mitä ihmettä

yleiset palstalla tapahtuu?On tuossa keikkaa pukannut ja kiirettä pitänyt,enkä ole paljoa palstalla vieraillut.Nyt kävin lueskelemassa ja voe mahoton.Ei ollu tääspäisten kirjuutusta ollenkaan.
Onko kaikki järjenvalonsa säilyttäneet siirtyneet tälle puolelle?
Mitäpä jos kaikki joilla pipo kiristää ryhtyisivät odottelemaan nyt sitä täysikuuta kaikessa rauhassa:)

Neiti koirat muuten hyväksyivät väistämättömän totuuden,pentuja ei nyt ole eikä tähän hätään tule.
Mutta tiukalle otti varsinkin nuoremmalla.
Niin ja laitettiin akvaario lapsille,eniten lasiin on tullut setterin nokan jälkiä.Paras oli ilta kun setteri kuikki kaapin alle että jos joku vaikka tipahtaisi suuhun:)Ajanvietettä koirallekin.
2558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

yleinen paikka purkaa pahaaoloaan.
Onhan tuolla kyllä muitakin palstoja, jossa voisi käydä omaa vitutusta purkamassa. Siellä on monta terveyteen ja varsinkin mielenterveyteen liittyvää osiota.
Mutta ilmeisesti täytyy vihalle olla joku kohde ja kun se on valittu, niin sama onko kohteena syytön vai ei.
Kunhan johonkin mätkitään omaa tunnevammaisuutta...suunnalla ei ole väliä.
Täysikuuta saa vielä odotella kotvasen aikaa, mutta onhan huomenna auringonpimennys.:)
Oikeassa olet siinä, että jos täällä alkaa lukea liikaa näitä ketjuja, tulee kyllä jotenkin huono olo. Parempi pysyä valoisimmissa kuvioissa.
Mutta olen tehnyt tämän saman huomion kyllä muillakin palstoilla...maailmanmenoa palstalla esim. ja menkääpäs politiikkapalstalle, siellä kyllä sataa suoranaista sontaa.

Äänestä
  • Jos prosessoi näitä kirjoituksia omassa päässään silloin kun on sellaisessa olotilassa ettei kykene vastaanottamaan yleistä pahaa fiilistä voit saada itselleenkin pahan olon.
    Itse eilen (ja jopa työssäollessani yöllä...tätä ei tapahdu usein onneksi) olen hiukan down kun mietin sitä kollegtiivista pahaa oloa jonka täällä kohtasin,asiaa tietysti ei auttanut ikäväni kotiin ja koirianikin ikävöin kovasti,onneksi tiedän niiden olevan hyvissä käsiisä ja itse pääsen taas pääsiäiseksi iloisen hännänheilutuksen ja märkien "pusujen" pariin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lorppakorva kirjoitti:

yleiset palstalla tapahtuu?On tuossa keikkaa pukannut ja kiirettä pitänyt,enkä ole paljoa palstalla vieraillut.Nyt kävin lueskelemassa ja voe mahoton.Ei ollu tääspäisten kirjuutusta ollenkaan.
Onko kaikki järjenvalonsa säilyttäneet siirtyneet tälle puolelle?
Mitäpä jos kaikki joilla pipo kiristää ryhtyisivät odottelemaan nyt sitä täysikuuta kaikessa rauhassa:)

Neiti koirat muuten hyväksyivät väistämättömän totuuden,pentuja ei nyt ole eikä tähän hätään tule.
Mutta tiukalle otti varsinkin nuoremmalla.
Niin ja laitettiin akvaario lapsille,eniten lasiin on tullut setterin nokan jälkiä.Paras oli ilta kun setteri kuikki kaapin alle että jos joku vaikka tipahtaisi suuhun:)Ajanvietettä koirallekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu