Kakkaralli

Taas se sitten alkoi, vaikka luulin että se olisi jo ohitse. Heräsin neljän aikaan aamulla, kun 15vk karvapalloni herätti minut kakattuaan eteisen lattialle. Siivosin kakan pois ja menin takaisin nukkumaan. Koirakin rojahti parvekkeen oven eteen ja nukahti. Kuuden aikaan heräsin, kun se oksensi. Ja mitäs muutakaan kuin omaa kakkaansa. Se harrasti tätä muutamia viikkoja sitten, mutta luulin sen jo unohtaneen homman kun ei sitä vähään aikaan tehnyt. Koko kämppä oli täynnä sotkua, kun tavaraa oli kierrätetty sisään ja ulos. Oli hieman pinna kireällä heti aamusta. Nyt jo helpottaa, vaikka täällä vieläkin tuoksahtaa hieman pahalle. Että hyvää huomenta kaikille muillekin onnellisille pentujen (ja isompienkin) omistajille :)
3367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin on täälläkin pissaa ja kakkaa siivottu pentulasta heti puoli 7 perästä ja sitten tuo lauma ruokittu, isot käyneet ulkona ja nyt tuhisetvat koko poppoo onnellisen tyytyväisinä ja pyykkikone pyörii, vaihteeksi 90 asteisena pentulakanoita... opiivat jo hyväkkäät ONNEKSI tekemään enimmät tarpeensa sanomalehtien päälle ja kesän koittaessa saankin sitten uuden lattiamaton vaihtaa pukuhuoneeseen... mutta on ne niin suloisia...
*onko sinun "vauvallasi" vettä ja raksuja yöllä saatavilla? ...jos ei sitten söisi jätöksiään??

Äänestä
  • Vettä löytyy ja puruluita. Raksuja on turha laittaa, kun ne katoaa salamannopeasti heti antamisen jälkeen :) Ei se enää normaalisti kakkaa ollenkaan sisälle, mikä lie hairahdus sattunut. Pitää varmaankin alkaa käyttämään vielä yhden kerran myöhään illalla pissillä niin ei tarvis mitään emäntää ilostuttavaa aktiviteettiä kehittää heti aamuyöstä :)

    Äänestä

hyvä tietää että muillakin, meillä koira pentuna söi paskaansa ja sit yrjös ja paskas... luultiin että on ohimenevää pentuvaihessa..mutta nyt taas tauon jälkeen...tänään kun tulin kotiin niin kyllä ketutti kun koko alakerta oli täynnä paskaoksennuksia.. on annettu naudanmahaa ym. mitä on suositeltu...ei auta..koira nyt 10kk..eikä kyllä ole veden, ruuan ym. puutetta, itseasiassa on kovin nirso syömisissään ja sixi on aina kuivamuonaa saatavilla että edes jotain söisi..en tiiä mitä tehdä...jos jotain keinoja olisi..otetaan ilolla vastaan.anteex pitkä texti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pennukakku kirjoitti:

Taas se sitten alkoi, vaikka luulin että se olisi jo ohitse. Heräsin neljän aikaan aamulla, kun 15vk karvapalloni herätti minut kakattuaan eteisen lattialle. Siivosin kakan pois ja menin takaisin nukkumaan. Koirakin rojahti parvekkeen oven eteen ja nukahti. Kuuden aikaan heräsin, kun se oksensi. Ja mitäs muutakaan kuin omaa kakkaansa. Se harrasti tätä muutamia viikkoja sitten, mutta luulin sen jo unohtaneen homman kun ei sitä vähään aikaan tehnyt. Koko kämppä oli täynnä sotkua, kun tavaraa oli kierrätetty sisään ja ulos. Oli hieman pinna kireällä heti aamusta. Nyt jo helpottaa, vaikka täällä vieläkin tuoksahtaa hieman pahalle. Että hyvää huomenta kaikille muillekin onnellisille pentujen (ja isompienkin) omistajille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu