VEGAANIT

Onko tosiaan niin, että vegaanitytöt ostavat kahdelle kissalleen kaupasta jauhelihaa silloin tällöin? Se jauhelija eli joskus ahtaassa karsinassa kunnes joutui niinkin naurettavan syyn takia kuolemaan. Ei olisi rahvas härkä(suomessa vähempi) tai lypsänyt lehmä(näitä enempi) kuvitellut tulevansa tapetuksi joutuakseen osittain pikku-turhamaisen-kisuliinin tassille. Lehmien kasvatustarve 1,5 neliömetrin karsinassa lisääntynyt, kun vegaanitytöt syöttävät lihaa myös kissoille nykyään(laske mukaan kaikki saatanan hamsterit ja muut piipertäjät joille syötetään nykyään parempaa lihaa kuin ihmiset slummeissa saavat).

Minä metsästän iloisia eläimiä, jotka ovat saaneet olla vapaina luonnossa koko elämänsä. Eivät ole syöneet lisäaineita saatikka hormoneita(brassiliha, joka kiistetään). Iloinen sorsa saa hyvän osuman ja menee selkäreppuuni. Kärsimys on muutama sekunti, ei pitkitettynä kolmelle vuodelle karsinassa.
3470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mistäs tiedät niiden iloisuudesta? Kun peuratornissa seuraan sopivaa ammuttavaa eläintä, en osaa sanoa onko iloisia, vai perätikö niitä vituttaa kun joutuvat käymään talviruokinnalla henkensä kaupalla. Tai vaikka jänis koiran ajossa, ei kait siinä sille juuri iloa ole? Eikä tuo hirvikään iloansa ainakaan näytä, kun lasken kuulan kylkeen.
Luonnonmukaisesti ne toki saavat elämänsä elää, mutta aika kovalle se niillä talviaikana ottaa se luomuelämä. Nälkä niitä liikuttaa, ei niinkään iloisuus, ja sitten tietenki kiima-aikana se perusvietti vetää, mutta siinäkin kun niitä seurailee ei ilolla sijaa, ootko koskaan nähnyt kun hirvisonni kengittää toista kylkeen, kun ratkovat kukas oikein menee pukille. takkiin saanut ähkyy mennessään, eikä ainakaan ilosta.
Heh, heh vai että iloisia sorsia ammut.

Äänestä

Liha ilman muuta! Nääs vaikka vegaanityttö syö ja voi hyvin rehuilla,niin lihansyöjälle on hengenvaarallista ruveta kasvissyöjäksi,ei onnaa.Näkö menee ja turkki hilseilee,heikottaa ja v...ttaa.....
mie ainaki tuun tupesta,jos joku vegaani tulee mulle selittään,et meidän mirriki/peniki se siirty kasvisruokaan.Syökööt itte mitä lystää,mut elukalle kuuluu sen elimistölle sopiva ruoka!!!!!!

Ittekki syön lihaa,kasvisten kera ja voin hyvin.
Joka kerta kun olen yrittäny siirtyä kasvisruokaan,niin ei jaksa lapa heilua,heikottaa ja v..tuttaa.
Pysyn siis sekaravinnon käyttäjänä.

Äänestä

,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


metsämies+ase kirjoitti:

Onko tosiaan niin, että vegaanitytöt ostavat kahdelle kissalleen kaupasta jauhelihaa silloin tällöin? Se jauhelija eli joskus ahtaassa karsinassa kunnes joutui niinkin naurettavan syyn takia kuolemaan. Ei olisi rahvas härkä(suomessa vähempi) tai lypsänyt lehmä(näitä enempi) kuvitellut tulevansa tapetuksi joutuakseen osittain pikku-turhamaisen-kisuliinin tassille. Lehmien kasvatustarve 1,5 neliömetrin karsinassa lisääntynyt, kun vegaanitytöt syöttävät lihaa myös kissoille nykyään(laske mukaan kaikki saatanan hamsterit ja muut piipertäjät joille syötetään nykyään parempaa lihaa kuin ihmiset slummeissa saavat).

Minä metsästän iloisia eläimiä, jotka ovat saaneet olla vapaina luonnossa koko elämänsä. Eivät ole syöneet lisäaineita saatikka hormoneita(brassiliha, joka kiistetään). Iloinen sorsa saa hyvän osuman ja menee selkäreppuuni. Kärsimys on muutama sekunti, ei pitkitettynä kolmelle vuodelle karsinassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu