Keittio.net - älkää harkitko

Jos harkitsette keittiön ostamista/uusimista, harkitkaa kahdesti Keittiö.netin käyttöä. Tai ainakin toivokaa, että ette saa virheellisesti toimitettuja tuotteita ja joudu reklamoimaan, koska siinä alkoivat meidän ongelmamme. Ostimme kaapit ja työtasot kohtuu pieneen keittiöömme ja olemme joutuneet reklamoimaan kolme eri kertaa viiteen eri tuotteeseen liittyen. Meille on toimitettu rikkinäisiä sekä kokonaan vääriä tuotteita. Ensimmäistä reklamaatiota lukuun ottamatta henkilökunnan suhtautuminen on ollut erittäin välinpitämätöntä. Kaikesta huomaa, että kun asiakas on laskunsa maksanut, firmaa eivät asiakkaan huolet enää kiinnosta.
Jouduimme käyttämään paljon aikaa ja vaivaa virheellisten tuotteiden kuljettamiseen edes kahtaalleen. Kolmannen reklamaation yhteydessä sanoin, että vaadimme korvauksia lukuisista heidän tekemistään virheistä. He lupasivat korvata "ruhtinaalliset" laissa määräätyt vähimmäiskorvaukset eli kilometrikorvauksen sekä 1 % jokaisen myöhästyneen tuotteen arvosta (joka on siis muutamia senttejä). Kun kysyin, että entä asiakkaan vaivannäkö ja ajanmenetykset, eivätkö ne merkitse yritykselle mitään, sain vastaukseksi vain välinpitämättömän tuhahduksen.
Mikäli henkilökunnan suhtautuminen olisi ollut asiallisempaa, en luultavasti olisi edes halunnut korvauksia, mutta välinpitämätön ja asiakkaasta piittaamaton asenne saivat minut ärtymään. Enkä ole ainoa, joka heidän tuotteistaan valitti, reklamaationumeroon oli miltei mahdotonta päästä läpi, kun linja oli lähes tauotta varattu. Kehotan siis harkitsemaan tarkasti, minkä yrityksen palveluita käytätte.
195112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Keittiö.net toimitti tavarat ja te asensitte kalusteet itse?

Jos ottaa keittiö.netistä asennuksen niin kait ne hoitaa, jos tulee vääriä tuotteita?

Äänestä
  • siis sunko mielestä pitäs ottaa asennus jos haluaa tuotteet virheettöminä ja oikeanlaisina? Ts. pakotettais asiakas ottamaan kallis asennus samalla jos haluaa sen mistä on alunperin maksanut? Myyjälläkö on oikeus toimittaa mitä vaan jos asiakas ei tilaa asennusta?

    Me laitettiin saman putiikin keittiö 4 vuotta sitten ja saatiin kans hypätä siellä yhtenään vaihtamassa osia. yhden kerran ne suostu tuomaan kotiin, kun oltiin jo niin monta osaa käyty vaihtamassa. Puhelin oli kans aina varattu ja siihen vastattiin jos vastattiin. Ei tulemeille toista niiden keittiötä vaika nätti onkin. Ite kasattiin ja hyvin on pelannu.

    Äänestä

  • toinen pettynyt kirjoitti:

    siis sunko mielestä pitäs ottaa asennus jos haluaa tuotteet virheettöminä ja oikeanlaisina? Ts. pakotettais asiakas ottamaan kallis asennus samalla jos haluaa sen mistä on alunperin maksanut? Myyjälläkö on oikeus toimittaa mitä vaan jos asiakas ei tilaa asennusta?

    on samanlaisia ongelmia- niin kalliilla merkki-
    keittiöillä kuin netilläkin.
    Netin hyvä puoli on, että kaikki kama on varastossa, merkkiliikkeiden osat saa viikkojen
    odottelun jälkeen.

    joo, me ostettiin pari vuotta sitten vaatekaappeja ulkoeteisiin ja kodinhoitohuoneeseen ko. puljusta. Meillä ei toiminut edes kaupankäynti. Eihän sinne pysty ikinä edes soittamaan, kun aina oli varattuna (saatoin kriittisinä aikoina jonottaa tunnin, että pääsin läpi). Sama vika meilläkin, toimitusvirheitä - vaati melkoista ajoa Pitskuun vaihtamaan pariin kertaan osia. Ei sitten ostettu keittiötä niiltä enää vaan paljon paremmasta paikasta - niitä hyviäkin näköjään on.

    Äänestä

  • toinen pettynyt kirjoitti:

    siis sunko mielestä pitäs ottaa asennus jos haluaa tuotteet virheettöminä ja oikeanlaisina? Ts. pakotettais asiakas ottamaan kallis asennus samalla jos haluaa sen mistä on alunperin maksanut? Myyjälläkö on oikeus toimittaa mitä vaan jos asiakas ei tilaa asennusta?

    Me laitettiin saman putiikin keittiö 4 vuotta sitten ja saatiin kans hypätä siellä yhtenään vaihtamassa osia. yhden kerran ne suostu tuomaan kotiin, kun oltiin jo niin monta osaa käyty vaihtamassa. Puhelin oli kans aina varattu ja siihen vastattiin jos vastattiin. Ei tulemeille toista niiden keittiötä vaika nätti onkin. Ite kasattiin ja hyvin on pelannu.

    tuotteet ylipäänsä ovat vääriä? Se suunnittelu ohjelmistohan sen tarvike listan tekee automaattisesti suunnitelman pohjalta. Kait siellä varastolla sitten on joku puusilmä, joka heittää väärää tavaraa mukaan.

    Äänestä

  • toimittajalla kirjoitti:

    on samanlaisia ongelmia- niin kalliilla merkki-
    keittiöillä kuin netilläkin.
    Netin hyvä puoli on, että kaikki kama on varastossa, merkkiliikkeiden osat saa viikkojen
    odottelun jälkeen.

    Ainakin me jouduimme odottamaan muutamaa ovea sekä kaikkia vetimiä kuukauden. Vedinten osalta meille ei edes tilausvaiheessa kerrottu, että ne tulavet jälkitoimituksena. Se selvisi meille vasta tararoita noudettaessa. Sitten kun lopulta saimme vetimet, ne olivat väärää mallia. Asiasta reklamoidessani minulle kerrottiin, että heillä ei edelleenkään ole tilaamiamme vetimiä vaan että ne ovat matkalla jossain eikä myyjä osannut kertoa, koska ne olisivat varastolla. Erittäin ammattitaitoista siis... Päädyimme lopulta vaihtamaan vetimet toisiin, jotta saimme keittiön toimintakuntoon.

    Äänestä

  • miksi... kirjoitti:

    tuotteet ylipäänsä ovat vääriä? Se suunnittelu ohjelmistohan sen tarvike listan tekee automaattisesti suunnitelman pohjalta. Kait siellä varastolla sitten on joku puusilmä, joka heittää väärää tavaraa mukaan.

    ihmetellä.
    Samanlainen tapaus tuli Keittiöjätin kanssa.
    Kuvassa kaikki toimi, mutta ei sitten millään sopineet kohdalleen.
    Myyjän piirtämässä kuvassa ei kuulemma ollut virhettä, vaan jotain tehty väärin.
    Reklamaatiosta soittaessani sain taas sen kuvan, että myyjän tekemässä kuvassa olisi virhe.
    No, saatiin vihdoin sitten uutta osaa.Myönsivät lopulta virheensä.
    Minulle jäi kyllä se kuva, että myyjä puhui suulla suuremmalla, eikä oikein tiennyt, mistä puheli.Juttua ja neuvoa tuli ja yritettiin koko ajan kääntää asiakkaan päätä myyntivaiheessa.Minulla oli kuitenkin tarkkaan harkitut ratkaisut, jotka on testattu entisessä asunnossa toimiviksi.
    On ikävää , kun myyjään menee luotto heti alkuun.
    Jos nyt tekisin kauppaa Keitiöjätin kanssa, jättäisin homman heti alkuun siihen, ja ottaisin kalut muualta.

    Äänestä

  • miksi... kirjoitti:

    tuotteet ylipäänsä ovat vääriä? Se suunnittelu ohjelmistohan sen tarvike listan tekee automaattisesti suunnitelman pohjalta. Kait siellä varastolla sitten on joku puusilmä, joka heittää väärää tavaraa mukaan.

    Olen asioinut ko. puulaakin kanssa useaan otteeseen, ja nimenomaan varastolla on mättänyt ja pahasti. Naishenkilöt ovat olleet toooodella nirppanokkaisia ja ei vähääkään asiakaspalveluun orientoituneita. Varastomiehet ovat keräilleet kuormaan ihan mitä sattuu, ja joka kerta jotain on ollut pielessä; tavaraa on puuttunut tai se on ollut vääränlaista tai sitä on ollut liikaakin.

    Jos asioit varastolla, käy ihmeessä jo lastauslaiturilla läpi JOKA IKINEN nippeli, minkä autoosi lastaat, taikka muuten joudut ajelemaan edestakaisin.

    Puhelimella ei tosiaankaan pääse läpi. Kerrankin sattui sellainen keissi, että jonotin aamukymmeneltä kuuden muun asiakkaan kanssa Vantaan myymälän oven takana. Joku tuli avaamaan oven ja laski meidän myymälään, kadoten sitten jonnekin. Siinä sitten seisoimme ihmeissämme 15-20 min kuunnellen puhelimien pirinää. Arvaa huviksesi, tekikö mieli mennä vastaamaan. Olisi vastannut asiallisesti ja tekeytynyt aikansa myyjäksi, ja sitten olisi alkanut kyselemään aivan outoja. Siinähän sitten olisivat ihmetelleen, kuka hemmetti siellä tuolla tavalla puhelimeen vastaili...

    Virn.

    Heidän luettelonsa on kyllä tosi hieno, ja kunnjoka tuotteesta on tarkat mitat, on omatoiminen suunnittelu helppoa. Teen kylppärirempan v. 2007, mutten oikein millään jaksaisi taas lähteä varastolle pettymään

    Äänestä

sitten kun näet maailmaa lisää niin ymmäräät miksi joku tuote maksaa ja toinen on halvempi. Mikä on ero esim netin ja ns merkkikeittiön välillä? Henkilöstömäärä ja toimitusaika eli varastolta tai toimittajalta tuotteen saanti. Mikähän on kaikissa palvelualan yrityksissä isoin menoerä? Palkat eli mitä enemmän väkeä sen suuremmat palkkakulut ja sitä suuremmat hinnat.. Missä on kaupan rahaa kiinni eniten palkkojen lisäksi? Varastoissa joten niitä ei juuri ole tai ne ovat hyvin suppeat ja siksi toimitusajat ovat pitkiä kun tuote tilataan tehtaalta asti usein.

Mietippä vaikka tilannetta että haluat uuden Mersun tai Volvon. Volvo mainostaa oikein että tekee auton sinulle koska sillä ei ole varastoa suomen asetusten mukaan vaan se tekee aina erän tänne tulevaa autoa sitten joskus.. Sama koskee sitä Mersuakin jonka voit saada vaikka vasta vuodenkin kuluttua koska haluat värin jota valmistetaan vasta silloin ja asut lisäksi suomessa.. Fiatin saat suoraan varastosta ja millä tahansa värillä, mutta miksi haluaisit sen ellet edullisemman hinnan takia?

Edelleen sama pätee siihen jos ostat ruokasi kauppahallista niin kyllä maksaa enemmän, palvelu on asiantuntevaa ja henkilökohtaista, marketissa vaan on halvempaa ja siksi menet sinne..

On totta että keittiö on iso ostos sinulle ja kenties ainutkertainen tilanne ja silloin yksi kokemus määrittelee mielipiteen toisin on esim ravintola jossa voi käydä usein ja joista on monenlaista kokemusta joihin perustaa mielipide. Et silti vertaa mäkkärin ja gourmet-ravintolan palvelua ja annosta saati hintatasoa toisiinsa vaikka mäkkäri pesee nopeudessa ja hymyssä varmasti sen toisen?

Ärsyttää kun yhdellä kokemuksella inistään. Itse kun kolmesti olen tuon firman kanssa asioinut olen päässyt puhelimella läpi liki heti toisin on esim terveyskeskukseen. Kyse ehkä soittoajasta? Palvelu on ollut asiallista. Varastolla porukka painaa koko ajan tavaroita hakemassa, ei kateeksi käy. Kun esim meillä tuotelistalla oli kaiken kaikkiaan satakunta osaa niin ainoa virhe joka oli oli nimenomaan tietokonelistauksessa ollut virhe kaapinovesta joka siis itseasiassa etusarjakokoa ja siitä puuttui saranan reijät. Toinen "virhe" oli alihankkijan laatikkopakkauksessa ( samaa laatikkoa käyttää puolet keittiöfirmoista..) josta puuttui kasausnippelit, tulivat postissa perässä parissa päivässä.. Ainoa kurjuus oli koristelista jota jouduimme odottamaan kolem kuukautta toimittajan ongelmien takia eli lomakauden, mutta saimme sen sitten kotiovelle tuotuna. En noilla hinnoilla odota mitään ihmeellistä palvelualttiutta..

On tuotteita joita ostaessani kierrän tietyt liikkeet kaukaa koska niiden palvelu ei miellytä. On myös tosiasia että pankkini olen valinnut palvelujen perusteella ja sen perusteella että aina kun minulla on asiaa saan asioida saman henkilön kanssa joka on miellyttävä ihminen! Nämä valinnat maksavat minulle tietyn määrän, mutta en harkitsekkaan vaihtoa! Sen sijaan tyly vakuutusyhtiö vaihtui nopeasti toiseen edullisempaan ja palvelevampaan.. Keittiön vaan ostan niin harvoin, että hinnalla on suurempi merkitys kuin palvelulla joka on ihan ok ainakin minun kohdallani, tosin asioimme aina perjantaina illansuussa ja liki viimeisenä liekö sillä merkitystä asiaan? Toisaalta on syytä muistaa että monasti metsä vastaa niin kuin sinne huutaa vaikka asiakas olisikin ainakin periaatteessa oikeassa..

Äänestä
  • Kolme keittiötä olen Keittiö.netin kamoista toistaiseksi kasannut ja aika pieniä puutoksia on esiin tulleet olleet ja johtuneet lähinnä omasta huolimattomuudestani. Ovat jopa osanneet ohjata valitsemaan parempi ratkaisu tilalle, jos olen jotain hölmöillä aikonut.

    Kerran jostain kaapinovesta puuttui sarananreiät mutta se hoitui odottaessa.

    Hinta on ollut todella asiallinen verrattuna "oikeisiin keittiökauppiaisiin" eikä asentaminen niin ylitsepääsemätöntä ole normaalijärkiselle.

    Äänestä

  • Rööri kirjoitti:

    Kolme keittiötä olen Keittiö.netin kamoista toistaiseksi kasannut ja aika pieniä puutoksia on esiin tulleet olleet ja johtuneet lähinnä omasta huolimattomuudestani. Ovat jopa osanneet ohjata valitsemaan parempi ratkaisu tilalle, jos olen jotain hölmöillä aikonut.

    Kerran jostain kaapinovesta puuttui sarananreiät mutta se hoitui odottaessa.

    Hinta on ollut todella asiallinen verrattuna "oikeisiin keittiökauppiaisiin" eikä asentaminen niin ylitsepääsemätöntä ole normaalijärkiselle.

    Tällaisista halpispuljuista kannataa ottaa kaikki mukaan heti. Muuten ei toimi.
    Jos ei ole kaikkia varastossa, unohda koko juttu....
    Henkilökunta on myös halpispuljussa halpaa ja laiskaa. Sen sanoo jo hinta. Oma kokemus; Järvenpäässä täytyy lassota myyjä että saa jonkun vastauksen ja palvelun.

    Äänestä

  • saada sitä, mitä on tilannut, eikä väärää tavaraa tai sekundaa. Kyllä mäkkäristäkin saa sitä mitä tilaa eikä muuta annosta, vaikka onkin edullinen. Se pitää aina tarjota, mitä on sovittu ja myyty ja myyjän virheestä ei kuluttajansuojalain mukaan pidä tulla ostajalle kustannuksia.

    Äänestä

  • halvallakin pitää kirjoitti:

    saada sitä, mitä on tilannut, eikä väärää tavaraa tai sekundaa. Kyllä mäkkäristäkin saa sitä mitä tilaa eikä muuta annosta, vaikka onkin edullinen. Se pitää aina tarjota, mitä on sovittu ja myyty ja myyjän virheestä ei kuluttajansuojalain mukaan pidä tulla ostajalle kustannuksia.

    mäkkärillä kuinka monta kertaa hitaasta palvelusta? Täällä meillä jono varsinkin autokaistalla on ihan älytön ja sisältä saa tavaran nopeammin mukaan..

    Kylmistä ranskalisista? Hiljaiseen aikaan ranskikset tuppaa olemaan välillä viileitä, mutta kukaan ei koskaan ole nähteni käynyt asiasta huomauttamassa...

    Nuutuneesta salaatista? Hampurilaisen välissä on ajoittain aika lötköä salaattia..

    Periaatteessa saa siis mitä tilaa ja ympäri maailmaa, mutta monasti on toivomisen varaa. Ja pointti olikin se että saat sieltä sen annoksesi ja sillä hyvä, hinta kohdallaan ja palvelu periaatteessa toimii? Niin ja loput toimitetaan pöytään tovin kuluttua..

    Äänestä

Mulla taasen toimi heidän kanssaan kaikki todella mallikkaasti ei mitään valittamista toimituksessa.
Ainoa mikä "myöhästyi" kolme kuukautta oli kylkiäis mikroaaltouuni jonka he ilmoittivatkin tulevan vasta puolen vuoden päästä. Nyt mulla on todella edullinen hyvännäköinen keittiö. Jatkossakin asioin mielelläni heidän kanssaan.

Äänestä

puhelimeen ei vastattu tai lyötiin luuri korvaan. Oli pakko raahautua myymälään reklamoimaan, vaikka ei ollut autoa ja se oli hankalaa. En todellakaan osta moisesta puljusta koskaan mitään. Ne pyytää siksi rahat etukäteen, ettei asiakas voi pidättää osaa myyntihinnasta vahingonkorvauksena.

Äänestä
  • Vai ottaiskohan ne rahat etukäteen luottotappioiden minimoimiseksi..? Kyllä kai K-nettikin maksaa korvauksia jos reklamaatio on aiheellinen... Muistakaa ihmiset, että myös ne varaston keräilijät ja kassaneidit, sekä myyjät ovat ihmisiä ja virheitä voi sattua missä vaiheessa myyntiketjua vaan...kuten virhe voi myös sattua itse asiakkaalle...

    Äänestä

  • käpyliini kirjoitti:

    Vai ottaiskohan ne rahat etukäteen luottotappioiden minimoimiseksi..? Kyllä kai K-nettikin maksaa korvauksia jos reklamaatio on aiheellinen... Muistakaa ihmiset, että myös ne varaston keräilijät ja kassaneidit, sekä myyjät ovat ihmisiä ja virheitä voi sattua missä vaiheessa myyntiketjua vaan...kuten virhe voi myös sattua itse asiakkaalle...

    Virheiden tekeminen on inhimillistä mutta niiden kieltäminen typerää. Ja niiden uusiminen jatkuvasti käsittämätöntä. Meillä pelkästään huonoja kokemuksia kyseisen firman kanssa.

    Äänestä

Viestit kuulostavat ällistyttävän kauheilta. Minä ostin pienen keittiön kerrostaloasuntooni. Myyjä oli osaava ja oikein palveluhenkinen, sain tavarat kotiini samanviikonaikana (olisi kai saanut aiemminkin, mutta asentajani tuli myöhemmin)tilauksesta. Kaikki meni asentajani mukaan todella hienosti ja keittiöni on niin nätti että... En ymmärrä näitä viestejä sillä minä en saanut alkuunkaan tällaista palvelua kuin täällä kirjoitetaan. Luulen täällä puhuttavan nyt jotain muuta kuin rehellistä asiaa. Harmittaa oikein jos tahallaan halutaan vääristää tietoja. t.Meri

Äänestä

Luulempa että tämä koskee IKEAa myös. Pitää huomioida että nämä toimittajat toimittavat toisluokkaista tavaraa, ja samalla muistaa että suurempia keittiökokonaisuuksia ei pidä harkitakaan jos kaluaa keittiön kahdenkuukauden sisällä toiminta kuntoon.

Jos laadulla ei ole väliä niin suosittelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pettynyt asiakas kirjoitti:

Jos harkitsette keittiön ostamista/uusimista, harkitkaa kahdesti Keittiö.netin käyttöä. Tai ainakin toivokaa, että ette saa virheellisesti toimitettuja tuotteita ja joudu reklamoimaan, koska siinä alkoivat meidän ongelmamme. Ostimme kaapit ja työtasot kohtuu pieneen keittiöömme ja olemme joutuneet reklamoimaan kolme eri kertaa viiteen eri tuotteeseen liittyen. Meille on toimitettu rikkinäisiä sekä kokonaan vääriä tuotteita. Ensimmäistä reklamaatiota lukuun ottamatta henkilökunnan suhtautuminen on ollut erittäin välinpitämätöntä. Kaikesta huomaa, että kun asiakas on laskunsa maksanut, firmaa eivät asiakkaan huolet enää kiinnosta.
Jouduimme käyttämään paljon aikaa ja vaivaa virheellisten tuotteiden kuljettamiseen edes kahtaalleen. Kolmannen reklamaation yhteydessä sanoin, että vaadimme korvauksia lukuisista heidän tekemistään virheistä. He lupasivat korvata "ruhtinaalliset" laissa määräätyt vähimmäiskorvaukset eli kilometrikorvauksen sekä 1 % jokaisen myöhästyneen tuotteen arvosta (joka on siis muutamia senttejä). Kun kysyin, että entä asiakkaan vaivannäkö ja ajanmenetykset, eivätkö ne merkitse yritykselle mitään, sain vastaukseksi vain välinpitämättömän tuhahduksen.
Mikäli henkilökunnan suhtautuminen olisi ollut asiallisempaa, en luultavasti olisi edes halunnut korvauksia, mutta välinpitämätön ja asiakkaasta piittaamaton asenne saivat minut ärtymään. Enkä ole ainoa, joka heidän tuotteistaan valitti, reklamaationumeroon oli miltei mahdotonta päästä läpi, kun linja oli lähes tauotta varattu. Kehotan siis harkitsemaan tarkasti, minkä yrityksen palveluita käytätte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu