testamentti

Kysyisin voinko testamentilla jättää perinnöttömäski kuolleen lapseni lapset vai onko heillä aina oikeus periä ja kuinka suuri osuus.Haluaisin jättää omaisuuteni elossa olevalle lapselleni.
12946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Perittävä voi ensinnäkin tehdä perillisen perinnöttömäksi, jos tämä on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää tai tiettyyn läheiseen sukulaisuuspiiriin kuuluvaa. Rikoksen ei siis tarvitse kohdistua mainittuihin henkilöihin, kunhan teko kuitenkin heitä loukkaa. Teon tulee myös olla rikoksena rangaistavaa. Vaikka teko loukkaisi perittävää kuinka, ei perinnöttömäksi tekeminen ole mahdollista lain sallimien tekojen puitteissa pysyvän toiminnan perusteella.

Teon tule lisäksi loukata perittävää syvästi. Loukkauksen vakavuutta arvostellaan perittävän näkökulmasta, ja arvosteluun liittyy siten jokaisessa tapauksessa perittävän henkilökohtaiset käsitykset, mieltymykset jne. Yhteiskunnassa vallitsevat yleisesti hyväksytyt käsitykset loukkaavuudesta asettavat kuitenkin tietyt rajat loukkauksen syvyyden tulkitsemiselle.

Toiseksi perinnöttömäksi tekeminen on mahdollista, jos perillinen jatkuvasti viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää. Tällainen elämä ei siis välttämättä ole rikollista, mutta sen täytyy olla jatkuvaa. Yksittäinen teko ei siis voi kuulua tämän lainkohdan alaisuuteen, ja ratkaisevaa onkin käyttäytymisen kokonaisuus.

Perinnöttömäksi tekemisestä on määrättävä testamentissa ja samalla mainittava määräyksen peruste. Näin voidaan myöhäisemmässä vaiheessa asiaa tutkia ja tulkita, mikäli perinnöstä suljettu asian riitauttaa. Jos tässä yhteydessä joku toinen perinnönjaon osapuoli määräykseen vetoaa, tulee hänen se toteennäyttää.

Lähinnä oikeuskäytännössä on muovautunut tietty linja perusteista, jotka hyväksytään perinnöttömäksi tekemisen perusteiksi. Esimerkkinä voi mainita perittävään kohdistuneen pahoinpitelyn ja rahan kiristämisen tappouhkauksin tehostettuina.

Äänestä

Perinnöttömäksi tekemisestä tulikin aiemmin jo kattava vastaus.

Kysyitte myös lapsenlapsien oikeudesta perintöön. Rintaperillisen lapsilla on tapauksessa rajoittamaton sijaantulo-oikeus, mikä tarkoittaa, että heillä on kyseisessä sukuhaarassa oikeus perintöosuuteen, joka heidän vanhemmallansa olisi eläessään ollut oikeus.

Äänestä
  • Rintaperillisellä (eli perinnönjättäjän lapsella) on oikeus lakiosaan, joka on puolet varsinaisesta perintöosasta, ja jota ei saa testamentilla loukata. Suomeksi sanottuna lapsella on oikeus saada vähintään puolet siitä mitä hän olisi saanut muuten eli ilman testamenttia. Eri asia on, että perillinen voi toki päättää kunnioittaa testamentintekijän tahtoa. Jos rintaperillinen on jätetty perinnöttömäksi EIKÄ hän osaa vaatia lakiosaansa, ei hän saa perintönä mitään.

    Äänestä

  • Varatuomari kirjoitti:

    Rintaperillisellä (eli perinnönjättäjän lapsella) on oikeus lakiosaan, joka on puolet varsinaisesta perintöosasta, ja jota ei saa testamentilla loukata. Suomeksi sanottuna lapsella on oikeus saada vähintään puolet siitä mitä hän olisi saanut muuten eli ilman testamenttia. Eri asia on, että perillinen voi toki päättää kunnioittaa testamentintekijän tahtoa. Jos rintaperillinen on jätetty perinnöttömäksi EIKÄ hän osaa vaatia lakiosaansa, ei hän saa perintönä mitään.

    Ihmettelen tässä ainoastaan sitä, että varatuomarismiehen tulisi ymmärtää minun juuri niin sanoneen.

    Puhuin sijaantulo-oikeudesta ja sijaantulijoiden oikeudesta juuri siihen omaisuusmassaan, johon vainajalla olisi ollut oikeus. Olipa sitten kyse lakiosasta, tai tasajaon periaatteen osoittamasta oikeudesta jäämistöön. Asiahan on juuri näin.

    Ja saahan toki testamentilla lakiosaa loukata. Jos lakiosaan oikeutettu ei valvo (kunnioituksesta tai passivisuudesta muutoin) saatavaansa, menettää hän oikeutensa lakiosaansakin, kuten annoitkin ymmärtää. Eri asia on, että reagoimalla tehottomaan klausuuliin tulee hän perinnönjaossa saamaan oikeuden lakiosaansa vastaavaan osuuteen jäämistöstä.

    VT

    Äänestä

  • iurista kirjoitti:

    Luulisi sinunkin huomaavan, ettei kukaan ollut todennut lakiosan suuruutta ennen varatuomarin kommenttia.

    Äänestä

  • ohoh kirjoitti:

    Luulisi sinunkin huomaavan, ettei kukaan ollut todennut lakiosan suuruutta ennen varatuomarin kommenttia.

    Siksi tuota "oikaisua" ihmettelinkin. Uudessa vastauksessahan vahvistin vain vastanneeni kysymykseen, joka ei ollut mitenkään ristiriidassa hänen vastauksensa aineellisen sisällön kannalta.

    Tämähän sinunkin olisi toki tullut huomata.
    ihmeellistä, tosiaan=)

    Äänestä

  • ohoh kirjoitti:

    Luulisi sinunkin huomaavan, ettei kukaan ollut todennut lakiosan suuruutta ennen varatuomarin kommenttia.

    Mikäli nonverbaalin viestinnän puuttuminen sai minut ymmärtämään VT:n viestin tarkoitetun sisällön väärällä tavoin, siis vain täydennykseksi omaani, niin silloin voin vain ihmetellä maalaisuuttani. Miten en tuotakaan tajunnut. No, eipä olis kohdallani ensimmäinen, ei liioin laitimmainen kerta.

    Nyt palaan "sorvin" ääreen.

    Äänestä

  • iurista kirjoitti:

    Ihmettelen tässä ainoastaan sitä, että varatuomarismiehen tulisi ymmärtää minun juuri niin sanoneen.

    Puhuin sijaantulo-oikeudesta ja sijaantulijoiden oikeudesta juuri siihen omaisuusmassaan, johon vainajalla olisi ollut oikeus. Olipa sitten kyse lakiosasta, tai tasajaon periaatteen osoittamasta oikeudesta jäämistöön. Asiahan on juuri näin.

    Ja saahan toki testamentilla lakiosaa loukata. Jos lakiosaan oikeutettu ei valvo (kunnioituksesta tai passivisuudesta muutoin) saatavaansa, menettää hän oikeutensa lakiosaansakin, kuten annoitkin ymmärtää. Eri asia on, että reagoimalla tehottomaan klausuuliin tulee hän perinnönjaossa saamaan oikeuden lakiosaansa vastaavaan osuuteen jäämistöstä.

    VT

    Et maininnut mitään lakiosasta yms. Eli täydennys vastaukseesi oli enemmän kuin paikallaan.

    Äänestä

  • iurista kirjoitti:

    Mikäli nonverbaalin viestinnän puuttuminen sai minut ymmärtämään VT:n viestin tarkoitetun sisällön väärällä tavoin, siis vain täydennykseksi omaani, niin silloin voin vain ihmetellä maalaisuuttani. Miten en tuotakaan tajunnut. No, eipä olis kohdallani ensimmäinen, ei liioin laitimmainen kerta.

    Nyt palaan "sorvin" ääreen.

    Eihän se ollut vain täydennys omaasi. Se oli vastaus osaan alkuperäiseen mummon kysymykseen "kuinka suuri osuus ?"

    Älä sotke sorviasi samalla lailla.

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    Eihän se ollut vain täydennys omaasi. Se oli vastaus osaan alkuperäiseen mummon kysymykseen "kuinka suuri osuus ?"

    Älä sotke sorviasi samalla lailla.

    Jos olisit kollegani, tietäisit minun vastanneen jo kysymykseen aiemmin.

    Joo, ihan hyvä oli, että tuokin lisäys tuli käsiteltyä, mutta kyseessä on yksi jäämistöoikeudellinen problematiikka, jonka vuoksi itse päätin olla asialla sekoittamatta.

    Siksi kerroin perillisten oikeudesta siihen omaisuuteen, joka olisi vainajalle ollut tulossa.

    Onneksi viikonloput vapaana sorvaamisesta=)

    palvelee lakitekninen höpöhöpösi?

    Hänhän pyysi selkeät ohjeet ongelmaansa. Onko siis ko iuristin aihetta lähteä lakitekniseen kikkailuun sen reuna-alueilta?

    Oletko yrittänyt puhua kieltä, edes harrastuksen vuoksi, jota asiakkaasi ymmärtää?

    Jo palvelet asiakkaitasi yhtä täsmällisin termein, ja vain ja jos tai kun joku kysyy neuvosasi, olette molemmat ihan ilmassa.

    Pysy ilmassa, nuija!

    Kiss, please (keep it simple, stupid)

    Äänestä

  • aiaiai kirjoitti:

    Ymmärtää, että juuri selkeyden vuoksi oli syytä jättää lakiosaproblematiikka käymättä.
    Kyse kun on siitä oikeudesta, joka edesmenneelle perilliselle olisi ollut tulossa, ennen kuolemaansa.
    Mummona säästääkseni en jatka taaskaan enempää.

    Oletko ajatellut ryhtyä konsultoimaan työorganisaatioita työssäviihtymisen parantamiseksi. Siellä sektorilla on aina positiivisille persoonille käyttöä.

    VT

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mummo kirjoitti:

Kysyisin voinko testamentilla jättää perinnöttömäski kuolleen lapseni lapset vai onko heillä aina oikeus periä ja kuinka suuri osuus.Haluaisin jättää omaisuuteni elossa olevalle lapselleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu