muu on taikauskoa!

Isän_prinsessa

1. Joh. 2:23
   
Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

Kaunista ja ihanaa kevättä totuuden ja rakkauden, Jeesuksen kanssa, Hänessä minulla on varmuus ei epäilyjä, Hänellä on vastuu ja minun on hyvä totella, koska tottelemalla raamattua, tulen onnelliseksi koska, Luojani tuntee minut parhaiten.

Kysykää kaikkea Herralta. Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalaía

4

655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elisant

      Vaikka minä en ole mikään suuri saarnaamisen tai pakkokäännyttämisen ystävä ja tämä viesti hiukan henkii sitä, annan sen olla palstalla esimerkkinä siitä, että ensin asioista kannattaa ottaa selvää ja sen jälkeen vasta luoda mielipiteitä.

      Roomalainen historijoitsija Tacitus kutsui kristinuskoa turmiolliseksi taikauskoksi. Kristityt puolestaan julistivat roomalaisten jumaluudet demoneiksi. Juutalaisten sapatti yhdistettiin 1400-luvulla noitasapattiin, kun kristillisessä kirjallisuudessa väitettiin, että juutalaiset uhraavat lapsia synagogissa. Protestantit väittivät katolilaisuuden pyhimysten ja pyhäinjäännösten palvomisen olevan taikauskoa. Suomalaisia kansana on pidetty noitina ja kristinuskon levitessä suomalainen shamanismi leimattiin paholaisen palvonnaksi ja suomalaisista tietäjistä tehtiin demonisia hahmoja.

      Vaikka ihminen on omasta mielestään viisas olento, hän unohtaa asioiden ja sanojen alkuperän harmillisen nopeasti. Emme käsitä kuinka oma kulttuurimme ja omat uskomuksemme voivat helposti näyttää muiden mielestä taikauskoisilta tavoilta. Onko amulettia suojana pitävä yhtään sen erilaisempi kuin ihminen, joka tekee saman ristin nimeen?

      Kulttuurit ja ihmisten tavat koostuvat taikauskosta. Eri tapojen ja uskomusten alkua on hankala hahmottaa ottamatta asioista selvää. Syntymä kastajaisineen, naimisiinmeno hääöineen, kuolema hautajaisineen, juhlapyhät, unet... Kaikki on täynnä uskomuksia elämän eri alueilta.

      Ihminen on kykenevä olemaan tietoinen peruspahan olemassaolosta. Se on ilmennyt kipuna, sairauksina, kuolemana ja erilaisina pelkoina. Taikauskoisilla tavoilla on haluttu välttää pahaa, estää sen vaikutusta omassa elämässä ja vaikuttaa onneen, estää ikävyyksiä ja tuoda hyvää.

      Jokainen uskomus kulttuurista huolimatta pohjautuu pitkälti omaan ihmeitä tekevään tai ihmetekoja toistavaan mytologiaansa. Ilman uskoa johonkin ei voi olla magiaa tai maagisia ihmetekoja, tai toisinpäin. Muuttihan Jeesuskin veden viiniksi ja käveli vetten päällä.

      Ihminen on uskova olento. On aina ollut. Se onko usko sitten taikauskoa vai uskontoa on aivan yhdentekevä asia. Jokainen uskoo johonkin. Vaikka sitten lujasti siihen, ettei usko mihinkään.

      Mutta hyvää ja kaunista kevään alkua kaikille, jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä myös minun puolestani.

      Ellu

      • max

        Elisa eikö noille kristittyjen missio luontoisille saarnamisviesteille voi saada stoppia?

        Jotkut nimeltä mainitsemattomat niccit trollaavat samansisältöisiä avauksia palstalle kuin palstalle. Idea on aina sama, tuputetaan omaa maailmankatsomustaan ja pelotellaan sillä mitä tapahtuu jos ei ota sitä vastaan.

        Itseä ainakin harmittaa, kun järkevät ja mielenkiintoiset keskustelunavaukset hukkuvat näihin usko-trolleihin.


      • elisant
        max kirjoitti:

        Elisa eikö noille kristittyjen missio luontoisille saarnamisviesteille voi saada stoppia?

        Jotkut nimeltä mainitsemattomat niccit trollaavat samansisältöisiä avauksia palstalle kuin palstalle. Idea on aina sama, tuputetaan omaa maailmankatsomustaan ja pelotellaan sillä mitä tapahtuu jos ei ota sitä vastaan.

        Itseä ainakin harmittaa, kun järkevät ja mielenkiintoiset keskustelunavaukset hukkuvat näihin usko-trolleihin.

        Oikeassa olet, ettei Taikausko-palsta ole saarnapaikka, tai että täällä tulisi suoda erivapautta moralisoida tai kritisoida suuntaan jos toiseen kenenkään uskoa. Uskonto-osioissa on kyllä erilaisia palstoja suuntaan jos toiseenkin.

        Tämän kyseisen viestin vain toivoin herättävän keskustelua siitä, kuinka lähellä toisiaan usko ja taikausko tosiasiassa ovat. Ja kuinka pienimuotoinen suvaitsevaisuus puolin ja toisin tekee elämästä piirun verran helpompaa.

        Mikäli palstalle tulee pahoja trolleja tai fleimejä, ne poistetaan jatkossakin. =)

        Hauskaa alkanutta alkukevättä sinulle Max sinne jonnekin,

        Ellu


      • max
        elisant kirjoitti:

        Oikeassa olet, ettei Taikausko-palsta ole saarnapaikka, tai että täällä tulisi suoda erivapautta moralisoida tai kritisoida suuntaan jos toiseen kenenkään uskoa. Uskonto-osioissa on kyllä erilaisia palstoja suuntaan jos toiseenkin.

        Tämän kyseisen viestin vain toivoin herättävän keskustelua siitä, kuinka lähellä toisiaan usko ja taikausko tosiasiassa ovat. Ja kuinka pienimuotoinen suvaitsevaisuus puolin ja toisin tekee elämästä piirun verran helpompaa.

        Mikäli palstalle tulee pahoja trolleja tai fleimejä, ne poistetaan jatkossakin. =)

        Hauskaa alkanutta alkukevättä sinulle Max sinne jonnekin,

        Ellu

        Niin kyllähän kaikista paras keskustelupalsta on sellainen jossa ylilyönnit ja trollaamiset ovat vähissä. Asiallista keskustelua on kiva lukea ja seurata. Se hyvä että moderointi toimii, olen ollut muutamalla palstalla, jossa valvonta ei oikeastaa ole ollut ja sielä kyllä en kauaa viihtynyt.

        Mutta oikein paljon kiitoksia tänne tampereen suuntaan, kyllä sitä kevättä odotellaan=). Samoin hyvää alkukevättä kans sulle.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4503
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3304
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2926
    4. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      18
      2857
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2747
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      44
      2617
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2295
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2105
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1751
    Aihe