Aattelin kysyä tyhmiä. Mistä niitä lomaromansseja saa, kun olen ollut yksin reissussa Turkissa, Kreikan saarissa jopa Väli-Amerikassa asti ja vieläkään ei ole tärpänny. En ole pahan näkönen tai ikänen, ihan mukava,en vaan tosin ryypiskele tai tupakoi mutta seksistä pidän, niin silti ei vaan onnistu. Kun mies alkaa flirttailla niin alan minäkin,mutta sehän on vaan flirttiä, pitäisikö silloin toimia jotenkin toisin kun vain hymyillä. Tultakaan en voi pyytää kun en osaa polttaa. mitä tehdä, aattelin lähteä seuraavaksi Mallorcalle.
tyhmäkö?
milla vaan
283368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tosi ihana kysymys ja kommentti. Älä lannistu, vaikka kohta tänne tulee joku suomalaismies aukomaan päätänsä jokinorsuista (vai oliko se suo-?) ja meikäläisten naisten tyhmyydestä ja rumuudesta. En ole itsekään niitä lomaromansseja kokenut tai kokeillut, sillä haluan romansseja kotimaassa, jotta voisi helpommin nähdä uuudestaan, jos "kolahtaa".
Matkailusta pidän ihan matkailun vuoksi :)
Veikkaanpa että et ihan yhtä haltioissasi olisi, jos kysymyksen esittäjänä olisi ollut suomalainen mies. ;)
toisaalta minun on aika vaikea samaistua miehen käytökseen, joten niihin on vähän vaikeampi kommentoida, kun en tiedä mitä mies haluaa ;;))
Sitä vaan, että jos joku äijä olisi täällä kysellyt että mistäs niitä lomaromansseja löytyy kun seksistäkin tykkään niin paljon, niin tuskin ihan yhtä kannustavaa vastausta olisit lähettänyt.
Kannustinko mihin? Edes naisia? Kehuin vain, että kiva teksti.
Hyviä matkoja Sinullekin.
kylähän nuo åijät näkyy kysyvän, ihan hintojakin. tässä taas on käsittääkseni kyse oikeasta romanssista, lomasta,unelmista, ruusuista,shamppanjasta,ihanuudesta,hyvästä lomasta mikä antaa voimaa ja iloa,jotain mitä muistella kauan,mikä tuo hymyn huulille vielä vuosien kuluttua, seksi on lisämauste ei päämäärä.
juuri näin, mutta tämän palstan jutut ovat lähinnä kettuilua mies naiselle ja päinvastoin. Jos joku kertoo, että on ihastunut johonkin toisenmaalaiseen niin kuraa tulee niskaan ja rankasti. Provo provon perään ja sitten katsotaan kuka saa ärsytetyksi ja ketä eniten.
Lomaromanssihan voi tapahtua ihan Suomessakin, vaikkapa hiitoladulla tavatun suomalaisen kanssa, mutta niistäpä ei täällä ole paljon ollut juttuja, miksiköhän?
Kyllähän tuo alkuperäinen ihan seksin perään kyseli. Ja kuten sanottua, jos mies kirjoittelisi että mistä päin Thaimaata niitä "lomaromansseja" löytyy, niin siitähän te riemastuisitte. :) Samasta asiasta on kuitenkin kyse.
Olet kaunis ja älykäs sinä suomalainen nainen. Olet luotettava, ihailtava ja itsevarma.
Pidät päälläsi kauniita vaatteita, tyylikkäitä hameita, koko kenkiä jotka tekevät sinusta kauniimman ja ihailtavamman ilmestyksen.
Siksi kysynkin; saanko olla sinun romanssi, sillä aina olen haaveillut kaltaisestasi naisesta.
Olet oikeassa! Lomaromanssi voi löytyä kotimaastakin. Minä löysin pohjoisen lomalla IHANAN SUOMALAISEN miehen. Päivät hiihdettiin ja illat tanssittiin.Myös rakasteltiin. "Peliäännöt" tiesimme kumpainenkin.Kotiinlähdön koittaessa itku oli lähellä. Nyt kun on jo aikaa kulunut ja tunteet tasaantuneet jäi meille ihanat muistot. Näin syntyy niitä keinutuolimuistoja.
siirry (piilo-)maksullisen seuran pariin. Valitse seuraavaksi lomakohteeksi algeria tai joku karibian saari. Sielta varmaan sinunlainen kaunotar loytaa jonkun tummemman pigmentin omaavan uroksen. Ala kuitenkenkaan tuo sita suomeen.
On se ihmeellista kun suomi akka luulee etta hymyily on flirttia. Kylla se niin on etta hymyily toisille on vain hyvaa kaytosta, flirtti sitten jotain ihan muuta.
missä vaiheessa alkuperäinen kirjoittaja kehui olevansa kaunotar. entä seksi, sitäkö hän todella vaan haluaa? lukekaa,vaikka suurennuslasin kanssa, niin näette mistä on kyse. entä ohjeet lomaromanssiin,eihän siihen kuulu maksulliset miehet tai naiset, niissähän vaan ostetaan lihanpala käyttöön,onko se romanttista. en enää ihmettele, miksi romanttinen nainen ei saa ketään, kun miesten käsitys lomasta on, että maksullista lihaa on saatava ja paljon,sillä voi sitten jälkikäten rehvastella. Missä on tunteet? Eikö todellakaan naillä palstoilla ole yhtään inhimillistä miestä joka ymmärtää naista ja tunteita ja romantiikkaa.
"missä vaiheessa alkuperäinen kirjoittaja kehui olevansa kaunotar."
Tässä vaiheessa: En ole pahan näkönen tai ikänen, ihan mukava
"entä seksi, sitäkö hän todella vaan haluaa?"
Jatkuu: ,en vaan tosin ryypiskele tai tupakoi mutta seksistä pidän, niin silti ei vaan onnistu.
Alkuperäisen kirjoittajan tekstissä ei juuri romantiikasta ja tunteista puhuttu.
käsittääkseni hän luetteli paheita tyyliin: viini ,laulu, naiset, joita hänellä ei ole siis; viina,tupakka mutta seksistä nauttii, siis erittäin rehellisesti sanottu. eikös miehet aina valita,kun suomalainen nainen on kylmä ja vaan thaitytöt ymmärtää seksin päälle. tässä aito suomalaisnainen kertoo nauttivansa seksistä ja onhan meitä muitakin,jotka niin tekee. mitä pahaa siinä on. silti hän ei hae vaan seksiseuraa vaan lomaromanssia siis lomaromanssia siis r o m a n s s i a
mistä löytää romanssin. Haluu kans romanssin !
Eiks kukaan osaa neuvoooooooo........
Onko sinun mielestäsi romanssi sama asia kuin seksi? Noh, tollaisia te suomitytöt nyt olette, minkäs sille teet.
anteeksi,en ymmärrä mitä tarkoitat. luepa koko viesti ketju alusta asti niin huomaat,että keskustelu on siitä,että romanssi Ei Tarkoita Seksisuhdetta.tässä yritetään nyt vääristellä asiaa oikein olan takaa. alkuper. kesk. kyseli loma r o m a n s s i n perään sekä myös muut n a i s keskustelija!!
Kyllä alkuperäinen nimenomaan kertoi seksistä tykkäävänsä.
Hyviä johtopäätöksiä sulla... jos tykkää seksistä (kukapa ei), niin sitten pitää lomalla mennä joka punkkaan? niinkö? Sinulla taitaa olla kokemuksia enemmänkin naisista, jotka jostain syystä eivät pidä seksistä.. Sori.
Alkuperäinen kirjoittaa
"En ole pahan näkönen tai ikänen, ihan mukava,en vaan tosin ryypiskele tai tupakoi mutta seksistä pidän, niin silti ei vaan onnistu."
...ja kertoo etsivänsä ulkomaan matkoilta nimenomaan seksiä. Mikä tässä on sinulle poloiselle vielä epäselvää?
poloinen ja idiootti... Nyt tiedän sen itsekin.
Sinä fiksuna miehenä olet kyllä perehtynyt tekstiin ja joka vivahteeseen ja olet pohtinut sitä mielessäsi. Kiva ja kiitos!
Jos totta puhutaan, niin eiköhän tuo aloittaja juuri tämänoloista kirjoittelua tänne kaivannutkin ja tässä sitä tulee. Ai niin, mutta minä poloinen en ymmärtänyt.
Noh ehkä se on naiselle romanssi, mutta sille rantatuolien vuokraajalle se on muutaman päivän pano. Ihmeellistä, kun naiset eivät pidä muutaman päivän panoja kovinkaan romanttisina kotimaassa.
Lue nyt vaan se alkuperäinen viesti ja tajua, että kirjoittaja puhui nimenomaan seksistä. Älä muita syytä omasta tyhmyydestäsi.
mietipä sitä ;)
ei taida tulla vastausta kysymykseen,mista lomaromasseja saa. mitä pitää tehdä kun ei osaa iskeä miestä? Se oli se idea. Kaunotar en omasta mielestä ole,ehkä lähinnä sievä. En aikonut kaatua sänkyyn heti ensi hymystä tai vielä toisestakaan enkä lähteä matkalle vaan seksin takia. vastaajista naiset on ymmärtänyt aikeeni hyvin, miehet taas ovat yksioikoisesti olettanut hakevani vaan seksiä. Lähinnä ajattelin,jos olisi ihana miesseuralainen joka jaksaisi kierrellä nähtävyyksiä,harrastaa kulttuuria,taiteita,musiikkia, sukellella,pitää kuin kukkaa kämmenellä,olisi kohtelias,huomaavainen,tanssisi kuun valossa.uisi meren vaahdoissa, siis täydellinen prinssi valkealla ratsulla.... utopiaa ?
ensi kerralla. Minusta tuntuu, että Italiasta voisi löytyä prinssi Sinulle.............
lukutaidoton mammanpoikako?
Seksin salat sillä näin ovat tehneet ne tuhannet tytöt ,jotka sitten kilvan lähtevät lomarannoille
tuheroaan jakamaan.