Olen tässä seuraillut monia topicceja, ja mikäli jossain mainitaan jotain ulkonäöstä, on siinä heti 10 ihmistä selittämässä kuinka "se ei merkitse"
"kunhan luonne on kohdallaan" "ulkonäkö on vain pientä plussaa". No nythän on näin, että näiden kommenttien laittajat ovat joko älyttömän naiiveja tai valehtelevat. Jokainen joka viitsii asiaa seurata tai on mahdollisuus tarkkailla muiden käytöstä ns. hyvännäköisten ihmisten seurassa, tietää että on tolkuttoman paksua paskaa väittää että jollain muulla kuin ulkonäöllä olisi ensisijaisesti väliä, kyllä siinä luonteet ja muut kovasti toitotetut ominaisuudet kalpenevat tämän kaikkivaltiaan jumalan ulkonäön rinnalla. Kummatkin sukupuolet valitsevat parinsa ensinnä ulkonäön perusteella, muita asioita katsotaan myöhemmin. Eikä katsota ollenkaan mikäli kumppani on tarpeeksi hyvännäköinen. Asiaa kuvaa hyvin seuraava tilanne joka on varmasti jokaiselle tuttu: 1. Ryhmän kaikki miehet katsovat ja haikailevat sen parhaimmannäköisen ja uhkeimman naisen perään, muut jäävät sille huomiolle mikä häneltä jää. 2. Ryhmän kaikki naiset katsovat ja haikailevat sen parhaimmannäköisen ja komeimman adoniksen perään, muut jäävät sille huomiolle mikä häneltä jää.
"kunhan luonne on kohdallaan" "ulkonäkö on vain pientä plussaa". No nythän on näin, että näiden kommenttien laittajat ovat joko älyttömän naiiveja tai valehtelevat. Jokainen joka viitsii asiaa seurata tai on mahdollisuus tarkkailla muiden käytöstä ns. hyvännäköisten ihmisten seurassa, tietää että on tolkuttoman paksua paskaa väittää että jollain muulla kuin ulkonäöllä olisi ensisijaisesti väliä, kyllä siinä luonteet ja muut kovasti toitotetut ominaisuudet kalpenevat tämän kaikkivaltiaan jumalan ulkonäön rinnalla. Kummatkin sukupuolet valitsevat parinsa ensinnä ulkonäön perusteella, muita asioita katsotaan myöhemmin. Eikä katsota ollenkaan mikäli kumppani on tarpeeksi hyvännäköinen. Asiaa kuvaa hyvin seuraava tilanne joka on varmasti jokaiselle tuttu: 1. Ryhmän kaikki miehet katsovat ja haikailevat sen parhaimmannäköisen ja uhkeimman naisen perään, muut jäävät sille huomiolle mikä häneltä jää. 2. Ryhmän kaikki naiset katsovat ja haikailevat sen parhaimmannäköisen ja komeimman adoniksen perään, muut jäävät sille huomiolle mikä häneltä jää.
Vastaukset 41
Vanhimmat
...suhteellisen paikkansa pitää...
Tosin, olen tässä huomannut että, ei niin väliä onko nainen kauneuden ihme, tykkään sporttisista tytöistä...
Mielellään sellainen jonka kanssa vain pystyy elämään ja lähtee lenkille mukaan...
Ei tartte olla D - kupin tyttö vaan ihan A - kuppikin piisaa kunhan kaikki muu on kohdallaan.
Ja ei meikä puhu paskaa, olen kyllä aika naiivi ihminen, ja mitä tulee seurusteluun, en ole ihan niitä nopeimpia sillä alalla :)
Kyllä se ulkonäkö vaikuttaa, etenkin 13-15 ikävuoden välissä. Ja myöhemminkin, mutta tuo on juuri se "kriittinen" ikäkausi, milloin ulkonäkö vaikuttaa seurustelukumppanin valintaan.
Oma kokemukseni:
Kun tapasin mieheni viime keväänä, hän oli minulle pelkkä tuttavuus ja kaveri. Ei yhtään mitään muuta. Kuitenkin julteltuani hetkan ajan hänen kanssaan, hän teki minuun vaikutuksen. Ei ulkonäöllään - vaan luonteellaan.
On kyllä pakko myöntää, että mieheni on kyllä komea mielestäni, mutta se ei vaikuttanut siihen lopputulokseen, että seurustelemme.
Joten vaikuttaako se ulkonäkö niinkään paljoa? Minun johtopäätökseni asiaan on, että etenkin nuorilla ulkonäkö vaikuttaa, mutta joskus se ratkaiseva on se luonne.
Puhut totta sanoessasi, että myös luonne vaikuttaa. Kyllähän se vaikuttaakin, enkä suinkaan yleistä viestissäni ketään, meitähän on monenlaista suharia täällä. Sen takia juuri sanoinkin ulkonäön vaikuttavan ensisijaisesti, ja usein tämä juuri aiheuttaa sen että muut, olivat luonteeltaan minkälaisia hyvänsä, jäävät auttamattomasti huomiotta. Mitä sanoit ikäkausista on myös totta, siinämielessä tosiaan että silloin ulkonäkö vaikuttaa eniten. Ei tämä käyttäytymismalli milloinkaan tule ihmisestä poistumaan. Vai olisitko nykyisesi kanssa vaikka hän olisi minkälainen peikko, pelkän luonteen takia? Ja vielä tuosta ryhmähommasta, en ymmärrä miksi ihmeessä kaikki kuolaa juuri sen yhden tai muutaman perään, kun ei kaikki sitä voi kumminkaan saada. Jos joku tietää, olisi mukava kertoa myös minulle se.
Ajattelet asiaa liian suppeakatseisesti.
Luulet, että se on juuri niin kuin miltä se näyttää. Ei, sanon minä. Ei se aina ole niin miltä näyttää.
se taas on (ainakin joskus, mulla esim.), että ei se ole välttämättä uhkein tai isorintaisin/-perseisin, jonka kimppuun käydään.
ainaki ne, josta pidän, ovat aika pienirintasii, ja muutenkin aika lyhyitä.
Ei vitussa pidä paikkaansa.
Musta on kiinnostunut yksi hyvännäköinen miäs, eikä se mua kyllä paskaakaan kiinnosta sen luonteen takia. Onhan se älykäs ja näin, nauran hänen vitseilleen mutta hänen luonteensa ei siltikään ihan mene läpi.
Ulkonäöstä viis, luonteen pitäisi olla hyvä.
Satut vain olemaan sellaisten ihmisten keskellä , jotka vääntävät tollast paskaa
Ahaa, eli nyt on siis niin, että kun kerran sinulle käy tuolla tavalla, niin muilla on myös täsmälleen samalla tavalla. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, en yleistä tuota aikaisempaa juttuani mitenkään kaikkiin pätemään, koska tilanteita on erilaisia. Omat arveluni perustan asiasta saatuun vuosien kokemukseen, en mihinkään rippileiri muisteloihin jos niin luulit. Enkä myöskään yhden vaivaisen paikan kokemuksiin. Ja sanonpa että kun sinusta olisi tarpeeksi hyvännäköinen mies kiinnostunut, niin jäisi luonteet setvimättä sinullakin siinä vaiheessa.
Ihminenhän on luonteeltaan sellainen että hakee pariutumis kumppanikseen terveimmän näköistä ja sopusuhtaisinta mitä tarjolla on. Vaikka tietää että luonne merkkaa kuitenkin enemmän.
Vaikka sitä sattuisi saamaan jonkuin h***n hyvän näköisen ihmisen, joka on kuitenkin itserakas tunnevammainen ääliö niin ei sitä kuitenkaan kauaa hänen kanssaan viihtyisi. Mitä nyt minä itse olen tänne kommannut niin en ole valehdellut. Ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan. Eikä sillä ulkonäöllä ole sitten alttarilla viimeistään väliä.
No eihän sillä ulkonäöllä olekkaan alttarilla väliä, kun on valkattu tarpeeksi hyvännäköinen, omien rahkeitten mukaan tietenkin, kumppani valmiiksi.
Ja niinhän sitä tässä foorumilla on helppo sanoa että luonne sitä ja tätä, ja ettei oikein hyvännäköistä mutta kusipäätä kauan jaksaisi katsella, tosielämähän luonnollisesti on todellakin aivan eri asia.
noniih, kerrompa tässä sinulle hyvän esimerkin itsestäni.
olen nyt 14 vuotta, pian 15. en ole ollut ihastunut kuin vain ja ainoastaan yhden kerran, ja se ihastuminen tapahtui vasta tavattuani tätä henkilöä n. pari viikkoa. ihastuin hänen luonteeseensa, en ulkonäköön. No kerrompa tuon nyt aivan alusta asti.
istuin ruokalassa, kaverini oli oli lähenyt, joten istuin siinä yksin. hetken siinä sitten istuttua, huomasin pari pöytää etusivulla istuvan, meidän koulussamme kiusaamisen kohteeksi joutuneen pojan, joka sitten katsoi minua. katsoin tietenkin takaisin, hymyilin hiukan, ja ihmettelin, että mitä helvettiä tuo nyt tuijottaa. hetken päästä lähdin pois, menin välitunnille. tuo sama poika tuli myös vähän ajan päästä pihalle, hän tuli viereeni nojailemaan kaiteeseen. aloin siinä ihmettelemään, että miksi tuntuu, että tuo poika haluaisi sanoa mulle jotain. joten kysyin sitten häneltä että mikä hänen nimensä oli (vaikka sen kyllä jo tiesinkin), ja muuta sellaista, kuten asuinpaikkaa jne. välitunnin loputtua, poika pyysi minua ulos, ja minä suostuin, vaikka en ole koskaan aikaisemmin mennyt treffeille, vaikka minua onkin pyydetty enemmän kuin useasti.
no, eihän tuossa ole mitään, mutta pojan ulkonäkö, ei ollut suoraan sanottuna yhtään kiva, ainoa mistä pidin edes vähäisen, oli hiukset. ja hänen pukeutumisensa, oli kirjailtu villapaita tai tavallinen t-paita, farkut/verkkarit, eli hänen pukeutumisensä oli ''päin persettä'', ei yhtään minun mieleeni. pojalla oli akne, pärstä täynnä finnejä, hän oli aika laiha ja kasvojen muoto ei ollut mitenkään tyydyttävä. no kappas, lähdin silti treffeille, vaikka en edes tuntenut häntä ja hän oli suoraan sanottuna hirveän näköinen, mutta hän vaikutti mukavalta, vaikka ei puhuttukaan kun ehkä pari sanaa.
kävimme treffeillä monta kertaa, kunnes sitten viimein ihastuin häneen. tunsin muitakin poikia yhtä hyvin, ja paremminkin, mutta en ollut koskaan ihastunut heihin. mutta hän, hän oli jotenkin erilainen ja ihana, sitä ei voi sanoin kuvailla :)
kun aloimme seurustelemaan, koko koulu ''hiljeni'', en enään seurustelumme alettua, ole kuullut kenenkään kiusaavan tätä poikaa, kukaan ei ole sanonut hänelle mitään hänen ulkonäöstään, eikä muutenkaan kiusannut. en tiedä mistä johtuu, ehkä siitä, että hän alkoi seurustelemaan ''suositun'' tytön kanssa, eli minun.
mutta, sen vain sanon, että harvoille ulkönäkö ei merkitse vittuakaan, ja minä tunnen olevani yksi heistä, jolle ulkönäkö ei vaikuta edes silloin, kun kadulla tulee joku ruma poika vastaan ja hymyilee, tietenkin katsoisin ja hymyilisin takaisin, varsinkin jos olisin vapaa.
edelleen olen onnellisesti yhdessä tuon samaisen pojan kanssa, nyt takana 1 vuosi ja 10kk yhdessä. ja vielä sanon, että on tässä pikkuhiljaa alkanut tajuamaan, että kyllä tuo minun kultani on itseasiassa aika söpö, vaikka sitä ei aivan heti tajuakkaan :)
anteeksi epäselvä kirjoitusasu, mutta kirjoitin tämä hyvin nopeasti ja en ehdi korjata mahdollisia kirjoitusvirheitä. illan jatkoja..
Ja edelleen sanon, että minä en yleistä. Tilanteita on monenlaisia, niinkuin vaikka tuo mainitsemasi. Puhun yleisistä käyttäytymismalleista tässä.
Onnea teille kahdelle, sikäli kun tarinasi on tosi.
"Ja edelleen sanon, että minä en yleistä. Tilanteita on monenlaisia, niinkuin vaikka tuo mainitsemasi. Puhun yleisistä käyttäytymismalleista tässä."
hääh? "minä en yleistä" "puhun yleisistä käyttäytymismalleista tässä"
miksi näen tuossa ristiriidan? haluatko selventää asiaa?
Sillä, kun sanoin etten yleistä, tarkoitin sitä etten väitä että jokainen ihminen tämän skeidapallon päällä tekisi juuri niinkuin kuvasin. Yleisillä käyttäytymismalleilla taasen tarkoitin sitä mitä suurin osa populaatiosta kuitenkin tekee. Selvenikö?
ok.
Kenties SINULLE ulkonäkö on kaikki kaikessa.
Myönnän itsekin, että ensimmäinen asia johon ihmisessä kiinnitän huomiota on ulkonäkö. Hyvännäköisiin ihmisiin tutustun mieluummin oma-aloitteisesti, se on totta.
Mutta kun on kyse ihmisistä jotka jo tunnen, ja tiedän minkälaisia he ovat luonteeltaan, niin ulkonäön merkitys laskee suunnattomasti. Tietysti myönnän, että ulkonäölläkin on oma painonsa, esim. jos on kaksi mukavaa ihmistä joista toinen on paremman näköinen, niin siinä vaiheessa ulkonäkö painaa.
Myönnän, että olisi myös vaikea ihastua ihmiseen, jonka ulkonäkö oksettaa minua. Eikä niin kyllä ole koskaan käynytkään.
Mutta olen ollut ihastunut todella vaatimattoman näköisiin ihmisiin, jotka ovat olleet mukavia. Jotkut näistä ihmisistä ovat muiden mielestä jopa rumia ja niin olen saattanut itsekin ajatella ennen tutustumista. Kuitenkin, kun huomaan että henkilön luonne on mahtava, alkaa hänen ulkonäkönsäkin jostain syystä näyttää paremmalta minun silmissäni.
Ulkonäöllä ON väliä. Minulle sillä on vähän väliä. Mutta koska haen seuraa vain vakavassa mielessä, niin sisältö on ehdottomasti tärkein. "Moni kakku päältä kaunis".
Eipä tarvitse tästäkään onneksi enää murehtia, kun kohdalle on jo osunut luonteeltaan ihana ja ulkonäöltään komea poikaystävä :P
Onnea sinulle ja poikaystävällesi, sanoitko itse olevasi mies- vai naispuolinen? Ja viestissäsi sanoit kiinnittäväsi ulkonäköön ensinnä huomiota ja senjälkeen muuhun, tämän uskon ja on hyvä että joku sen viimeinkin tunnustaa minkä kaikki jo tietävät. Ja näistä ihmisistä jotka jo tunnet, minä tarkoitin ulkonäkö jutuillani nimenomaan parinmuodostusta , en kavereita tai ystäviä, näiden valinta ei todellakaan ole lähelläkään samalla tavalla ulkonäköpainotteista.
Ja kuten aikaisemmin mainitsin, kertomani jutut eivät suinkaan ole mikään yleismaailmallinen totuus josta ei sovi poiketa. En yleistä. Mutta nyt näyttää siltä, että suunnilleen kaikki viestiini vastanneet sanovat että HE EIVÄT toimi tällä tavalla. Taitaapi olla täällä foorumeilla paras kerma Suomen syvällisista ja ei-materialistisista tyypeistä. Tai sitten ei.
etkö tosiaan yleistä? kyllä mielipiteesi näyttävät olevan melko radikaaleja.
""kunhan luonne on kohdallaan" "ulkonäkö on vain pientä plussaa". No nythän on näin, että näiden kommenttien laittajat ovat joko älyttömän naiiveja tai valehtelevat."
"on tolkuttoman paksua paskaa väittää että jollain muulla kuin ulkonäöllä olisi ensisijaisesti väliä, kyllä siinä luonteet ja muut kovasti toitotetut ominaisuudet kalpenevat tämän kaikkivaltiaan jumalan ulkonäön rinnalla."
"Kummatkin sukupuolet valitsevat parinsa ensinnä ulkonäön perusteella, muita asioita katsotaan myöhemmin. Eikä katsota ollenkaan mikäli kumppani on tarpeeksi hyvännäköinen."
eli melkein koko tekstisi otti päähän. tässähän sinä nimenomaa sanot, että ulkonäkö olisi kaikki kaikessa ja luonteen merkitys olisi vain pientä plussaa? tosi asia on että vakavassa suhteessa ei pärjää pelkällä ulkonäöllä.
"minä tarkoitin ulkonäkö jutuillani nimenomaan parinmuodostusta"
kuten sanoin, teen helpommin paremman näköisiin ihmisiin tuttavuutta. mutta en ala sillä silmänräpäyksellä heidän kanssaan seurustelemaan, koska luonne on tärkeä! tutustun heihin ensin ja päätän vasta luonteen perusteella haluanko olla heidän kanssaan.
kyllä luonne on paljon ulkonäköä tärkeämpi. miksi 80-vuotiaat jaksavat vielä olla keskenään naimisissa tai miten he voivat toisiaan rakastaa vaikka kumpikaan ei enää ole "hyvännäköinen"?
ulkonäkö merkitsee etenkin teineillä ja suhteissa, joita ei välttämättä edes aloiteta vakavalta pohjalta tai suhteissa jotka alkavat ennen kun osapuolet kunnolla edes tuntevat toisiaan.
Syy miksi olen kanssasi eri mieltä, on ehdottomasti se, että sanot ulkonäön olevan juuri se ensisijainen asia ja luonteen kalpenevan sen rinnalla, vaikka asia menee itse asiassa toisin päin.
Mihinkä muuhun sitä voisi kiinnittää huomionsa jos ei ulkonäköön jos ihmistä ei jo entuudestaan tunne?
ja olen itse naispuolinen.
Ja eli kuten sanoin, sanon taas, väittämäni eivät todellakaan pidä paikkaansa jokaisen ihmisen kohdalla, puhun siitä mitä suurin osa populaatiosta tekee. Ja mielipiteeni eivät ole sen radikaalempia kuin totuus.
Ja vakavasta suhteesta, ei ulkonäöllä välttämättä pärjääkkään, mutta sillä pääsee pitkälle. Jos kumppani on ns. normaalin näköinen, on hän hyvin haluton jättämään kauniimpaa puoliskoaan, oli kyse miehestä tai naisesta. Ja näistä 80 -vuotiaista, avioerotilastot osoittavat että 40-50 vuotiaat eroavat eniten, ja sitten kun ollaan 80 vuotiaita, niin tuskin enää uutta kumppania aletaan hakemaan pelkän vanhassa pysymisen helppouden vuoksi. Poikkeuksia tietysti on.
Ja niin, sinä voit väittää että luonne on tärkeämpi kuin ulkonäkö, jos se sinua jotenkin lohduttaa. Näin asia ei kuitenkaan todellisuudessa ole.
sinä olet vain ahdaskatseinen ja itsepäinen.
ja pirun ristiriitainen.
tyrkytät omaa mielipidettäsi meille ensin totuutena, sitten sanot ettei se ole totta kaikkien kohdalla, ja lopuksi sanot että kaikki jotka ovat eri mieltä ovat väärässä.
hohhoi.
miten edes jaksat tyrkyttää mielipidettäsi, kun jo suurin osa (kuten itsekin olet todennut) on ilmoittanut että heidän kohdallaan luonne on tärkeämpi?
sinä katsot asiaa nyt vain yhdestä näkökulmasta: omastasi, ja yleistät että se olisi kaikkien muidenkin TODELLINEN näkökulma, vaikkei olekaan. kenties et ole vielä yhdessäkään vakavassa suhteessa ollut, en tiedä, mutta ärsyttää tuollainen.
"sinä olet vain ahdaskatseinen ja itsepäinen. "
Nyt kun et enää sopivaa argumenttia löydä, alat sitten hyväksimainitulla keinolla morkkaamaan kirjoittajaa, etkä suinkaan mielipidettä?
Ja toiseksi, olen alusta lähtien sanonut että ei ole mitenkään mahdollista että jonkun mielipide olisi absoluuttinen totuus. Se siis ei ole viimeaikainen trendi niinkuin näytät luulevan.
Minä jaksan "tyrkyttää" mielipidettäni siinä missä muutkin jaksavat tyrkyttää omaansa minulle. Ja niinkuin olen sanonut on tässä foorumilla helppo sanoa miten TULISI toimia, näinhän ei tosielämässä tapahdu.
Katson asiaa näkökulmasta jonka jokainen näkee jos viitsii katsoa miten asiat oikeasti toimivat.
Ja sitäpaitsi se ON useimpien ihmisten todellinen näkökulma. Ja huomasitkos, minua syytät yleistämisestä, ja itse samaan aikaan yleistät: "ja yleistät että se olisi kaikkien muidenkin TODELLINEN näkökulma, vaikkei olekaan" Mistä sinä taasen tiedät ettei ole? Eipäs yleistetä.
Ja tuosta vakavassa suhteessa -kommentista, en tiedä miten se liittyy tähän asiaan, mutta olen ollut useammassakin vakavassa suhteessa.
Tosin en tiedä mikä siihen auttaisi, että sinua ärsyttää asioiden todellinen tila. Ehkä jos katsot elämää ruusunpunaisten lasien läpi? Tai paremminkin jatkat katsomista.
turha kai sinulle on järkeä takoa, et näytä mieltäsi muuttavan. ja et kyllä ainakaan aloitusviestissäsi sanonut, että "tämä on vain minun mielipiteeni". Sinä et MITENKÄÄN VOI TIETÄÄ miten muut ihmiset oikeasti asiat näkevät. Mikset silloin vain luottaisi heidän sanaansa?
"Ja huomasitkos, minua syytät yleistämisestä, ja itse samaan aikaan yleistät: "ja yleistät että se olisi kaikkien muidenkin TODELLINEN näkökulma, vaikkei olekaan" Mistä sinä taasen tiedät ettei ole? Eipäs yleistetä."
En minä yleistä. Tiedän asian koska lukeudun itsekin "niihin kaikkiin", ja minulle ulkonäkö ei ole niin tärkeä, joten ei voida sanoa että se olisi kaikkien todellinen näkökulma. Uskon, että en myökään ole ainoa lajiani.
Voi olla että yrität kiistää tuon ja väität että valehtelen, mutta siinä juuri ahdaskatseisuutesi tulisikin ilmi. (ja toisaalta taas, kun kirjoitin tämän niin et välttämättä tee sitä, mutta myönnä että se ainakin käväisi mielessäsi).
Sinä et voi sanoa mitä toiset TODELLA ajattelevat. Uskon että SINULLE ulkonäkö on tärkein asia. Mutta karu totuus on että ei se ole kaikille.
Se on sääli, että ihmiset jaksavat olla noin pinnallisia. Ja kun sinulle jotain sanoo, se näyttää menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin takertunut olet omaan mielipiteeseesi.
kun sanot, että haukun sinua itsepäiseksi ja ahdaskatseiseksi... Ovatko ne oikeastaan haukkumasanoja? Nehän ovat vain adjektiiveja, jotka kuvaavat sinua, ainakin tekstisi perusteella. Mikäli itse pidät niitä pahoina asioina, otat ne loukkauksena, vaikka minun suustani ne ovatkin tulleet vain toteamuksena.
Et selvästikään kuuntele muita, koska olet sitä mieltä että juuri SINÄ olet oikeassa. Se on ahdaskatseisuutta ja itsepäisyyttä. Vaikka kuuntelisit, et suostu kuvittelemaan, että asia voisi todella olla niin kuin muut sanovat. Niin kuin ENEMMISTÖ sanoo.
Samaa voisi sanoa sinulle, turha kai sinulle on järkeä takoa, et näytä mieltäsi muuttavan.
Ja siitä tämä on minun mielipiteeni -jutusta, olen sen tuossa useaan otteeseen sanonut, jos unohtui aloitusviestistä niin eihän se sitä tarkoita että asia ei näin olisi. Tunnen kylläkin monia jotka ajattelevat samalla tavalla kuin minä.
Minun ei tarvitse luottaa kenenkään sanaan, kun tiedän jo miten asiat tässä maailmassa ovat.
Ja niin, tuskin se onkaan kaikkien todellinen näkökulma, epäilen vahvasti josko tuntisit niin paljon ihmisiä että voisit sanoa tiedottavasi minulle yleisen mielipiteen. Kiistämisestä, en väitä että valehtelisit, viestiesi perusteella olet vain todella naiivi, ja otat mielipiteesi saippuasarjoista. Jos väität minua ahdaskatseiseksi ihmiseksi, jolla ei ole mitään empaattisia taitoja toisten mielipiteiden suhteen, niin etkö voisi käyttää itsestäsi samaa luonnehdintaa? Yhtä ääripäässä sinä olet kuin minäkin, toisella puolella vain.
"Uskon että SINULLE ulkonäkö on tärkein asia."
No, tuo taas. Syytät minua tuosta jo ties kuinka monetta kertaa, onko se sinulle pakkomielle? Usein ihmiset syyttävät muita omista virheistään, Häpeätkö ulkonäkökeskeisyyttäsi niin paljon että yrität jo alentaa muut itsesi tasolle?
Vai vielä pinnallisuudesta syytetään. No pata kattilaa soimaa.
Mielipiteisiin takertuneita taidetaan olla kummatkin, ainoalla erolla että sinun kuvitelmasi ovat täysin epärealistisia pilvilinnoja.
Vain tunnevammainen voi olla sitä mieltä ettei luonteella ole merkitystä, jos kumppani on hyvännäköinen.
En sanonut sinulle yleistä mielipidettä, mutta voisit vähän itse miettiä: jos enemmistö sanoo että luonne ratkaisee, niin mikähän silloin on yleinen mielipide? no sinä sanot että he valehtelevat, joten turha todistella.
"viestiesi perusteella olet vain todella naiivi, ja otat mielipiteesi saippuasarjoista."
eikös saippuasarjoissa juuri ulkonäköä painoteta? naiivi minä en ole, sen voin sanoa.
vaikka sanotkin, että sinulla on OLLUT vakavia suhteita, niin onko sinulla enää? meilläkin taitaa olla eri käsitys vakavasta suhteesta. minulla on elämässäni niitä ollut vain yksi, ja se on edelleen.
"Syytät minua tuosta jo ties kuinka monetta kertaa, onko se sinulle pakkomielle? Usein ihmiset syyttävät muita omista virheistään, Häpeätkö ulkonäkökeskeisyyttäsi niin paljon että yrität jo alentaa muut itsesi tasolle? "
Kuka se tässä on koko ajan jauhanut ulkonäön tärkeydestä? No en ainakaan minä. Sinähän se täällä olet selittänyt, kuinka ulkonäkö ratkaisee. Eikö se ole silloin sinun mielipiteesi? Vai väitätkö, että sinulle luonne on tärkein mutta muille ulkonäkö?
Kuulisit itsesi. Olet NIIN ristiriidassa kaiken sanomasi kanssa.
Kyllä minä hyväksyn että on olemassa ihmisiä joille ulkonäkö on tärkein, mutta uskallan epäillä enemmistön mielipidettä.
Vain tunnevammainen? Siinä tapauksessa tässä ollaan tunnevammaisia itsekukin.
"jos enemmistö sanoo että luonne ratkaisee, niin mikähän silloin on yleinen mielipide?"
Mikä enemmistö? Tarkoitatko täällä foorumilla kommentoineita? Tuskin voit puhua enemmistöstä, et saisi kasaan edes kunnollista vähemmistöä täältä.
Minulla on ollut vakavia suhteita, ja on edelleen, miksi sitä epäilet?
"Sinähän se täällä olet selittänyt, kuinka ulkonäkö ratkaisee."
Aivan, muiden osalta. Etkai luule että olisin jyrkästi tätä mieltä ja sitten toimisin täysin mielipiteen vastaisesti? Minä nimenomaan toimin tietoisesti tavalla, että kiinnitän mahdollisimman vähän huomiota ulkonäköön. En itsekään tietenkään siltä voi välttyä kokonaan, olen vain ihminen.
Ja tuon kuulisit itsesi jutun kyllä taisit pöllästä tuolta jonkun valopään laittamasta aikaisemmasta kommentista? Mitä tarkoitat sillä, että kuulisit itsesi, kuuletko sinä taasen itsesi?
"Kyllä minä hyväksyn että on olemassa ihmisiä joille ulkonäkö on tärkein"
Hienoa että sinä osaat viimein asettaa realiteettisi kuntoon, on tästä jotain hyötyä näköjään ollut. Miksi väittää vastaan kun näköjään olet kumminkin samaa mieltä?
juuri siksi, että et ymmärrä, että vaikka uskon että joillekin ihmisille ulkonäkö on tärkeä, en usko että kaikille on.
kuinka monelta sinä olet kysynyt asiaa? voisit tehdä asiasta ihan valtakunnallisen kyselyn ja kerätä sitten tulokset ja katsoa niistä prosentuaalisen luvun, ennen kun tulet sanomaan että enemmistö on sinun kanssasi samaa mieltä. et sinä tiedä.
en jaksa enää jauhaa tästä asiasta, koska kumoat kuitenkin mielipiteeni. et latele mitään muuta kuin ristiriitaisia kommentteja ja välillä olet eri mieltä ja välillä samaa mieltä samoista asioista.
tekstejäsi ollaan tässä jo muutamalta taholta kauhisteltu, ja ainakin kaikki tässä talossa olevat ovat olleet kanssasi ihan eri mieltä. ulkonäkö ratkaisee tutustuttaessa, tai sillon kun etsitään seurustelukumppani ihan vaan että päästään esittelemään kavereille "kato ku mul on komee mies!!!".
mutta sama se on, maailmasta löytyy aina ihmisiä joiden päähän ei vaan mahdu muuta kuin omat mielipiteet, joten pidä hyvänäsi. eihän se meihin muihin kuitenkaan vaikuta, vaikka niitä mainostaisit totuutena.
tähän viestiin ei tarvitse vastata, koska en kuitenkaan tule takaisin lukemaan sitä. jätän tämän topicin nyt omaan arvoonsa, kun kaikki tekstit näyttää olevan ihan turhia ->
ulkonäkö.
mikä on ulkonäkö?
-naama
-keho
-tyyli
nuo kolme ainakin. ja suurin vaikuttaja niistä on varmaankin tyyli. ja eikös se mene niin että "vaatteet on mun aatteet" ?
ja näin luonne heijastuu ulkonäköön.
eli siis luonne on se tärkein.
am i right?
Pääasia tuossa viestissä on nimenomaan "luonne heijastuu ulkonäköön". Heijastuu varmasti vaatteiden kautta, mutta tämä ei mitenkään vähennä ulkonäön merkitystä. Siistit kuteet, ihan minkä vaan lajityypin, mutta naama kuin tunkiorotalla ja vartalo vähän niin ja näin: Ei kannata paljon partnerista haaveilla.
minusta juuri se tekee ihmisestä söpön tai kauniin jos tyyli on hyvä ja ihana. ja kun naama on ok kaunis niin se tekee vielä täydellisemmäksi kokonaisuutta. MUTTA se ei ole se tärkein asia! naama siis. vaan se miten se ihminen on pukeutunut ja mitä aatteitä hän kannattaa. sen näkee pukeutumisesta melko hyvin. tai sen perusteella ainakin luo kuvaa millainen ihmminen on.
ei sitä rumuutta huomaakkaan jos on pukeutunut hienosti.
tietysti ei naaman ja kehon ulkonäköä voi kokonaan sulkea pois tästä. se on suuri tekijä kyllä, mutta en menisi sanomaan että se suurin. ihminen ihastuu eri ihmisiin eri syistä.
sitten sekin vielä, että jonkun mielestä joku ihminen voi olla kaunis ja jonkun mielestä taas ei.
niin ja voihan tietty olla niinkin että jos vaatteet eivät jotain miellytä niin silloin katsotaan sitä naamaa ja kehoa. jos nekään eivät miellytä niin silloin tämä ihminen on JONKUN (ei siis kaikkien vaan yhden joka näin ajattelee) mielestä ruma.
meidänkin koulussa oli viime vuonna poika, joka naamastaan on melkeinpä ruma. kuitenkin hänen koko muu olemuksensa näytti niin hyvältä (pukeutuminen ym lähinnä) että puolet koulun tytöistä kuolasivat hänen peräänsä ;P
itsekin joskus aikoinani häntä katselin (en enää varattuna), tosin kavereita ollaan ja kavereina vaan pysytään. pidän häntä oikeastaan hyvännäköisenä, mutta kun alan tarkemmin katsomaan naamaa niin ei siinä ole mitään kehuttavaa :D kokonaisuus...
ja käytös on myös tärkeä osa tätä. ensin katsoin häntä tavikseksi, mutta kun tutustuin... hän jotenkin käyttäytyi niin että hänestä sai "siistin" kuvan :D (kuulostaa tosi teiniltä). ei sillä tavalla kovis, mutta kuitenkin hänen käyttäytymisessään vaan oli jotain mitä ei voinut olla ihailematta -> hän alkoi näyttää silmissäni paremmalta.
Tuo on mielipiteesi, todellinen tahi ei, voit laskea sen huomioonotetuksi.
Mutta varmasti itsekin ymmärrät että se ei ole tärkein asia, vaan AINOA asia. Puhun nyt suurimmasta osasta populaatiota.
Joka ei ulkonäöllään ole saanut koskaan naista, eikä tule koskaan saamaan. Ja sitten täällä palstalla itkee kun omalla naamalla ei naisia tule. Olet säälittävä.
Tulen tälle palstalle sinunmielestäsi "itkemään" kun kerron miten asiat ovat? En tiedä, ehkä sinulla on oma lehmä ojassa tai jotain sentyyppistä. Jos olen mielestäsi säälittävä, eikö sinun vastaamisesi viesteihini tee sinua vähintään yhtä säälittäväksi?
Ja en muistaakseni ole maininnut sukupuoltani, voithan sinä spekuloida minkä kerkeät. Aina kun jotain sanoo kyllä näitä vihaajia riittää, mistähän ne sikiävät?
No tämä keskustelu tulee sinun kanssasi olemaan täysin hedelmätön niinkuin sinäkin, joten suosittelen sinuakin siirtymään teinichätteihin purkamaan angstiasi.
Hyvää kevättä, niinkuin se tässä nyt joskus alkaisi.
kuulisit ittees...stupid
Riittää kun kuulen sinut, "bat". Mielipiteesi ei ainoastaan ollut täysin yhdentekevä ja typerä, jotenkin onnistuit tuohon lyhyeen vuodatukseen ymppäämään todisteen siitä että olet enintään 12 -vuotias, omaan napaan tuijottava henkilö.
tottakait ihminen mun mielestä eka kiinnittää huomion ulkonäköön, kun ei muusta vielä tiedä kun ei tunne ihmistä. Sitten kun oppii tuntemaan, niin luonteelle tulee paljonkin merkitystä ja kaikkein eniten merkitystä juuri sillä onkin parisuhteessa, ei ulkonäöllä niinkään.
sama kuin ostaisi raivohullun koiran ihan vain siksi että se on söpö.
Tuota et varmasti usko itsekkään.
On totta, että ensin katsotaan sen ulkonäön perään. Mutta kyllä se ihmisen luonne loppu peleissä ratkaisee, vaikka olisi kuinka nätti naama. Ja eri ihmisillä on eri kuvat ns. täydellisestä kumppanista. Toiselle se kuva on sumeampi, mutta luonne plussat on tarkasti mielessä, toisella taas se kuva on hyvin selvä ja luonteen kohalla aukkoja...
Sanonpahan sulle tiamat, että sua on käytetty hyväksi ja sulla on ollut todella huono säkä, jos perustat kaiken tämän omiin kokemuksiisi. Kyllä voin omalta osaltani sanoa, että luonne ratkaisee. Kuvitteleppa että Unelmiesi Kumppani kävelee kadulla vastaan ja aivan tuosta noin vain pyytä Sinua seuraksi kahville (romanttista, eikö). Noh sitten kahvilla tutustut häneen ja huomaat että tämä Kumppannisi on täysi sika, joka ei katso omaa napaansa pidemmälle. Mitä teet?
Tietenkin jos itsekkin olet tunnevammainen (ihana sana) niin etköhän jatka tätä juttua pelkän seksin toivossa.
Mutta jos oletkin tunteellinen iihminen, joka ei halua pelkkää seksiä, niin lähdet todennäköisesti jonkin tekosyyn turvin kävelemään paikalta pois.
Väitän, että ulkonäkö ei merkitse, jos rakkaus kolahtaa. Silloin ei ikä, väri tai sukupuolikaan merkitse mitään.
Ulkonäköön ihastutaan, luonteeseen Rakastutaan.
Ilman rakkautta ei ole suhdetta.
Just as simple as that.
Heh, hyvä on kyllä sinun kieltämättä tulla minulle vakuuttamaan että minua on käytetty hyväksi. Voin sanoa että todellakin perustan tämän kaiken omiin havaintoihini, osaltaan myös kokemuksiini. Hyväksikäyttökommentti jäi kyllä vähän hämäräksi vielä. Ja tuohon Tosi Rakkaus Kävelee Vastaan -juttuun, sanon että anna nyt niitten Harlequin -kirjojen olla vähän aikaa. Mainitsin jo aikaisemmin että itse en käyttäydy näin niinkuin näen useimpien ihmisten käyttäytyvän. Minä taas tiedän, en väitä, että vain ja ainoastaan ulkonäöllä on alkupeleissä ja loppupeleissä väliä. just as simple as that. Rakkaus syntyy ulkonäöstä, tarkemmin ulkonäöstä pitämisestä.