaatteet.

      Kymmenen minuutin työskentelyn jälkeen Kiia parkaisi. Hän sai orgasmin, jota oli jo koko illan halunnut. Vavisten hän jatkoi liikkumistaan minun ja Tiian välillä. Hän yritti sanoa jotain, mutta sanoista ei saanut selvää huohotuksen ja muun ääntelyn seasta. Minä en vieläkään tuntenut olevani lähelläkään orgasmia. Kehoani heikotti ja mieleni oli väsynyt. Kia pyörähti matolle Tiian viereen ja yritti saada hengityksen tasaantumaan. Tiia hymyili pirullisesti. Hän avasi lannedildon remmit ja vei patukan suuhunsa nuollen Kian pillunesteet.
      - ”Juodaanpas Tero nuo drinkit loppuun”, Tiia sanoi ja osoitti lasejamme maton reunalla. Otin lasit ja annoin Tiialle toisen. Lorautin lopun minttuviinan ja limpparin sekoituksen kurkustani alas. Nestehukka oli varmaan jo melkoinen, sillä hikoilin kuin kuntosalilla.
      - ”Mitäs me seuraavaksi tehdään?”, kysyin.
      - ”Minä tiedän, otetaan kilpailu!”, Tiia sanoi ja nauroi.
      - ”Millainen kilpailu?”
      - ”Sellainen, jossa panet minua ja Kiaa vuorotellen. Vaihdetaan viiden minuutin välein paikkoja. Se kumpi saa sut laukeamaan voittaa. Tai jos itse laukeaa ensin niin silloin voittaa myös!”, Tiia riemuitsi.
      - ”Ihan lapsellista”, vastasin.
      - ”Voidaan me kahdestaankin puuhata, jos sinulle ei enää pillu kelpaakaan”, Tiia sanoi ivallisesti ja minä suutuin hieman. Olin saanut kestää tänä iltana kaikenlaista. Tavallaan olin taivaassa vasten tahtoani. Tiia asettui takaisin selälleen matolle ja otti mielestään mukavan asennon. Hän avasi reitensä ja nosti ne ylös.
      - ”Tule vaan, heitä se kondomi pois!”, hän sanoi. Nappasin kuminpalan pois vehkeeni päältä ja asetuin Tiian haaraväliin. Kyrpäni seisoi, painoin pään Tiian tussuun ja taas naiminen alkoi voimalla. Tiia nautti omahyväisen näköisenä häntä painaessani.
      - ”Yritähän nyt laueta Tero poika!”, Tiia sanoi ja nauroi. Kiihdytin tahtia ja Tiia silmät nautinnosta ja keskittyi tuntemaan kullini liikkeet. Eikä se minustakaan pahalta tuntunut, nautin suuresti hänen suloistaan. Jälleen kerran saavutin kiihottumisen huipun nopeasti ja mieleni keskittyi siihen. En edes huomannut kuinka aika kului, yhtäkkiä Kia makasi vieressäni ja oli aika vaihtaa paikkoja. Nopeasti siirryin hänen haaraväliinsä ja työnsin Tiian nesteistä märkänä olevan penikseni sisään. Jatkoin naimista kuin tyttö allani ei olisi edes vaihtunut. Ajattelin vain nautintoa ja tulevaa orgasmia. Vaihdoin Tiiaan taas käskyn käydessä. Nain häntä. Tytöt voihkivat vuorollaan ja kiemurtelivat allani heitä seivästäessä. Tuli tytön vaihto, naimista ja vaihto. Ajantaju hämärtyi. Ehkä vaihdoin paikkaa kuusi tai seitsemän kertaa. Tiia oli allani kun se tapahtui. Kuolani valui suustani Tiiaa naidessa ja tärisin uupumuksesta ja alkavasta orgasmista. Tiia tuli. Hän huusi nimeäni:
      - ”Tero, Tero! Pane kovempaa! Iiih Iiih!” Kuulin naisen kiimaiset huudot ja orgasmi, jota odotin, tuli yllättäen. Kaikkine voimineni nussin brunettia allani. Tiia tärisi, voihki ja rimpuili. Tunsin mällin tirskahtavan hänen sisälleen. Jatkoin panemista, koska orgasmi vain kesti ja kesti. En ottanut aikaa, mutta siinä meni varmaan yli puoli minuuttia. Kaaduin lattialle Tiian ja Kian väliin alastomana. Yritin saada henkeä riittävästi. Sitten minulla pimeni.

      Aamulla heräsin samalta matolta, johon olin kuukahtanut. Joku oli tuonut päälleni viltin. Päähän koski hieman, mutta se ei ollut mitään verrattuna nivusiin ja Grand Teroon. Huomasin olevani alasti kuten illalla pyörtyessäni olin ollut. Matolla näkyi spermatahroja, mutta olohuone oli tyhjä. Olivatko tytöt lähteneet ja jättäneet minut yksinään tänne? Nousin ylös ja viltti päällä hain vaatteeni keittiöstä. Pukiessani päälle Hanna tuli eteisen vessasta.
      - ”Huomenta”, sanoin varovaisesti.
      - ”Huomenta…”, Hanna vastasi arasti hymyilemättä.
      - ”Minä hitto vie pyörryin eilen”, sanoin.
      - ”Niin ne tytöt kävivät sanomassa mulle. Minä toin sulle tuon peiton päälle”, Hanna selitti.
      - ”Missä Tiia ja Kia on?”
      - ”Ne nukkuu toisessa makuuhuoneessa. Ne eilen nussivat vielä toisiaan ja kävivät mulle ehdottamassa, jos lähtisin mukaan”, Hanna kertoi ja kietoi kädet ympärilleen.
      - ”Eihän sulle jäänyt traumoja eilisestä?”
      - ”Ei tämä reissu niin hauska ollut kuin tytöt mainostivat. Mutta kyllä minä ihan ok olen”
      - ”Mistä sinä edes tunnet Tiian ja Kian?”, kysyin ja pistin sukat jalkaan.
      - ”Tiian poikaystävä Olli on mun isoveli”, Hanna paljasti ja meinasin tukehtua. Olin siis nussinut Ollin tyttöystävää ja pikkusiskoa. Maailma oli hullu.
      - ”Voisitko sinä muuten heittää mut kaupunkiin kohta? En oikein haluaisi olla täällä enää”, Hanna kysyi. Hän oli pukenut päällensä normaalivaatteet, farkut ja vaaleanpunaisen paidan. Hanna näytti nyt aivan erilaiselta kuin huorahtavassa asussaan edellisenä iltana.
      - ”Joo, voin minä. En itsekkään halua jäädä tänne”, vastasin. Heitin pukuni takin päälleni ja tarkistin taskut. Avensiksen avaimet olivat yhä povitaskussa.
      - ”Mennään vaikka heti. Olen jo aika varmasti ajokunnossa”, sanoin Hannalle ja tämä nyökkäsi. Hanna otti käytävän seinän vierestä reppunsa ja meni ulos. Tulin hetken päästä perässä. Kurkkasin toiseen makuuhuoneeseen ovenraosta. Siellä Kia ja Tiia nukkuivat eripäin parisängyllä alasti. Sängyllä huomasin myös heidän lannedildonsa ja Tiian vibraattorin. Tiian käsi lepäsi Kian pillun päällä. Näky oli kiihottava ja säikähtäneenä tarkistin, ettei minulle annettu potenssilääke enää vaikuttanut. Grand Tero pysyi kiltisti löysänä. Pujahdin ulos ja mietin mitä unohtui. Viinapullo sai jäädä – se oli tyhjä. Jos Tiian vanhemmat vahingossa saapuisivat, tytöt saisivat itse selitellä touhujaan. Päätin kuitenkin soittaa myöhemmin Tiialle ja varmistaa, että velat olivat nyt tasan.

      Nousin Hannan kanssa Smaikin autoon ja lähdimme pihasta. Matkalla kaupunkiin kysyin:
      - ”Ethän sinä mene kertomaan mitä tuolla tapahtui? Minut voidaan heittää vankilaan jos jään kiinni”, sanoin. Hanna hymyili hieman ja sanoi:
      - ”En minä kerro. Eri asia jos et olisi välittänyt mitä teit. Me ostettiin tyttöjen kanssa eilen jälkiehkäisypillerit, että susta ei tule isää”
      - ”Heh, hyvä juttu. Mutta ei se minusta oikein ollut. Olin vain niin sekaisin sen ihme jutun takia mitä minulle syötettiin.”
      - ”Saat anteeksi, mutta usko mua, en tiennyt siitä aineesta mitään.”
      - ”Selvä on, toivotaan, ettei se enää vaikuta. Turhan tuhtia tavaraa minun makuuni!”, tokaisin ja Hanna hihitti. Hänestä oli tullut tavallinen yläasteen tyttö jälleen. Vein hänet kotinsa lähelle ja hän kertoi kertovansa vanhemmilleen olleensa Tiian mökillä vain saunomassa. Uskoin häntä ja lähdin palauttamaan autoa Smaikille. Nostin matkalla rahaa bensaan. Smaikille en kertonut mitään illan reissusta. Sanoin vain, että oli ollut tärkeää menoa ja Smaikki hieman yksinkertaisena ihmisenä ei enempää asiaa miettinyt. Palasin kämpälleni miettimään hurjia tapahtumia. Olo oli kuin unen jälkeen. Oliko se totta?


      Osa 3:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

      Nyt olen varma, että se oli totta. Avasin juuri uuden kirjekuoren. Sisällä oli uusi dvd-levy. Katson juuri näytöltä videota, jossa nussin avutonta Hannaa kynttilöiden valossa. Kamera oli kai ollut piilossa yöpöydällä tai hyllykössä. Mukana tulleessa lapussa oli jälleen soittopyyntö ja uhkaus:
      ”Soita 044 555 6666 tai kytät heittää sut vankilaan!”

      • meni

        "hupsista" muuten hyvä mutta toi dvd ja vankilaan heitto juttu ärsyttää!! Keksi parenpaa!!


      • hyvää tekstiä!

        Ainoa juttu joka pisti ikävästi silmään että nimet menivät välillä sekaisin.

        Kokonaisuutena oli ERITTÄIN hyvä stoori!


      • fafkal

        Koita prkle pysyä noissa nimissä tarinoissas. Siellä pyörii jenniä Kataa Kiaa Tiiaa, eikä noista saa mitään selvää kuka on kukin


      • Haaveelia

        Ottaa itseänikin päähän kun nopeasti kirjoittaa ja vaikka tarkastaa, niin tekstiin jää virheitä. Nimet menivät sekaisin jotenkin, kun mietin nimet henkilöille ja sekoitin ne, mitkä aioin laittaa ja ne mitkä laitoin.

        Sori kaikille. Poistaisin viestin ja pistäisin takaisin korjailtuna (ehkä), jos se olisi mahdollista :(


      • denilob
        Haaveelia kirjoitti:

        Ottaa itseänikin päähän kun nopeasti kirjoittaa ja vaikka tarkastaa, niin tekstiin jää virheitä. Nimet menivät sekaisin jotenkin, kun mietin nimet henkilöille ja sekoitin ne, mitkä aioin laittaa ja ne mitkä laitoin.

        Sori kaikille. Poistaisin viestin ja pistäisin takaisin korjailtuna (ehkä), jos se olisi mahdollista :(

        Tuo tarinan ykkösosa oli vielä kivaa luettavaa, mutta sitten meni todella överiksi. Jatko lähinnä oksetti.


      • yx lukija
        Haaveelia kirjoitti:

        Ottaa itseänikin päähän kun nopeasti kirjoittaa ja vaikka tarkastaa, niin tekstiin jää virheitä. Nimet menivät sekaisin jotenkin, kun mietin nimet henkilöille ja sekoitin ne, mitkä aioin laittaa ja ne mitkä laitoin.

        Sori kaikille. Poistaisin viestin ja pistäisin takaisin korjailtuna (ehkä), jos se olisi mahdollista :(

        jaksoin kyllä lukea noi jutut alusta loppuun, ei voinut kesken jättää. Sulla on mahtava mielikuvitus, oli siisnä sitten omaa kokemusta tai ei, mutta hyvin olet perillä monista yksityiskohdista, ei ne kyllä ihan kirjoista ole opittu...
        Älä välitä noista pilkunnussijoista, joita aina täällä on, paskaako siitä, oliko joku nimi nyt just oikein päin, tunnelma on tärkein. Ja jolelt sä olis pistnyt överiks sitä, niin joku ois kuitenkin sanonu, että toi oli turhan lattee juttu...
        kiitti vaan sulle!


      • fafkal
        yx lukija kirjoitti:

        jaksoin kyllä lukea noi jutut alusta loppuun, ei voinut kesken jättää. Sulla on mahtava mielikuvitus, oli siisnä sitten omaa kokemusta tai ei, mutta hyvin olet perillä monista yksityiskohdista, ei ne kyllä ihan kirjoista ole opittu...
        Älä välitä noista pilkunnussijoista, joita aina täällä on, paskaako siitä, oliko joku nimi nyt just oikein päin, tunnelma on tärkein. Ja jolelt sä olis pistnyt överiks sitä, niin joku ois kuitenkin sanonu, että toi oli turhan lattee juttu...
        kiitti vaan sulle!

        Se on aika oleellista, että tarinassa tietää ketä pannaan, joten kyllä sillä on väliä että onko nimet oikeinpäin.


      • Todella yllättynyt
        Haaveelia kirjoitti:

        Ottaa itseänikin päähän kun nopeasti kirjoittaa ja vaikka tarkastaa, niin tekstiin jää virheitä. Nimet menivät sekaisin jotenkin, kun mietin nimet henkilöille ja sekoitin ne, mitkä aioin laittaa ja ne mitkä laitoin.

        Sori kaikille. Poistaisin viestin ja pistäisin takaisin korjailtuna (ehkä), jos se olisi mahdollista :(

        Älä suotta tuollaista pikku seikkaa sure, yhdessä kohdassako oli virhe? Ei maailma siihen kaadu. Kerrassaan loistava tarina! Tulin lukemaan tämän kun huomasin jatko-osan, toivottavasti se on yhtä hyvää kerrontaa.

        Arvosana 10-


    • kiolly

      lisää vähä jotain perjoa viälä vaik et tytöt nuolee mälliä toisten pilluista/perseestä... MAHTAVAA

      • fdsfsdzf

        "Tuo tarinan ykkösosa oli vielä kivaa luettavaa, mutta sitten meni todella överiksi. Jatko lähinnä oksetti."

        Niin, on ihan ok kun tyttöä raiskataan mutta auta armias jos kyseessä on mies.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe